Minusta tuo kysymys "Mitä työnantaja maksaisi työntekijälle, jos saisi vallan päättää kaikesta?" on paljon syvällisempi ja vaatii paljon syvempää analyysiä kuin ensin ajattelisi tai mitä tässä keskustelussa on vielä tullut esille.
Ensimmäinen asia, mikä mieleeni tuli on kysynnän ja tarjonnan laki, joka määrää pitkälti sen, millä hintaa työnantaja ostaa työtä työntekijältä. Jos tulijoita on, ei työnantajalla ole mitään syytä maksaa työntekijälle korkeampaa palkkaa kuin millä halvin muu työntekijä suostuu ja pystyy saman työn tekemään. Tämä on täysin oikeudenmukaista minusta, sillä kumpikin osapuoli tekee kaupan käypään markkinahintaan: toinen myy rahaa ja ostaa työtä, toinen myy työtä ja ostaa rahaa.
(Alan nyt kutsua työnantajaa työnostajaksi ja työntekijää työnmyyjäksi, jotka ovat minusta rehellisempi kuvaus molemmille tahoille. Ja kertoo paremmin mistä on kyse markkinataloudessa.)
Ongelma syntyy siitä, että toinen osapuoli on yleensä paljon paremmin perillä käyvästä markkinahinnasta kuin toinen osapuoli. Työostajalla on etu, koska hänellä on tietoa tarjonnasta ja hinnasta. Perustavanlaatuinen ero on myös siinä, että työnmyyjä kuolee täyskapitalistisessa järjestelmässä nälkään ennen työnostajaa. Työnmyyjällä on jättimäinen riski verrattuna työnostajaan. Tämä riski yhdistettynä tietämättömyyteen pistää työnmyyjän ahtaalle, varsinkin kun hän joutuu kilpailemaan lukemattomien muiden työnmyyjien kanssa samasta ostajasta.
Harmoniaa ei ole. Kysynnän ja tarjonnan vaaka kallistuu vahvasti työnostajan hyväksi.
Täydellisessä markkinataloudessa kaikki olisivat niin onnellisia kuin voivat olla, mikäli
1) työnostajalla ja työnmyyjällä olisi samat tiedot
2) työnmyyjien tuote eli työ olisi niin erityistä, etteivät työnostajat tulisi toimeen ilman sitä ja kuolisivat myös nälkään, kuten työnmyyjätkin jos heidän tuotteensa ei mene kaupaksi
3) kysynnän ja tarjonnan välillä olisi harmonia, eli työnmyyjien tuotteita olisi tarjolla suurinpiirtein saman verran kuin työnostajilla tarvetta
Viimeistä kohtaa voisi selvittää vielä sen verran, että markkinataloudessa kysyntä ja tarjonta hakeutuvat luontaisesti balanssiin, mikäli ulkopuolisia häirintätekijöitä ei ole...
Ihan mielenkiintoista pohdiskelua. Suuri kysymys kuuluu: Hakeutuvatko nuo todellisuudessa "vapaassa" markkinataloudessa balanssiin? Näitä "häiriötekijöitähän" on vaikka kuinka helvetisti, voidaan vaikka aloittaa esimerkiksi EU:n rajoja ympäröivistä tuontitulleista, jotka rajoittavat kolmannen maailman maataloustuotteiden pääsyä Euroopan markkinoille. Onko tämä vapaata markkinataloutta?
Miten alat jotka eivät tuota mitään, järjestyisivät vapaassa markkintaloudessa? Esimerkiksi terveydenhuoltosektori?
...mistä päästäänkin koko sopan suurinpaan syylliseen eli VALTIOON. Valtio on järjestelmä, jolla on monopoli väkivaltaan ja jonka tehtävä on ylläpitää järjestystä. Ylläpitää järjestystä riippumatta siitä, mikä järjestys on. Tämän väitteen voi todistaa helposti: Nimitämme valtioiksi Kiinaa, Yhdysvaltoja, Suomea, Venäjää, Irania, Pohjois-Koreaa ja jopa Irakia ja Somaliaa. Valtiossa voi olla teokratia, oligarkia, aristokratia, demokratia, tyrannia jne jne... ja jokaisen maan valtio pyrkii ylläpitämään olemassaolevaa järjestystä.
Sanomattakin selvää että sellaista järjestelmää vastaan, jolla on väkivallan monopoli, voi olla hankala kapinoida. Burmassa munkit ovat saaneet tuntea tämän selkänahoissaan.
Jos tarkkoja ollaan, niin Weberin valtion määritelmä on
tietty ihmisyhteisö, jolla on legitiimin fyysisen väkivallan käytön monopoli tietyllä alueella. Tästä legitiimisyydestä voidaan johtaa siis loogisesti se, että kansalaisten täytyy viimekädessä hyväksyä se periaate, että heidän yläpuolellaan on jokin "ylempi" taho (tai suvereeni) joka voi heitä hallita. (Jos tätä ei hyväksy, niin kansalaiset voivat esim. vallankaappauksen kautta muuttaa olemassaolevaa yhteiskuntajärjestystä). Tätä edellä mainittua valtion sisäistä dynamiikkaa voi verrata kansainväliseen järjestelmään, jossa tuollaista ylempää suvereenia ei ole.
Kaikki edellä mainittu on siis täysin ihmisten luomaa sosiaalista konstruktiota, jolla ei ole mitään tekemistä luonnon tai luonnollisuuden kanssa. Olemassa oleva järjestys ei missään nimessä ole siis ainoa mahdollinen ja on syytä esittää kritiikkiä myös sitä kohtaan, onko se paras mahdollinen. Todennäköisesti ei, mutta nykyisen status quon muuttaminen vaatisi sen, että valtaapitävät joutuisivat luopumaan osasta valtaoikeuksiaan.
Valtiota voidaan kyllä kritisoida, mutta tällöin täytyy ymmärtää ne kehityskulut jotka ovat ylipäätään johtaneet valtion syntymiseen. Thomas Hobbes on sanonut osuvasti, että "Life in the state of nature is 'solitary, poor, nasty, brutish, and short'." Ilman valtiota elämä olisi siis todennäköisesti ollut kurjempaa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tulevaisuudessa voisi olla jokin parempi sosiaalinen järjestys kuin yksittäisiin valtioihin pohjautuva järjestelmä.
Länsimaissa tuntuu olevan yksi työnmyyjän elämää hankaloittava yhdistävä tekijä: Kaikissa maissa on koulutusjärjestelmä joka varmistaa että markkinoilla työn kysyntä ja tarjonta ovat pysyvästi kallistuneena työnostajan eduksi. Suomessa peruskoulut, ammattikoulut, lukiot, amk:t, korkeakoulut, yliopistot suoltavat kymmeniä tuhansia työntekijöitä joka vuosi markkinoille. Tarjonta ylittää kysynnän. Ja tarjonta ei kohtaa kysyntää. Ylhäältä johdettu järjestelmä toimii huonosti taloudessa, jossa muutokset alkavat alhaalta.
Koko Suomen ja myös muiden teollistuneiden maiden koulutusjärjestelmä tähtää yhteen asiaan: Työnostajien tarpeiden tyydyttämiseen. Ja ihmisten kouluttamiseen hyviksi työntekijöiksi. Valtio on omissa silmissään kaikkivoipa, hyvä hallitsija, vastuuttomien lasten holhoaja. Suomessa valtio kutsuu itseään jopa hyvinvointivaltioksi, johon on lottovoitto syntyä. Valtion näkökulmaa porataan holhottavien kalloon kunnes he oppivat, että on itseisarvo tehdä työtä, hankkia lapsia (uusia työntekijöitä valtiolle), maksaa veroja (holhottavat ovat vastuuttomia eivätkä kykene hoitamaan omia asioitaan). Palkintona on sitten työuran päätteeksi eläke. Jos on.
Jotta työnmyyjä voisi taistella valtion ja työnostajan näkemystä vastaan, hänen on
1) tajuttava hoitaa omat asiansa
2) opittava oppimaan, hankittava tietoa, sopeuduttava; tieto on valtaa
3) äänestettävä valtion johtoon henkilöitä jotka antavat ihmisten hoitaa omat asiansa
4) tunnettava talousjärjestelmä etu- ja takaperin
Tässä oli mun mielestä ihan hyviä pointteja. Toki täytyy huomioida, että aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät voi toimia yhteiskunnissa markkinatalouden ehdoilla (vammaiset, sairaat jne.)
Kuten valtio, myöskään talous ei ole mikään luonnollinen ja luonnonlakien alla toimiva ilmiö, vaan puhtaasti ihmisen luoma konstruktio. Kuten valtioiden välinen järjestelmä, myös nykyinen talousjärjestelmä ei varmasti ole paras kuviteltavissa oleva. Suurin este muutoksille on se, että valtaapitävät eivät halua luopua nykyisestä vallastaan.
George Sorosin kirjotuksia ja haastatteluita kannattaa muuten lukea. Fiksu äijä (1970-luvulta eteenpäin... :D).
Mutta näinhän se menee. Työelämä tekee sen, mihin järjestelmällinen diplomitehtailu ei kykene: luomaan pätevyyttä ja ammattitaitoa.
.
Koulutusjärjestelmä kyllä johtaa opiskelijoita harhaan, mutta eri syistä ja eri tavalla kuin mainitsit. Mutta ei siitä nyt enempää.
