Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.

Viikonloppuna kahden päivän putki, pari huonosti nukuttua yötä ja melkein nestemäisellä ravinnolla. Olin koko päivän väsynyt ja töistä lähtiessä suoraan sanottuna vitutti kun piti lähteä salille. Ei olis millään jaksanut.
Toteutan penkissä ennalta määrättyä progressiota, eli teen 4x4 tai 5x5 tai jotain tällaista kausittain vaihtelevasti ja tänään oli vuorossa 4x4 ja 110 kg. Pelotti jo valmiiksi ja olisi pelottanut ilman juopotteluakin, sillä kyseessä on sarjaenkka, joka siis osui vähän huonoon väliin. Tai niin luulin. Eka sarja meni vähän herätellessä vaikka alla oli ihan ok lämmittely ja sarja oli sellainen semi tiukka. En olisi uskonut että toinen sarja on selvästi helpompi ja kolmas melkein vielä helpompi. Rauta tuntui liikkuvan ja neljänteen sarjaan kun lähdin, niin laskin toistoja 1, 2, 3, 4, ja perkele kun vielä tuntuu tulevan niin antaa sit palaa vaan... viisi, kuuuusi!!! Viimeisessä sarjassa kaksi yli suunnitellun ei ole kovin paha. Olishan sieltä voinut seiskakin tulla hirveällä pompulla ja munat kattoon työntämällä, mutta niitä en harrasta.
Ja sama jatkui koko treenin läpi. Ihan joka ikisessä liikkeessä sarjaenkka ja seuraavaan treeniin sit lisää painoa. Melkein on tyytyväinen olo.
Niin ja tämä on historiallinen hetki siinä mielessä, että ton sarjan perusteella laskennallinen maksimirauta on noin 130 kiloa ja se on samalla mun jeesuksenaikainen maksimirauta. Oli siis taukoa noin seitsemän vuoden verran ja neljä kuukautta sitten aloitin uudestaan ja nousin siinä ajassa seitsemästäkymmenestä kilosta sataankolmeenkymppiin. Eikä toivottavasti loppua näy. Täytyy tässä vähän tyytyväinen olla. Kohta ei ole 2x oma paino penkistä kovin kaukana. Vielä kun kyykky ja mave kulkisi samaa tahtia. :jahas:
Saman kokenut pari kertaa. Viimeksi jokunen kk. sitten kolmosrännin jälkeen kahden päivän päästä salilla ja kiekot miltei loppukesken (no ei nyt ihan mut kumminkin). Viikon päästä siitä oltiinkin sit taas jo normitasoilla ?.
Olen mietiskelly että onko testojen kanssa asialla tekemistä. Eräs lekuri kerran komppas keskustelua ja sano että dokatessa testotasot on alhaalla ja jos alkoholia juo 2-3 päivää ns. yhtäsoittoa ne on alhaalla kokoajan.
Sitten kun lopettaa niin n.2vrk sen jälkeen ne nousee ylös tosi hurjasti yli normaalitason. Siitä kuulemma johtuu sekin miksi juuri rapulassa nusututtaa niin vietävästi.
Tämmästä.
Tämä ilahdutti myös eilen maanantaina 