Pankit eivät varsinaisesti luo uutta rahaa, vaan se miten FRB aiheuttaa inflaatiota on se, että sama keskuspankkiraha lainataan useampaan kertaan. Jolloin M0 eli siis se keskuspankkiraha pysyy vakiona, mutta muut raha-aggregaatit paisuvat. Jos kaikki pankin asiakkaat samana hetkenä koettaisivat nostaa tililtään rahaa niin pankki menisi nurin, eli tulisi ns "bankrun", käytönnössä tämä kuitenkin estetään tai koetetaan estää sillä, että keskuspankki lainaa pankille rahaa, eli toimii lender of last resorttina.
Onks tää tarkka operationaalinen kuvaus siitä kuinka järjestelmä toimii? Tarkoittaako keskuspankkirahamäärän kasvu aina hintainflaatiota? En ota mitään normatiivista kantaa siihen miten asioiden PITÄISI olla, mutta mikä on tarkka kuvaus järjestelmän toiminnasta? Siitä olen ihan samaa mieltä, että keskuspankkiraha on ainoastaan oikeaa rahaa (nettovarallisuutta) ja yksityiset pankit voivat luoda ainoastaan luottoja. Itselleni muodostunut käsitys:
Otetaan lähtökohdaksi asetelma, jossa on pelkästään yksityisen sektorin vaihdantasuhteita ilman rahaa. Henkilöllä A on helvetisti oravannahkoja ja hän tarvitsisi tomaatteja. Henkilö B:llä sen sijaan on tomaatteja, mutta ei orvannahkoja. A ja B menevät markkinoille ja vaihtavat hyödykkeitä, A antaa B:lle yhden orvannahan viittä tomaattia vastaan jne. A:lla ei edes ole välttämätöntä olla orvannahkoja, vaan hän voi luvata antaa oravannahan B:lle, kunhan saa sellaisen pyydystettyä, mutta tomaatit hän saa samantien mukaansa. Velkasuhteita voidaan siis luoda ilman rahaa. Velkasuhteita on tutkimusten mukaan myös ollutkin kauemmin kuin rahaa (siis rahaesineitä, kolikkoja jne.)
Kuvioon otetaan mukaan iso, paha, tuhma valtio. Valtio voi tarkoittaa vaikka kuningasta tässä yhteydessä. Kuningas haluaisi tomaatteja, mutta hän ei niitä halua viljellä eikä tehdä mitään muutakaan, jonka seurauksena tomaatteja omistava B suostuisi kuninkaalle niitä luovuttamaan. Kuningas päättääkin, että kaikki kansalaiset on verolle pantava. Hän päättää alkaa laskemaan liikkeelle kolikoita, jotka eivät ole juuri minkään arvoisia, mutta jotka eivät kulu ja joita on mahdotonta väärentää. Kuningas on kolikoiden ainoa liikkellelaskija ja hän määrää, että verot pitää maksaa kyseisissä kolikoissa. Vero voi olla vaikka 10 kolikkoa per pää. Kolikkoja annetaan kansalaisille, jos he suostuvat tuomaan kuninkaalle erilaisia hyödykkeitä, esimerkiksi tomaatteja. Olennaista on myös se, että kuningas päättää kuinka monta tomaattia on yhtä kuin 10 kolikkoa. Näin kansalaiset saavat tätä valtion rahaa ja maksettua veronsa kyseisellä rahalla. Jos he eivät maksa verojaan, kuninkaan sotilaat vievät heidät töihin suolakaivokselle vuodeksi, jolla verot saa myös kuitattua. Seuraavana vuonna sama rumba on taas edessä. Tätä kautta valtion liikkellelaskemasta rahasta tulee koko yhteiskunnan vaihdantasuhteissaan käyttämä yksikkö, koska sille on kysyntää (sillä voi maksaa verot). Edellä mainittu esimerkki on enemmän tai vähemmän fiktiivinen ja todellinen asetelma on toki historian saatossa muuttunut muun muassa demokratian ja muiden höpötysten, kuten erilaisten pankki-instituutioiden myötä. Valtioita on kuitenkin edelleen olemassa, valtion liikkellelaskemaa rahaa on edelleen olemassa ja veroja on edelleen olemassa.
Mikä on siis fiktiivisen tarinan opetus reaalimaailmassa? Valtion liikkellelaskeman rahan arvo perustuu siihen, että sillä voi maksaa verot. Valtio pakottaa kansalaiset toimimaan markkinoilla saadakseen tätä rahaa, jotta he voivat maksaa valtion asettamat verot. Rahaa voi toki käyttää markkinoilla erilaisissa vaihdantasuhteissa, mutta viimekädessä valtion liikkellelaskeman rahan arvo perustuu siihen, että sillä voi maksaa ko. valtion asettamat verot. Valtio voi siis pakottaa yksityiset toimijat velkasuhteisiin, joista verovelvollisuus on tärkein ja koskettaa koko talouden toimijoita. Verovelvollisuus taas yhdistää kaikki talouden toimijat toisiinsa, koska kaikki ovat verovelvollisia.
Nykyisessä rahajärjestelmässä valtio määrittää kirjanpitoyksikön (unit of account) ja laskee liikkeelle keskuspankkirahaa, jota käytetään muun muassa (lopullisena) rahalaitosten välisenä maksuvälineenä. Yksityisten pankkien keskuspankkireservit ovat keskuspankkirahaa ja kirjanpidossa nämä ovat pankin varoja. Koska näiden varojen määrälle ei ole mitään rajoitetta (valtio voi luoda juuri niin paljon keskuspankkirahaa kuin se haluaa) voi pankkikin antaa luottoa käytännössä rajoittamattomasti. Yksityinen pankki ei siis lähtökohtaisesti tarvitse talletuksia voidakseen luoda luottoja, vaikka reservivaatimukset pankin luotonantoa sinänsä rajoittavatkin. Pankit luovat vain luottoa, eivät rahaa. Ainoastaan keskuspankki voi luoda rahaa. Uuden talon rakennuttajalle myönnettävä luotto syntyy pankissa napin painalluksesta. Pankin taseeseen syntyy 300 000 euroa varoja ja jos varat on lainattu diskonttoikkunan kautta, niin 300 000 euron velka keskuspankille (joka siis alunperin loi rahan tyhjästä) - talon rakennuttajalle taseeseen käytännössä samansuuruinen velka ja sama rahamäärä tietenkin varoiksi. Raha ei missään vaiheessa lähde pois pankkijärjestelmästä (ellei sitä nosteta kokonaan käteisenä, joka on harvinaista), vaan vaihtaa ainoastaan tilejä ja paikkoja eri taseissa, kun talon rakennuttaja alkaa käyttää hänelle myönnettyä luottoa talon rakentamiseen. Osakassavarantojärjestelmä ei siis aseta pankkien luotonannolle käytännössä mitään rajoituksia, koska luottona annettu ”raha” palautuu takaisin järjestelmään (joko samaan pankkiin tai toiseen pankkiryhmään, joka joka tapauksessa on osa interbank-järjestelmää) talletuksina. Pankki hankkii yleensä rahoituksen interbank-markkinoilta, mutta jos (horisontaalinen) interbank-järjestelmä kokonaisuudessaan on kuiva rahasta, voi pankki hankkia rahan (vertikaalisesti) diskonttoikkunan kautta keskuspankilta, joka on yleensä ”kalliimpi” vaihtoehto. Jos diskonttoikkunan kautta saatavan velan ja velalliselle määrättävän korkotason välinen marginaali on kuitenkin suotuisa pankille, pankki myöntää lainan. Pankit usein pyrkivät pitämään anto- ja ottolainauksen suhteen kohtuu samansuuruisena, mutta tämä ei ole keskeistä – pankit pystyvät luomaan luottoja rajattomasti. Mitkään reservivaatimukset tms. eivät tätä rajoita. Ne ovat vain korkopolitiikan välineitä. Ongelmia tulee tietenkin vastaan siinä vaiheessa, jos velallinen ei pysty maksamaan velkojaan takaisin. Yksityisiä pankkeja pitäisi siis kyllä kiinnostaa se, että taho, jolle rahaa lainataan, kykenee maksamaan sen takaisin, koska mikä tahansa velka voidaan defaultata. Ainoastaan keskuspankkiraha on todellista nettovarallisuutta.
Valtion pitäisi huolehtia siitä, että kokonaiskulutuksen määrä on olla sellainen, että olemassaolevalla rahalla saataisiin ostettua sillä hetkellä vallitsevaan hintaan kaikki tuotetut hyödykkeet, jotka on sillä hetkellä mahdollista tuottaa. Jos kulutus on liian vähäistä, syntyy työttömyyttä ja hukkakapasiteettia. Liian suuri kulutus taas luo kysyntää, jota ei voida tyydyttää tarjontaa lisäämällä ja joka johtaa kiihtyvään inflaatioon. Valtion velkakirjojen myyntiä ei pitäisi koskaan tehdä varojen keräämiseksi vaan ainoastaan sellaisessa tilanteessa, että valtio haluaa kerätä pois varoja yleisöltä. Tätä kysyntää pitäisi säädellä julkisella kulutuksella, jossa valtiolla on luotollinen tili keskuspankissa. Kuten varsin hyvin tiedetään, tämä on kielletty useissa maissa. Syytä tälle on loppuen lopuksi vaikeaa sanoa. Esim. indeksihin sidotut etuudet yms eivät selitä tätä kieltoa, koska suurempi määrä rahaa ei välttämättä johda inflaatioon (ainakaan poikkeuksellisessa taloustilanteessa). Näin ymmärrettynä on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää vaatimuksia julkisen sektorin leikkauksista tilanteessa, jossa työttömyys on melko kova. Mitä se julkisen sektorin leikkaaminen auttaa, kun yksityinen sektori toimii alikapasiteetilla ns. tase-taantuman vuoksi ja taloutta uhkaa deflaatio? Eikö hintavakauden ylläpitämisen tulisi päteä myös toiseen suuntaan?
Suurempi rahamäärä taloudessa ei siis välttämättä tarkoita edes inflaatiota, vaikka se perusyhtälö näin väittääkin. Suurempi määrä rahaa taloudessa tarkoittaa uusia bisnesmahdollisuuksia yrityksille ja niillä on kaksi mahdollisuutta reagoida tilanteeseen: joko lisätä tuotantoa tai nostaa hintoja. Hintojen noston vaarana on kuitenkin markkinaosuuksien menettäminen, joten useimmassa tapauksessa firmat lisäävät tuotantoa. Näin ollen julkinen kulutus (ainakin poikkeuksellisissa taloustilanteissa) pitäisi rahoittaa keskuspankin kautta eikä velkakirjoilla tai muilla ”markkinaehtoisilla” järjestelyillä.
Luotonlaajennus (money multiplier) on muuten täynnä virheellisiä oletuksia. Esimerkiksi oletus siitä, että pankki tarvitsisi talletuksia voidakseen luotottaa. Joka ei siis pidä paikkaansa.
So the idea that reserve balances are required initially to “finance” bank balance sheet expansion via rising excess reserves is inapplicable. A bank’s ability to expand its balance sheet is not constrained by the quantity of reserves it holds or any fractional reserve requirements. The bank expands its balance sheet by lending. Loans create deposits which are then backed by reserves after the fact. The process of extending loans (credit) which creates new bank liabilities is unrelated to the reserve position of the bank.
http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=1623
Jos tuon edellämainitun linkin lukemisen jälkeen suututtaa niin älkää syyttäkö mua tai tuon kirjoittajaa. Syyttäkää kansantaloustieteen opetusta, jossa ei suostuta esittelemään vaihtoehtoisia talousteorioita. Kansantaloustieteen opetus on Suomessa ja melkein kaikkialla maailmassa äärimmäisen autistista, ts. sisäänpäinkäpertynyttä. Ainoa teoria jota suostutaan vakavasti käsittelemään on uusklassinen talousteoria. Toisin kuin yliopisto-opetuksen pitäisi olla, kansantaloustieteessä on edelleen sama meininki kuin peruskoulu- ja lukio-opetuksessa: oikean vastauksen etsiminen, joka kirjoitettu kirjan loppuosaan. Vaihtoehtoinen ajattelu on kiellettyä. Maailma on jo valmis, kaikki tiedetään ja se on jo kirjoitettu kirjoihin ja kansiin. Ja se on helvetin harmillista se. (Itse asiassa, moni kansantaloustiedettä opiskellut keskivertomaisteri ei tiedä vaihtoehtoisista suuntauksista mitään ja kutsuu niitä kaikkia marxismiksi tai kommunismiksi. :D)
Saa olla toki eri mieltä ja mielellään kuuntelen kommentteja, mutta jos ne ovat tasoa ”se sano Marx, kato se sano Marx!" (tai korvaa Marx Krugmanilla) niin jätä väliin.
