- Liittynyt
- 10.9.2003
- Viestejä
- 1 217
- Ikä
- 40
Olenhan minä selkeästi pidempi kuin keskiverto jamppa.
Kaikki on suhteellista,niin myös sinunkin pituutesi
http://www.instadaily.com/images/worlds-tallest-man-saves-dolphin_18.jpg
Pitkät rokkaa!
Miehen/naisen pituus
- Keskustelun aloittaja Terminator2
- Aloitettu
Olenhan minä selkeästi pidempi kuin keskiverto jamppa.
Kaikki on suhteellista,niin myös sinunkin pituutesi
http://www.instadaily.com/images/worlds-tallest-man-saves-dolphin_18.jpg
Pitkät rokkaa!
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
- Liittynyt
- 4.10.2007
- Viestejä
- 328
Heitetäänpä tähän ketjun jatkeeksi vielä kysymys, et minkä ikäisenä teillä sit loppu pituuskasvu?
Itellä tais loppua 20 vuotiaana, 19 vuotiaana olin 187, ja viime mittauksessa aböut pari kk sitte 190-191. Eli kohtuu myöhään loppu...
edit: tuli tosta Inkerin postista mielen, et olis kiva olla päivä tai pari reilusti päälle 2m pitkä, todella isolla lihasmassalla. Vois pelotella muita kanssakäviöitä! ;)
Itellä tais loppua 20 vuotiaana, 19 vuotiaana olin 187, ja viime mittauksessa aböut pari kk sitte 190-191. Eli kohtuu myöhään loppu...
edit: tuli tosta Inkerin postista mielen, et olis kiva olla päivä tai pari reilusti päälle 2m pitkä, todella isolla lihasmassalla. Vois pelotella muita kanssakäviöitä! ;)
- Liittynyt
- 6.3.2003
- Viestejä
- 844
- Ikä
- 47
Jotta rokkais niin mitä enemmän pituutta >sitä enemmän lihaa pitää varressa olla tai muuten ei pelkällä pituudella rokata! Mikään ei ole (imo imo imo) kauheampaa kuin hujoppi ilman massaa "täyttämään sitä pituutta".
Itse olen mielestäni keskimittainen kun 164cm ja yhtään senttiä en ottaisi pituutta lisää!! Koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta vielä vastaan että naisena olisin halunnut olla pidempi kuin olen.
- Liittynyt
- 10.9.2003
- Viestejä
- 1 217
- Ikä
- 40
Yleinen mielipide pakkiksella tuo ja olen myös itse samaa mieltä. Tosin on se ehkä yhtä kaameaa,kamalaa,mieltä pöyristyttävää, galakseja rikkovaa ja ehkä myös surkuhupaisaa kun lyhyt on lihaton. Että lihaa sitä kaivataan olit pitkä tai ei, ja pitkähän sitä lihaa tarvitsee enempi näyttääkseen joltain.
Itse otan kantaa tuohon naisen pituuteen sen verran,että kauheaa väliä naisen pituudella ei ole kunhan se sijoittuu välille 155-190cm noin karkeasti. Itseasiassa 164cm on melkoisen oiva pituus naiselle noin keskimäärin.
Kuitenkaan elämäni ei pyöri eikä myöskään itsetuntoni sen varassa olenko tarpeeksi lihaksikas vai en, joten en koe myöskään sitä kautta minkäänlaisia paineita pitääkö minun olla tietyn verran lihaksikas mielyttääkseni jonkun randomin silmää.
Pituutta tuskin menetät, lihaksia varmasti.
- Liittynyt
- 12.11.2007
- Viestejä
- 1 590
Enpä muista, olenko tänne kirjotellu jo. Anyway...
Tuo maailman pieni mies on aika söpö
Itse olen 177 cm pitkä, ja olen ihan tyytyväinen. Yleensä pituudesta on ollut vaan hyötyä. Sen olen ollut hoksaavinani, että pitkänä naisena minut aina huomataan (voi tieten johtua muustakin kuin pituudesta).
Nyt
Tuo maailman pieni mies on aika söpö
Itse olen 177 cm pitkä, ja olen ihan tyytyväinen. Yleensä pituudesta on ollut vaan hyötyä. Sen olen ollut hoksaavinani, että pitkänä naisena minut aina huomataan (voi tieten johtua muustakin kuin pituudesta).
Nyt
- Liittynyt
- 9.10.2006
- Viestejä
- 52
Omasta mielestäni 190-senttiset miehet ovat vielä normaalimittaisia. Minä pidän pitkänä miehenä sellaista, joka on pidempi kuin 195 senttiä. 190-senttisiä kun tulee vastaan melkein koko ajan. Siksi huvittaakin se, kuinka jotkut 185-190-senttiset kehuskelevat sillä kun ovat pitkiä ja monesti vielä selän takana haukkuvat 170-senttisiä pätkiksi. 199-senttisenä joudun katsomaan lähes kaikkia alaspäin, joten en kiinnitä käytännössä mitään huomiota siihen onko henkilö 165 vai 190 senttiä pitkä. En kaupungilla kävellessä koskaan ajattele, että onpa tuo lyhyt. Pituus ei vaikuta siihen, että miten suhtaudun ihmisiin.
Minä tiedän miltä tuntuu kun ihmiset tuijottavat, luovat pitkiä silmäyksiä, mittaavat silmillään varpaista päähän tai heittävät typeriä kommentteja. Lapset tuijottavat usein häpeilemättä pitkään ja hartaasti, ja joskus heittelevät teräviä kommentteja. Minä siis osaan mielestäni kuvitella miltä lyhyistä ihmisistä tuntuu. Erona on tietenkin se, että pituutta pidetään yleisesti positiivisena ominaisuutena, mutta friikkimäinen olo siinäkin tulee.
Minä en ole ylpeä pituudestani. Jokainen on sen pituinen kuin on. Ärsyttää joskus kuunnella kun normaalipituiset haukkuvat lyhyitä ties miten, vaikka eivät itse ole juuri pidempiä. Kaipa sitä pitää olla riittävän pitkä tai riittävän lyhyt, että osaa suhtautua oikein eripituisiin ihmisiin. En väitä etteikö se suhtautuminen onnistuisi keskimittaisiltakin, mutta monilla tuntuu olevan vaikeuksia.
Minä tiedän miltä tuntuu kun ihmiset tuijottavat, luovat pitkiä silmäyksiä, mittaavat silmillään varpaista päähän tai heittävät typeriä kommentteja. Lapset tuijottavat usein häpeilemättä pitkään ja hartaasti, ja joskus heittelevät teräviä kommentteja. Minä siis osaan mielestäni kuvitella miltä lyhyistä ihmisistä tuntuu. Erona on tietenkin se, että pituutta pidetään yleisesti positiivisena ominaisuutena, mutta friikkimäinen olo siinäkin tulee.
Minä en ole ylpeä pituudestani. Jokainen on sen pituinen kuin on. Ärsyttää joskus kuunnella kun normaalipituiset haukkuvat lyhyitä ties miten, vaikka eivät itse ole juuri pidempiä. Kaipa sitä pitää olla riittävän pitkä tai riittävän lyhyt, että osaa suhtautua oikein eripituisiin ihmisiin. En väitä etteikö se suhtautuminen onnistuisi keskimittaisiltakin, mutta monilla tuntuu olevan vaikeuksia.
- Liittynyt
- 24.11.2005
- Viestejä
- 4 577
16-vuotiaana saavutin nykyisen kolossaalisen pituuteni. Saman ikäisenä aloitin kyykkäilyn ja mavettelun... Tiedä sitten olisinko tuosta enempää kasvanut ilman salitouhuja. Eipä tuo pituuskasvun pysähtyminen tuolloin mielessä käynyt kun punttailun aloitin. Isä on viitisen senttiä lyhyempi ja äiti on huimat 152 cm, joten en usko että kovin pitkäksi oisin päässyt venähtämään muutenkaan.
- Liittynyt
- 19.1.2003
- Viestejä
- 1 265
Itse olen n. 185-186 pitkä. Eipä ole tullut asiaa (tai ylipäätään ihmisten pituuksia) mietittyä oikeastaan sen jälkeen kun pituuskasvu loppui ~5-6 vuotta sitten (nyt 23v).
Mitä ylipäätään näihin pinnallisten arvojen vertailemiseen tulee, niin kun tarpeeksi vertaillaan penkkitulosta, forkun ympärysmittaa, pituutta, painoa, tilinauhaa tai vaikka aluvanteiden tuumakokoa, niin AINA löytyy joku osa-alue jossa on "keskivertoa" huonompi ja toivottavasti myös jotain jossa kokee olevansa vähän enemmän vahvoilla. Totuushan on se, että se oma minäkuva ja itsetunto täytyy rakentaa jonkun päälle. Ihminen joka oikeasti uskoo ettei ole mitään, on joko jatkuvasti tappelemassa esim täällä pakkiksella pinnallisista arvoista, hukuttamassa suruaan vaikka viinaan tai muuten vaan potee jatkuvaa alemmuutta. Selvää on että vertaillaan itseämme muihin. Mutta kukin voi mennä VAIN itseensä ja miettiä että mitkä asiat mulle oikeasti on tärkeitä, mitkä vähemmän tärkeitä ja mitä asioita mä HALUAISIN arvostaa ja mistä olisin valmis luopumaan. Ja kyllä vaikkapa pituudesta voi olla ylpeä. Eri asia onkin että pitääkö sen ylpeyden omana tietonaan vai tarviiko asialla ylpeillä muille. Kyllähän vaikkapa työpaikastaankin voi olla ylpeä ja eikös ammattiylpeyttä pidetä ihan hyvänä asiana. Se ei tietenkään tarkoita että sillä pitää mennä ylpeilemään muille (kompensoidakseen alemmuutta jonkun toisen asian suhteen).
Kyllä itsellänikin on ollut omat suunnattoman vaikeat ulkonäköön liittyvät ongelmat, joiden takia on iso osa elämästä mennyt sivusuun. Kipeitä asioita joiden takia on kärsinyt viimeiset ~10 vuotta. Oma osuus koulukiusatuksi tulemisesta varmaan hoidettu kans ihan kunnialla. Nyt kun muutaman erinäisen tapahtuman johdosta katsoo asiaa hieman erilaisesta perspektiivistä niin eipä se paljoo naurata miettiä miten typerien asioiden murehtimisen takia on mennyt niin paljon sivusuun. Se voi olla NIIN täyttä totta meille kuinka ne isot karjut salilla IHAN VARMASTI katsoo alentavasti, vaikka totuus on se että jos niiltä joku vaikka seuraavana päivänä kysyis niin kukaan muistaiskaan sitä nurkassa reenaavaa kynistä. Eli kyllä se mitä ihmiset meistä miettii menee 99% todennäköisyydellä mettään. Ja se mitä me tehdään toisille heijastuu myös pelkona siitä mitä muut tekee meille. Jos me itse mietitään salilla kuinka säälittävä kynis koittaa räpeltää penkkiä, niin tokihan pelätään että ne isot karjut ajattelee samoin myös meistä.
Parempi se olisi meille että se iljettävä läski jota katson alentavasti ottaisi ja vetäis niin lujaa nekkuun joka kerta kun halventavat ajatukset hiipii mieleen. Silloin olisi pakko katsoa OMAA käytöstä ennen kuin menee sättimään toista. Mistä me tiedetään vaikka se lihava kaveri kärsisi jostain ylipainoon helposti altistavasta taudista ja tekee töitä asian eteen 2x kovemmin kuin me säälittävien lihastemme eteen. Ja kyllä ne elämän todelliset sankarit löytyy jostain aivan muualta kuin pinkkien hihattomien paitojen sisältä geelillä liimatulla letillä varustettuna jostain fitness klubilta penkin vierestä.
Kyllä mä muistan vielä silloin jokunen vuosi sitten kun tein punttireenaamisesta suunnilleen koko elämäni, enkä ollut IKINÄ tyytyväinen omiin saavutuksiini, vaan aina olin ruoskimassa itestäni enemmän irti ja ahdistumassa siitä että en nyt varmaan ole syönyt tarpeeksi tai reenannu tarpeeksi paljon jne. Aina mietin etten varmaan tee tarpeeksi oikein tätä tai tätä hommaa. Jonkinlainen suhteellisuudentaju tais kadota kokonaan. Ja sitähän se treenaaminen mulle olikin, jonkinlaista alemmuuden kompensoimista yrittämällä hankkia tarpeeksi kova kroppa jne..
Niin helposti petetään itseämme ajattelemaan että kun mä vaan saisin sen 5 kiloo lisää lihasta tai 3 senttiä enemmän haukkarin ymp. mittaa niin mä olisin tyytyväinen.. Tai ku vaan sais 500€ lisää liksaa kuussa niin se riittäis. No, sitten kun on (tai ollut vaikka pari kuukautta) se 500€ korkeempi liksa tai 5 kiloo enemmän pihviä niin mihin katoaa se tyytyväisyys? Ahneuteen. Ei pystytyä katsomaan sitä mitä ollaan saatu, vaan sitä mitä puuttuu. No, ainahan jotain puuttuu. Ahneus johtaa jatkuvaan tyytymättömyyden kierteeseen. Vanha pleikkari 2 ei enää riitä vaikka puoliakaan omistamani peleistä en ole pelannut, vaan pitää saada pleikkari 3 koska naapurillakin on sellainen. Eihän se ole minulta pois, vaikka naapurilla ois mitä, vai onko?
Jos on 195 senttinen niin mitä sitä pillittämään että haluais olla lyhyempi. Eikö kannattaisi ottaa esikuvia niistä pitkistä terveen itsetunnon omaavista kavereista enemmin kuin alkaa itkemään omaa pituuttaan. Jos mä olisin 195 senttinen niin näkisin asian ennemminkin mahdollisuutena. Vaikka treenaaminen oiskin hieman hitaampaa kuin lyhyellä, niin kuka voi kieltää etteikö pitkä ja oikeasti lihaksikas kaveri ois komea ilmestys. Ja jos taas ei jaksa treenata itestään isoa kaveria, niin eihän sekään ole niiden lyhyiden vika vai onko?
Eli pointtina tässä ehkä lähinnä että eikö kannattaisi katsoa sitä mitä on, ja mitä kaikkea sen avulla saa rakennettua ennemmin kuin itkeä sitä mitä ei ole.
Kylläpäs kirvoitti aihe kirjoittamaan pitkän löpinän. En jaksa oikolukea tuota joten mahdollisesti sekavaa ajatuksen juoksua, enkä ole ihan varma miksi edes kirjoittelen tänne pakkotoistoon pitkän ajan jälkeen. :piis:
Mitä ylipäätään näihin pinnallisten arvojen vertailemiseen tulee, niin kun tarpeeksi vertaillaan penkkitulosta, forkun ympärysmittaa, pituutta, painoa, tilinauhaa tai vaikka aluvanteiden tuumakokoa, niin AINA löytyy joku osa-alue jossa on "keskivertoa" huonompi ja toivottavasti myös jotain jossa kokee olevansa vähän enemmän vahvoilla. Totuushan on se, että se oma minäkuva ja itsetunto täytyy rakentaa jonkun päälle. Ihminen joka oikeasti uskoo ettei ole mitään, on joko jatkuvasti tappelemassa esim täällä pakkiksella pinnallisista arvoista, hukuttamassa suruaan vaikka viinaan tai muuten vaan potee jatkuvaa alemmuutta. Selvää on että vertaillaan itseämme muihin. Mutta kukin voi mennä VAIN itseensä ja miettiä että mitkä asiat mulle oikeasti on tärkeitä, mitkä vähemmän tärkeitä ja mitä asioita mä HALUAISIN arvostaa ja mistä olisin valmis luopumaan. Ja kyllä vaikkapa pituudesta voi olla ylpeä. Eri asia onkin että pitääkö sen ylpeyden omana tietonaan vai tarviiko asialla ylpeillä muille. Kyllähän vaikkapa työpaikastaankin voi olla ylpeä ja eikös ammattiylpeyttä pidetä ihan hyvänä asiana. Se ei tietenkään tarkoita että sillä pitää mennä ylpeilemään muille (kompensoidakseen alemmuutta jonkun toisen asian suhteen).
Kyllä itsellänikin on ollut omat suunnattoman vaikeat ulkonäköön liittyvät ongelmat, joiden takia on iso osa elämästä mennyt sivusuun. Kipeitä asioita joiden takia on kärsinyt viimeiset ~10 vuotta. Oma osuus koulukiusatuksi tulemisesta varmaan hoidettu kans ihan kunnialla. Nyt kun muutaman erinäisen tapahtuman johdosta katsoo asiaa hieman erilaisesta perspektiivistä niin eipä se paljoo naurata miettiä miten typerien asioiden murehtimisen takia on mennyt niin paljon sivusuun. Se voi olla NIIN täyttä totta meille kuinka ne isot karjut salilla IHAN VARMASTI katsoo alentavasti, vaikka totuus on se että jos niiltä joku vaikka seuraavana päivänä kysyis niin kukaan muistaiskaan sitä nurkassa reenaavaa kynistä. Eli kyllä se mitä ihmiset meistä miettii menee 99% todennäköisyydellä mettään. Ja se mitä me tehdään toisille heijastuu myös pelkona siitä mitä muut tekee meille. Jos me itse mietitään salilla kuinka säälittävä kynis koittaa räpeltää penkkiä, niin tokihan pelätään että ne isot karjut ajattelee samoin myös meistä.
Parempi se olisi meille että se iljettävä läski jota katson alentavasti ottaisi ja vetäis niin lujaa nekkuun joka kerta kun halventavat ajatukset hiipii mieleen. Silloin olisi pakko katsoa OMAA käytöstä ennen kuin menee sättimään toista. Mistä me tiedetään vaikka se lihava kaveri kärsisi jostain ylipainoon helposti altistavasta taudista ja tekee töitä asian eteen 2x kovemmin kuin me säälittävien lihastemme eteen. Ja kyllä ne elämän todelliset sankarit löytyy jostain aivan muualta kuin pinkkien hihattomien paitojen sisältä geelillä liimatulla letillä varustettuna jostain fitness klubilta penkin vierestä.
Kyllä mä muistan vielä silloin jokunen vuosi sitten kun tein punttireenaamisesta suunnilleen koko elämäni, enkä ollut IKINÄ tyytyväinen omiin saavutuksiini, vaan aina olin ruoskimassa itestäni enemmän irti ja ahdistumassa siitä että en nyt varmaan ole syönyt tarpeeksi tai reenannu tarpeeksi paljon jne. Aina mietin etten varmaan tee tarpeeksi oikein tätä tai tätä hommaa. Jonkinlainen suhteellisuudentaju tais kadota kokonaan. Ja sitähän se treenaaminen mulle olikin, jonkinlaista alemmuuden kompensoimista yrittämällä hankkia tarpeeksi kova kroppa jne..
Niin helposti petetään itseämme ajattelemaan että kun mä vaan saisin sen 5 kiloo lisää lihasta tai 3 senttiä enemmän haukkarin ymp. mittaa niin mä olisin tyytyväinen.. Tai ku vaan sais 500€ lisää liksaa kuussa niin se riittäis. No, sitten kun on (tai ollut vaikka pari kuukautta) se 500€ korkeempi liksa tai 5 kiloo enemmän pihviä niin mihin katoaa se tyytyväisyys? Ahneuteen. Ei pystytyä katsomaan sitä mitä ollaan saatu, vaan sitä mitä puuttuu. No, ainahan jotain puuttuu. Ahneus johtaa jatkuvaan tyytymättömyyden kierteeseen. Vanha pleikkari 2 ei enää riitä vaikka puoliakaan omistamani peleistä en ole pelannut, vaan pitää saada pleikkari 3 koska naapurillakin on sellainen. Eihän se ole minulta pois, vaikka naapurilla ois mitä, vai onko?
Jos on 195 senttinen niin mitä sitä pillittämään että haluais olla lyhyempi. Eikö kannattaisi ottaa esikuvia niistä pitkistä terveen itsetunnon omaavista kavereista enemmin kuin alkaa itkemään omaa pituuttaan. Jos mä olisin 195 senttinen niin näkisin asian ennemminkin mahdollisuutena. Vaikka treenaaminen oiskin hieman hitaampaa kuin lyhyellä, niin kuka voi kieltää etteikö pitkä ja oikeasti lihaksikas kaveri ois komea ilmestys. Ja jos taas ei jaksa treenata itestään isoa kaveria, niin eihän sekään ole niiden lyhyiden vika vai onko?
Eli pointtina tässä ehkä lähinnä että eikö kannattaisi katsoa sitä mitä on, ja mitä kaikkea sen avulla saa rakennettua ennemmin kuin itkeä sitä mitä ei ole.
Kylläpäs kirvoitti aihe kirjoittamaan pitkän löpinän. En jaksa oikolukea tuota joten mahdollisesti sekavaa ajatuksen juoksua, enkä ole ihan varma miksi edes kirjoittelen tänne pakkotoistoon pitkän ajan jälkeen. :piis:
- Liittynyt
- 11.10.2004
- Viestejä
- 1 324
- Ikä
- 43
Joo no ovathan he keskipituuksiin nähden pitkiä, mutta itse olen samoilla linjoilla. Itse olen 178cm ja 190cm ja vähän yli seurassa (minulle tuntemattomien) en kiinnitä pituuteen huomiota ainakaan siinä mielessä, että kokisin jotain alemmuuskomplekseja. Siihen nyt muutenkin vaaditaan aika paljon hyvän itsetunnon kanssa, mikä näkyy esim. salilla siinä, että voi heittää jotain kevyttä läppää ihan tuntemattomienkin kanssa kyräilyn sijaan, kuka on pisin, lihaksikkain tai vahvin (oliskin mielenkiintoista tehdä tutkimusta, kuinka monella lyhyellä miehellä huono itsetunto on osasyy esim. dopingin käytölle). Tietysti jos leveyttä löytyy riittävästi niin, että pitkä kaveri näyttää muultakin kuin honkelolta niin silloin tulee joskus mietittyä, että voisihan sitä pitempikin olla. Mut silloin puhutaan jo pituuksista 200-220cm, muutamalla lisäsentillä en tekis juurikaan muuta kuin sen, että sokerikipot sais paremmin ylähyllyltä.
:edittiä:
Ite niiQ pelottelisin niitä, jotka kiusas mua koulussa!!! ja sit lukisin Halmeen kirjaa 24/7 ;)
- Liittynyt
- 4.3.2004
- Viestejä
- 3 246
Siis lyhyet ei kompensoi mitenkään, mutta mielummin ovat vahvempia ja massakkaampia kuin pitkät? Pitkä ja laiha on ihan kauheeta! :wtf:
Ensin ongelma on pitkien ylpeydessä ja samalla morkataan niitä. Onko siis lyhyillä oikeutta sitten arvostella pitkiä, jos pitkillä ei ole oikeutta morkata lyhyempiä? Joku kyykkytulos on miehisyyden merkki. Just joo. Ihan kuin painon kanssa. Alipainoisia saa arvostella suoraan päin naamaa, mutta lihavia ei. Pitkätkin on jotenkin kadehdittavammassa asemassa, mitä lyhyet ja niitä saa arvostella. Mutta lyhyitä ei saa arvostella fyysisen ominaisuuden vuoksi? Tä?
Itse olen yhä se normipituinen.
Ensin ongelma on pitkien ylpeydessä ja samalla morkataan niitä. Onko siis lyhyillä oikeutta sitten arvostella pitkiä, jos pitkillä ei ole oikeutta morkata lyhyempiä? Joku kyykkytulos on miehisyyden merkki. Just joo. Ihan kuin painon kanssa. Alipainoisia saa arvostella suoraan päin naamaa, mutta lihavia ei. Pitkätkin on jotenkin kadehdittavammassa asemassa, mitä lyhyet ja niitä saa arvostella. Mutta lyhyitä ei saa arvostella fyysisen ominaisuuden vuoksi? Tä?
Itse olen yhä se normipituinen.
- Liittynyt
- 29.8.2006
- Viestejä
- 17 021
- Ikä
- 38
Tämä ketju alkaa muistuttaa jotain helvatan ala-asteen liikuntatuntia, jolloin porukka laitettiin jonoon pituusjärjestyksessä ja sitten samalla ratkottiin koko ihmisarvo. :D Mitä ihmeen väliä sillä loppujen lopuksi on, kun asialle ei voi vaikuttaa sen enempää? Jos otetaan puheeksi nämä klassiset parinmuodostumisjutut niin jos minun pituuteni ei jollekin eukolle riitä, olkoot sitten. Toki pituudesta on varmasti tietyissä tilanteissa hyötyä, mutta tuskin kenenkään 165-senttisen miehen elämänlaatu kamalasti heikkenee, vaikka onkin suht pienikokoinen. Kieroudella ja juonikkuudella pääsee pitkälle, oli pituus mikä tahansa.
- Liittynyt
- 9.10.2006
- Viestejä
- 52
VahvaJussi ja IronLife puhuivat asiaa. Ei pitäisi surkutella asioita joista ei pidä, vaan pitäisi keskittyä niihin omiin vahvuuksiin ja yleensäkin niihin asioihin, joihin on tyytyväinen. Ihminen tyypillisesti ei ole koskaan tyytyväinen, vaan aina pitää jostain valittaa.
Minä en haluaisi olla lyhempi, eli pituuteni ei ole ongelma, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi haitannut vaikka olisi jäänyt esim. 10 senttiä lyhyemmäksi. 190-sentin jälkeen alkavat pituuden aiheuttamat haitat lisääntyä rajusti. Käytännön etuina tulee mieleen vain se, että konserteissa näkee muiden pään yli ja väkijoukossa on mukavampi liikkua/navigoida päätä pidempänä.
Haittoja: ei sovi istumaan mukavasti lentokoneissa, busseissa, teattereissa, useimmissa henkilöautoissa, istuvien vaatteiden löytäminen on hankalaa jne. Sitä huomaa miten lähes kaikki asiat on suunniteltu normaalipituiselle ihmiselle: keittiöiden työtasojen korkeus, sohvat, useimmat moottoripyörät, oviaukkojen mitoitukset jne. Punttisalillakaan pitkistä raajoista ei ole kuin haittaa.
Joidenkin mielestä pituudesta on ulkonäöllistä hyötyä, mutta enpä taida sitä allekirjoittaa. Ainakaan tällä ikää ei enää kiinnosta mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni ja vaimokin löytyy, joten ei tarvitse murehtia menekkiä naismarkkinoillakaan. Punttisalilla käyn pitääkseni itseni kunnossa. Isoa habaa en mihinkään tarvitse, joten en jaksa vaivautua moista hankkimaan vain muiden ihmeteltäväksi.
Minä en haluaisi olla lyhempi, eli pituuteni ei ole ongelma, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi haitannut vaikka olisi jäänyt esim. 10 senttiä lyhyemmäksi. 190-sentin jälkeen alkavat pituuden aiheuttamat haitat lisääntyä rajusti. Käytännön etuina tulee mieleen vain se, että konserteissa näkee muiden pään yli ja väkijoukossa on mukavampi liikkua/navigoida päätä pidempänä.
Haittoja: ei sovi istumaan mukavasti lentokoneissa, busseissa, teattereissa, useimmissa henkilöautoissa, istuvien vaatteiden löytäminen on hankalaa jne. Sitä huomaa miten lähes kaikki asiat on suunniteltu normaalipituiselle ihmiselle: keittiöiden työtasojen korkeus, sohvat, useimmat moottoripyörät, oviaukkojen mitoitukset jne. Punttisalillakaan pitkistä raajoista ei ole kuin haittaa.
Joidenkin mielestä pituudesta on ulkonäöllistä hyötyä, mutta enpä taida sitä allekirjoittaa. Ainakaan tällä ikää ei enää kiinnosta mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni ja vaimokin löytyy, joten ei tarvitse murehtia menekkiä naismarkkinoillakaan. Punttisalilla käyn pitääkseni itseni kunnossa. Isoa habaa en mihinkään tarvitse, joten en jaksa vaivautua moista hankkimaan vain muiden ihmeteltäväksi.
Aika jännää keskustelua on pituudesta syntynyt. En ole edes asiaa liiemmin ajatellut tai miettinyt ja syynä taitaa olla se, että olen 183 cm pitkä eli normipituinen, jolloin itse ei joudu muiden silmissä sen "uhriksi". Jos kanssa ihminen on joko pitkä tai lyhyt siitä ääripäästä, esim. 150 tai 200 cm, kiinnittää siihen silloin huomioita.
Muuten kyllä muut asiat ovat ensimmäisenä kortilla. Esim. paino, kasvot, vartalo yleensä, hiukset ym.
Muuten kyllä muut asiat ovat ensimmäisenä kortilla. Esim. paino, kasvot, vartalo yleensä, hiukset ym.
ilkka2
Banned
- Liittynyt
- 29.3.2007
- Viestejä
- 428
Miten niin? Itsetunto voi perustua vaikka sille, että on komeampi kuin 95% muista nuorista miehistä esimerkiksi. Siinä vaiheessa on aika sama, että joku on vielä komeampi. Sillä ei ole mitään käytännön merkitystä.
Ja itsetunnon kannalta olisi mukavaa kuulua edes siihen komeampaan 50%, vaikka lisäkomeudesta olisi silloin paljon hyötyäkin.
Se, että joku on vielä parempi, ei ainakaan romahduta minun itsetuntoani, joka perustuu sille, että olen keskivertoa selvästi parempi.
ilkka2
Banned
- Liittynyt
- 29.3.2007
- Viestejä
- 428
En kyllä ymmärrä tätäkään. joku 10cm on jo iso ero. Itse olen 188cm ja 178cm on jo selvästi lyhyempi. joku 195cm alkaa olemaan jo turhan pitkä. Olen tosi tyytyväinen tähän pituuteen.
