Nyt vtuttaa ja ankarasti.
On niin tuohtunut olo että pakko aloittaa koko stoori alkutekijöistä. Olen tällä hetkellä töissä patjatehtaalla. Herätys 04:30, työpäivä alkaa 06:00 ja päättyy ylitöiden takia 22:00, nukkumaan 23:00. Kotiuduin juuri armeijasta ja muuttamassa pääkaupunkiseudulle opiskelemaan kahden viikon kuluttua ensimmäiseen omaan asuntoon. Soluasunnot ja halvat yksiöt menny kun kuumille kiville, sain onnekseni pienen yksiön jossa kuitenkin erittäin korkea vuokra. Asunto ei oikein sovellu köyhälle opiskelijalle. Armeijan takia rahatilanne lähes nolla, eli pitäisi paahtaa kuin juutalainen asumista ja opiskelua varten. Samalla kun pääsin intistä alotin kokeilumielessä ensimmäisen kisadiettini, jotta oppisin tuntemaan kehoani paremmin. Nyt kuukausi ja viikko rankkaa diettausta takana.
Itse asiaan. Salilla käymisessä potuttaa eniten ystäväpiiri ja kaverit. Tulin juuri illanistujaisista. Kaverit olivat kokoontuneet pihalle grillaamaan, juomaan viiniä ja nauttimaan kesän viimeisistä illoista yhdessä, minut myös pyydettiin luonnollisesti mukaan. Ajattelin, että jes hieno homma tässä onkin jo päivällisaika lähden grillaamaan kanat ja jauhamaan skeidaa. Sovin esimiehen kanssa, että lähden töistä reilusti aikaisemmin, mitä oltiin edellisenä päivänä sovittu. Miitti oli tärkeä koska en tulisi näkemään samaisia ystäviä kuukausiin. Esimies ei pitänyt ajatuksesta, mutta laski kuitenkin. Saavuin autolla paikalle hyvillä fiilareilla kunnes pikku hiljaa vitutuksen taso alkoi nousta ja lopulta malja täyttyi. Mikä voisi vituttaa tälläisessä illassa? Kavereilla riitti paljon mielipiteitä ja dissausta töideni määrään, ruokavalioon ja siihen etten aikonut juoda heidän kanssaan. Olen ystävieni mielestä täysin paska jätkä kun en syönyt täytekakkua ja ryyppää heidän kanssaan yötä ja mene töihin krapulassa ja diettini on naurettavaa pelleilyä. Treenaan normaalisti 5 kertaa viikossa + aamuaerobiset. Juon erittäin harvoin, vaikka käyn usein yökerhoissa selvin päin. Eli kyseessä oli ns. normi ilta. Kovan työtahdin ja kellon takia treenit ovat jääneet pois kuukauden ajalta. Ahdistun jos en pääse treenaamaan, mikä näkyy miehessä ärtyisyytenä. Olen tehnyt 7 päiväistä viikkoa kuukauden, eli olen erittäin väsynyt ja uuvuksissa. Mutta on ollut pakko tehdä uhrauksia yksinkertaisesti rahan takia. Olen suoritujatyyppiä, läpi harmaan kiven, eli kun päätän jotain teen kaikkeni onnistumisen eteen. Nyt on ollut tavoitteena, tienata hyvä tili. Niin etten joudu pyytämään apua porukoilta joka kuukausi vaan elän omalla hiellä ansaituilla puoli vuotta. Toisille kun ne lompakon nyörit on löysemmän kuin toisille. Lopulta en jaksanut kuunnella naurettavaa dissausta vaan lähdin pois.
Mikä siinä on prkle, että töiden tekeminen omien päämäärien eteen saa aikaan ihmeellisen tunnekuohun ja automaattisen dissauksen? Missä kannustus? :wall::wall:
