Miksi näistä asioista jaksetaan aina yhä uudelleen jauhaa? Yksinkertainen vastaus on se, että aina siitä alkaen kun kehonrakekennus virallisesesti järjestäytyi organisaatioiksi ja liitoiksi, niin se on asettanut itsensä osaksi julkista sosiaalista ja urheilupoliittista keskustelua. Urheilupoliittisesti keskeisin kysymys on aina ollut, onko kehonrakennus urheilua vai ei?
Siinä mielessä olet täysin oikeassa, että urheilun määrittelyssä ei ole mitään absoluuttista, vaan urheilun kriteerit, kaikki lajit ja niiden säännöt ovat täysin sopimuksenvaraisia. Mutta se, minkä suurin osa kehonrakennus "urheilun" kannattajista haluavat sivuttaa tai selittävät parhain päin on itse kilpailusuoritus, jonka vaatimukset poikkevat radikaalisti kaikista perinteisistä urheilulajeista.
Antiikin olympialaisista alkaen perinteisten lajien kilpailusuorituksessa on vaadittu sellaisia ominaisuuksia kuin voima, nopeus, kestävyys, koordinaatio ja liikkuvuus. Kun taas kehonrakennuksen kilpailusuorituksessa ei vaadita mitään näistä ominaisuuksista, paitsi että jaksaa nälän, väsymyksen ja nestevajeen uuvuttamana esittää poseerausesityksensä mahdollisen hymyn kera.
Toisaalta klasssinen "Kuka ottaa eniten penkiltä?"-kysmys ja siihen vastaus "Ei siellä lavalla penkkiä (voimaominaisuus) kysytä, vaan fysiikkaa (=ulkonäkö)", paljastaa myös epäsuorasti, että kilpailua ei käydä suorituskykyyn liittyvien ominasuuksien välillä, vaan puhtaasti ulkonäköön ja sen esittämiseen liittyvien taitojen välillä. Onko tämä urheilua? On varmasti jos niin sovitaan ja hyväksyy sopimuksen.
Tässä vielä loppukevennyksenä Arnoldin esittämät muodolliset perustelut sille, miksi kehonrakennus taas on urheilua: siinä on fyysistä harjoittelua, siinä on säännöt ja siinä kilpaillaan. Mutta kuten huomataan, niin Arnoldkin on hiljaa itse kilpailusuorituksessa vaadittavien suorituskyky ominaisuuksien suhteen, sillä eihän siellä lavalla kysytä voimaa, nopeutta, kestävyyttä, koordinaatiota tai mitään erityistä liikkuvuutta, vaan ulkonäköä.
