Ajattele asiaa nyt siltä kannalta, että se perintö on jo kerran työllä hankittu ja siitä on jo verot maksettu ja täten ihmisellä pitäisi olla vapaus valita itse miten häneltä jäävä perintö jaetaan. Eikös perintöjä ole ollut aina? Maatilat on siirtyneet isältä pojalle jne.
Pystyn ajattelemaan asian noin ja ymmärrän hyvin, että haluat ajatella asian myös niin. Suurin osa ihmisistä ajattelee asian tuolla tavoin. Pääsyy tuolle ajattelumallille on ehkä se, että niin on tosiaan aina ollut ja vieläpä hyvin globaalissa mittakaavassa. Maatilat ovat tosiaan aina siirtyneet isältä pojalle, mutta tähän on ollut laajat käytännön syyt. Not so long ago oli vielä hyvin tavallista, että ammatti siirtyi täysin isältä pojalle. Maatilalla kasvettiin ja lapset otettiin mukaan töihin. Lapsien kasvaessa ja vanhempien vanhetessa osat kääntyivät ja vanhemmista huolehdettiin kuolemaan saakka. Suutari opetti pojalleen työnsä salat ja lapsi kasvoi suutariksi ja peri isänsä työkalut ja pajan. Entisaikaan useissa maissa nimenomaan tuon työn periytyvyyden takia itse asiassa poikalapset perivät käytännössä 100% vanhempien omaisuudesta ja tytöt, joiden paikka oli kotona jäivät käytännössä tyhjin käsin. Muistaakseni pohjoismaissa vielä reilu 100 vuotta sitten tuo suhde oli 2/3 poikien hyväksi. Tämä edusti sen ajan oikeuskäsitystä, joka oli hyvin yhteisökeskeinen. Elämme kuitenkin nykyään hyvin yksilökeskeisessä maailmassa ja 18-vuotta täytettyään lapset lähinnä käyvät pari kertaa vuodessa vanhempien luona kahvilla. Ammatit eivät juurikaan periydy ja jokainen luo lähtökohtaisesti oman onnensa. Lasten tulevaisuus ei ole perintöjärjestelmästä kiinni käytännössä missään mittakaavassa. Tätä taustaa vasten on minusta ihan perustelua kyseenalaistaa järjestelmän tarpeellisuus ja kysyä voidaanko kuoleman jälkeen omaisuus allokoida jollain muulla tavalla, jolla saavutetaan nykyistä järjestelmää parempi kokonaislopputulos.
Tarkoitin sitä, että vanhemmat haluavat varmasti omaisuutensa siirtyvän lapsilleen ja jokin poikkeustapaus kuin sinun hulivelilapsi ja miljardööri-isä on poikkeus jonka takia ei kannata muuttaa järjestelmää. Tuollainen järjestelmä jossa omaisuus siirtyisi kuoleman jälkeen valtiolle on sosialisointia. Mitä muita vaihtoehtoja muka on kuin lapset vs. valtio perinnön omistusoikeudessa?
Sinulla on nyt taustaoletus, että vanhemmat haluavat
varmasti omaisuutensa siirtyvän kokonaisuutena lapsilleen. Itse epäilen tämän oletuksen paikkansapitävyyttä. Olen ottanut aikaisemmin esille joitakin julkisuudessa esiintyviä rikkaita henkilöitä, jotka ajattelevat päinvastoin. Myös siinä videossa, josta keskustelu lähti liikkeelle haastateltava ilmoitti, ettei halua olla pojalleen mikään perintöautomaatti. Väitän, että on huomattavasti yleisempää, että vanhemmat toivovat lapsilleen hyvää elämää ja sitä, että he pystyvät omalla työllään löytämään itselleen onnen ja elättämään itsensä. Immateriaalisten hyveiden ja tiettyjen perinteiden siirtyminen sukupolvelta toiselle lienee ensisijaisesti se, mitä useimmat vanhemmat toivovat lapsilleen oman materiaalisen vaurautensa maksimaalisen siirtämisen sijaan. Sukumökin ja tunnearvoltaan ja historialtaan merkittävän irtaimen omaisuuden siirtyminen ovat sellaisia asioita, joita monet pitävät tärkeänä, mutta se voidaanko pojalle siirtää rahaa 100 000e vai 500 000e lienee useimmalla vanhemmalle irrelevantti. Monet saattavat jopa haluta välttää liian suurien summien jättämistä, koska pelkäävät ansaitsemattoman rahan passivoivan lapsiaan.
Ja sosialisoinnista ei ole edelleenkään kyse, vaikka asiaa kuinka jankuttaisit. Jos omaisuus sosialisoitaisiin, niin se tarkoittaisi sitä, että valtio ottaisi tuotannontekijät haltuunsa eli olisi pian valtion virkamiehiä pyörittämässä perheyrityksiä ja suvun kesämökki siirtyisi maa- ja metsätalousministeriön virkistyskäyttöön. Kyse on nyt siitä, että yksilökeskeisessä yhteiskunnassa, jossa jokainen on käytännössä luonut oman omaisuutensa, ei voida lähtökohtaisesti osoittaa, että kuolleen henkilön omaisuus kuuluu suvulle. Perusteet mielestäni tuolle ajattelulle ovat pitkälti kuolleet. Nyt niin kuitenkin tehdään ja se on monelle itsestäänselvä asia, mutta itse näen sen niin, että kuolleen ihmisen omaisuus on lähtökohtaisesti "no man's land". On yhteiskunnallinen sopimus, miten tuo omaisuus jaetaan.
Vaihtoehtoja on ja tulee miettiä. Nykyjärjestelmä on minun mielestäni yhtä hyvin perusteltavissa oleva kuin se, että omistajuus jaettaisiin sille, joka ensimmäisenä julistaa ihmisen kuolleeksi; "finder's keepers". Jos kerran maasta löytyneen ilman omistajaa olevan setelinkin saa pitää se, joka sen ensimmäisenä löytää, niin miksi ei sitä, joka ensimmäisenä löytää kuolleen ihmisen ja toteaa hänen omaisuutensa joutuneeksi ilman omistajaa. Näin toimimalla loppuisi taatusti myös rutina hoitohenkilökunnan palkkatasosta ja saattohoidossa oleville löytyisi taatusti kädestäpitelijää joka minuutille oikein ruuhkaksi asti eikä tarvitsisi enää vanhusten yksinäisyydestäkään valittaa.
Jos nyt kuitenkin palataan taas vakavasti puhumaan, niin mielestäni kaikista perustelluin järjestelmä on se, joka mahdollistaa kohtuullisen omaisuuden siirtämisen jälkipolville testamentin avulla, jolloin sukumökit ja perintöesineet pysyvät perikunnan hallussa. Lesken asema tulisi edelleen turvata (ja myös nykyistä paremmin, koska lesken asuntoa lukuunottamatta rintaperillinen voi halutessaan myydä vaikkapa sen leskelle rakkaan sukumökin, mikäli se on sattunut olemaan vainajan omistuksessa). Sukupolvensiirrokset pitää myös turvata, vaikka nekin ovat verraten suhteellisen harvinaisia tilanteita ja poikkeustapauksia. Valtio ei sosialisoisi jäljelle jäävää omaisuutta vaan perikunta voisi lunastaa loput markkinahintaan ja mitä jäljelle jää huutokaupattaisiin ja valtio keräisi tuotot veroina. Kyse ei ole siis sen enempää sosialisoinnista kuin muussakaan verotuksessa. Ja kuten olen aikaisemminkin ottanut puheeksi, niin mielestäni oikeudenmukaisinta olisi pitää asia lähtökohtaisesti nollasummapelinä eli jos kuolinpesiä verottaisiin aggressiivisemmin, niin vastaavasti työtä verotettaisiin vähemmän. Näin ollen perikunta, joka ei ole tehnyt elettäkään perittävän omaisuuden eteen ei pääsisi tanssimaan vainajan haudalla, mutta eläissään ahkerasti työtä tekevä ihminen saisi nauttia enenevässä määrin oman työnsä hedelmistä tuloveroprosentin tippuessa. Onko tämä sinusta huono tavoite ja verotuksellisesti epäoikeudenmukaista?
Minusta tuollainen järjestelmä jossa kuoleman jälkeen omaisuus "katoaa" on huono. Jokaisella on varmasti sellaisia ihmisiä elämässään joista välittää ja joille haluaisi jättää omaisuutta kuoleman jälkeen. Paremmat olot lapsille ja läheisille on sellainen asia joka motivoi ihmisiä tekemään enemmän töitä ja säästämään myös vanhempana. Jos tuollaisesta tehtäisiin verotuksen avulla epätoivottua, niin vanhemmat ihmiset alkaisivat downsiftaamaan ja eläköitymään nuorempina ihan vain sen takia, että saataisiin se omaisuus kulutettua itse yhteiskunnalle luovuttamisen sijasta. Myös kaikenlainen verotuskikkailu lisääntyisi.
Epäilen, että nykyjärjestelmän kyseenalaistaminen kuitenkaan downshiftaamiseen kannustaisi. Aika harva varmasti ensisijaisesti lapsiaan ajattelee, kun kerää itselleen varallisuutta. Eikä omaisuus minnekään katoa vaan ideaalitilanteessa meillä on järjestelmä, jossa tuotannontekijät löytävät kuolemassa lähes välittömästi seuraavaksi parhaimman kodin. Verotuksessa on tavallisesti tavoitteena neutraalisuus eli mahdollisimman pieni markkinoihin vaikuttaminen ja talouskasvua tukevat ratkaisut. Edellä esittämäni malli on kuitenkin vain yksi monista vaihtoehdoista, jotka syntyvät jos nykyjärjestelmä kyseenalaistetaan. Nyt on puhuttu jonkin verran sukupolvenvaihdoksista, mutta entäpä tilanteet, joissa osakeyhtiössä on esimerkiksi viisi toisilleen ei-sukua olevaa osakasta ja yksi polkaisee tyhjää. Osakkeet periytyvät tällöin lähtökohtaisesti rintaperilliselle, joka ei välttämättä halua tulla yritykseen mukaan tai haluaa vain esimerkiksi rahastaa tilanteella. Yhtiöjärjestykseen voidaan sopia lunastuslausekkeesta ja osakassopimuksin voidaan näihin tilanteisiin myös puuttua, mutta vaikka asia hoidettaisiin lain puolesta mahdollisimman hyvin, niin lopputuloksena ihmiset, jotka ovat tehneet työtä yrityksen varallisuuden kasvattamiseksi joutuvat luopumaan osasta siitä saadakseen siirrettyä varallisuutta ihmiselle, jolla ei ole ollut tässä prosessissa osaa eikä arpaa. Yksi mahdollisuus olisi kuolettaa vainajan osakkeet, jolloin muiden osakkaiden varallisuus kasvaisi. Puntit voitaisiin tasata verotuksella ja sadettaa nuo tulot vaikkapa koulutukseen.
