Miksi pitää "treenata kovaa" ja mitä se edes on?

[carcayu]

Ensiksi on syytä erottaa toisistaan kovaa treenaaminen ja järkevä tavoitteellinen treenaaminen. Aikoinaan juoksin kilpaa ja jossain välissä tajusin, että nuo ovat kaksi hyvinkin eri asiaa. Väitän että suurin osa maamme kestävyysurheilijoista treenaa liikaa optimaalisen kehityksen kannalta. Itsellä ainakin on tullut selväksi, että kroppa ei kehity siinä treenissä mitä pää koittaa ehdotella. Jos haluaa tuloksia, kroppaa tulee taivuttaa, ei pakottaa. Salilla progressiota on helpompi seurata, koska jokainen liike on helppo tilastoida. Olen huomannut, että subjektiivisesti kovaa treenaamalla en kehity ollenkaan. Jos haluan säilyttää progression läpi talven, on pakko vetää kohtuullisia treenejä kovien treenien sijaan. Menen tukkoon älyttömän helpolla. Kehitys ei enää ole itsetarkoitus, mutta kehonhuolto on hauskempaa, kun maksimaalisen kärsimyksen sijaan kehittyy edes jotenkin.

Jos kovalla treenaamisella taas ruvetään äijäilemään, päädytään melkoiseen arvohetteikköön. Juoksuhommissa harjoitusmäärät oli parhaillaan 15/h viikossa. Tämäkään ei ole vielä paljoa jos verrataan johonkin thriathlonistiin tai voimistelijaan. Kuitenkin kolme kertaa viikossa tuntuu aika löysältä määrien suhteen. Ulkourheilussa joutuu myös kohtaamaan sään vaikutukset. Juoksija on taipuvainen ajattelemaan, ettei salilla oikein voi edes kärsiä tarpeeksi, kun ei ole pimeää, liukasta tai kylmää. Salin roskikseen oksentaminen on ihan nynnyä maantienlaidalle oksentamiseen verrattuna. Juosten sain myös kokonaisvaltaista kipua aikaan enemmän, kuin puntilla. Treenailin yhdessä vaiheessa nyrkkeilyä puolitosissaan. Sehän on aika kovaa hommaa, kun lyödään päähän ja silleen. Saliin ja juoksemiseen verrattuna homma vaatii erilaista kovuutta. Lajissa joutuu kohtaamaan muita ihmisiä ja harjoittamaan väkivaltaa näiden kanssa. Koskaan ei tiedä milloin sparrikehään astuu joku venäläinen patakintaat kädessä. Toisaalta lyöminen ei satu niin paljoa, kuin juokseminen. Kovista osumista vaan sammuu valot, joka on vähän pelottavaa. Mutta onko tässä kyse kovuudesta vai itsetuhoisuudesta? Uskon että sekoitus kumpaakin. Nykyään tulee ajeltua pyörällä ja on mukava aina välillä haastaa itseään. Tykkään ajaa välillä lenkin, jolle pelottaa lähteä ja joka itkettää lopussa. Näitä ei kuitenkaan huvita ajaa kuin 1-2 kesään. Loppuajelu on pyörittelyä päivän kunnon mukaan. Parhaimmillaan ajelua tulee 15h viikossa, jota moni tuttu näyttää pitävän kovana treenaamisena. Minusta se on lähinnä hauskaa ulkoilua. Erityisesti jos vertaa kaikkeen muuhun kitumiseen, jota olen elämän varrella harrastanut. Kovinta on kuitenin venyttely. Sitä en saa ikinä tehtyä, vaikka syytä olisi. Ota mielummin tunnin turpaani tai ajan parisataa kilsaa vesisateessa, kuin venyttelen.

Summasummarum: Venytely on minulle kovaa treeniä, muu on hauskanpitoa.

 

[teeshot]

Ei oo pakko

Ei oo pakko "treenata kovaaa" jos ei haluu - voi treenata jos haluu, ei siinä välttämättä aina järkee oo, mutta jos siitä nauttii, niin sehän riittää. Toisaalta treenaaminen on eri juttu kuin kuntoilu/liikunta/salillakäynti - treeni tähtää aina johonkin tavoitteeseen ja jos treeni vie kohti tavoitetta niin se on hyvä ja riittävän kova, jos seuraavat treenit ei vie kohti tavoitetta ( et ehdi palautua) on treenit olleet liian kovia - tai kevyitä.

"train as much as possible while staying as fresh as possible." - Yuri Veroshanky -

 

[Kalimero]

Tai Zatsiorski ;-)

 

[KETKUTTAJA]

Kovaa reenaamisesta en muuta tiiä, ku sen et aina sitä luulee reenaavasa kovaa, kunnes tajuaa vaikka kuukauden päästä, et nythän tää tuntuu viel paljon pahemmalle. Tollee pääsee ainaki ite joka kuukaus kovempaa ja kovempaa reenaa.

 

[Penelope]

Aloitanpa tämän tänne kun meninkin näköjään vastailemaan epähuomiossa mimmien puolelle.

Siellä kun siis oli aloitettu tästä aihe ja minusta ihan mielenkiintoinen juttu, josta ei nyt muisti hetkeen olleen mitään keskustelua.

Eli siis treenaajia on monenlaisia. TODELLA monelle saliltreeni on mukava harraste ja tapaa pitää itseään kunnossa, päästä vään arjesta irti hetkeksi jne. Itselleni on tällainen.

Osa haluaa ottaa itsestään kaikki irti, kilpailla itseään vastaan, ylittää itsensä jne. Näen tässäkin vähän omia juttujani.

Osa sitten tähtää johonkin kisoihin. Oli ne sitten vaikka hiitoa tukevaa lajitreeniä tai bodausta tai voimanostoa tai mitä vain. Tällöin tietysti jonkinlainen pakko treenata kovaa. Mutta siitä päästäänkin taas pihvin ääreen. Eli mitä se kova treeni on? Joskus tuntuu että ei ole treenannut joidenkin mielestä kovaa jos ei jalkatreenin jälkeen makaa täristen salin lattialla tai yrjöä pukkarissa roskikseen. Taas jatkuva failureen treenailu tuskin monella toimii jne.

Jostain 5x5 treenistäkin saa todella kovaa vaikkei tekisi kuin vikan sarjan lähes finaaliin jne.

Sitten jos mennään pois kisatavoitteista, niin miksi sitä kovin usein edes repisi todella kovaa? Jos on jo joku pohjakunto ja treenaa siksi että on kivaa ja pysyy kunnossa, niin todella rajut jatksot kovaa treeniä on omiaan aiheuttamaan loukkaantumisiakin jopa.

En halua kannustaa ketään löysäilemään, mutta jotain keskustelua voisi käydä siitä että pitäisikö sen kovan treenin sijaan pyrkiä treenaamaan järkevästi jolloin se treeni olisi kuitenkin kovaa vaikkei olisikaan mitään hc mättämistä härän raivolla.

Joo, erittäin mielenkiintoinen aihe, ja hyvä että toit sen tänne yleiselle puolelle. Mimmien puolella meinasin jo syistä x ja y, etten jaksa osallistua. Ja mitään absoluuttista vastaustahan tähän ei liene, tavoitteet ja tasot ovat jengillä kuitenkin niin eriäviä.

Jos kovaa treenaamiseksi lasketaan se, että ohjelma sisältää aina lähinnä moninivelliikkeitä 'eristävien nitkutusten' sijaan, tietää penkkiykkösensä, erikoistekniikoita on mukana reippaasti, ja kaikki aina failureen, niin sitten mä lähinnä yhä satujumppaan.

Jos kovaa treenaamiseksi lasketaan myös se, että lähtökohtaisesti epämukavuusalueelle tai sen yli siirrytään heti ensimmäisen liikkeen ekassa sarjassa, ja siellä pysytään koko treenin ajan, jos suinkin pystyy, ja treenin jälkeen sitä kovin usein löytää itsensä tilanteesta, että ei hitto, nythän tässä pitäis vielä jotenkin jaksaa pukea, ja kiivetä rappuset yläkertaan päästäkseen salilta ulos, eikä sillä hetkellä oikeasti tiedä, miten moiseen suoritukseen vielä kykenee, niin sitten treenaan kai aika kovaa.

Kovempaakin vielä voisin treenata, ja tiedän että moni treenaa itseä kovempaa, mutta mulle on myös tärkeää se, josko kerrankin saisin homman pysymään mielekkäänä itselleni vuodesta toiseen. Ja siksi esim. eivät ole kaikki keinot käytössä juurikin erikoistekniikoiden osalta. Haluan pitää itselleni juttuja 'varalla'.

Ja tuo epämukavuusalueelle meno, ja lihaskipu-hakuisuus, mitä sitäkin suosin, niin mikä sitten on epämukavuusalue, ja mikä kipua? Koska heijastettuna siihen aiempaan treenitapaani, ja jolloin salilla vaan jumppailin (ja mitä en tuomitse, kukin tekee kuten parhaaksi näkee), se oli sittenkin enemmän mulle sitä epämukavuutta, koska ei motivoinut tarpeeksi kauan kerrallaan. Sen verran suorituskeskeinen ja kaiketi masokismiin taipuvainen kuitenkin olen. Eli se että sattuu, on jees. Haluan tuntea tehneeni.

Lisäksi on vaan kivaa sekin välillä, että kokeilee rajojaan, mutta vähän turhankin nopeasti ne rajat jo taas tuli vastaan, eli huomaan etten nykyisellä ohjelmalla ja intensiteetillä ehdi palautumaan tarpeeksi, joten nyt sitten vaihteeksi vähän vähemmän kovaa, ainakin kunnes ohjelma vaihtuu. Muitakin rajoja tullut jo vastaan, eli josko tästä tikimpään kuntoon aion, niin sitten pitäisi kasvattaa massaa, ja se ei sitten taas ihan kohtaa omia (ulkonäkö)preferenssejä. Toki silti olen yhä myös tuloshakuinen, mutta vain kohtalaisen, tai ehkä ihan juuri sopivasti sen huomioiden, etten kisoihin tähtää, koska tärkeämpää mulle on sittenkin hommassa jatkuvuus ja harrastuksen mielekkäänä pitäminen, ja sehän menee mulla välillä sitten taas jopa kehityksen kustannuksella.

 

[sukkapossu]

Mä en ainakaa reenaa kovaa, sellasee lievää discomforttii vaa, toimii mul ainaki todella hyvin, tuloksia näkyy todella hyvin

 

[januz]

Hyvä aihe. Ite olen lyhyiden sarjojen ja löysän reenailun vankkumaton puolestapuhuja, *tuttaa lähinnä tv-sarjojen pt:lta tuttu "jaksaa jaksaa!" ja "vielä yksi!" tyyppinen meuhkaaminen. Sillon tällön tulee mietittyä, että eikö loukkaantumisriski itseasiassa oo aika kova, jos isoja massaliikkeitä teetetään ihan tappiin, kohtuu alottelijatasoisilla reenaajilla vielä..? Muutenkin aihetta harrastamattomille tulee varmaan aika outo kuva salitreenistä, kuinka moni mahtaa haluta aloittaa harrastuksen, jossa joku tarkoituksella huutaa korvaan, treenin jälkeen on käytäntönä itkeä, oksentaa tai itkeä ja oksentaa, sekä treenistä seuraavana päivänä tulisi kipujen kaikkialla kropassa olla kaiken arkipäiväisen toiminnan estävää luokkaa. Kivalta kuulostaa.

Todella harvassa väittäisin olevan treenaajien(kunnia toki näille harvoille), jotka treenistä toiseen, vuodesta toiseen treenaavat verenmaku suussa, aina failurea tavoitellen, ja silti säännöllisesti ilman pidempiä taukoja, jatkuvasti kehittyen - jos siis puhutaan harrastajista, eikä kilpailijoista tai hulluista. Punttihommat on kuitenkin harrrastuksena mukavampi toteuttaa niin , että päivän treenin rankkuuden ja homman etenemisen voi tarkistaa ennemmin treenipäivyristä kuin oksennetun veren määrästä. Tälläkin toteutustavalla itselläni ainakin joskus tulee eteen melko raskaita treenejä, tyypillisesti ennen kevyttä viikkoa. Harmittaahan se, mutta ne jaksaa vääntää loppuun, kun tietää että kevennys on tulossa, ja seuraavalla viikolla voi taas käydä salilla vaan satujumppaamassa.:D

Tässähän on nyt vähän kärjistystä, muttei tarkoitus kenellekään kettuilla.

 

[sukkapossu]

Nii juu ja lisäyksenä todettakoon et oon ehkä saanut jumittavia tuloksia jopa nousee tekemäl puhtaalla tekniikal ja jättämäl aina vähän voimii varastoon, malttaa lopettaa just sii feilin tuntumas, en edes ikin tavottele tarkoituksel mitää poltet yms, teen vaan ne toistot pois ku saa koko liikeradan tehtyy yhtään huijaamatta

 

[Guitar83]

Kyllä joka treenissä sinne epämukavuusalueelle yleensä tuppaan menemään. Etenkin maastaveto ja kyykky on liikkeinä sellaiset, että kynnys tarttua tankoon viimeistä sarjaa varten on aina aika korkea. Päässä pyörii, heikottaa ja välillä vähän oksettaakin.

Sama ilmiö on alkanut tosin ilmenemään jossain määrin myös muissa liikkeissä (4 kk treeniä takana). Treenipainojen noustessa treenit ovat käyneet (myös) henkisesti kokoajan raskaammiksi ja sen takia leikkasinkin kaiken ylimääräisen ohjelmasta pois. Ehkäpä jossain vaiheessa on pakko myös keventää painoja ja keskittyä tekemään pidempiä sarjoja yms. Tällä hetkellä kun on pyritty pitämään toistot 4-6 haarukassa ja niin, että toistoja ei juuri ole jäänyt reserviin mutta ihan failureenkaan ei ole mentyä, muutamaa vahinkoa lukuunottamatta. Tuloksellisesti ja esteettisestä näkökulmasta tämä treeni on kyllä toiminut todella hyvin, mutta intensiteetti saattaa itselleni olla liian raju pitkässä juoksussa harrastuksen jatkuvuutta silmälläpitäen. Aika näyttää. Kunhan flunssasta toivun, niin pari kuukautta vielä vedän ns. täysillä ja sitten mietitään miten hommaan lähdetään suhtautumaan jatkossa.

 

[Lykopis]

The Price of Gold Documentary - All Things Gym

Tässä hyvä dokumentti siitä, mitä kovaa treenaaminen on huipputasolla. Onko edes olympiakulta ja hetki huipulla riittävä korvaus vakavista terveysongelmista, kroonisista vaivoista ja jatkuvista loukkaantumisista? Jotkut lupaavat juniorit satsaavat kaiken, treenaavat liian kovaa, liian aikaisin ja ajavat itsensä niin huonoon kuntoon, etteivät pysty aikuisiällä edes hölkkäämään.

 

[Tahkoaja]

Liian kovaa on liikaa. Itse olen tehnyt yhden todella kovan pudotussarjan hack-kyykyssä ja se oli yhtä helvettiä. Ei ikinä enää semmosia! Lopputuloksena oli että kallonpohjanlihakset repeilivät irti ja siinä meni monta monta viikkoa ennen kuin pääsi taas koittamaan edes kyseistä liikettä. Eli järki pitää olla mukana mitä sitten tekeekin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, mutta jos pää on umpiluuta niin se onkin aivan toinen juttu.:dance2:

 

[J_mp]

Tämä ei nyt ole mikään absoluuttinen totuus, mutta lähinnä itse huomattua.

Treenin "kovuus" pitää pyrkiä nostamaan ensinnäkin tiettyyn tasoon, että kehitystä tulee vuosittain. Volyymin taikka intesiteetin nostaminen ei tapahdu hetkessä, mutta näitä pitää pyrkiä nostamaan aina sitä mukaan kun kroppa palautuu ja ottaa enemmän treeniä vastaan. Alussahan ihan "perus" treeni on kovuudeltaan riittävää, mutta jos "jämähtää" tuohon samaan kovuuteen treenissä ei tuloksia tule enää muutaman vuoden jälkeen. Sitten kun on tottunut ottamaan "kovia" treenejä niin pitää ottaa itseltään luulot pois ja koitella niitä rajoja. Tätä rajojen koittelua on hyvä tehdä ihan pitempikin jakso putkeen ja oikeasti niin, että tulee tunne huilin tarpeesta. Näin kun tekee se nostaa henkistä kykyä jolla saadan tehtyä näitä "kovia" treenejä ja silloin myös automaattisesti ihan perustreenin kovuus nousee ilman, että sitä edes sen enempää miettii. Silloin saadaan pidettyä treeni tarpeeksi vaativalla tasolla kuitenkaan rasittamatta liikaa päätä ja päästään helposti tähän "epämukavuusalueelle" missä lihoja polttaa ja muutenkin ahistaa. Nyt se on vain osana perustreeniä ja tuosta jopa nauttii. Tällöin mielestäni ollaan treenin kovuudessa jatkuvan kehityksen kannalta riittävässä kovuudessa.

Itse tykkään välillä kyllä hurjastella oikeen huolella noiden treenien kanssa ja katsoa mihin ukosta on. Tästä on ollut se hyöty, että jokainen treeni minkä teen on jollain tapaa kova vaikken erityisesti yritä, koska olen tottunut kovaan rasitukseen ja oikeasti bileet alkaa vasta sitten kun rupeaa polttamaan lihoissa, ne tuntuu räjähtävän taikka muuten vaan on raskasta. Tuo on perussuoritus treenissä eikä tähän tarvita enää päätä, että siihen voidaan puskea vaan kroppa osaa hoitaa treenin vaativalla tasolla itsekseen. Tästä jos sitten ajatellaan, että otetaampa kovaa niin kyllä touhu on sellaista, että siinä kramppaa silmäluomet ja oikeasti en edes välttämättä halua ottaa ihan niin kovaa.

Summa summarum, pitää treenata järkevästi kovaa. Ei pelkästään kovaa, eikä pelkästään "järkevästi".

 

[Penelope]

Tätä rajojen koittelua on hyvä tehdä ihan pitempikin jakso putkeen ja oikeasti niin, että tulee tunne huilin tarpeesta.

Mikä sun mielestä on se 'pidempi jakso putkeen'? Mullahan on nyt jo tunne huilin tarpeesta, mutten ole varma, onko se kaikki fyysistä. Eli juurikin myös henkisen kapasiteetin kehittäminen kiinnostaa, ja siksi kysyn.

 

[Thal]

Olen huomannut saavani parempia tuloksia silloin, kun en tee näitä juttuja veren maku suussa ennätyksiä jahtaen. Parempi jättää yksi toisto tankkiin, jotta on 100% iskussa seuraavallakin kerralla. Wendlerin oppien mukaan mennään, vaikka tästä välillä lipsunkin. Enkä ennen sarjaa todellakaan puhise, raivoa ja kerää adrenaalia vaan käyn suoritustekniikan läpi mielessäni. Homma toimii helvetin hyvin. Täysillä treenaamisesta ei ole mitään hyötyä, jos tulokset eivät kasva samalla. Punttikset ovat täynnä treenaajia, jotka tekevät viikosta toiseen sairaan määrän pakkotoistoja penkissä 60 kilolla. Kehitystä ei ikinä tapahdu, miksiköhän? Kokeneille urheilijoille tämä nyt tuskin on ongelma, kunhan vain tuon esille. Tosin "täysillä" on tosin vähän suhteellista, mitä se kellekin tarkoittaa. Kyllä minullakin on lihakset kipeitä treenin jälkeen ja hikeä puskee.

 

[J_mp]

Mikä sun mielestä on se 'pidempi jakso putkeen'? Mullahan on nyt jo tunne huilin tarpeesta, mutten ole varma, onko se kaikki fyysistä. Eli juurikin myös henkisen kapasiteetin kehittäminen kiinnostaa, ja siksi kysyn.

Riippuu toki paljon ihmisestä ja siitä mihin on tottunut, mutta jos ei ihan aloittelija ole niin mielestäni puhutaan ihan kuukausista. Kun mennään jo liian pitkään kovaa niin fyysisesti sen huomaa siitä, että treenistä ei saa lihaksiin mitään tuntumaan. Treeni ei vaan mene perille. Kyllähän pää rupeaa aikaisemmin pyytämään jo lepoa, mutta kun kyse on kropan kuuntelemisesta niin eipä tuota kannata kunnella vaan antaa lepoa/keventää kun kroppa sitä oikeasti tarvii. Mielestäni ei myöskään pidä pelätä överiksi vetämistä, koska keventämällähän siitäkin selviää ja palautuu. Tuolla oppii löytämään rajansa, henkinen kapasiteetti kasvaa sekä kroppa oppii ottamaan kovaa treeniä vastaan ja käsittelemään sen menemättä tukkoon.

 

[Natukka]

The Price of Gold Documentary - All Things Gym

Kiitos tästä! oli todella mielenkiintoinen pätkä.

 

[^ice^]

Hyvä aihe! Itselle treenata kovaa on itsensä ylittäminen ja omien tavoitteiden saavuttaminen. Nähdä mitä omasta kropasta saa irti. Järki pitää kanssa olla ja kuunnella omaa kroppaansa. Pitää mennä kovaa ja järkevästi samaan aikaan!

 

[Jarumir]

Itellä on menny reeniuran alkutaipaleelta asti (kun porukoiden autotallissa aloin rymyään) reenit semmosella tappamisen meiningillä. Jostain syystä oon aina reenannu sillai. Reenaaminen ei mun mielestä oo ikinä ollut erityisen hauskaa, kivun,tuskan, ja sen, että paikat on aina jumissa/kipeenä jne takia. Myöskään vasta viimesinä 3 vuotena mukaan tullut ruokapuolen kunnossapito on kaikkea muuta kun hauskaa. Kokkailu, pakastaminen ja ruuan pakkailu rasioihin ja roudaaminen joka paikkaan on kaikkea muutakun kivaa.

Reeniuraa on takana kaikenkaikkiaan jossain muodossa se 10 vuotta. Se mikä tästä hommasta tekee mulle sen, mikä saa mut aina kerta toisensa jälkeen 4-6x viikossa salille on HAASTE. Itsensä haastaminen,kehittyminen ja vartalon muuttuminen. Omistautuminen jollekkin, että joskus näyttäisi siltä miltä haluaa. Se vaatii päätä, kaikki muu on turhaa jos pää ei ole kunnossa. Reenaamisen kivuus on tietenkin asia, mikä ajaa helpommin salille jne, mutta mulla asiat eiole ikinä mennyt sen kautta. Se tavote tuola jossain on se mikä määrää oikeestaan kaikkea mun tekemistä elämässä yleensä.

Kyllä mun mielestä reenaamisen kovuus mitataan ennenkaikkea omistautumisen kautta. Mulla se on, että joka reenissä, joka toistolla annan kaikkeni ja pyrin koko ajan eteenpäin. Vinkujille, tää on MUN tapa ajatella asioista ja kyllä voin sanoo, että tulosta on tullut. Maailman kovinkaan reeni ei ole tarpeeksi kovaa jos muut asiat on vituillaan.

 

[Telaketju]

Hyvä aihe, Timba.

En tiedä, itse treenasin "sopivan kovaa" ekat ~3-4 vuotta "treeniurastani", ja tulosta tuli tasaiseen tahtiin.

Kun muutin syksyllä 2011 pois porukoiden luota niin tyhmänä ajattelin että nyt on hyvä ottaa koko touhu uudelle tasolle ja olla jatkuvasti enemmän tai vähemmän dieetillä jne. Joka treenin vedin ihan piippuun, aina oli tiedossa pudotuksia, restpausea, tuplia, triploja, ja niin päin pois. Jonkun aikaa tuo skulas ihan hyvin, mutta viime kesänä/ syksynä aloin huomaamaan että tulosta ei ole pitkään aikaan tullut, ja vaikka endorfiinibuusti sai aikaan hyvän mielen niin hermosto oli loppujen lopuksi ihan vitun juntturassa, libido oli tasan _nolla_ ja muutenkin tuli vaan semmonen fiilis että eihän tää voi tällai jatkua.

Syksyllä vaihdoin filosofiaa ja tulosta on tullut ihan eri lailla (eikä vaan vaihtelu virkistää- ilmiön takia) ja muutenkin parempi olo vaikka vieläkin tuntuu olevan "oireita" (ei, en puhu ylikunnosta) parin vuoden täysin tyhmän treenifilosofian seuraamisesta. En ole koskaan testotasojani mitannut, mutta täysin hatusta heitetty fiilis on se että noi ennen tekemäni menetelmät veti tasot pohjaan eikä ne ole vieläkään nousseet sieltä. Joku asiasta enemmän tietävä voisi valaista testotasojen ja "liian kovaa" treenaamisen yhteydestä.

Long story short, kovaa voi treenata monella eri tapaa joista jotkut on fiksumpia kuin toiset. Fakta on kuitenkin se, että treenin jälkeinen oksentaminen, pyörtyminen, tai "ihan vitun poikki" oleminen ei välttämättä määritä "kovaa treenaamista". Kyllä itsekin vielä saatan silloin tällöin treenata jalkoja niin kovaa että tekisi mieli kontata kotiin, mutta ei kuitenkaan samalla tavalla kuin ennen. Hyvä nyrkkisääntö (itelle) voisi olla että pääliikkeitä ei ikinä vedetä failureen, ja apuliikkeitäkin vaan positiiviseen failureen vikat 1-2 sarjaa, jos ollenkaan. Kotiin mennessä on yleensä semmoinen fiilis että varastoon jäi vielä muutama paukku. Kyllä ne tulokset sieltä kasvaa, en millään jaksa uskoa että jatkuvat failuret, pudotussarjat, jne. olis mitenkään hyviä kehitykselle. Varsinkaan jos elämässä on muutakin kuin rauta ja proteiinijauhot.

 

[Bulkviikinki]

Mun mielestä on tarpeeksi kovaa treeniä ku pyrkii treenipainoja lisäämään koko ajan ni järjen mukaan se antaa impulssin et lihaksen on pakko kasvaa isommaksi! Välillä käytän pakkotoistoja, tiputuksia ja lyhennän lepotaukoja... En rupee tekee 10 laitetta putkeen!