BB PRO Mika Sihvonen

Meta title: Mika Sihvonen, Suomen kaikkien aikojen paras kehorakentaja

Meta description: Mika Sihvonen -ketju: kisat, fysiikka, treenit, kuvat, videot, somepäivitykset ja keskustelu suomalaisen huippubodarista.

Kovat on massat! Jos ja kun Mika aikoo siirtyä pro liigan puolella jatkossa kisaamaan niin yksi tavoittelemisen arvoinen tittelihän voisi olla masters olympia, jonka ikäraja laskettiin 40 vuoteen ja Mika taitaa sen tänä vuonna täyttää. Voittajalle siellä noin 100k dollaria palkintona.
Ja sarjavoittajille kaupan päälle oikeus kisata seuraavan vuoden Olympiassa
 
Ja ennen kuin kukaan aloittaa: bodauksessa käytettäviin lääkkeisiin ei tiedetä erityisesti liittyvän kielisyövän riskin lisääntymistä. Asiasta ei tarvitse tällä kertaa lähteä väittelemään. Ennuste on tässä vaiheessa todettuna hyvä onneksi.

Sen enempää kielisyöpään tarttumatta eikös kasvu ainekin voi lisätä syöpäriskiä?
 
Ei taida laukaista mitään syöpää käyntiin, mutta jos vähänkään lähtee käyntiin niin voi boostata nopeasti huonojen solujen lisääntymistä. Vähän kuin testosta muuntuva DHT eturauhas syövän kohdalla. Että sinänsä varmaan voi lisätä riskiä kun välillä kroppa saa nuo itse hallintaan ettei niitä huomaakaan kun alkoi ja meni ohi. Sitten jos liian pahaksi äityy niin ei immuunipuolustus enää pärjääkään yksin tilanteelle kun kasvaa ja leviää hallitsemattomasti.
 
Sen enempää kielisyöpään tarttumatta eikös kasvu ainekin voi lisätä syöpäriskiä?
Joo ja kyllä ihan anabolisetkin, mutta eri elimissä (esim maksassa) riskin lisääntyminen kuvattu tähän asti. Toki voisi spekuloida, että yleisesti voivat ehkä lisätä vähän joka paikassa mutta tietoa asiasta ei oikein ole. Suun alueella riskitekijöitä esim rööki, alkoholi ja HPV-kannat. Useampaa eri pillua nuolemalla mitä todennäköisimmin enempi kasvattaa riskiä suun alueen syövälle kuin roinalla. Tämä toki voi selittää suusyövän suuren esiintymisen pakkislaisilla.
 
Eiköhän bodareilla mene muitakin aineita kuin anabolisia.
 
Toivon paranemisia ja tsemppiä.Onneksi havaittiin ajoissa!
Varmasti arvostaa omaa terveyttään tuon jälkeen
Tuollainen voi iskeä meille jokaiselle eli kyllä jokaisesta terveestä päivästä kannattaa nauttia tässä elämässä.
 
Ja ennen kuin kukaan aloittaa: bodauksessa käytettäviin lääkkeisiin ei tiedetä erityisesti liittyvän kielisyövän riskin lisääntymistä. Asiasta ei tarvitse tällä kertaa lähteä väittelemään. Ennuste on tässä vaiheessa todettuna hyvä onneksi.

Sitähän tiedä mistä syöpä aiheutunut, mutta kyllä nuo tietyt doping aineet edesauttaa leviämistä. Tuolla tasolla niitä aineita varmasti menee huomattava määrä.

Nyt kuntoon ja varmasti vähentää aineiden käyttöä…..veikkaan. Nuo syöpä ja kascainhommat sen verran isoja hommia.
 
Back
Ylös Bottom