Miksei haba kasva

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ååre
  • Aloitettu Aloitettu

3 kpl M-Nutrition MANIA!

LAADUKAS PWO

-40%
Hauikset pienenä lihaksena ovat yleensä ihan oikeassa suhteessa aloitelijoilla muuhun kroppaan (=pienet). Keho kasvaa=haba kasvaa :)

Ja kuten miljoonaan kertaan todettua, se käden ympäysmitta (ja ison käden look) tulee lähinnä ojentajasta.
 
Olisi hauska kuulla teidän hauis treenejänne, kun itselläni alkaa mielikuvitus loppua.

Mä olen nyt lähiaikoina tehnyt hauista scott penkissä kulmatangolla ja semmone 3-5 sarjaa olis hyvä, ekas sarjas 10 toistoo ja lopuissa sitten niin paljon kuin jaksaa (yleensä vähenee toistot suunillee yhellä) ja painot tietenkin ton äsköse mukaa. Ja kannattaa vetää sitten ainakin viimisessä sarjassa ihan loppuun kädet eli niitä pakkotoistoja. Helvetinmoinen pumppi tulee ainakin mulle tosta reenistä ja tuntuu myös että haba kasvaisi myös aika mukavaa vauhtia.
 
Tätä ketjua lueskellessa tuli sitten mitattua emännän vittuilun saattelemana omatkin kädet..

v/o 41/40cm

Kyllä täytyy ihmetellä, että jos treenailee niitä hauiksia ihan oikeasti, niin miten ne hanskat ei ole isompia. Olen itse kuiten 188 senttinen ja en ole hauiksia treenannut ikinä...aikuisten oikeesti. Näin voimanostajana ei ole tullut noita hauiksia rassailtua muulla kuin yläselkähommilla ja ettei mene ihan vähättelyksi, niin ojentajien pumppitreeneissä olen kuminauhalla "aukonut" ojentajia, eli käännellyt kättä hauiskännönomaisesti :)

Pitäisiköhän itsekin kasvatella kesäksi oikeen hauberit, kun tuntuu olevan melkoinen kynnyskysymys meleko monelle :hyper:
 
Itse en ole edes mitannut haukkaria :( Ehkä ihan hyvä, ettei masennu jos se ei kasva sitä 5cm/kk... Ei mut tosissaan, uskon, että se hauiskin kasvaa kunhan treenaa ja syö hyvin. Pitäs varmaan lisätä mittanauha treenivarusteisiin, niin voisi heti treenin jälkeen katsoa onko haukkari kasvanut vai kutistunut:puntti:
 
Tätä ketjua lueskellessa tuli sitten mitattua emännän vittuilun saattelemana omatkin kädet..

v/o 41/40cm

Kyllä täytyy ihmetellä, että jos treenailee niitä hauiksia ihan oikeasti, niin miten ne hanskat ei ole isompia. Olen itse kuiten 188 senttinen ja en ole hauiksia treenannut ikinä...aikuisten oikeesti. Näin voimanostajana ei ole tullut noita hauiksia rassailtua muulla kuin yläselkähommilla ja ettei mene ihan vähättelyksi, niin ojentajien pumppitreeneissä olen kuminauhalla "aukonut" ojentajia, eli käännellyt kättä hauiskännönomaisesti :)

Pitäisiköhän itsekin kasvatella kesäksi oikeen hauberit, kun tuntuu olevan melkoinen kynnyskysymys meleko monelle :hyper:
Jos meinaat täksi kesäksi niin saattaa olla että kiire tulee? :rolleyes: tai sit sulla on valmiina jo kovat käjet
 
Pakko vielä kommentoida tuota keskustelua 19cm:n hauiksen olemassaolo mahdollisuuksista, että ei kyllä voi millään järjellä olla mahdollista. Miettikää nyt jumakauta, ei voi olla edes 15v kaverilla niin pieni käsi, perhana ohkasempi kun meikäläisen sladdi :lol2:
 
mulla on aina hauiskääntöjen vikan sarjan jälkeen niin hellänä kädet että tuntuu helvetin raskaalta nostaa edes jotain 5kg käsipainoa :lol2: :D mutma kahden minuutin levon jälkeen jaksaa kyllä hyvin siirtyä ojentaja treeniin :puntti:
 
Pakko vielä kommentoida tuota keskustelua 19cm:n hauiksen olemassaolo mahdollisuuksista, että ei kyllä voi millään järjellä olla mahdollista. Miettikää nyt jumakauta, ei voi olla edes 15v kaverilla niin pieni käsi, perhana ohkasempi kun meikäläisen sladdi :lol2:
Kuvia?
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Menee, jo tyhmäksi väittelyksi. Voipas olla, eipäs voi. Tässä absoluuttinen totuus: 19cm hanska käsi suorana 14 vuotiaana, on täysin mahdollista. Itse olin yhdeksännellä luokalla 158cm pitkä, ja painoa noin 40kg. Murrosikä tuli paljon myöhässä, ja nyt pituutta 180cm. Muistan, kun mittailin hauista silloin. Johtui siitä, kun isäkin mittaili, hän kävi silloin salilla. Tulos jännitettynä oli 23 cm.
nyt ikää on jo 30, eikä pienuus ole enää ongelma, pikemminkin päivastoin. Liikakiloja vastaan taistellaan, ja alle sadan kilon ollaan päästy. Hauis kasvoi ekoina treenivuosina ihan ok vauhtia. Sitten kasvu jämähti, eikä kasvua ole tullut pariin vuoteen juuri mitään. Nyt joku 43cm. Siis pointti on se, että jos kasvaa vähänkin, on se hyvä. Huolestua kannattaa vasta, jos ei kasva yhtään esim puolessa vuodessa.
 
Ojentajia tekee niii se ympärysmittakin kasvaa.Kuitenkin ojentaja on 2/3 siitä massasta.
Treenaaminen on pitkäjänteistä duunii ei ne tulokset tuu päivässä eikä kuukaudessa.Vuosissa mitattuna nii sitten sen huomaan jos vaikka vanhoja kuvia kattoo
tms..
 
^ No ei se sinusta vielä epänormaalia tee.
Oma hanska on kasvanu vain 1.5cm puolessa vuodessa, nyt vain kovempi vaihde päälle niin ehkä saan ainakin sen 2cm seuraavan puolenvuoden aikana lisää. nyt muutaman välipäivän jälkeen mitattuna 39.5cm.
 
Riippuu aika paljon siit kuinka kauan oot treenannu. Mulla n. vuoden treenauksen jälkeen haba jotain 32-33 cm luokkaa.
oon treenannu alle 6 kk.. selvästi on kyllä kasvanu kaikki llihakset, painokin noussu yli 5 kg mikä siis ei ole lainkaan läskiä :hyvä:
 
wtf:wtf: dieetillä on tippunu paino nyt 7kg ja haba on kasvanu sentin! Ehkä ne lihat on jonkun kapillaari-ilmiön avulla noussu jaloista käsiin ku voinu pariin viikkoon jalkoja nilkan takia treenaa:D:puntti:
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom