- Liittynyt
- 1.3.2010
- Viestejä
- 233
Juuri näin, ihmisen fysiologinen suolan tarve on varsin pieni, paljon pienempikin (luokkaa 2-3g) kuin tuo saantisuosituksien yläraja 5g vuorokaudessa. Toki tarve kasvaa aktiiviliikkujalla, mutta jollekin 20g tai enemmän suolamäärille en näe kyllä mitään perustetta. Suolan liiallinen käyttö on yksi tärkeä syy verenpaineiden nousemiseen, mikä taas on eniten kuolleisuutta lisäävä tekijä länsimaisessa väestössä. Mitään niin suurta lisähyötyä noista määristä tuskin on, että jättimäärät suolaa kannattaisivat. Varsinkin roinaajilla kun muutenkin valtimotautiriski jne kasvaa, niin joku 40g suolaa vuorokaudessa kuulostaa äärimmäisen typerältä jos terveet elinvuodet vähän vanhempana kiinnostavat.Tein vaan valmentajan ohjeilla sillon, kaikki tuntui puhuvan aina siitä suolasta. Ihan samalla tavalla minulla sillon kramppaili paikat ellei jopa enemmän kuin nykyisin.
Kai se perustelu oli se todella paska, että kyllä ”iso” heppu tarttee paljon suolaa.
Ainut missä näen paikan tuollaiselle suolan bulkkauksella on kisaviikolla.
Harjoituskaudella jatkuvasti tuollainen tolkuton suolan mättäminen on minusta vain ja ainoastaan riski ja rasite