Mitä mieltä olette teeri-ja metsokukkojen soidinmetsästyksestä syyssoitimella? Esim. Metsästäjä-lehdessä oli artikkeli tuosta, ja siinä pidettiin tuomittavana kukkojen metsästystä soitimelta, sillä se olisi "helppoa" metsästystä. Reviiriä pitävä kukko kun lentää soitimelle kellontarkasti käytännössä joka aamu. Erityisesti kuvastusta teeren pääsoitimella, tietyn alueen soidinkeskuksella pidetään tuhoisana teerikannalle, ja se olisikin parempi jättää väliin ja kokeilla ns. sivusoitimilta metästystä. Mutta voi kai sitä metsästää valikoivasti, ja jättää ampumatta sen vanhan teerikukon ja ampuisi poikateeriä tai vaikkapa naarasteeren. Itse olen ajatellut monta vuotta siten, että en ammu akkateeriä tai koppeloita, sillä jokainen naaraslintu tarkoittaisi pesintää keväällä. Mutta ilmeisesti kaikki naaraslinnut eivät saa pesintää aikaiseksi, eli naaraslintujen rauhoittaminen metsästykseltä ei olekaan se parhain toiminta vaikuttaa alueen hyvään lintukantaan seuraavina vuosina. Tuossa kun sitten miettii, että mitä sitä saisi ampuakaan, niin aika vähiin jäisivät vaihtoehdot. Kuitenkin metsästyspäiviä on niin vähän, saalista ei tule paljoa, muutama laukaus syksyyn (tänä syksynä ammuin neljästi), niin jos on paikka niin kyllä sen yhden linnun voi pudottaa, oli se vanha tai nuori kukko.
Kuitenkin soidinmetsästys on ollut parhaita elämyksiä ja kokemuksia syksyllä, ja ei se saalis nyt aina niin varmaa ole. Tänä syksynä metsästyspäivät sattuivat soidinmetsästykselle huonoihin keleihin, ja kävin vain kahtena aamuna yrittämässä teeriä, eikä teeriä edellisten syksyjen tapaan lentänytkään. Vain yksittäisiä lintuja laskeutui kauas. Kuitenkin nuo reissut ovat aina yhtä hienoja. Kanalintujen metsästyksen osalta pystykorvan lintuhaukku ja hiovaa ukkometsoa lähestyminen aamupimeässä ovat olleet aina kaksi huikeinta kokemusta. Metsokukkojen soidinmetsästys ei tosiaankaan ole mikään saalisvarma tappojahti. Harvassa nuokin tilanteet ovat. Kokemusteni mukaan metsot pitävä syyssoidinta vain alkusyksyn, eli eivät enää lokakuussa. Lisäksi syksyllä hiova metso on suhkot harvinainen tapaus. Sitten kun aamupimeässä osuu paikalle ja metso hioo, niin harvasta asiasta saa yhtä kovia kiksejä. Hiomisen aikana olen lähestynyt kaksi askelta, mutta alkumatkalla jos etäisyys lintuun on vielä pitkä, voi ottaa useamman askeleen. Ensimmäisiä kertoja kun olin paikalla, niin opetti sen, että askeleet pitää lopettaa hyvään asentoon tai mielellään puuta vasten, jossa voi rennosti levätä jos lintu pitääkin tauon hiomisessa. Täydellisessa aamun hiljaisuudessa huonoa asentoa ei voi korjata, vaan metso kuulee ja lopettaa hiomisen kokonaan tai lähtee jopa karkuun. Sitten kun on lähellä lintua, niin saa ottaa kaikki intiaanitaitonsa käyttöön, että pääsee ampumahollille. Ainakin siellä, missä olen itse liikkunut, niin metso on aina männyssä, vanhassa elävässä puussa tai kelossa. Ei ikinä kuusessa. Kuusia on monesti näkyvyyden peitteenä ja lintua ei näe latvuksista, niin puun tyviä katsomalla on sitten voinut paikallistaa, että siellä kuusten takana onkin iso mänty. Oli mukana sitten ase tai kamera, niin tuo metsojen jallittaminen lähietäisyydelle pääsemisessä on jo jonkinlainen elämys itsessään.
