BB PRO Marko Savolainen

Työpaikkojen määrä ei ole mikään vakio, vaan se vaihtelee ajan myötä. Esim. vuosina 2014-2024 työllisten määrä kasvoi noin 150 000:lla. Kun nuo tällä hetkellä auki olevat työpaikat on täytetty, syntyy uusia.
Nuo 150 000 työpaikkaa tuskin syntyivät koiraa ulkoiluttamalla.
 
Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Tietysti ilman koulutusta on hankala nykypäivänä työllistyä, jos ei sitten ole joltakin alalta saanut osaamista kerättyä työkokemuksen kautta. Minusta tässä näkee sen miten helppo on huudella, jos on aina ollut vakityö eikä ole esim. hirveesti kokemusta nykypäivän työnhausta. Laitetaan nekin huutelijat porrassiivoojaksi tai apumieheksi raksalle 11-13€/h palkalla, niin katsotaan kuinka moni tekee edes vuosikymmenen. Vai olenko ainut, joka myöntää että en pystyisi. Kokemusta monelta alalta ja paljon töistä joita vuosia teki aikanaan tilapäisratkaisuna. Hankala olisi kuitenkin lähteä minipalkalla lankkuja enää kantamaan, mikäli työttömäksi jäisi. Varmasti lähtisin, jos vaihtoehto olisi työmarkkinatuki tai sosiaalietuudet, mutta eittämättä kovin onnellinen tai hyvin toimeentuleva ei silti olisi, jos ei elämäänsä pyhittäisi ylitöille. Ja varmaan melko uupunut, jos sinne töihin olisi mentävä joka aamu hammasta purren eli se tekeminen ei omaa kiinnostusta tai vahvuuksia kohtaisi millään tasolla. Marjanpoiminnalla ja koiranulkoilutuksella tuskin helposti ympärivuotisesti aikuinen ihminen itseään tai perhettään elättäisi. Toki tulisi olla hyvä motivaatio ja osaaminen itsensä markkinointiin, jos sillä työkalenteriin saisi täytettä. Toki ottaisin kommentin tosissaan, mikäli se arvostelija olisi itse näin toiminut. 2004 mansikkamaalla vähämarjaisella kaudella 4€/h ja urakalla teki tiukkaa siihenkään päästä useimmilla sitten kun marjaa oli hieman enemmän. Pariin viikkoon joku 230-240€ nettosin ja jos työnteko olisi edelleen niin hankalaa ja raskasta, niin ei olisi minusta. Varmasti etuudella sitten mentäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Tietysti ilman koulutusta on hankala nykypäivänä työllistyä, jos ei sitten ole joltakin alalta saanut osaamista kerättyä työkokemuksen kautta. Minusta tässä näkee sen miten helppo on huudella, jos on aina ollut vakityö eikä ole esim. hirveesti kokemusta nykypäivän työnhausta. Laitetaan nekin huutelijat porrassiivoojaksi tai apumieheksi raksalle 11-13€/h palkalla, niin katsotaan kuinka moni tekee edes vuosikymmenen. Vai olenko ainut, joka myöntää että en pystyisi.
Tähän nyt täytyy sanoa että HYVÄN työntekijän ei tarvitse niitä lautoja kantaa tai rappuja siivota kovinkaan kauan.
 
Miten sen nyt ottaa. Jos on hemmetin hyvä kantamaan lautoja, mutta ei juuri muussa?
Toi on totta, mutta sulle annetaan mahdollisuus kokeilla muuta. Sit jos ei toimi ni pääset vanhaan hommaan ja voit saada jopa palkankorotuksen, plus perinteinen älä kerro noille muille, sä ansaitset sen noi ei.
 
Tähän nyt täytyy sanoa että HYVÄN työntekijän ei tarvitse niitä lautoja kantaa tai rappuja siivota kovinkaan kauan.
Se nyt olikin hypoteettinen tilanne sellaisesta työstä, jota nyt lähtökohtaisesti on tarjolla riippumatta koulutus- tai työtaustasta. Raksa-apumiehille kylläkin ei tällä hetkellä ole varmaankaan laajamittaista tarvetta. Niin siihen etenemiseen tai tyänkuvaan voi kyllä varmasti vaikuttaa omalla toiminnalla pitkällä aikajänteellä. Tiedän henkilöitä, jotka on siistissä sisätyössä tai ihan johtotehtävissä halveksuen työttömiä ja työttömäksi jäävi. Eivätkä kuulu liittoon tai kassaan. Veikkaan että suhteellisen järkytys on sitten, jos hommat loppuu eikä heti työllisty mihinkään. Toki hyvä se ehkä olisikin oppia kantapään kautta.
 
Nyt ihan pakko kommentoida totaalisesti ohi Markon jutuista, noihin työkuvioihin kun osuu niin hyvin.

Viime talvena mulle tuli tylsää ja tartti diettiä tukemaan liikuntaa, keksin että mitäs jos olisi käsilumihommia.
Laittelin sitten eri paikkoihin hakemuksia ja yhdestä paikasta pyydettiin käymään (iso kiinteistöalan toimija), mokomat vielä otti hommiinkin.
Tuntipalkka ihan sysipaska ja päivätkin lyhyitä, tosin sopi mulle kun ei kiinnostanutkaan pitkät päivät.
Siinä sitten avasin suuni että onnistuuhan nuo konehommatkin-> konekuskiksi, palkka tosin edelleen paska ja siinäkin joutui/pääsi tekemään fyysistä hommaa.
Tarkoitus olikin olla vain lumien aikaan mutta jos olisin kysynyt niin varmaan hommat jatkuneet kesänkin yli.

Viimeksi olin muualla töissä 2010 ja silloin oli asfalttihommissa, isommalla raksalla, lumihommissa (konekuski) ja ne oli kaikki vuokratyöfirman kautta. Jokaisessa näistä paikoista olisi ollut pidempäänkin hommia mutta en halunnut sitoutua,
Moni tähtää johonkin tiettyyn hommaan, vaikka ei olisi välttämättä edellytyksiä tai paljon kilpailua. Jos on tuollainen suorittavan työn tekijä niin tärkeää on saada jalka johonkin väliin->tee hommat niin hyvin kuin pystyt->positiivista jatkoa seuraa.

Aiemmin mainittu pihahommat, niissä voi alku olla vaikeaa mutta tee työ hyvin ja kohtuuhintaan->positiivista jatkoa seuraa.
Marja yms. hommat on kyllä raakaa peliä, pitää kulkea paljon ja kuljettaa tuotteet niin ei ole tuntipalkka kovin kummoinen kaiken työn ja kulujen jälkeen.
 
Putkimieheksi kans kannattaa opiskella. Varmasti tulee rahnaa.

Sanoisin että työttömiä haukkuu sellaiset ihmiset, jotka eivät koskaan ole olleet eläessään työttömiä. Ei se mikään herkullinen tila ole. Yksinkertainen fakta on myös että töitä on vähemmän kuin tekijöitä. Ja eivät työnantajat halua työntekijää vaan sen takia kun tämä sattuu olemaan työtön. Päinvastoin. He haluavat jotain osaamista ja jos sitä ei löydy Suomesta, sitä palkataan muualta. Tai sitten ollaan palkkaamatta ja valitetellaan kun on tekijäpula.

Ja mun puolesta ansiosidoinnaisella loikoilijat saa loikoilla niin paljon kun haluaa. Ovathan he nimikkeen mukaisesti "ansainneet" sen. Harva muutenkaan haluaa puolittaa palkkaansa sen vuoksi vain että saa makoilla. Eri asia jos halua pidentää kesälomaansa.

Koko työttömiltä rokottaminen on muutenkin pelkkä vitsi, kun samaan aikaan on jonninjoutavia yritystukia millä pumpataan veronmaksajien rahat omiin taskuihin kannattamattomista bisneksistä, eriarvoinen kohtelu sijoitusasunnon ja omistusasunnon korkovähennyksissä, luovutustappioiden kuittauksia tyhmistä sijoituksista joihin muilla ei varaa ole.

Ja ei, en ole työtön pummi.
 
Jos ei osaa yhtään mitään rahan arvoista, niin useimmille paras ratkaisu on käydä joku ammattikoulu sen pari vuotta alalta, jossa on paljon työvoimantarvetta. Esimerkiksi lähihoitajilta ei taatusti hommat lopu ennen kuin ehtii eläkkeelle.
Ammattikoulu ei oikein motivoi, kun on ensin opiskellut fyysikoksi. Ammattitutkinnon suorittaminen sinänsä varmaan vielä onnistuisi jos halua olisi, mutta paperit eivät tee hyvää työntekijää.
 
Jos ei osaa yhtään mitään rahan arvoista, niin useimmille paras ratkaisu on käydä joku ammattikoulu sen pari vuotta alalta, jossa on paljon työvoimantarvetta. Esimerkiksi lähihoitajilta ei taatusti hommat lopu ennen kuin ehtii eläkkeelle.
Sopii varmaan aika huonosti noille mt ja päihdeongelmaisille.
 
Käsittääkseni työttömyyskorvauksesta poistettiin suojaosa.
Eli nyt jos työtön ottaa vastaan jonkun snadin tilapäishomman niin se raha on suoraan pois korvauksesta.
Paskakin palkka on ok lisä mutta jos tulo pysyy samana, kävi töissä tai ei, niin kuinka moni lähtisi? Ellei nyt satu tulemaan joku oma kutsumusammatti vastaan. Tähtilaivan perämiehen tuuraus tjms.
 
He haluavat jotain osaamista ja jos sitä ei löydy Suomesta, sitä palkataan muualta.
Joissain tapauksissa ottaa, mutta kyllä tuotantoja on Itä-Eurooppaan ja Aasiaankin siirretty ihan muista syistä kuin osaamisen takia. Jos siellä voidaan teettää halvemmalla kiväärinpiippu niskassa, niin jotkut teettää. On silti väärin sanoa että etteikö jossain Kiinassakin ”osata” tehdä laatua, sellaista puhuvat herkästi ne jotka tekevät täällä hommia jossain kaukoidässä valmistetuilla koneilla.
 
Käsittääkseni työttömyyskorvauksesta poistettiin suojaosa.
Eli nyt jos työtön ottaa vastaan jonkun snadin tilapäishomman niin se raha on suoraan pois korvauksesta.
Paskakin palkka on ok lisä mutta jos tulo pysyy samana, kävi töissä tai ei, niin kuinka moni lähtisi? Ellei nyt satu tulemaan joku oma kutsumusammatti vastaan. Tähtilaivan perämiehen tuuraus tjms.
Oliko se niin, että jokaisesta tienatusta eurosta tippuu tuet 0.5€? Vai muistanko väärin. Eli käytännössä kuitenkin aina voitolle jää.
 
Ammattikoulu ei oikein motivoi, kun on ensin opiskellut fyysikoksi. Ammattitutkinnon suorittaminen sinänsä varmaan vielä onnistuisi jos halua olisi, mutta paperit eivät tee hyvää työntekijää.

Jos on jo valmiiksi maisteri tai jopa tohtori jollain alalla, eikä silti työllisty, niin yleisesti fiksuin ratkaisu on käydä pedagogiset opinnot ja pätevöityä opettajaksi. Silloinkaan ei työt lopu.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Jos on jo valmiiksi maisteri tai jopa tohtori jollain alalla, eikä silti työllisty, niin yleisesti fiksuin ratkaisu on käydä pedagogiset opinnot ja pätevöityä opettajaksi. Silloinkaan ei työt lopu.
Tämä olisikin luonnollinen ratkaisu, jos soveltuisi opetusalalle. Assarointia olen kokeillut joskus yliopistossa, mutta en usko, että pärjäisin lasten tai nuorten kanssa. Työkyvyttömyyden aiheuttaneen sairauden oireet ovat sinänsä helpottaneet, kuten sosiaalinen ahdistus, mutta kun on vuosia ollut syrjässä, monet käytännön asiat tuntuvat turhan vaikeilta. Siksi en haluaisi koomailemaan ja epäonnistumaan mihinkään perusammattiin.
 
Jos on jo valmiiksi maisteri tai jopa tohtori jollain alalla, eikä silti työllisty, niin yleisesti fiksuin ratkaisu on käydä pedagogiset opinnot ja pätevöityä opettajaksi. Silloinkaan ei työt lopu.

Riippunee myös opetettavasta aineesta. Pitää olla sopiva kombo. Esim sellainen suomalainen erikoisuus kuin maantieteestä valmistunut maisteri (fil maisteri siis) ei kyllä saa pelkkää maantieteen opettajan työtä. Pitää pedagogisten lisäksi lukea esim biologiaa tarpeeksi että pätevöityy sen opettamiseen. Näin on ainakin ollut joskus (90-luku).
 
Jos on jo valmiiksi maisteri tai jopa tohtori jollain alalla, eikä silti työllisty, niin yleisesti fiksuin ratkaisu on käydä pedagogiset opinnot ja pätevöityä opettajaksi. Silloinkaan ei työt lopu.
Kuten yllä mainitittiin, opetushomma ei sovi kaikille, eikä kaikista aineista ole virkoja hirveästi tarjolla. Sijaisuuksia on toki tarjolla vaikka kuinka paljon.
 
Olen yrittänyt vältellä tän ketjun klikkaamista mutta pakko oli nyt tulla katsomaan onko ikävin mahdollinen toteutunut kun viestiä tulee koko ajan. Onneksi ei kuitenkaan. Miksi jengi ei jo jätä Makea rauhaan? Mentulalla kun petti terveys niin ketju hiljeni melkein saman tien. Miksei näin käy Maken kohdalla?
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom