Missä sinä haluat asua? OKT? Rivari? Kerrostalo? MIKSI?

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Piha tarvitaan savustamiseen, grillaamiseen ja kylpytynnyrille. Lisäksi pihaa tarvitaan, jotta siihen voi laittaa kivilaatat, joita pitkin pääsee kävelemään järveen uimaan ja venelaiturille.

Tässä elämäntilanteessa asun silti mieluummin kaupungin keskustassa. On ihan helvetin hienoa kun ei tarvi autoa mihkään, kävellen pääsee 5-10min töihin, rautatieasemalle, salille ja juomaan kaljaa+kauppaan.
 
Mikä siinä omassa pihassa on se juttu? Ihan vain kysymyksenä. Mitä siellä tehdään kun suurin osa elämästä ollaan joko himassa sisällä, duunissa tai jossain muualla kuin kotona.

Lisäksi kuten jo mainittu, oma traktori,kelkka, mönkijä, puiden hakkuu ja kaikenlainen harrastus + lapsien kanssa ulkoilu on helpompaa ja kivempaa maalla, omalla pihalla. Toki myös se että koiran voi laskea vapaaksi pihalle eikä tartte itse lähteä tarpomaan asfalttia pitkin koiran kanssa (jos siis olisi koira).

Grillikatos, uima-allas, edes puhallettava ja vaikka sun mitä viihdykettähän sitä keksii pihalleen.

Mä haluan omalle pihalle paljun, terassin ja grillikatoksen. Sit komppaan Huppea tossa lasten kanssa ulkoilusta, saa pojalle tehtyä omalle pihalle hiekkalaatikon, eikä tarvii pelätä, että siellä on lasinsiruja, kusta tai huumeneuloja. Noiden lisäksi koira saa jallailla vapaana pihalla, ja ajattelin sinne kopinkin sille tehdä, jos se haluaisi siellä makoilla.

Meidän tontti rajautuu pururataan ja metsään, josta lähtee sit erilaisia metsäteitä, joten myös mönkijä olis rok.
 
Tuntuisi aika mahdottomalta ajatukselta asua lasten kanssa kerrostalossa, kun on tottunut omaan pihaan, vaikka onkin tällä hetkellä pieni rivitalopiha. Aika paljon kätevämpää, kun kohtuullisen pienetkin lapset voi itsekseen olla ulkona touhuamassa ja itse voi keittiön ikkunasta seurata mitä siellä tapahtuu. Ja mitä olisi kesä ilman grillailua, savustamista, jne. omassa pihassa? Ja mulla ainakin on varsin oleellinen asia se, että voi kasvattaa omassa pihassa yrttejä, marjoja, hedelmiä, jne. Jahka pääsee muuttamaan omakotitaloon ISOLLA pihalla, niin mahdollisuudet on vielä kertaluokkaa suuremmat. Sitten omassa pihassa pystyy touhuamaan käytännössä ihan mitä vaan mieleen tulee.

Ei siinä mitään, kyllähän kaupungissa kerrostalossa asumisessa on hyvätkin puolensa. Lyhyet matkat ravintoloihin, keikoille, kauppoihin, jne. Jos ei olisi lapsia ja työpaikka olisi myös keskustassa, niin voisin harkita ihan vakavasti. Mutta betonilähiöön ei kyllä pystyisi repeämään. Joko oikeasti ytimessä kerrostalossa tai sitten oma piha vähän syrjemmässä.
 
Ehkä sitä oman pihan tärkeyttä ja mukavuutta ei ymmärrä, ellei ole asunut pitkän aikaa omakotitalossa tai vastaavassa pihallisessa asunnossa. Jos ei viihdy ulkona, eikai sillä mitään teekkään.

Mä kasvoin vähän syrjemmällä isossa omakotitalossa, missä oli iso piha ja paljon maata ympärillä. Kasvateltiin penskana mansikoita ja herneitä, leikittiin isosta soutuveneestä tehdyssä hiekkalaatikossa ja myöhemmin kaikki se tila ympärillä mahdollisti sen, että sain ponin. Tykkään edelleen siitä pihasta ja esim. grillailusta ja auringonotosta kesällä (puhumattakaan terassikaljoista! Meillä on 2 terassia, toinen auringossa koko ajan ja toinen iltapäivällä varjossa, joten on varaa valita), mutta en silti koe omaa pihaa niin tärkeänä, että sen takia valitsisin omakotitalon landella keskustassa sijaitsevan kaupunkiasunnon sijaan. Menen maalle lomailemaan ja grillailemaan silloin kun haluan, mutta en tahdo enää ikinä asua yli 10km päässä kaupungista.

Mulle ideaalisin olisi iso kerrostalokämppä jonkun ison kaupungin keskustasta tai läheltä keskustaa kivalla asuinalueella. Ei tosiaan tarvitse itse huolehtia huoltotöistä jne., ulos kävellessä on heti kaupungin sykkeessä, kaikki on lähellä ja yleisesti ottaen ympärillä tapahtuu koko ajan.
Miken mainitsema loft olisi aika ideaali... Mut tyytyisin myös laadukkaaseen normikämppään :)

Sanoin mutsille tyyliin 10-vuotiaana, että isona asun kattohuoneistossa Lontoossa. Ehkä sit joku päivä :rolleyes:
 
Vaikka täällä jotkut puhuu omasta rannasta, yms niin suurin osa uusista taloista on siellä kerrostalolähiön ympärillä vieri vieressä.

Ei silti saahan sitä omaa tilaa jos vaan on valmis muuttamaan ihan maalle. Voi ostaa vaikka 20ha mettäpalstan ja rakentaa sinne.
 
On tullu asuttua kerrostalossa ja omakotitalossa, mutta en tiedä kummassa haluaisin asua, koska kummassakin on omat hyvät ja huonot puolet. Yhteinen tekijä tyytyväisyyteen kummassakin on hyvä sijainti. Oon asunu joskus paskassa lähiössä kerrostalossa ja 20km päässä kaupungin keskustasta omakotitalossa. Noihin en menis takasin.. (helsingissä tai espoossa voisin tehdä poikkeuksen hyvien yhteyksien takia).

Nykyään on molemmat, kerrostalokämppä Töölössä ja omakotitalo 4km päässä keskustasta Jyväskylässä, kummatkin on kivoja, mutta nykyisessä elämäntilanteessa tää omakotitalo kuitenkin vie selvän voiton. Tosin töiden takia joutuu olemaan tossa toisessakin kämpässä ja siihen tarkotukseen se on aivan loistava, kun ei tartte huolehtia juuri mistään. Jos eläisin yksin niin sitten kerrostalokämppä Töölössä olis houkuttelevampi.
 
Ja mitä tulee betonilähiöihin, niin ennemmin pieni mummonmökki Iisalmesta kuin kolmio Konalasta.

Mike osui asian syvimpään ytimeen. Noista piti meidänkin (raha)tilanteessa tällä kertaa valita.

Terkut täältä Iisalmen suunnasta, muttei läheltäkään ;)
 
;)

eira39qh.jpg


photo.php


1135232066423.jpeg


1135232066362.jpeg

Varmasti ihan hienoja kämppiä hyvällä sijainnilla, mutta itse en kyllä haluaisi asua noissakaan kerrostaloissa. Missä ihmeessä noissakin säilyttää autoa tai prätkää ? Itseäni häiritsee jo ajatus kadun varteen pysäköinnistä joka päivä. Auton voisin vielä ehkä kadun varteen jättääkin, mutta prätkää en kyllä halua pysäköidä kadun varteen ilman suojaa. Puistattaa ajatus että pitäisi aina etsiä olematonta pysäköintipaikkaa ja kantaa ostoksia jostain kadun varresta sisään. Rivarissa/okt:ssa voit ajaa oven eteen omaan katokseen tai talliin ja tavaroiden sisälle kuskaaminen on tällöin todella pieni vaiva. Samaten talviaamuina pitäisi alkaa kaivaa autoa esiin lumikinoksesta ilman mahdollisuutta esilämmitykseen sähköllä.

Ok jos on rahaa niin voi hommata keskustastakin autotallin, mutta niissä on paljon käyttö rajoituksia ja usein korjaaminen kiellettyä. Ja usein taitaa olla niin että lähistöllä ei ole talleja saatavissa edes rahalla.

Mutta onneksi on erilaisia asumis vaihtoehtoja niin meille kaikille riittää ;)
 
Zone-sarja -42%

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Tossahan se auto möllöttää kadulla porttikongin vieressä. 100 euroa vuosi A-alueella parkkeeraaminen. 160 euroa kuukaudessa kadun toisella puolella lämmin parkkihalli, jonka varmaan otan kylmiksi kuukausiksi. Autotalli kiinnostaisi lähinnä varastona kun noita valoja sun muita ei viittis joka kerta sisälle kantaa. Vakuutus ei korvaa autosta yöllä nussittuja laitteita.

Mut ei täällä tartte autolla lähtee kauppaan. Tossa on kauppoja jos mitä 100m päässä ja pohjoismaiden vilkkain ostoskeskus 5min kävelyn päässä. Hulluko sinne autolla lähtisi. Täällä mennään kävellen joka paikkaan ja autoa tarttee jos lähtee poispäin. Mua puistattais ajatus, että auto olisi pakollinen, että saisi edes safkaa kaupasta.

Autotalleja täältä on ihan mahdoton saada ja vielä mahdottomampaa samasta talosta kun niitä talleja on noin promillessa taloista. Ja jos jossain semmoinen on, siihen on varmaan 50 vuoden jono, tai se maksaa 60 tonnia.

Ja puhun tässä nyt lapsettomana, lapsien kanssa varmaan pitäis muuttaa Lauttasaareen tai Ruoholahteen jos niille haluais kovasti leikkipaikkoja lähelle.
 
Mike osui asian syvimpään ytimeen. Noista piti meidänkin (raha)tilanteessa tällä kertaa valita.

Terkut täältä Iisalmen suunnasta, muttei läheltäkään ;)

Sama, joku suht tilava kerrostalokämppä ja suht uusi sellainen maksaa Jyväskylässäkin aivan homona. Saa okt:n samaan rahaan tai halvemmalla. Voi sitä sitten muuttaa tuollaseen kun on lapset lähteneet pesästä.

Minäkin voisin asua hyvin vaikka Jyväskylän keskustassa ja tietty Helsingissä jossain Eirassa, mutta tuosta nyt ei viitti edes haaveilla...realistisesti. Mutta siis esim. Jyväskylän keskustakin olisi aivan loistava jos ei olisi lapsia. Lasten kanssa on oikeasti helpointa jos on reilunkokoinen piha johon ne päästää leikkimään. Lisäksi olen sitä mieltä, ettei varsinkaan tuollainen betonilähiö ole se kaikista ihanteellisin kasvuympäristö kun muksut alkaa liikkumaan itsekseen ja kavereineen pihalla. Osaa ne maallakin pahuuksii ohjautua, mutta kyllähän tuo nyt varmasti on helpompaa betonilähiössä. Etenkin jos sinne bonuksena on kuskattu kaikki kaupungin ongelmatapakset.
 
Varmasti ihan hienoja kämppiä hyvällä sijainnilla, mutta itse en kyllä haluaisi asua noissakaan kerrostaloissa. Missä ihmeessä noissakin säilyttää autoa tai prätkää ? Itseäni häiritsee jo ajatus kadun varteen pysäköinnistä joka päivä. Auton voisin vielä ehkä kadun varteen jättääkin, mutta prätkää en kyllä halua pysäköidä kadun varteen ilman suojaa. Puistattaa ajatus että pitäisi aina etsiä olematonta pysäköintipaikkaa ja kantaa ostoksia jostain kadun varresta sisään. Rivarissa/okt:ssa voit ajaa oven eteen omaan katokseen tai talliin ja tavaroiden sisälle kuskaaminen on tällöin todella pieni vaiva. Samaten talviaamuina pitäisi alkaa kaivaa autoa esiin lumikinoksesta ilman mahdollisuutta esilämmitykseen sähköllä.

Ok jos on rahaa niin voi hommata keskustastakin autotallin, mutta niissä on paljon käyttö rajoituksia ja usein korjaaminen kiellettyä. Ja usein taitaa olla niin että lähistöllä ei ole talleja saatavissa edes rahalla.

Mutta onneksi on erilaisia asumis vaihtoehtoja niin meille kaikille riittää ;)


Itseä häiritsee tuo myös, missä säilyttää fillaria, autoa tai prätkää, täälläpäin on joka kerta syljetty satulan päälle polkupyörässä ja usein antennit katkottu autoista.
 
Tossahan se auto möllöttää kadulla porttikongin vieressä. 100 euroa vuosi A-alueella parkkeeraaminen. 160 euroa kuukaudessa kadun toisella puolella lämmin parkkihalli, jonka varmaan otan kylmiksi kuukausiksi. Autotalli kiinnostaisi lähinnä varastona kun noita valoja sun muita ei viittis joka kerta sisälle kantaa. Vakuutus ei korvaa autosta yöllä nussittuja laitteita.
Asukaspysäköinti on kyllä suoraan sanottuna aivan perseestä. Hitto että vitutti kuin pientä sikaa kun Ullanlinnassakin asuttiin ja tultiin esim. sunnuntai-iltana myöhään vaikkapa nyt täältä landelta himaan ja minnekään ei saanut autoa. Piti sitten jättää sinne Caruselin lähimaastoon auto, kävellä sateessa ja tuulessa lähes kilsa tehtaankadulle ja olla aamulla 08.00 päivystämässä autolla ja siirtää jottei saa sakkoja.

Nyt on auto oven edessä, noin 2,45m ulko-ovelta.
 
Jos nyt lähdetään tosiasioista; en ole mitenkään varakas eikä vasarakaan pysy kovin hyvin kourassa. Jonkun lampun saan kattoon hyvällä lykyllä. Nämä realiteetit tunnistaen haluan asua rivitalossa (siksi kai asunkin). Ei tarvitse itse tehdä mitään. Kuhan nurmikon saa leikattua. Voisin myös asua kerrostalossa jos siinä olisi iso parveke ja muutenkin rauhallinen asua. En kestä hälinää, ollenkaan. Oma pihahan on kesällä siisti homma. Makoilla kalsareissaan auringossa, kippaa kylmää lonkeroo ja odottaa että kabanossit käryy grillissä.

Sijainti on melkein kaikkein tärkein. Rauhallinen alue on ehdoton. Lähellä pitää olla puistoalueita jne, mihinkään perus betonilähiöön en halua. Hyvä julkisen liikenteen reitti työpaikalle on myös tärkeää, sinne joutuu kuitenkin jokapäivä liikkumaan.

Tietysti jos ois vitusti rahaa vois kuvitella asuvan omaktoitalossakin, ois varaa uuteen autoon niin työmatkakin menis kauempaa.
 
Mut ei täällä tartte autolla lähtee kauppaan. Tossa on kauppoja jos mitä 100m päässä ja pohjoismaiden vilkkain ostoskeskus 5min kävelyn päässä. Hulluko sinne autolla lähtisi. Täällä mennään kävellen joka paikkaan ja autoa tarttee jos lähtee poispäin. Mua puistattais ajatus, että auto olisi pakollinen, että saisi edes safkaa kaupasta.

No eipä minullakaan ole tarvetta autolla mennä kauppaan täällä maallakaan (pikkukaupunki), koska kävellen kestää 5min lähimpään isoon kauppaan ja pienempiin pääse vielä nopeammin. Autolla on vaan mukavampi kuskata ostokset, jos nyt tulee useampi kassillinen sapuskaa ostettua kerralla. Työmatka kestää itsellä pyörällä 15 min ja autolla 7min. Lähin kuntosali löytyy 500m päästä lähellä olevasta yläsaste/lukio:sta. Itse käyn 3,5km päässä olevalla kaupallisella salilla.
 
12 vuoden aikana tuli asuttua seitsemässä eri kerros- / pienkerrostalossa kolmessa eri kaupungissa, kunnes vihdoin viime keväänä saatiin ostettua omakotitalo, ja sen sanon että elämänlaatu parani kertaheitolla noin 1000 %.Viimeisen kerrostalo vuoden aikana olin jo oikeesti kuolla tylsyyteen tai vitutukseen, kerrostalossa kun ei ole mitään tekemistä, ja omien kokemusten perusteella yli 50 % mahdollisuus että samassa rapussa asuu mielenterveyspotilas, juoppo, korttelipoliisi tai joka viikonloppu bileitä pitävä opiskelija idiootti. Olen kokenut ne kaikki! Heti kun saan tämän talon rempattua ja pihan laitettua kuntoon myyn pois ja muutan johonkin vielä enemmän landelle, niin että lähimmälle naapurille on vähintään se 500 metriä.
 
Ja puhun tässä nyt lapsettomana, lapsien kanssa varmaan pitäis muuttaa Lauttasaareen tai Ruoholahteen jos niille haluais kovasti leikkipaikkoja lähelle.
Ei ollut Ruoholahti kovinkaan hyvä lapsiperheen asujaimisto IMHO. Meitä häiritsi puistojen puute - koko alue on asfaltoitu, betonoitu tai kivetty umpeen. Niinpä vuokra-loft Kaapelitehtaalla vaihtui omaan rivarinpätkään Tapiolassa.

OKT kokemukset on lämpimistä maista vuokra-asumisesta, joten vieläkin skagailen sellaiseen muuttamista Suomessa. Ei tullut Kaliforniassa tai nyt täällä etelä-Intiassa paljon lunta talvella kolattua. Suomessa kun tuppaavat OKT:t olemaan itse pusattuja ja Pakkiksenkin talonrakennusketjua lukeneena hirvittää, mitä seinien sisältä löytyy (tai pikemminkin puuttuu). 80-luvun alun betonielementtirivari on ainakin tunnetulla tavalla huono kapistus.

Mulle riittää rivarin vapausasteet mainiosti. Kesällä käryää Weber takapihalla ja talvella huoltoyhtiö ajaa lumet pois parkkikselta. Autolle joutuu kävelemään turhan pitkän matkan ja säilytystilaa saisi olla tietty enemmän, mutta OK kompromissi tuo meille on.
 
Asukaspysäköinti on kyllä suoraan sanottuna aivan perseestä.
No sentään on tunnukset, ilman niitä täällä ei autoa voisi pitää, tulisi liian kalliiksi. Viikonloppuina keskustassa on väkeä, mutta 5 vuoden kokemuksella aika helposti samasta korttelista paikan aina saa. Ja tuohonkin tottuu ajan kanssa, kompensoituu kivasti kun täällä kävelee joka paikkaan.
 

Aikuisena ei välttis enää hirveästi kiinnosta mennä äiskän ja iskän nurkkiin rentoutumaan aurinkoisena kesäpäivänä... :rolleyes:

Jos olisin miljonääri, omistaisin molemmat, eli kerrostalon kaupungin keskustasta ja omakotitalon maalta. Se vaan ei taida hirveän todennäköistä olla.
 
Back
Ylös Bottom