Launataina kaatu se ensimmäinen hirvikin. :dance:
Tulla rytisteli sieltä kuusikosta niin, että rupes jo jännättämään, että mikä mörkö sieltä tulee. 12-piikkinen sonni puski esiin siihen 50 metrin päähän ja pysähty kattomaan. Vähän oli kahen petäjän takana mutta se oli sen näkönen, että kohta lähtee, joten päätin ampua siitä mäntyä nuollen.
Polvelta sain tukea, eikä kyllä tärissy minkään vertaa. Mutta kun ammuin, oli ihmetys suuri! Ei mitenkään merkannu, vaan lähti juoksemaan säikähtäneenä.
Pysähty vielä kattomaan vähän matkan päässä, että mikä se pamaus oli. En vaan kehdannut perseeseen ampua. :D Sinne meni hirvi metsään ja minä jo mielessäni kirosin sen, joka oli talven aikana kiikaria potkassu. Aattelin, ettei voi olla muu vikana, ku se että kiikari on totaalisesti päin v***ua.
Koiramies tuli 5 minuutin sisään, ja sano, että lähetäämpä kattomaan. En kyllä missää vaiheessa uskonu, että olis sittenkin osunu. Niin rennosti ja luontevasti se hirvi sinne rämeelle katosi. Eikös mitä... 200-300m käveltiin kun Heino huutaa, että täällä on. Oliko kohtalaisen syvä huokaus!
Harva haluaa olla se metsästäjä, joka ampu tuelta seisovaan hirveen 50 metriin OHI! Noh... Se reikä oli sitten sentilleen siinä, missä pitikin - lapojen takana oikeen nätisti. Keuhkoille kai oli menny. Hyvin se vaan jaksaa juosta purasusta huolimatta, kun oli kaks leveää ojaakin menny yli. Vaan juokseehan se Arnolttikin, vaikka lyijyä on ilmassa enemmän ku ilmanlaatuviranomaiset sallii. :D
. Hieno homma että on kanta ainakin väliaikaisesti nousussa niin viitsii oikein kunnolla niitä pyytääkin.
