Vaimoke tuli matkaan salille (on juuri aloitellut maratonia tukevan kuntosali treenin). Teki jalkapäiväänsä alakerrassa ja minä kävin vetämässä oman pakki, tissi ja pala päiväni ohjelman läpi yläkerrassa. Olin hieman vaimoketta vikkelämpi ja tulin katselemaan että jokos on kohta valmis. Hääräsi kuumeisesti maastavedon tangon lastauksen parissa ja pyysi apua siihen. Tangossa oli jo 90kg (kyseessä siis pienikokoinen, 57kg oikeastaan mitään voimailua aiemmin harrastamaton nainen), no en sanonut mitään vaan jeesasin. Ollut sen verta fiksu, että ottanut itselleen ihan asiallisen oloisen PT:n alkutaipaletta helpottamaan joten mitäpä minä kyseenalaistamaan tämän oppeja. Viattomasti vain kysäisin, että millä painoilla sulla ohjelmassa lukee että teet tätä mavea? no 40kg painolla tietty, vaimoke vastasi säpäkästi. Minulla oli todella vaikeuksia pitää pokkaa ja olla sanomatta mitään (etenkin kun vaimoke on matikassa varsin hyvä ja työskenteleekin taloushallinnossa numeroiden kanssa...). No, alkoi äheltämään vimmatusti ja eihän se tanko liikahtanut mihinkään vaikka kuinka pinnisteli. Sitten oli pakko sanoa: "mä vähän jo ihmettelinkin kun olet siitä nopeasta kehittymisestäsi puhunut että nyt muuten on oikeasti vikkelää kehitystä. Tuossa tangossa kun on 90kg", "No eihän oo... siinä on 40kg, miten se nyt noin painava yhtäkkiä on?", No, lasketaas, jos sulla on kummassakin päässä yksi 25kg limppu ja yksi 10kg limppu eli yhteensä 35kg x 2 ja päälle tanko 20kg niin paljons se on?" "No, 90kg tietty..." sit repesin ihan täysin ja sanoin: "mä luulen että sä oot jo valmis, eiköhän lähetä kotiin syömään :D" Mä en vieläkään tajua millä matikalla se luuli lastaamaansa tankoa 40kg painoiseksi, lienee ikuinen arvoitus.