Miksi opiskelette?

[iivili]

Ehkä ongelma onkin se, että olen huomannut olevani ihan tyytyväinen vaikkei kaikki mennytkään aivan niin kuin piti?

Tervetuloa kerhoon. Kun/jos pääsee hyväpalkkaisiin vakiduuneihin kiinni ilman maisterin papruja, niin sille vähällekin gradunkirjoitusmotivaatiolle voi sanoa hyvästit.

Oletko koskaan harkinnut opettajan koulutusta? Nimittäin kuulemma matikan ja fyssan opettajista (siihen lisukkeeksi vähän atk:ta tai vaikka sitä filosofiaa) on kova pula. Lisäksi naisena antaisit tytöille hyvää esimerkkiä siitä, että tytölle/naiselle luonnontieteelliset tai tekniset alat ovat täysin hyväksyttävä vaihtoehto. On niin sääli, kuinka moni tyttö päättää visusti jo kovin nuorena, että "Musta tulee hoizu niinq! Mä vihaan matikkaa, hyi! En missään nimessä halua mixkää insinörtix niinq!". Tytöissä on niin paljon hukattua potentiaalia nimenomaan matemaattisluonnontieteellisteknisen alan hommiin, että kauhistuttaa.

Siima, olen monesti miettinyt ookooällien hakuprosessia ja sen vaikeuksia. Nythän tilanne on se, että ihan liiaksi ala-asteikäisten ipanoiden opettajiksi ja kasvattajiksi tulee just hikaripinkopedantteja, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä pientä Niko-Petteriä tai Venla-Marjattaa riivaa, kun se on niin rauhaton tunnilla ja aina tappelee ja räyhää välitunnilla tai mikseivät sen vanhemmat ikinä oikeen tunnu kiinnostuneilta lapsensa asioista. Sitten valitaan välinpitämättömyys, eli laiskuus. Mua kuvottaa se, miten moni ope ei suostu ottamaan kasvatusvastuuta, paetaan vain sen aineopetuksen taakse, koska se on helpompaa ja kätevämpää. Tosin vielä enemmän kuvottaa se, miten moni vanhempi ei ota kasvatusvastuuta, paetaan vain rahantekemisen ja tuhlaamiseen taakse, koska sekin on helpompaa ja kätevämpää, kuin kasvattaminen.

Toisaalta olisi hyvä, että opettajiksi tulisi enemmän elämää nähneitä, ehkä koviakin kokeneita, joilla ei olisi kouluista niin hyvät paprut. Mutta sitten ongelmaksi nousee koulutukseen pääsy ja sen oikeudenmukaisuus. Millä pystyt perustelemaan, että ehkä tää hieman rouheempi tyyppi sopisi opettajaksi paremmin, kuin sinä, jolla on täysi rivi älliä tokarissa? Toisaalta voidaan väittää, että tiukoilla ja laajoilla haastatteluilla ja psykologisilla testeillä päästään parempiin tuloksiin, kuin lukion paprujen tuijottamisella, mutta päästäänkö todella? Lisäksi pääsykokeiden järjestäminen maksaisi haastatteluilla ja psykologisilla testeillä (siis tiukemmilla ja laajemmilla, kuin nyt) liikaa ja veisi liikaa aikaa. Vaikea yhtälö. Ehkä opettajien työnlaatuun pitää kumminkin tyytyä kiinnittämään enemmän huomiota koulumaailmassa, jo töissä olevien opettajien suhteen.

 

[Jallis]

Iivili puhuu (taas) asiaa. Et kyllä ole mikään tyhmä mies. Tai sitten me ollaan vaan samalla lailla ajattelevia typeryksiä molemmat.

 

[-deleted-2]

Eikö se muka tuosta jo tullut aika selväksi, että luonnontieteistä on kysymys? En viitsinyt sen tarkemmin tuossa sitä määritellä... No, fysiikkaa ja matikkaa pääsääntöisesti meikäläisen opinnot pitävät sisällään. Mitään tarkempaa linjaa en ole valinnut, kun olen tällainen levoton haahuilija ja taivaanrannan maalari. Kyllä niistä opintosihteerin mukaan silti tutkinnon saisi aikaiseksi kunhan suorittaisin vielä pari rästikurssia ja valitsemani linjan syventäviä. (Plus gradun tietty, apua.) Munsta piti tulla hiukkasfyysikko tai kosmologi silloin teini-iän palavissa haaveissa... Nyt olen vain tällainen jämähtänyt tyyppi, joka odottelee sitä lopullista perseellepotkua joka saisi taas raahautumaan opintojen pariin! Saisi nyt sitten ne maisterin paperit, että olisi edes jotain plakkarissa.

Nykyään se suurin tunteen palo noista asioista on kadonnut, olen kai huomannut että elämässä on niin paljon muutakin kuin vain tiede... Jotenkin teininä osasi olla niin fokusoitunut ja pakkomielteinen, ehkä se oli jotain turvallisuushakuisuutta maailman sekavuuden edessä? Silloin koin rauhaa kauniiden kaavojen ja abstraktien käsitteiden parissa, ehkä se oli mun tapani paeta tätä ihmiselämän käsittämätöntä mysteeriä, joka vieläkin kalvaa ja valvottaa öisin? Todellisuuden olemus, elämän tarkoitus, kuolevaisuus. Kaikki nämä asiat pyörivät päässä ja niitä voi paeta niin monilla tavoilla. Joskus se oli viina, nykyään se on sitten kai treeni.

Oho, millaiseksi meni juttu. Tajunnanvirtaa pulppusi näppäimistöltä. Enpä mä taida olla niistä ajoista paljoa muuttunut. Olisi kai pitänyt lähteä opiskelemaan filosofiaa, niin saisi vatvoa rauhassa. Toisaalta, äitini kertoi ettei tämä epämääräinen olo helpota iän myötä, ihminen on aina ihan yhtä pihalla tässä maailmassa elämänkokemuksesta riippumatta. Niinhän se varmasti onkin, miten me koskaan voimme mitään ymmärtää? Tähän epätietoisuuteen täytyy kai vaan sopeutua ja alkaa ottaa elämästä kaikki irti turhia miettimättä. (Niinhän mä oikeastaan olen viime aikoina tehnytkin, ja ollut onnellisempi kuin koskaan.)

Ja nythän mä sen keksinkin, miksi opiskelumotivaatio takkuaa: vaikka olisin loppuelämäni duunarina, tuskinpa siltikään ymmärtäisin yhtään enempää! Olen lakannut uskomasta, että fyysikot keksisivät sitä Kaiken Teoriaa ikinä. (Lukiolaisena vielä uskoin.) Ainoa syy saattaa opinnot loppuun on se, että olisipa se sitten tehty. Plus tietenkin, jos oikeasti saisi joskus jotain tutkimushommia tehdä niin olisihan se hienoa. Ehkä ongelma onkin se, että olen huomannut olevani ihan tyytyväinen vaikkei kaikki mennytkään aivan niin kuin piti?

Juu no kyllähän se kohtuu selväksi tuli mutta piti vielä varmistaa. Kiinnosti vaan itseä kun tiedä vaikka itsekin matikalle/fysiikalle menisin opiskelemaan. Tympee vaan että tosiaan saattaa käydä noin että se motivaatio sitten katoaa siihen arkiseen aherrukseen. Ja kun itse en haluaisi missään tapauksessa opettajaksi/tutkijaksi alkaa, vaan johonkin yritysmaailmaan mieluummin sitten töihin valmistumisen jälkeen. Mutta löytyykö joillekin matemaatikoille/fyysikoille sitten tommosia töitä paljoakaan... Vaikeeta on näitä eri vaihtoehtoja puntaroida. Tuntuu että liikaa ois hyviä vaihtoehtoja.

 

[Rowena]

Tervetuloa kerhoon. Kun/jos pääsee hyväpalkkaisiin vakiduuneihin kiinni ilman maisterin papruja, niin sille vähällekin gradunkirjoitusmotivaatiolle voi sanoa hyvästit.

Oletko koskaan harkinnut opettajan koulutusta? Nimittäin kuulemma matikan ja fyssan opettajista (siihen lisukkeeksi vähän atk:ta tai vaikka sitä filosofiaa) on kova pula. Lisäksi naisena antaisit tytöille hyvää esimerkkiä siitä, että tytölle/naiselle luonnontieteelliset tai tekniset alat ovat täysin hyväksyttävä vaihtoehto.

Kappas vaan, nyt vasta huomasin iivilin vastauksen. En uskaltanut aikaisemmin tulla edes tänne katsomaan kun hävetti nuo aikaisemmat purkaukset. Vastailin vain tapani mukaan kaikenmaailman huumori- , parisuhde- , ja miestenkuolausketjuihin.Tämä opiskelujuttu on kai mun ainoa "arka paikka", asia josta en näköjään voi puhua ilman että menee tuollaiseksi tunteelliseksi vatvomiseksi.

Mulla on kyllä kaikkea muuta kuin hyväpalkkainen duuni! Juuri ja juuri tulee toimeen. Kai mä sitten vain olen harvinaisen vähään tyytyvä... Varsinkin kun nykyään kaikki baari- shoppailu- ja muut sen sorttiset rahaa vaativat reissut ovat jääneet aina vain vähemmälle, mä vaan lähinnä treenaan, syön, nukun ja käyn töissä! Heh heh. Muuten kyllä ihan pidän tuosta työstäni, ja työajoista varsinkin.

Opettajaksi en ole ikinä halunnut, teinien haistattelun kuunteleminen ei vastaa mun käsitystä mukavasta työstä. Olisihan opetustyössä varmaan puolensakin, ehkä se onnistumisentunne kun huomaisi saaneensa oppilaan ymmärtämään uuden asian tms. Ja kesälomat tietenkin... Olen kyllä erittäin tietoinen siitä, että opettajille on paljon kysyntää, mutta tuo ura ei silti inspiroi mitenkään kamalan paljoa. Pitäisiköhän kuitenkin harkita?

Muuten olen kyllä täysin samaa mieltä tuosta tyttöjen suhtautumisesta, näen aina punaista kun kuulen juuri noita "siis mä en niinq YHTÄÄN tajuu matikkaa!!1!"-kommentteja teinityttöjen (ja vähän vanhempienkin tyttöjen) suusta. Varsinkin kun kyse on nimenomaan siitä, ettei edes haluta tajuta. Ärsytti tuo jo silloin lukiossa, varsinkin kun meidän laajan fysiikan opettajallakin oli aivan kamalan sovinistinen asenne. Jaksoi aina erikseen päivitellä ja hehkuttaa sitä, jos olin saanut kympin kokeesta, poikien menestykseen hän ei puuttunut millään tavalla vaan piti sitä itsestäänselvyytenä. Näihin asioihin puuttuminen ja uuden suunnan näyttäminen olisi toisaalta ihan kunniakas elämäntehtävä!

Edit: Andor, mene ihmeessä fysiikkaa tai matematiikkaa lukemaan jos ala kiinnostaa! On siinä opiskelussa kuitenkin muutakin kuin sitä puurtamista, ja voihan se kyllästyminen toisaalta iskeä vaikka opiskelisi mitä tahansa. Eikä kaikille välttämättä käy aivan yhtä köpelösti motivaation suhteen kuin tälle laiskiaiselle...

 

[Siima]

Siima, olen monesti miettinyt ookooällien hakuprosessia ja sen vaikeuksia. Nythän tilanne on se, että ihan liiaksi ala-asteikäisten ipanoiden opettajiksi ja kasvattajiksi tulee just hikaripinkopedantteja, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä pientä Niko-Petteriä tai Venla-Marjattaa riivaa, kun se on niin rauhaton tunnilla ja aina tappelee ja räyhää välitunnilla tai mikseivät sen vanhemmat ikinä oikeen tunnu kiinnostuneilta lapsensa asioista. Sitten valitaan välinpitämättömyys, eli laiskuus. Mua kuvottaa se, miten moni ope ei suostu ottamaan kasvatusvastuuta, paetaan vain sen aineopetuksen taakse, koska se on helpompaa ja kätevämpää. Tosin vielä enemmän kuvottaa se, miten moni vanhempi ei ota kasvatusvastuuta, paetaan vain rahantekemisen ja tuhlaamiseen taakse, koska sekin on helpompaa ja kätevämpää, kuin kasvattaminen.

Toisaalta olisi hyvä, että opettajiksi tulisi enemmän elämää nähneitä, ehkä koviakin kokeneita, joilla ei olisi kouluista niin hyvät paprut. Mutta sitten ongelmaksi nousee koulutukseen pääsy ja sen oikeudenmukaisuus. Millä pystyt perustelemaan, että ehkä tää hieman rouheempi tyyppi sopisi opettajaksi paremmin, kuin sinä, jolla on täysi rivi älliä tokarissa? Toisaalta voidaan väittää, että tiukoilla ja laajoilla haastatteluilla ja psykologisilla testeillä päästään parempiin tuloksiin, kuin lukion paprujen tuijottamisella, mutta päästäänkö todella? Lisäksi pääsykokeiden järjestäminen maksaisi haastatteluilla ja psykologisilla testeillä (siis tiukemmilla ja laajemmilla, kuin nyt) liikaa ja veisi liikaa aikaa. Vaikea yhtälö. Ehkä opettajien työnlaatuun pitää kumminkin tyytyä kiinnittämään enemmän huomiota koulumaailmassa, jo töissä olevien opettajien suhteen.

Tuo kasvatusjuttu on vähän niin ja näin. Tottakai pitää ongelmatilanteessa ottaa yhteys erityisopettajaan/vastaavaan ja selvittää ongelman syyt jne. Kuitenkin peruskasvatus lähtee perheistä ja minun mielestäni koulussa ei aika riitä näiden ihan perusarvojen sisällyttämiseen. Olen monesti miettinyt tuota kasvattaja/opettaja -suhdetta ja ala-asteella se on enemmänkin vielä tuota kasvattajaa. Ya:lla kuitenkin painotus kohdistuu opetukseen ja opettajien kasvatustieteelliset opinnotkin tietysti ovat varsin heikot, kun otetaan huomioon ikäluokka, joiden kanssa he ovat tekemisissä. teoriapohjainen oman aineen hallinta näyttelee pääosaa koulutuksessa.
Ope on aika aseeton, jos kotona haistatellaan opelle vanhempienkin puolesta. Koulupäivän aikana pitäisi sitten kasvattaa ja opettaa.Olla pedagogi, psykologi, poliisi, välillä palomies.... Monet vanhemmat pitävätkin koulua paikkana vaan joihin lapsi laitetaan 8-14 ja luotetaan, että kyllä ne siellä kasvattavat.

Sen voin sanoa, että jos alat paineita ottamaan vielä lasten perinpohjaisesta kasvatuksesta, niin se on 5 v. ja morjes lataamoon. Itse en ainakaan aio olla niitä, jotka valittavat, että kesäloma on riittämätön palautumiseen paineista. Vähän itsekunnioitusta ja -tuntemista!

Tuo työnlaatutarkkailu idea on kyllä ihan OK, mutta tiedät itsekin, että alalla kuin alalla tarkkailu tarkoittaa aina kyttäämistä ja luoton puutetta jne. ja hälyä nousee.
Itse en usko, että tuollainen ehdotus tulee menemään läpi ainakaan noin raakana. Otetaanko sitten esim. koetulokset tarkempaan syyniin ja otetaanko mukaan jenkki-tyyliset välikokeet esim. aa-ya -vaihteessa jne.?
Vieläkun arvioinnissa peruslinja kallistuu kokoajan itsearviointiin päin pois kovasta arvioinnista niin ei tule mitään. Arviointi on yksi oma kiinnostuksen kohde ja kritisoin sitä aina kun voi. Mielestäni itsearviointi ainakaan pelkkänä arviointina ei toimi millään varsinkaan pienemmillä (6-10 -vuotiailla).

Ammatti vaan antaa mahdollisuuden monenlaiseen työntekoon ja ihmiset ovat sen tyylisiä, että monet menevät helpolla. Näin se vain on, vaikka ollaankin kansan silmissä "kilttejä opettajia".

Yhdyn myös osaltani Jalliksen mielipiteeseen.

 

[Weeboom]

Mä taisin tajuta vasta viime kesänä miksi oon opiskellut. Oikea duuni niin sinne jopa kiinnostaa mennä, helvetti kannata sellaista tehä mikä ei kiinnosta, ainakaan Suomessa.

 

[Buuffitus]

En opiskele tällä hetkellä, kun en viime keväänä haluamaani kouluun päässyt. Nyt on sitten pakkomielteinen halu päästä opiskelemaan alalle josta uskoisin nauttivani ja saavani tarpeeksi haastetta/vaihtelevuutta jotta mielenkiinto pysyisi. Tosin asiakaspalvelua sekin liippaa läheltä ja tämän välivuoden ajan olen haistattanut pa*kat asiakaspalvelulle moneen kertaan kun itse olen sellaisessa työskennellyt. Sitä vaan haluaa uskoa että tulevaisuus, koulutus ja (hyvä)liksa tuo onnea elämään, ei sillä etteikö sitä jo olisi.

 

[Kilkenny]

Elektroniikkaa on tullu tässä kohta viitisen vuotta ihmeteltyä amk:ssa ja samaan aikaan on elektroniikkateollisuus alkanu tasaseen tahtiin katoamaan suomesta jonnekin huitsin vittuun.

olis pitäny alkaa opiskelemaan vaikka jotain poronhoitoa. Sitä tuskin vähään aikaan siirretään muihin maihin.

 

[Taskuamatsoni]

Minusta tulee joskus yrittäjä, siksi. Palkalliseksi en mene koska työntekijän osa on nykyisin niin turvaton :jahas: Pitäs vielä joku ammatillinen perustutkinto keksaista, tai sitten perustan jonkun lajin kaupan tms... En ole mitenkään erityisen kiinnostunut mistään, joten everything goes

noista vaihtoehdoista lähinnä b ja c, sekä taloudellisen toimeentulon turvaaminen...
(... juu ja mies paperitehtaassa töissä, saas nähdä miten kauan)

 

[kalmukki]

Siima, olen monesti miettinyt ookooällien hakuprosessia ja sen vaikeuksia. Nythän tilanne on se, että ihan liiaksi ala-asteikäisten ipanoiden opettajiksi ja kasvattajiksi tulee just hikaripinkopedantteja, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä pientä Niko-Petteriä tai Venla-Marjattaa riivaa, kun se on niin rauhaton tunnilla ja aina tappelee ja räyhää välitunnilla tai mikseivät sen vanhemmat ikinä oikeen tunnu kiinnostuneilta lapsensa asioista.

Opettajan kuuluu olla hikaripinkopedantti, mutta preussilaisen jalkaväkiupseerin auktoriteetillä varustettuna. Tuskin on sattumaa, että koulujen järjestysongelmat ja opettajakunnan naisistuminen ovat kehittyneet kaikkialla maailmassa käsi kädessä.

Muistan omilta kouluajoiltani nuoren naisopettajan, joka lähti luokasta itkien, kun kakarat olivat niin ilkeitä. Sitten muistan erään omasta aineestaan todella innostuneen ja armottoman vaativan miesopettajan, jota suurin osa koulusta vihasi ja pelkäsi. Tunneilla vallitsi kuolemanhiljaisuus ja läksyt tehtiin aluksi kauhusta jäykkinä, mutta myöhemmin ylpeinä, kun huomattiin, että vaivannäöstä saa tunnustusta. Häntä saan suurelta osin kiittää siitä, että menestyin YO-kirjoituksissa ja pääsykokeissa erinomaisesti ja sain opiskelupaikan, joka useimmille jää haaveeksi.

Ja kaikki järjestelmälliset tutkimukset, joihin olen törmännyt, ovat päätyneet siihen, että psykologisten testien luotettavuus on berberistä. Kalliit konsultit antavat perusteellisen haastattelun jälkeen saman tuomio kuin maallikot muutaman sekunnin morjestamisen jälkeen. Varmaan joku lässy psykologitäti olisi pitänyt mainitsemaani erinomaista miesopettajaa "lasten luovuutta tukahduttavana" tai jotain muuta yhtä typerää.

 

[Siima]

Opettajan kuuluu olla hikaripinkopedantti, mutta preussilaisen jalkaväkiupseerin auktoriteetillä varustettuna. Tuskin on sattumaa, että koulujen järjestysongelmat ja opettajakunnan naisistuminen ovat kehittyneet kaikkialla maailmassa käsi kädessä.

Muistan omilta kouluajoiltani nuoren naisopettajan, joka lähti luokasta itkien, kun kakarat olivat niin ilkeitä. Sitten muistan erään omasta aineestaan todella innostuneen ja armottoman vaativan miesopettajan, jota suurin osa koulusta vihasi ja pelkäsi. Tunneilla vallitsi kuolemanhiljaisuus ja läksyt tehtiin aluksi kauhusta jäykkinä, mutta myöhemmin ylpeinä, kun huomattiin, että vaivannäöstä saa tunnustusta. Häntä saan suurelta osin kiittää siitä, että menestyin YO-kirjoituksissa ja pääsykokeissa erinomaisesti ja sain opiskelupaikan, joka useimmille jää haaveeksi.

Ja kaikki järjestelmälliset tutkimukset, joihin olen törmännyt, ovat päätyneet siihen, että psykologisten testien luotettavuus on berberistä. Kalliit konsultit antavat perusteellisen haastattelun jälkeen saman tuomio kuin maallikot muutaman sekunnin morjestamisen jälkeen. Varmaan joku lässy psykologitäti olisi pitänyt mainitsemaani erinomaista miesopettajaa "lasten luovuutta tukahduttavana" tai jotain muuta yhtä typerää.

Totta, että reilut ja sovitut pelisäännöt ovat avain hyvään luokkahenkeen ja järjestykseen. Tärkeimpänä melkein pidän sitä, että opettaja pitää lupauksensa/"uhkauksensa", eli reilu peli molempiin suuntiin.
Riippuu älyttömästi opetettavista, joskus jopa päivästä tai tunnista millaista jöötä pitää.
Täytyy muistaa, että kurinpito on erityylistä aa:lla ja ya:lla ja lukiossa.
Open pitää siis lukea luokkaa ja oppilaita ja sen mukaan toimia. Kuitenkin kurin ja pelisääntöjen peruspilarit pitäen samalla aina samoina ja tuttuina.

Oppilaan arvostuksen ansaitseminen ei pelon kautta tule. Se on liian helppo tie...

 

[Gillyanne]

Eli mikä saa teidät istumaan koulun penkillä? Onko se...

a) mniskan mainitsema omasta mielestä korkea tulotaso (summat voivat olla mitä vaan)

b) puhdas ja naivi halu sivistää itseään ja oppia ymmärtämään maailmaa

c) halu etsiä itseään ja ns. "omaa juttuaan"

d) hyvän bileet, huoleton meininki tai muu vastaava

e) joku muu?

Ensimmäistä kertaa yliopistoon mennessäni 10-ja-risat vuotta sitten tärkeimmät kohdat olivat b ja c, jossain määrin myös a. Valitettavasti vain noilla humanistisilla aloilla tahtoo hyötysuhde (eli a:n saavuttaminen) olla aika heikkoa, ja b:llä ja c:llä ei taas oikein eletä :( Olenkin monesti sanonut, että voisin oikein mielelläni leikkiä edelleenkin kielitieteilijää, jos vain joku minulle siitä rahaa maksaisi (opiskelin siis kieltä sekä pää- että sivuaineena). Opettajaksi en ryhdy ikinä kuunaan, joten sitä on turha ehdottaa.

Nyt, kun olen lähdössä tekemään toista tutkintoa (jos siis pääsen sisään, that is), on ylivoimaisesti tärkeimpänä pontimena a-kohta, hyvänä kakkosena c. Kyllähän jonkinlaisen elannon tienaa ilman koulutustakin (aikaisempi tutkintoni ei koskaan valmistunut vaan jäi sitä kuuluisaa isoa g:tä vaille), mutta huomattavasti työläämmin ja/tai ikävämmissä hommissa. Minä kun en ole kovinkaan käytännönläheinen ihminen, vaan viihdyn teoreettisten asioiden parissa, ja jotta minulle siitä kohtuullista palkkaa maksettaisiin, on melko lailla pakko olla jokin korkeakoulututkinto takana.

 

[Alarik]

Ihannetapauksessa toteutuvat kaikki nuo ensimmäisessä viestissä mainitut sekä myös monet muut opiskelusta saatavat hyödyt, mahdollisuudet, yms. Vaikkei minulla sinänsä ole mitään ammattikoulu-tasoa vastaan niin suosittelen kyllä korkeakouluttautumista kaikille sitä miettiville, alaakin ehtii muuttaa ja vaikka toisen tutkinnonkin lukea. On aika surullista että käsite "ikuinen opiskelija" tuntuu olevan jotenkin kaikenkattava termi mitä käytetään kaikista hiukan opiskelevista. Etenkin kun jatkuvasti puhutaan aina vain enemmän ja enemmän ns. elinikäisestä oppimisesta ja siitä että jatkossa kaikkien on omaksuttava aina vain kasvava tietomäärä läpi koko ikänsä.

 

[Adler]

e) Jotta pääsisi joskus töihin ja tienaisia rahhaa.

 

[kotka]

Eli mikä saa teidät istumaan koulun penkillä? Onko se...

a) mniskan mainitsema omasta mielestä korkea tulotaso (summat voivat olla mitä vaan)

b) puhdas ja naivi halu sivistää itseään ja oppia ymmärtämään maailmaa

c) halu etsiä itseään ja ns. "omaa juttuaan"

d) hyvän bileet, huoleton meininki tai muu vastaava

e) joku muu?

a) ensimmäisenä, joka on nyt saavutettu. Mutta toinen suuri syy oli myös halu olla korkeastikoulutettu, että mukamas olisi joku titteli jne., tämän myönnän rehellisesti. Nyt ajattelen tilannetta vähän eri kannalta ja olen sitä mieltä, että ehdottomasti tärkein asia on työ mistä pitää oikeasti. Jälkeenpäin olisin valinnut ehkä toisin, mutta silloin meillekin uskoteltiin, että korkeakoulu on se ainut oikea vaihtoehto. Kunpa silloin olisi tiennyt että metallialalla on töitä jne. ja talonrakentajat saattaa tienata erittäin hyvin. No, valintoja on tehty ja itselläni nuo opetushommat kiinnostaa kyllä tulevaisuudessa. Tämä hyvä puoli koulutuksesta on, että noita vaihtoehtoja on ehkä hieman enemmän.

 

[0018]

Aloituspostissa mainituista vaihtoehdoista lähimpänä on B.

Keskimääräisen tulotason pystyy saavuttamaan paljon vaivattomamminkin kuin hankkimalla korkeakoulututkinnon, joka ei välttämättä edes takaa kummoisia tuloja.

e: myös d-vaihtoehdon huoleton meininki kuulostaa oikein hyvältä.

 

[Pacem]

Eli mikä saa teidät istumaan koulun penkillä? Onko se...

a) mniskan mainitsema omasta mielestä korkea tulotaso (summat voivat olla mitä vaan)

b) puhdas ja naivi halu sivistää itseään ja oppia ymmärtämään maailmaa

c) halu etsiä itseään ja ns. "omaa juttuaan"

d) hyvän bileet, huoleton meininki tai muu vastaava

e) joku muu?

A) Pitää ainakin osittain paikkansa, koska haluan saada kohtuu hyvää liksaa, kuitenkaan tappamatta itseäni työtaakkaan.
B) ja C) Omassa valinnassa on paljolti tuotakin, laaja-alainen tutkinto antaa lähtökohdat moneen asiaan, ja itse saa päättää, mihin haluaa tarkemmin syventyä. 3 vuoden opintojen jälkeen tuntuu edelleen siltä, että valitsin oikean alan, joten kohilleen osui.

 

[ALi]

Itse opiskelin ensimmäisen paperini(AMK-inssi) sillä motivaatiolla, että tahdoin saada tutkinnon ja ammatin, jolla on markkina-arvoa. Tämän oletin realisoituvan hyvänä työtilanteena ja palkkana. Valmistuessani tilanne ei ollut aivan vastannut odotuksia, mutta kuitenkin minua odotti vakituinen työ ja reippaasti keskiarvoa parempi korvaus. Olin tyytyväinen ja ajattelin jonkin aikaa, että koulut on käyty.

Eräässä palaverissa talousjohtaja tokaisi eräästä firman AMK-inssistä:" on siinä kyllä kevyt resurssi, en tiedä, mihin me tulevaisuudessa sijoitamme tälläiset keskitason henkilöt".

Tajusin että tulevaisuudessa minullakaan ei ole varaa olla kenenkään näkökulmasta keskitason henkilö, jos aion säilyttää kilpailukykyni työmarkkinoilla. AMK-papereilla ei enää teollisuudessa tahdo päästä kuin alemman keskitason tehtäviin, kun DI:täkin koulutetaan kortistoon ja palkataan tehtäviin, joita ennen tehtiin ammattikoulutason koulutuksella. Poikkeukset ovat tietysti poikkeuksia, mutta minunkin opiskelukavereistani suurin osa on kahden vuoden työelämän jälkeen tehtävissä, joita en kokisi mielekkäiksi insinöörille (testaaja, ohjelmoija yms).

Oli sitten pakko tulla jatkamaan opintoja TKK:lle, vaikka työn ohessa opiskelu on pirun rankkaa. Motivoin itseäni sillä, että tämä on investointi tulevaisuuteen. Ehkä pysyn tämän avulla vähän pitempään työmarkkinakelpoisena ja leivän syrjässä.
Ja onhan aina hauska oppia uutta.

 

[gotto]

Opiskelen lähinnä sen takia, että tahdon tehdä ne vuodet jotka työelämässä vietän sellaista työtä jossa on tarpeeksi haasteellisuutta. Tietenkin myös tulotaso ja etenemismahdollisuudet uralla ovat tärkeitä tekijöitä.

 

[kotka]

Mitä, mitä? Testaaja, ohjelmoija ... Kyllä nuo on ihan AMK-insinöörin tehtäviä. Tottahan se on, että AMK-insinööri on nykyisin aika peruskamaa, mutta on muistettava, että ei se koulutus itsessään ihmisestä mitään tee kyllä siinä on muitakin asioita soveltuvuudesta haastavempiin hommiin.