Nojoo. Kuulostaahan toi coolilta sanoo noin, mut vaikee uskoo. Ehkä ammattiuransa, mut kieltäydyn uskomasta, että joku alottaa jonkun lajin täysin vastentahtosesti. Marlon Brandoki lesoili aina, et näyttely on ihan homojen hommaa, mut raha on kivaa. Nah nigga.
Ihan tieteellisestä mielenkiinnosta niin voitko avata että mitä ja missä vaiheessa uraa tietämäsi sprintterit on käyttäneet ja kuinka on (vai onko) onnistunut kehittyneiden dopingtestien läpäiseminen
?
Ai ei tuntiakaan? Eli jos esim. sairastuu pariksi päiväksi ei-lajia-tukevasti, niin ura on sitten siinä?
Et olis. Me tiedetään sut ja ei äänestettäisi.
Agassi tosiaan ainakin. Aloitti 5vuotiaana faijansa pakottamana. Koulusta sai lintsata mutta piti mennä hallille. 13vuotiaana oli ekan kerran perheen kaikki säästöt kiinni tennismatsissa.
Ei taida suomessa olla yhtään varuskuntaa missä ei Cooper testin kenttäennätys jollain Olympiavoittajalla?
Jätkä löi oikeesti. Esitit Tseikki hyviä pointteja, joita en oikeestaan huomioinut ollenkaan. Ehkä toi lajiin pakotus juttu voi olla sellanenlo, että jostain mistä on alunperin nauttinut, tulee täyttä pakkopullaa. Aika surullista aina, jos intohimot kuolee.
Aika helvetin yleistä, että intohimo kuolee/hiipuu/kohde vaihtuu. Itekki olin esim joskus intohimoinen salin suhteen, nyt se on vaan rento harrastus ja intohimona muut asiat.
Niin on, mut ite koen tollasen aina ikävänä. On itelläki tapahtunu vuosien varrella, mut seki johtunu lähinnä siitä, että ei oo ylläpitäny niitä asioita tarpeeks. Ja varmaan myös siitä, että on ollu keskivertoa enemmän harrastuksia, ni kaikelle ei oo jääny aikaa. Esimerkkinä piirtäminen mikä oli rakas harrastus ikävuosina 7-15. Olin ihan hyväki, mut sit se vaan jäi syystä X. Melkeen 15 vuoden tauon jälkeen ei oikeen motivoinu ees yrittää, ku ois ollu liian masentavaa jos ei osaakkaan enää mitään. No ihan hyvin osas, ja tuntu hyvältä. Koen elämän ylipäätänsä sellasena, et jos löytää jtn(ihan mitä vaan) mikä tuntuu hyvältä, ni pitää siitä kiinni. Jos ei oo mitään ''omia juttuja'', ni se on jotenki perseestä imo. Toki näin vaan itellä, eikä välttämättä oo yhtä radikaalia muilla. Ideaalisti kuitenki hminen vanhenis, mut lapsenomainen kipinä asiaan X pysyisi.
Steve McQueen taisi sanoa jotenkin että ei erityisesti tykkää näytellä elokuvissa, mutta siitä saa rahaa että voi ajaa moottoripyörällä.
Harrastuksissa nyt ei muutenkaan tarvitse olla mitenkään hyvä jos ne vaan tuo iloa elämään, itsensä takia niitä tehdään.
Jos nyt jätetään kuitenkin uhriolympialaiset väliin. Se joka väittää, että oma elämä on paska koska joku sukulainen (ehkä) oli kusessa 200 vuotta sitten, valehtelee.
100%. Moni lopettaa tekemisen, koska epärealistiset odotukset kehityksestä. Ei noustu huipulle vuodessa, tai 2 viikossa, jollon loppu into. Joku sali varsinki poikkeuksellisen hyvä esimerkki, ku porukka oottaa ihan ihmetekoja max puolen vuoden jumppailulla.
Must be a bodybuilder!
Yhtään Steve McQueenia väheksymättä(Papillon ihan top3 leffa kautta aikojen), ni ei oo kyllä Marlon Brandon tasonen tekijä. Joten voin vaikka uskoaki. Steve sellanen enemmän perus actiontähti. MB lähempänä taiteilijaa, ja kyllähän se nyt näky niissä rooleissaki. Omistautuminen, heittäytymiskyky ihan eri tasoa. Missouri breaks on kova vähemmän tunnettu leffa. MB vaan sekoilee koko leffan :D, eikä välittäny käsikirjotuksesta juuri pätkääkään kuulemma. Muistelisin, että kehitti omaa hahmoaan varten jonkun ihan uuden aseen tjs. jota se käytti. Voiko noin paljo kikkailla jonkun asian ympärillä, jota halveksuu? Luulis, että tekee ihan bare minimum ja lähtee kotiin tuhlaan miljooniaan.
Täysin totta, mutta McQueen oli King of Cool
