Mike Tyson

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ossi-
  • Aloitettu Aloitettu
Minusta noissa GOAT-keskusteluissa on oleellista kertoa ne kriteerit, joiden perusteella ottelijoita arvostelee. Aikaan suhteuttaminen on yksi hyvin oleellinen. Esimerkiksi Rocky Marciano menee aikansa tasoon suhteutettuna heittämällä Tysonin edelle, kun oli voittamaton. Mutta jos molemmat siirrettäisiin parhaassa kunnossaan aikakoneella ottelemaan, Marcianolla ei olisi mitään palaa ja Tyson luultavasti tyrmäisi ensimmäisessä erässä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
IMO Kuvitteellisen GOAT:in pitäisi olla juuri se joka voittaa muut tuollaisessa Andyn kuvaamassa aikakoneskenaariossa.
Tavallaan pidän itse suutasoittavista, ennenkaikkea liikkuvista Alista ja Tysonista, mutta nykyjärkäleet vois olla pojillekkin paha pala...
 
Jos pitäisi veikata kaikkien aikojen suorituskykyisintä raskaan sarjan nyrkkeilijää, niin sanoisin että se on kyllä Tyson - nimittäin Tyson Fury.

Meriittien valossa Fury ei kuitenkaan ainakaan vielä kuulu edes TOP10, mutta hänellä on ura kesken ja mahdollisuus nostaa osakkeitaan, minkä uskon hänen tekevänkin. Joshua nyt ainakin pitäisi hoidella ennen kuin aletaan puhua ihan huippusijoista, ja mielellään puolustaa kiistatonta mestaruutta muutaman kerran.

Itse lasken nimenomaan niitä voitettuja huipputason vastustajia. Hävityt ottelut taas tietysti laskevat sijoitusta. Toisaalta nämä pitää laskea lähinnä huippuvuosilta, eli jos tosi nuorena tai selvästi yli-ikäisenä ottelee jotain kovaa vastaan ja häviää, niin se ei ole sama asia kuin jos häviää kolmekymppisenä parhaissa voimissaan.
 
Jos pitäisi veikata kaikkien aikojen suorituskykyisintä raskaan sarjan nyrkkeilijää, niin sanoisin että se on kyllä Tyson - nimittäin Tyson Fury.

Meriittien valossa Fury ei kuitenkaan ainakaan vielä kuulu edes TOP10, mutta hänellä on ura kesken ja mahdollisuus nostaa osakkeitaan, minkä uskon hänen tekevänkin. Joshua nyt ainakin pitäisi hoidella ennen kuin aletaan puhua ihan huippusijoista, ja mielellään puolustaa kiistatonta mestaruutta muutaman kerran.
.

Itsellä myös absoluuttisen tason listassa Tyson Fury ykkösenä. Ja meriiteissä tosiaan ei vielä läheskään.
 
Minusta noissa GOAT-keskusteluissa on oleellista kertoa ne kriteerit, joiden perusteella ottelijoita arvostelee. Aikaan suhteuttaminen on yksi hyvin oleellinen. Esimerkiksi Rocky Marciano menee aikansa tasoon suhteutettuna heittämällä Tysonin edelle, kun oli voittamaton. Mutta jos molemmat siirrettäisiin parhaassa kunnossaan aikakoneella ottelemaan, Marcianolla ei olisi mitään palaa ja Tyson luultavasti tyrmäisi ensimmäisessä erässä.

Eikö The Absolute GOAT ole The Current Champ? Aikamatkailu ei voi olla ratkaisu, koska aikamatkailu ei (nykyisellään) ole mahdollista.

Sikäli kun mennään 70 vuoden taakse, monet asiat olivat jonkin verran toisella tavalla ja tasolla. Silloin kova olisi nykyisellään aivan vastaantulija.

Chaplin oli leffahommissa järjettömän kova. GOAT? Ei.

Vanhoille kuninkaille tulee antaa vanhojen kuninkaiden viitta. Nykyisiin kunkkuihin ei ole järkevää heitä verrata/suhteuttaa, koska siinä ei vain ole mitään todellista järkeä.
 
Eikö The Absolute GOAT ole The Current Champ? Aikamatkailu ei voi olla ratkaisu, koska aikamatkailu ei (nykyisellään) ole mahdollista.

Hitto kun nyrkkeilyssäkin eri liittoja niin paljon. Joshua tällä hetkellä IBF, WBA, IBO ja WBO:n mestari. Fury taas The Ring ja WBC. The Ring lehden Lineal Champion mikä lähtee vuodesta 1922, on tällä hetkellä Tyson Fury. Yleensä mestari on aina voittanut edellisen mestarin ja perinyt Lineal Champin tittelin. Jotkut on toki lopettaneet uransa champpinä.

Se Fury vs Joshua pitäis järkätä nopeasti ja sais yhdistettyä liittojen tittelit.
 
Se Fury vs Joshua pitäis järkätä nopeasti ja sais yhdistettyä liittojen tittelit.
Ei sitä iloa, kun kaikki vyöt olisivat samalla tyypillä, kauaa kestäisi. Jokainen liitto vaatisi pian puolustamaan oman arvolistansa ykköshaastajaa vastaan ja kun mestari ei kaikkien liittojen suuntaan voi yhtäaikaa kumartaa, niin sitten vyöt menevät uudestaan jakoon nopealla aikataululla.

Vielä 10-15 vuotta sitten valtaliittojen vöillä oli jotain arvoa, mutta nykyään niitä on niin älyttömän paljon, että hommassa ei ole mitään järkeä. Kyllä sarjojen parhaat ovat suunnilleen tiedossa ilman aakkosliittojen mukanaoloakin.
 
Niin ne taitaa olla. Furyä pidetään kunkkuna yleisesti ottaen.
 
Furya pidetään yleisesti parhaana ja itsekin uskon näin. Mutta hän ja Joshua eivät ole kohdanneet keskenään eivätkä kovin paljon yhteisiä vastustajiakaan. Wladi on ainoa merkittävä ja hänet kumpikin voitti. Joshua voitti vakuuttavammin, mutta toisaalta silloin Wladi oli vanhempi. Siksi se keskinäinen ottelu ei olisi mikään läpihuutojuttu vaan se ottelu, joka pitäisi nyt saada aikaan absoluuttisen paremmuuden selvittämiseksi.
 
No jaa, oli Fury aika vakuuttava Wladia vastaan kun Wladi ei saanut oikein mitään sisään, lopussa pari osumaa. Joshua puolestaan kävi lattiassa vaikka itse tyrmäsikin.

En noista aikamatkustus-kriteereistä oikein pidä GOAT-keskusteluissa. Että kuka voittaisi toisen jos laitettaisiin vastakkain. Lähettäisiinkö aikakoneella lapsiversio vai prime versio? Jos prime, niin nykyajan mestarit saavat ilmeisen edun harjoittelun ja lääketieteen kehityksestä. Itsellä hakkaa hiukan vastaan laittaa joku Povetkin Joe Louisin edelle GOAT-listalla, vaikka Povetkin aikakoneella voittaisikin Louisin. Toisaalta jos lapsi-Joshua lähettäisiin 40-50-luvulle kasvamaan kuten Ali, on täysin epäselvää, miten päätellään millainen ottelija hänestä tulisi tuon aikakauden opeilla.

Pointti: Eri aikojen mestarit eivät vain olleet erilaisia vaan myös kehittyivät erilaisessa ympäristössä ja jopa eri sääntöihin (kuten 15-eräiset tai aiemmin jopa pidemmät ottelut). Täten on täysin epäselvää, millaisesta skenaariosta puhutaan kun puhutaan "keskinäisestä ottelusta". ("Jos Caesar sotisi nyt, käyttäisikö hän katapultteja vai ydinaseita?")
 
Takerrut väärään seikkaan. Jos Caesarin strategisia kykyjä mitattaisiin nykypäivänä niin hänellä oletettaisiin olevan ymmärrys kalusteista ja välineistä.
Ja se että tyypit oli eri aikakausilta eri olosuhteista niin: niin ne on vieläkin, pelkästään venäjältäkin voit tulla lasipalatsien ja labrojen keskuudesta tai tsingiskhanin aikaiseen mongoliaan verrattavista oloista ja molemmanlaisia pärjää jopa maailman huipulla, tai jostain ghettosta vs suomenruotsalainen ahvenanmaalta.
Vielä ei ole maailma niin kylmä että pelkät 2+m tohtorit päjräisi urheilussa, vielä asenne ja sattuma vaikuttavat.
Ja mitä mieltä olet jostain Karelinista, jyrättäiskö sitä nykypäivänä miten paljon ja helposti vai päteekö tämä vain nyrkkeilyssä?
Tottakai spekuloinneissa pitää antaa arvoa sillekkin että ihan varmasti 15 erään primessä pystyvä on kovemmassa kunnossa kuin 10 erään tähdännyt.
Siinä on 50% lisää tappelua toisessa. 15min, täysi vapaaottelu matsi.
Aikakone tai simulaation, sana se vain on. Mutta tottakai pitää verrata vs modessa tai ei saa mitään järjestystä aikaiseski. On vain hyväksyttävä se että emme saa kaikkia mielyttävää ns. "oikeaa" vastausta asiaan koskaan. Vai onko markus pöyhönen suhteellisesti parempi kuin boltti koska on lyhyt, suomalainen ja huonosti liikkuu lonkka? Koska jos näin ei olisi niin sehän olisi kovempi kuin onkaan...
 
Tottakai spekuloinneissa pitää antaa arvoa sillekkin että ihan varmasti 15 erään primessä pystyvä on kovemmassa kunnossa kuin 10 erään tähdännyt.
Siinä on 50% lisää tappelua toisessa. 15min, täysi vapaaottelu matsi.

Ei se nyt ihan noin mene. 15 erän matsi on erilainen urheilusuoritus kuin 10 erän matsi. (Tosin 10 erään tähtääviä ei nykyään huipputasolla ole miehissä, kun MM-ottelut on 12 erää.) Eihän se niinkään ole, että 10 000 m juoksijat olisivat "paremmassa kunnossa" kuin 5 000 m juoksijat vaikka matka on kaksinkertainen. Heillä on erilaiset ominaisuudet ja suorituskyky erilainen, ei parempi tai huonompi.

Ihmisellähän ei edes ole sellaista ominaisuutta kuin "kunto" vaan esim. peruskestävyys, laktinen nopeuskestävyys, alaktinen nopeuskestävyys, kestovoima jne. Näistä muodostuu paketti, jonka eri osa-alueet korostuvat erilaisissa suorituksissa.
 
No ei se nyt sentään eri laji ole.
Minkä helvetin takia sitten alkupuolella jotkut ottavat jotain 6 tai 8 eräisiä jos ei siksi että eivät ole vielä tarpeeksi kovia vaikka 12?
Ja kyllä jotenkin mun mielestä on ihan selvä että jos toinen on ihan done ja toisella on vielä pari erää tankissa niin ottelun jatkuessa vaikka vain 3 erää,
sitä jätkää todennäköisesti tullaan lopputuloksen takia pitämään kovempana jolla oli vielä ne pari erää tankissa.
Eikö nuo viimeiset erät otettu pois kun olivat vaarallisempia kuin aiemmat erät :)
Toki jos kaiken vetää tieteeksi niin asiat on melko mustavalkosia ja pläkkejä, mutta se on sitä settiä sitten kun ajattelee rakkauden, läheisyyden ja lojaaliuden vain psykologisina itsepetoksina ja oksotoniininarkkauksena :)
Esim. vaikka valmistautuminen on eri ja kummasta tahansa voisi vaihtaa kumpaan tahansa menestyksellä niin pidän maratoonaria obv. kovempana kuin 10 tai 5 km juoksijaa. 800 alle sitten taas tajusin just että mulla ei sinäänsä oo mielipidettä(fight/fleet jaolla niin merkityksettömiä suorituksia), mut jos pitäs valita niin kait se kovuusjärjestys olisi 8,4,2,1...
Myös thai/kb on brutaalimpaa mun mielestä kuin boxinki ja kaikki nämä raaempia ja kovempia kuin bjj/judo/kreko. Vaikka ovat eri lajeja niin täysin vertailtavissa.
 
View: https://www.youtube.com/watch?v=0q-SzvhY7FA
Melko aktiivinen tuo Tysonin esimmäinen ammattilais vuosi 1985 otteli 15 kertaa yhden vuoden aikana, mutta olisiko otellut yhtä monesti, jos kaikki ottelut olisi kestäneet täydet erät.

Kyllähän sitä voi otella paljon, jos puolet vastustajista on Ö luokasta. En anna painoarvoa otteluille joissa tasoero älytön. Kyllähän sellasia ottaa vaikka kolme päivässä. Eipä sillä ettei niitä olisi nykypäivänäkin. Esim. Robbella ollut useampi virolainen pyöränkorjaaja vastassa.
 
Kyllä taas Mike mopo keulii. Taas hänen valmentaja väittää että Mike on kovemmassa kunnossa kuin KOSKAAN. Jos näin olisi, niin herranjumala miten huono taso Tysonin aikana on ollut😂 Ukkeli oli maailman huipulla huonompikuntoisena kuin 54 vuotiaana. Uskottavaa joo🤦‍♂️
 
Back
Ylös Bottom