Kyllä minustakin siltä näyttää, että julkisten palveluiden taso on mitoitettu menneen menestyksen varaan.
Jos tuotannon, eli tulopuolen, perusta on pettänyt tällä tavoin, niin onko kyse enään jostain ohi menevästä suhdanteesta? Voitaisiinko tunnustaa, että Suomen kulta-aika on ohi ja julkinen sektori on mitoitettava tuloja vastaavaksi? Tietenkin suhdannekuopassa julkinen sektori voi, ja sen pitää investoida, mutta samalla siitä pitää niistää turhin hötö pois.
Ja näitäkin valtion tehtäviä miettiessä ei tarvitse jumiutua ajatteluun jossa ajatellaan, että valtion itse tulisi alusta loppuun järjestää nuo palvelut. Niitäkin voidaan järjestää monella eri tapaa, ja valtion rooli voi olla huomattavasti pienempikin niiden järjestämisessä kuin nykyään.
Niin, kiitos Euron ja superitsenäisen keskuspankin, on jäsenvaltioilta viety rahapoliittinen itsenäisyys. Oman valuutan (normaalissa) tapauksessa ei mitään rahoitusvajetta ja maksukyvyttömyysriskiä olisi julkisen puolen menojen suhteen.
Kun julkisia menoja kauhistellaan, on mielestäni aiheellisempi kysymys, aiheuttaako suuri julkinen sektori tehottomuutta taloudessa, resurssien huonoa kohdistusta ja mahdollisesti turhaa talouden ylikuumentumista. Ei sen sijaan sitä, loppuvatko varat rahoittaa menoja. Oma valuutta on aina vaihtoehto ja viime kädessä valtiolla on alueellaan verotusoikeus. Hyväksyttävää on myös se, että on ihan puhtaasti ideologisia näkemyksiä, mitä palveluja halutaan tuottaa julkisesti ja mahdollisesti rajoittaa yksityistä tarjontaa.
Suomella on tosiaan rakenteellisena ongelmana tuotteet, jotka eivät vedä tällä hetkellä maailmanmarkkinoilla, ja samassa eletään heikkoa suhdannetta. Tosin nykytoimet heikentävät edelleen kysyntää eikä tarjontapuolen uudistukset ole kovin hyödyttäviä, kun kysyntää ei ole. Ja vienti tosiaan rahoittaa sen, että saadaan ulkomaan valuuttaa ja tuontituotteita. Hetkinen, tosin eurossa on se hieno puoli, että voi syntyä tilanne, jossa itse ei tarvitse viedä vastaavassa suhteessa kuin jokaisen kansantalouden kelluvien valuuttojen tapauksessa pitäisi, rahoittaakseen tuonnin ja vaihtotaseen alijäämän. Jotkut vielä ihan oikeasti pitävät tätä valuutan ''vakautta'' (lue: jäykkyyttä) hyvänä asiana, joka kuuluu markkinatalouteen. Tosin ei ollutkaan enää kivaa, kun etelän valuuttaunionin tilanne osoittautui kestämättömäksi.
EU:n kentällä alkaa jo lähestymään tilanne, jossa siirrytään elvyyttävämpään linjaan. Sen verran jäsenmaiden vaatimukset ovat muuttuneet ja ilmeisesti ymmärretään, etteivät säästökuurit pienennä valtioiden velkaantumista eikä velkaantumiskehityksen katkaisu sysää taloutta kasvuun. Lopulta keskuspankin mandaatti ja jäsenmaiden luototusoikeus on muutettava, jotta elvyyttävä linja on toimiva. Omasta mielestäni Rinteen & Renzi co. yrittää myydä talouspolitiikkaansa jonain muuna kuin se todellisuudessa olisi. Kannattaisin suoraa vaatimusta alijäämien lisäämisestä, mutta ehkä poliittisesti laskelmoitu kannattavammaksi tarjota jotain elvyyttävää talouskuria.
Ei ole muuten kukaan kestävästi perustellut, miten jäsenmaiden velkaantumisen katkeaminen tapahtuu ja kuinka se sysää yksityisen luotonannon ja talouden kasvuun, kun tässä tapauksessa rahavirrat vähenesivät entisestään ja yksityinen säästämistavoite kasvaisi. Vai tietääkö kukaan poliitikko edes, mihin talouskasvu ja taloudellinen toimeliaisuus perustuvat?