Mulla syksy on aina toimeliainta aikaa, mutta sitten pimeys syö voimat ja kevättalvi on aika tuskaista pitkälle kesään. Eipä kai kirkasvalolampun kokeilu mitään haittaisi, mieluummin toki viettäisi aikaa etelämmässä.
Saako tuon artikkelin kokonaan näkyväksi?
Täsä.
MASENNUS ei ole yksi ja sama sairaus kaikille siitä kärsiville.
Tosiasiassa masennus jakautuu 12 alatyyppiin, jotka eroavat toisistaan syntytavaltaan, oireiltaan ja jopa fysiologisilta ominaisuuksiltaan.
Yllättävän teorian esittää ryhmä suomalaisia tutkijoita latvialaisen kollegansa kanssa
Brain, Behavior, and Immunity -tiedelehdessä.
NYKYISIN masennus jaetaan lähinnä vaikeusasteen mukaan lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan.
Lisäksi tunnistetaan vuodenaikaan liittyvät tilat, kuten kaamosmasennus, sekä synnytyksen jälkeinen masennus.
Kirjo on paljon suurempi, jos evoluutiopsykologi
Markus J. Rantala ja professori
Hasse Karlsson ovat oikeassa. Rantala on Turun yliopiston dosentti ja Karlsson integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori.
He erottelevat masennuksen lajit niiden syiden perusteella.
Masennus voi johtua infektiosta, pitkäkestoisesta stressistä, yksinäisyydestä, traumaattisesta kokemuksesta, surusta, hylkäämisestä rakkaussuhteessa, synnytyksestä, vuodenajasta, kemikaaleista kuten päihteistä, sekä ruumiillisesta sairaudesta tai nälkiintymisestä.
”Iso konsepti on ollut, että masennus on yksi sairaus. Sen ongelma on siinä, että eri potilaat saavat hyötyä eri hoidoista. Osalle lääkkeet tuovat apua, osalle eivät. Luultavasti nämä kaksi ryhmää eroavat jo siinä, mistä heidän masennuksessaan oikein on kyse”, Karlsson sanoo.
SAIRAUSKIRJON ideaa tukee se huomio, että kliinistä masennusta potevilla ihmisillä on lukuisia erilaisia oireita. Oireet voivat olla jopa ristiriidassa keskenään.
Kun yhdet kärsivät unettomuudesta, toiset voisivat vain nukkua nukkumistaan. Joidenkin ruokahalu vähenee, toisilla lisääntyy. Sama koskee psykomotorista vilkastumista tai hidastumista.
Potilaat poikkeavat toistaan myös fysiologisesti. Aivojen välittäjäaine serotoniini ja stressihormoni kortisoli eivät käyttäydy samalla tavalla kaikkien masentuneiden elimistössä.
Toisissa nämä mekanismit käyvät ylikierroksilla, toisissa tavallista huonommin.
Esimerkiksi pitkäkestoinen stressi lisää kortisolin eritystä. Traumaperäisestä stressihäiriöstä masentuneen elimistössä saman hormonin pitoisuus laskee.
KORTISOLIN eritys jää usein alhaiseksi myös niin sanotussa epätyypillisessä masennuksessa. Siinä ilottomuuteen yhdistyy voimakas torjutuksi tulemisen pelko.
Tutkijaryhmä luokittelee tämän hierarkiaristiriitaan liittyväksi masennukseksi.
Hierarkiaristiriita kehittyy esimerkiksi silloin, kun ihminen jää työttömäksi tai kokee kolauksia urallaan. Masennus tarkoittaa tällöin sitä, että henkilö ikään kuin vetäytyy sosiaalisesta kisasta ja arvioi uudelleen tavoitteitaan ja mahdollisuuksiaan.
Masennukseen liittyy usein matala-aktiivinen tulehdus mutta ei aina. Myös tulehdus siis erottelee erilaisia masennuksen tiloja toisistaan.
Tutkijoiden artikkeli ei ota kantaa siihen, mitkä ovat yleisimpiä masennuksen muotoja. Karlsson tunnistaa hoitotyönsä pohjalta kaksi suurinta masennuksen ryhmää.
”Toiset laukeavat isosta menetyksestä kuten hylkäämisestä tai läheisen kuolemasta. Toiset taas alkavat pitkäkestoisesta stressistä, joka voi aiheutua työttömyydestä tai työpaineista.”
TUTKIJAT erittelevät masennuksen oireita evoluutiopsykologian avulla.
Evoluutiopsykologian näkökulmasta jotkin mielemme ominaisuudet ovat kehittyneet ratkaisuiksi ihmislajin muinaisten elinolojen asettamiin haasteisiin. Jokin piirre on sopeutuma, koska se on auttanut selviämään ja jatkamaan sukua.
Osa masennusoireista on sopeutumia, tutkijat esittävät. Sopeutumat ovat kuitenkin syntyneet toisenlaisessa oloissa kuin nykyisin.
Stressi käy esimerkistä. Se on kehittynyt palvelemaan meidän selviytymistämme. Stressi virittää elimistön taistele tai pakene -tilaan, joka nostaa suorituskykyä uhkaavassa tilanteessa.
”Stressi on tarkoitettu lyhytaikaiseksi. Nykyään se kroonistuu esimerkiksi deadlinejen tai yksinäisyyden takia ja aiheuttaa ongelmia. Elimistö ei saa viestiä, että vaara on ohi”, Rantala sanoo.
Nykyisten metsästäjäkerääjien elämä muistuttaa yhä oloja, joissa ihmislaji aikanaan kehittyi. Heillä ei masennusta esiinny juuri lainkaan. Heitä ilmeisesti suojelee liikkuvampi ja yhteisöllisempi elämäntapa.
MATALA-AKTIIVINEN tulehdus näyttäisi olevan yksi syistä, jotka tekevät masennuksesta nimenomaan nykyaikaisten länsimaiden sairauden.
Tulehdusta ruokkivat modernit vitsaukset stressi, ylipaino, univaje, yksinäisyys ja liikkumattomuus. Tulehdus taas ruokkii masennusta.
YKSI masennuksen tyypillinen oire on ikävien ajatusten pyörittely mielessä eli ruminaatio. Tällainen murehtiminen on tutkijoiden mukaan niin ikään mielekäs sopeutuma, mutta sekin voi mennä liiallisuuksiin.
”Ruminaation tarkoitus on setviä ongelmaa, joka on aiheuttanut masennuksen, ja auttaa välttämään sitä tulevaisuudessa”, Rantala selittää.
Ajatus murehtimisesta ihmistä palvelevana sopeutumana ei ole vain tapa ymmärtää oireen syntyä. Se myös sanelee, miten sitä pitäisi hoitaa.
Murehtimisen sammuttaminen lääkkeellä voi olla tutkijoiden mukaan vain haitaksi.
”Pitää pystyä selvittämään, minkälaista ruminaatio on. Jos se keskittyy siihen ongelmaan, joka aiheutti masennuksen, potilasta täytyy auttaa ongelman selvittämisessä. Jos se taas keskittyy muuhun, siihen pitää puuttua”, Rantala sanoo.
TUTKIJARYHMÄ toisi masennuksen määritykseen ja hoidon valitsemiseen verikokeet ja muut laboratoriotestit.
Stressihormoni kortisolin ja tulehdusaineiden selvittäminen voisi auttaa tunnistamaan, millaisesta masennuksesta on kyse.
Tulehdusarvot voivat kertoa hyödyllisen murehtimisen tai alakulon kääntymisestä haitalliseksi.
Masennushoitojen teho on
tutkimuksissa parantunut, kun samalla on annettu tulehdusta laskevaa lääkettä.
”Toistaiseksi on hoidettu masennuksen oireita. Meidän ideamme on, että hoidetaan sen syitä ja vähennetään alttiutta masennukselle eli matalaaktiivista tulehdusta. Samalla oireet hoituvat”, Rantala sanoo.
Verikokeiden tuloksille ei ole toistaiseksi riittävän yksiselitteisiä tulkintoja. Kun viitearvot täsmentyvät, voi tuloksia käyttää hoidon suunnittelussa.
MASENNUKSEN uusi jaottelu 12:een eri tyyppiin on Karlssonin mukaan perusteltu ehdotus, ei lopullinen totuus.
”Seuraava vaihe on, että sitä testataan käytännön kokeissa.”
Nykyiset hoidot muuttuisivat selvästi. Verikokeiden lisäksi itse masennuksen syyn selvittely korostuisi nykyistä enemmän.
”Masennuksen yksilöllisyys on jäänyt huomiotta. Sairaus voi johtua hyvin monista syistä, ja meidän pitäisi puuttua niihin jollakin tavalla. Kliinisessä työssä niitä ei riittävästi ajatella”, Karlsson sanoo.
Rantalan ja Karlssonin ohella uuden teorian esittäneeseen ryhmään kuuluvat
Severi Luoto Aucklandin yliopistosta ja
Indrikis Krams Latvian yliopistosta.
