Missä sinä haluat asua? OKT? Rivari? Kerrostalo? MIKSI?

Pro Nutrition Fire Kick, 20 x 25 ml -20%
Viikko enää ja vaihtuu rivarin pätkä omakotitaloon, josta ollaan jo monta vuotta haaveiltu. Itse olen asunut muutamassa kerrostalossa niin Helsingissä kuin pienemmässäkin kaupungissa, pentuna okt:ssa ja nyt rivarissa puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Kyllä yksiö Kalliossa oli silloin parhaana bileaikana muutama vuosi sitten ihan ehdoton juttu, mutta en haluaisi nyt lapsen ja muutaman koiran kanssa enää sinne muuttaa.
Nykyinen rivariratkaisu on oikeasti p*seestä. Riippuu tietysti paljon myös naapureista. mutta sopii noille eläkeläisille, joille on erittäin tärkeää, että jokainen tekee tasan yhtä paljon lumitöitä, haravoi yhteisiä alueita ja pitää oman pihansa priimakunnossa vuodenajasta, työstä tai perhetilanteesta riippumatta. Kyllä minä tiedän, että meidän takapihalla on keltaisia länttejä, kun koirat ovat sinne kusseet. Ei siitä tarvitse erikseen tulla sanomaan.
Nyt päästään muuttamaan omakotitaloon metsän keskelle ja järven rannalle. Lähimpään naapuriin on matkaa pikkasen vajaa puoli kilometriä. Aion jatkossa myös itse kusta omalle pihalleni.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Aion jatkossa myös itse kusta omalle pihalleni.

Toi onkin parhautta, kun voi kävellä 15m ovesta ja kusta pellolle :D Tosin talvella sitä ei niin viiti harrastaa ku jää näkyviä jälkiä ellei sitten potki lunta päälle...
 
Omakotitalo syrjässä hyvillä naapureilla :)

Mönkijällä lumityöt on niin helppoa että naurattaa. Kolailen niin että pihaan mahtuu tarvittaessa vaikka 5 autoa nätisti riviin.
Kotipihasta voi lähtä ajeleen endurolla tai moottorikelkalla. Mukavintahan on 60m2 lämpöinen autotalli/verstas jossa voi puuhastella mitä lystää.
En vaihtaisi betonilaatikkoon, ajatuskin ahdistaa.
 
Toi ois kyllä parhautta! Juhannuksena vois tehä saman homman. Mielummin järjestän oman ilotulituksen kuin katson muiden btw.

Oli mummon systerin hautajaiset menneenä viikonloppuna. Tuli sitten jotai puhetta perinnöistä ja testamenteista (en siis ole saamassa perintöä). Sanoin että teen testamentin jossa määrään että mun hautajaisissa on oltava ilotulitus. Senverran olen friikkinä noihin. Eli siis landelta jos ei viitti lähteä kaupunkin kattomaan, niin järkätään oma. Piste.


Tästä irtos päivän naurut :D Mutta älä hyvä mies unoha Suomen poliisia!

Meinasin lisätä Supon, mutta se ois ollut jo vähän liikaa...
 
Zone-sarja -42%
Siis fakta on se, että jos täältä joutuu nyt lähtemään jonnekin perseeseen, niin se vituttaa, muutoin paskaakos siitä lumesta on haittaa kun ei tartte ajella keskustasta keskustaan :D Ja parkkihallitkin on keksitty just näitä sessioita varten. Siellä on vittu järjetön parkkihalli Stockallakin, mene sinne.

Ei tiistai-iltana päässyt kuin kuusitien kohdille. Stockkan kohdille olisi päässyt varmaan keskiviikon puolella :D Oli kyllä niin hulvattoman näköistä Hesperian kaduilla kun autot oli hautautuneet lumeen. Muutama oli jaksanut urheilla ja lapioida koko autopaikan aivan puhtaaksi lumesta. Lumet oli sopivasti heitetty oikean- ja vasemmanpuoleisen auton päälle :D Jos autoa tarttis ja asuisi keskustassa, eikä olisi sitä hallipaikkaa lähellä niin sääliksi kävisi. Erityisesti jonkun lapsiperheen elämää näillä keleillä jos jonnekkin pitäisi lähteä.

Itsellä on kuitenkin molemmille autoilla katospaikat ja duunissa vielä lämmin parkkihalli. En viitsinyt edes korjauttaa Webastoa, kun sain toisen katospaikan. Vielä kun huoltoyhtiö oikeasti tekisi jotain sellaista, että on perusteltua nostaa vastikkeita huoltoyhtiön hintojan nousun takia. Kunnan puolesta on autotiet ja pyörätiet olleet auki joka aamu ennen kuutta, mutta huoltoyhtiö tulee ehkä 12 h viiveellä tai seuraavana päivänä. On onneksi sitä lääniä minne kasata sitä lunta, toisin kuin kaupungeissa.

En siis pidä kerrostaloasumista jotenkin erityisen huolettomana vaihtoehtona omassa elämäntilanteessa. Lisäksi itseäni vituttaa se tavaroiden kanto autosta kotiin ja kodista autoon. Siinä välissä pitää laskea tavarat käsistä että saa auton ovet kiinni, sitten pitää avata joku 5 ovea ennen kuin on kotona. Pahimmillaan aina laskea tavarat käsistä. Jos auto unohtui laittaa letkuun kiinni, niin puet taas ja sitten pihalle sama rumba.

Koko viikko on ollut taas tuskaa työmatkaliikenteenkin kanssa. Joku urpo on poikittain tai muuten vaan kimpoilee ja työmatka venyy puolesta tunnista tuntiin. Alan kohta olla aika valmis muuttaamaan pois pääkaupunkiseudulta ja kerrostalosta.
 
Aika kauhee skenaario jos omalle kohdalle miettisi. Eka kaksi kakaraa, joiden takia pitäis muuttaa kauas pois omakotitaloon. Sitten että sais oman rauhan, niin pitäis vielä ostaa kesämökki jostain ihan perseestä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että on parempi kun stadilaiset pysyvät Stadissa. Ja Uudellamaalla asuttujen vuosien aikana tämä mielipide on vaan vahvistunut.

Joo, ja okt on paras paikka ihmiselle asua.
 
Olen aina ollut sitä mieltä, että on parempi kun stadilaiset pysyvät Stadissa. Ja Uudellamaalla asuttujen vuosien aikana tämä mielipide on vaan vahvistunut.

Joo, ja okt on paras paikka ihmiselle asua.

Jos on lapseton, duuni kotona tai ytimessä, kaverit, harrastukset ja elämäntyyli Stocka-Kamppi akselilla niin mitä ihmeellistä siinä on, että kammoksuu maalla asumista?
 
Jos on lapseton, duuni kotona tai ytimessä, kaverit, harrastukset ja elämäntyyli Stocka-Kamppi akselilla niin mitä ihmeellistä siinä on, että kammoksuu maalla asumista?

Juurikin näin. Itse olen asunut viimeiset viisi vuotta kaupungissa kerrostalossa ja olen ollut erittäin tyytyväinen asumiseen ja sen "helppouteen" muuten kiireisen elämän vuoksi. Elämän asetuttua rauhallisempaan muotoon tavoitteena on kuitenkin päästä omakotitaloon ja saada sinne jo edeltämainitut tilat.
 
Kun Lofooteilla tuli käytyä, niin olishan se poikaa jos onnistuis hommaamaan sieltä mökin, jossa hengais kesäisin. Lienee varmaan mahdollista vuokrata ihan ulkomaalaisenakin. Ne mestat vain on 100 kertaa komeempia kuin normisetit Suomessa. Mut kai sielläkin pää hajoais parissa viikossa kun ei siellä tapahdu yhtään mitään.

Mä en itse lofooteille saakka menis vaan jäisin pohjoisempaan Lyngseidetin seudulle. Sanoinkin seuralaiselle Norjan reissulla että tänne kesä/talvimökki jos Lotossa voittaa :)

Pyöräilyä, melomista, kiipeilyä, laskemista - mitä vain keksisi aktiviteeteiksi! :)
Välillä voisi vain huilia ja istuksia pihalla tuijottelemassa mielettömiä maisemia ja nauttia hiljaisuudesta.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Back
Ylös Bottom