Mulla on helvetin erikoiset korvat, vähänkin kovempi ääni sattuu, jos joku tiputtaa mavepainot lattialle ni on loppupäivän korvat kipeet. Mut ei perkele oo munaa laittaa korvatulppia salilla korvaan. Mutta toinen mikä vituttaa vielä paljon enemmän on treenikaverit. Jos treenaan ihan yksin eikä salilla ketään tuttua, niin menee siinä treenissä tunti. Jos on ykski tuttu, niin se voi venyä jopa 3 tuntiin, kun pyydetään tekniikkaopetusta, varmistusta penkissä, pitää lastata kaverin tankoon toiselle puolelle painot, kaveri tulee mun välissä tekemään jotaan ja vaihtaa painot ihan eri luokkaan, sitten kun oikeesti pääsen tekemään itse jotaan päin vittuun menneillä tauoilla, niin kaveri tietysti hauskasti vaikka nostaa tangon toista päätä kun teen penkkiä. Vituttaa ihan suunnattomasti kun satsaan koko elämän kehonrakennukseen ja sitten treenit menee melkeen joka ikinen kerta päin vittua tollasen ihan turhan pelleilyn takia! Tästä päästäänkin syömispuoleen, joka vitun kerta kun pitäisi syödä, on joku syy miksen sais just nyt syödä ainakaan sitä mitä haluan. Aamulla ei ehdi, vaikka heräis mihin aikaan, jos haluu syödä kunnon aamupalan, pitää mennä ekalle lukion tunnille puol tuntia myöhässä. Sitten jos lukiopäivän aikana uskaltaa syödä jotain muuta kuin koulun ruokaa, saa kuulla armontonta vittuilua ja vinoja katseita. Sitten ku tuun himaa, mutsi on laittanut tuhannesta kiellosta huolimatta jotain perunazydeemiä mua varten, ja tuntuu tosi paskamaiselta sanoa että syön nyt tätä omaa ostamaani tavaraa. Illalla oon taas jossaan frendillä, ja siellä ei oikein viittis vetää safkoja esiin. Tossa joku aika sitten vedin monta kuukautta sillä periaatteella että ihan sama vaikka kyse olis elämästä ja kuolemasta, mähän vedän safkat kunnolla. Siin aikana tuli massaa ihan helvetisti, mutta olinki siihen aikaan aika mulkku ja koulu kärsi.