(Mielen)terveys ja treeni

[Vilsu]

Perun vähän puheitani. Olen tässä toista päivää ihan pihalla ja huomenna mennään lääkärille. Salille ja töihin menen vaikka väkisin, mutta se on melko vaikeaa kun ei jaksaisi edes ruokaa tehdä. Muun ajan lähinnä makaan sängyssä. Saapa nähdä miten äijän käypi kun olen totaalikieltäytyjä kaikenmaailman kemikaaleja kohtaan. Burana on ainut jonka olen todennut olevan hyödyllinen silloin tällöin. Ainahan k-raudasta toki saapi köyttä ja vaseliinia. Vitsi vitsi.

Tervetuloa kerhoon. Terapiathan on niitä kemikaalittomia vaihtoehtoja. Ne vaan maksaa enempi joko sinulle tai yhteiskunnalle. Ts. joutunet joko tappelemaan paikastasi tai kaivamaan kuvetta. Veikkaan jälkimmäistä, mutta rahaahan se vaan on.

Olen itse huomannut tuon treenin pitävän päätä kasassa parillakin tavalla. Sopiva treeni jo itsessään tuo sitä hyvää mieltä niinkuin muutkin on maininnut.

Sitten on tietysti se puoli, kun ihmiset alkaa kommentoida ulkonäön muutosta. Joistain kaikkein negatiivisimmista omakuvaani liittyvistä puolista jouduin tämän vuoksi luopumaan.


Edit. Ei oikeastaan ne sanalliset kommentit niinkään vaikuta, vaan katselut, joita ei välttämättä ole mun huomattavaksi tarkoitettukaan.

 

[littledragon67]

Urheilu, liikunta ja kaikki aktiviteetit lieventävät stressiä, alakuloisuutta ja henkistä uupumusta. Mutta; vakavasti masentunut henkilö (tarkoitan tällä todella vakavaa, sairaudeksi luokiteltavaa masennustilaa; en "tyttöystävä jätti ja töissäkin on mälsää"-tunnetiloja) ei hyvin suurella todennäköisyydellä pysty treenaamaan. ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ tehkö sitä fataalia virhettä, että sanotte vakavasti masentuneelle henkilölle: "Äääh, käy vähän lenkillä ja nostele puntteja, kyllä se siitä helpottaa". Keskittykää kuuntelemiseen, läsnäoloon ja ennen kaikkea: varmistakaa, että henkilö hakeutuu asianmukaiseen hoitoon.

Vakava masennus on hengenvaarallinen sairaus ja vaatii välitöntä hoitoa! Se ei parane yrttitipoilla ja raittiilla ilmalla. Kuntoilun ja muiden aktiviteettien aika on kun päästään akuutin vaiheen jälkeen kuntoutukseen ja elämän uudelleen rakentamisen vaiheesen. Ja silloin taas puntti ja hyvä, aktivoiva treenikaveri on enemmän kuin paikallaan.

 

[tpt]

Sillon ku mulla oli masis, niin en voinut kuvitellakkaan liikkumista. Halutti, mutta sitten taas ei. Kotona mähötin ja sain ahmimiskohtauksia - karkkia, pullaa sun muuta. 5 kuukauden terapian jälkeen alko parantuun olo. Liikkuminen löhti aluksi satunnaisista lenkeistä nyt ohjelmoituun liikkumiseen. Tässä nyt hyvillä mielin läskejä pudotellaan ja hyvältä tuntuu.

 

[JFG]

Yleisesti ottaen siis urheilu tekee myös päälle hyvää. Ihminenhän on psyykkisfyysissosiaalinen kokonaisuus, kuten sanotaan. Mutta entä jos on todella masentunut, ihan diagnosoidusti ja lääkityksellä, miten silloin pitäisi treenata?

Mielestäni ei pidä invalidisoitua elämältä vaikka on mielenterveydellisiä ongelmia. Ei kukaan voi sanoa, että älä mene treenaamaan jos on masentunut. Näkisin treenin sosiaalisena, tavallisena elmänänalueena, joka on sitä erittäin tervettä normaalia "terapiaa" itsessään. Ei jäädä kotiin hautomaan synkkiä ajatuksia vaan vaihdetaan maisemaa, nähdään ihmisiä ja annetaan kropalle kyytiä. Fyysinen ponnistelu on pitkälti myös henkistä ponnistelua. Masentuneelle ihmiselle on tärkeää tehdä juuri noita "tavallisia" asioita.

Itselläni tuo punttitreeni + juoksulenkit pitää pään kuosissa. Nykyisin tuo mielenterveys on ehkä niitä tärkeimpiä syitä käydä siellä salilla ja urheilla. Tulosten paraneminen on sitä parasta mielihyvähormoonia. Ja se että kaikkein synkimpinäkin päivänä raahasi perseensä salille ja teki pari kyykkysarjaa - tulipahan tehtyä. Vielä en ole parempaa stressin vähentäjää löytänyt kun treenaaminen. Toinen on tietty alkoholi - kumpikohan pysyvämpää...

 

[JFG]

Mielestäni ei pidä invalidisoitua elämältä vaikka on mielenterveydellisiä ongelmia. QUOTE]
Luin oman tekstini läpi. Tekstini soveltuu lähinnä normaaliin alakuloisuuteen eikä suinkaan vakavaan diagnosoituun masennukseen. Masennus ei hoidu treenillä vaan asianmukaisella terapialla ja/tai lääkityksellä.

 

[Mister_T_83]

Jep ensimmäinen kommenttini tälle sivustolle ;). Oli pakko laittaa jotakin kommenttia tähän, kun on itsellä henkilökohtaisia kokemuksia tästä ja on tässä tullut hieman tutkittua netistä masennuksesta ja sen hoitokeinoista.

Juu eli kaikki mitä kukin on tullut sanoneeksi on kutakuinkin totta. Liikunta vaikuttaa positiivisesti mielenterveyteen. Eritoten littledragon67:n kommentti kannattaa ottaa huomioon. Masennus on vakava asia. Ja kannattaa ottaa ennemmin selvää ensin miten auttaa henkilöä jonka epäilee olevan masentunut, kuin vain puoliletkeästi totea asioita. On yllättävän helppo tehdä kaikki väärin vaikka tarkoitus on auttaa.
Masennusta esiintyy niin monimuotoisena ja sen syitä on monia, fyysisiä sekä henkisiä. Fyysisistä esim. sairaudet, syöpä, huono kunto ja siitä aiheutuvat itsetunto-ongelmat. Henkisiä syitä voivat olla sosiaaliset ongelmat/puutteet ja stressi.

Liikunta voi auttaa useammissa tapauksissa, ehkä jopa parantaa masennuksen riippuen sen vakavuudesta sekä syistä. Sillä on jotain tekemistä aivojen välittäjä aineiden kasvuun ja liikunnan vaikutuksesta hermoratoihin. Ajattelin laittaa muutaman linkin tästä asiasta, mitkä vastaavat enemmän tähän kysymykseen ja säästää minua enemmältä kirjoittamiselta ;):

http://www.tohtori.fi/?page=5922018&id=5084044

http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=724697

 

[Tales]

Niin, liikuntahan vapauttaa aivoissa endorfiinia, joka taas stimuloimalla opioidireseptoreita aiheuttaa ajoittain euforisiakin tunnetiloja.

 

[Kaminari]

Tervetuloa kerhoon. Terapiathan on niitä kemikaalittomia vaihtoehtoja. Ne vaan maksaa enempi joko sinulle tai yhteiskunnalle. Ts. joutunet joko tappelemaan paikastasi tai kaivamaan kuvetta. Veikkaan jälkimmäistä, mutta rahaahan se vaan on.

Kiitoksia vaan. :P

Jotenkin sitä osaa kyllä suhtautua tähänkin silleen järkevästi nykyään kun on ainakin se punttisali minne mennä ja ruoto pysyy suorassa. Ennen vanhaan kun asioita ratkasin lähinnä alkoholilla ja sen "lieveilmiöillä". Meikäläisen ongelmat on kyllä loppupeleissä ihan ratkottavissa, oon vaan sitä vanhaa koulukuntaa jossa ei ongelmista puhuta tahi anteeksi pyydellä. Tai olin ainakin jossain vaiheessa. Eletty elämä vaan välillä palaa vainoamaan, enkä siitä niin ylpeä kyllä olekkaan.

 

[Lampunjalka]

Hmm, itsellä olisi käsitys, että kevyt liikunta juuri olisi hyväksi mielen terveydelle, mutta kun puhutaan kovasta harjoittelusta, niin se on hyvin stressaavaa. Kovat treenikivut, itsekuri salilla, vapaa-aikana, ruokailu, lepo, sosiaalisten suhteiden karsiminen ajan puutteen takia ja pysyttely etenkin pois viihteeltä, eli päästään takaisin lepoon ym. Noh toki on henkilökohtaista kuinka paljon nämä asiat sitten stressaa, mutta kyllä nämä itsellä ainakin vaikuttaa jossain määrin.
Ja pohjimmainen syy on siis fyysinen stressi, jonka kova treeni tuottaa.
Siihen kun lisätään kaikki henkiset tekijät, niin aika ajoin on raskasta.
Kuten kaikki tietää, niin kilpaurheilijoilla dietit on helvettiä ja joillakin jää kesken jopa..

 

[Stiltskin]

Niin, liikuntahan vapauttaa aivoissa endorfiinia, joka taas stimuloimalla opioidireseptoreita aiheuttaa ajoittain euforisiakin tunnetiloja.

Endokannabinoideja unohtamatta.

 

[sami75]

Urheilu, liikunta ja kaikki aktiviteetit lieventävät stressiä, alakuloisuutta ja henkistä uupumusta. Mutta; vakavasti masentunut henkilö (tarkoitan tällä todella vakavaa, sairaudeksi luokiteltavaa masennustilaa; en "tyttöystävä jätti ja töissäkin on mälsää"-tunnetiloja) ei hyvin suurella todennäköisyydellä pysty treenaamaan. ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ tehkö sitä fataalia virhettä, että sanotte vakavasti masentuneelle henkilölle: "Äääh, käy vähän lenkillä ja nostele puntteja, kyllä se siitä helpottaa". Keskittykää kuuntelemiseen, läsnäoloon ja ennen kaikkea: varmistakaa, että henkilö hakeutuu asianmukaiseen hoitoon.

Yhdyn 100% edelliseen. On paljon ihmisiä, jotka leikkivät jotain psykologia ja peilaavat muiden ongelmia vain omiinsa. Kuuntelu ja välittäminen on se juttu, ja hoitoon ohjauksen mahdolliset käytännön järjestelyt, puhelinsoitot jne. jotka saattavat olla vakavasti masentuneelle "mahdottomia".

 

[juurikinniin]

Niin ja nykyiset lääkkeet on aika hyviä. Jos masentuu vakavastikin tai iskee vaikkapa joku paniikkihäiriö yms.
Niin, kyllä lääkkeet on osa sitä kuntoutumisprosessia. Niitä lääkkeitä vain pitää osata käyttää "oikein". Ja kaikki lääkkeet ei sovi kaikille ihmisille.

Mut mun mielestäni vähän pöhkö joku kemikaalikammo. Jos lääkkeillä pääsee enemmän "jaloilleen", kuntoilukin sen jälkeen helpompaa.

En nyt oo nappeja ylistämässä, mutta kyllä niillekin on paikkansa, ja jos psyykenlääkkeitä syö ni ei siinä mitään hävettävää ole.
Mäkin oon joskus syösy prozacia ja diapamia. Enää en tarvi. Noilla pääs syvimmän vaiheen ohi, tästä on joku pari vuotta kun nuo lopetin.
Ne vaan pitää sillai pikkuhiljaa lopettaa, ainakaan minä jäänyt moisiin "koukkuun", vaikka söinkin pari vuotta.

ELi: Mua auttoi aivan helvetisti, kun oli just vakava masennus ja paniikkihäiriö, jälkimmäinen on erittäin vittumainen. Mutta ne ensi tuntemukset kun oppi ennakoimaan, niin
yksi pilleri vei aina sen olon pois, ja ei tullut "kohtausta". Samoiten tuo SSri -fluoksetiini auttoi paljon yleiseen mielentilaan ja kiinnostukseen asioita kohtaan.
Mulla ei ollu ylimääräisiä haittavaikutuksia, oikeastaan yllätyin, miten paljon jostain pienestä pilleristä saattoi olla hyötyä(tietyssä tilanteessa voi jopa tuntua, että se pelastaa hengen). Paniikkikohtauksissa joskus luulee kuolevansa siihen paikkaan, se on erittäin ikävä fiilis. Ja kun oppii ennakoimaan, niin osaa ottaa sen napin ajoissa, niin ei edes tule mitään kohtauksia.

Ja sit kun päälääkärin kanssa saa ajatukset kelailtua kohdilleen, ja alkaa arki sujua, niin sitten voi alkaa vähentämään lääkkeitä. Niitä suositellaan jatkamaan vielä masennuksen jälkeenkin jonkun aikaa, ettei masennu uusiudu. Puolen vuoden sisään ne voi heittää sitten pois.

Kun itse söin nuota ni olin aika "suossa". Ja ilmeisesti ne auttaakin sitä enemmän, mitä pahempi on masennus/joku muu mielenterveyshäiriö.
Itsellä kokemusta vain noista kahdesta, masennus+paniikkihärö.

Omien kokemuksieni kautta en ihan heppoisin perustein jättäisi jotain lääkettä kokeilematta, jos lääkäri semmosta määrännyt.
Toki ottaa kunnolla selville mitä joku tietty lääke on.

Mut nyt menee hyvin, ja ku salilla käymisen aloitti ni viel paljon paremmin...

Nyt on terveen paperit!!!