Maailmankatsomusthread (uskontokeskustelut kaikki tänne)

[P.Lahtinen]

Luin juuri aiheeseen liittyen Noah Hararin kirjan Homo Deus. Harari selittää ihmisen historiaa ja tulevaisuutta paljolti ihmismielen dualistisen luonteen kautta. Ihmisen keho elää samassa todellisuudessa kuin muutkin eliöt, mutta ihmiselle ilmaantui jossain vaiheessa kyky luoda fiktiivinen todellisuus. Tämä kyky on sittemin tehnyt ihmisestä planeetan voimakkaimman eliön. Harari käyttää kulttuurin alkuhetkistä termiä cognitive revolution ja sijoittaa sen 70000 vuoden taakse.

Vastaus olisi siis 70000 vuotta.

Miten oli tullut tuohon lopputulokseen että 70000 vuotta?

 

[carcayu]

Harari ei muistaakseni perustellut tuota vuosilukua. Tyyppi on kuitenkin historian proffa, joten uskon että on tehnyt läksynsä. Sen perusteella mitä olen aiheesta aiemmin lukenut olen kuvitellut, että kulttuuri on alkanut kumuloitua joskus 50000-100000 vuotta sitten. Olen siis vakuuttunut, että suuruusluokka on sinnepäin.
Veikkaan että ihminen on ollut biologisesti kypsä jo paljon ennen kulttuurin alkulaukausta. Siinä kohtaa vaan joku pieni asia on loksahtanut paikalleen. Vähän niin kuin vanha metsä, joka on hiljalleen kuivanut pystyyn ja sitten yksi päivä salama sytyttää metsäpalon. Oletan kuitenkin, että jos tunneloitaisiin huomattavasti vanhempi vauva niin se ei oppisi puhumaan kunnolla. Voisi olla ettei sitä edes erottaisi nykyihmisestä vaan se luokiteltaisiin yksinkertaisesti kehitysvammaiseksi.

edit: Oli muuten pahuksen mielenkiintoinen kirja. Linkissä referaatti jos kiinnostaa.

https://www.ft.com/content/50bb4830-6a4c-11e6-ae5b-a7cc5dd5a28c?mhq5j=e7

 

[mskomu]

Carcayun mainitsema 70 000 vuotta kuulostaa ihan pätevältä arvaukselta. Tosin veikkaan, että jos vauvoja tunneloitaisiin menneisyydestä nykypäivään, niin paljon enemmän olisi merkitystä sillä, keneen arpa osuisi kuin että kuinka monen vuoden takaa tullaan. Onhan nykyäänkin ihmisten kyvyissä oppia uusia asioita ihan hirvittävä hajonta, vaikka suljettaisiin pois ympäristötekijät (jotka tietty lisäävät hajontaa entisestään). Eli jos otettaisiin kuvitteellisesti 70 000 vuoden päästä normaalijakauman toisesta ääripäästä yksilö, niin se luultavasti sopeutuisi paremmin nykymaailmaan kuin 20 000 vuoden päästä normaalijakauman keskeltä otettu. Mediaanin kehityksen uskon olleen todella hidasta.

Pitääpä vilkaista tuota kirjaa, vaikutti mielenkiintoiselta.

 

[carcayu]

Tuo on ihan totta. Jäin itsekin miettimään asiaa postin jälkeen. Voisi tosiaan olla, että jos vauva 80000 takaa olisi populaation fiksummasta päästä niin se sopeutuisi hyvin nykymenoon. Varsinkin kun nykyään on tehokas koulutuslaitos ja puheterapiat yms. jutut joilla lasten kehitystä ohjataan yhteiskunnan toivomaan suuntaan.
Toisinpäin on muuten esimerkkejä olemassa, koska tunnetaan tapauksia, joissa vauva on varttunut ilman ihmiskontakteja. (https://en.wikipedia.org/wiki/Feral_child)
Noissa keisseissä ihmisestä ei käsittääkseni ole enää tullut yhteiskuntakelpoista, vaikka villi-ihminen on pyydystetty yhteiskunnan haaviin ja yritetty "kuntouttaa."
Ihmisen kehitykselle on siis välttämätöntä, että kulttuuri stimuloi ihmistä kasvuprosessin ajan.
Yksi Hararin pointeista oli siinä, että ihmiskunnan historiaa ovat muokanneet suhteellisen pienet ryhmät, jotka pystyvät tehokkaaseen yhteistyöhön. Tällaiset ryhmät ovat sitten hallinneet suuria massoja, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tai halua organisoitua valtaeliittiä vastaan. Tätä ajatusta voisi ehkä soveltaa kulttuurin syntyyn. Siihen on varmaan vaadittu muutama ihminen, jotka ovat pystyneet kommunikoimaan keskenään niin tehokkaasti, että ovat voineet "punoa juonia". Tämä jengi on sitten saanut laumansa toimimaan koherentisti jonkun päämäärän eteen. Lauman ei keskimäärin tarvitse kyetä yhtä monipuoliseen kommunikaatioon seuratakseen käskyjä.

Olisipa hienoa jos innostuisitte lukemaan Hararin juttuja! Siitä saisi mielenkiintoista keskutelua tähän triidiin.

 

[carcayu]

Hesarissa oli aiheeseen liittyen mielenkiintoinen juttu neandertalin ihmisestä. Neandertal eli Euroopassa jo silloin, kun homo apiens saapui Afrikasta 50000 vuotta sitten. Neandertal katosi eikä tiedetä tappoiko homo sapiens sen tieltään vai sulautuiko suvut toisiinsa. Joka tapauksessa nykytiedon valossa pari prosenttia meidän geeneistä tulee neandertalilta. Jos mentäisiin 80000 vuotta taaksepäin niin saataisiin puhdasrotuinen homo sapiens vauva. :D

 

[D.Yates]

Miten oli tullut tuohon lopputulokseen että 70000 vuotta?

Ensimmäiset nykyisen kaltaiset ihmislöydöt on jotain 300 000 vuotta vanhoja, varhaiskulttuureista on ~30 000 vuotta vanhoja löytöjä, maanviljelyksen alkamisesta on 10 000 vuotta ja ensimmäisistä (tunnetuista) korkeakulttuureita 5000 vuotta. Maanviljelijät lienee olleet jo hyvin nykyisen kaltaisia biologisesti ja ekat löydöt sinne päin että kai se on tuon pohjalta stetsonoitu.

 

[mskomu]

Harari ei muistaakseni perustellut tuota vuosilukua. Tyyppi on kuitenkin historian proffa, joten uskon että on tehnyt läksynsä. Sen perusteella mitä olen aiheesta aiemmin lukenut olen kuvitellut, että kulttuuri on alkanut kumuloitua joskus 50000-100000 vuotta sitten. Olen siis vakuuttunut, että suuruusluokka on sinnepäin.
Veikkaan että ihminen on ollut biologisesti kypsä jo paljon ennen kulttuurin alkulaukausta. Siinä kohtaa vaan joku pieni asia on loksahtanut paikalleen. Vähän niin kuin vanha metsä, joka on hiljalleen kuivanut pystyyn ja sitten yksi päivä salama sytyttää metsäpalon. Oletan kuitenkin, että jos tunneloitaisiin huomattavasti vanhempi vauva niin se ei oppisi puhumaan kunnolla. Voisi olla ettei sitä edes erottaisi nykyihmisestä vaan se luokiteltaisiin yksinkertaisesti kehitysvammaiseksi.

edit: Oli muuten pahuksen mielenkiintoinen kirja. Linkissä referaatti jos kiinnostaa.

https://www.ft.com/content/50bb4830-6a4c-11e6-ae5b-a7cc5dd5a28c?mhq5j=e7

Pitääpä hankkia lentokonelukemiseksi. Big data -juttuja on tullut mietittyä hieman aiemminkin ja olen nähnyt maailman aina/hyvin pitkään "dataistin" silmin, vaikka nyt kuulin tai luin siitä ensimmäisen kerran. Mielenkiintoinen ajatusleikki, että jos tekoäly pystyisi tekemään referaatissa mainittuja valintoja minua paremmin, niin miltä tuntuisi antaa elämä enemmän tai vähemmän tekoälyn käsiin? Vai olisiko sittenkin niin, että tieto siitä, että tekee valinnat itse (lue: biologinen algoritmi tekee ne vastaanotetun informaation turvin) tekisikin elämästä miellyttävämpää. Koska minua ainakin harvoin kaduttaa, jos teen elämässä virheitä. Enemmän kaduttaa se, jos jätin yrittämättä. Ja juuri virheiden kautta oppii ja kokee tietynlaista onnistumista oppimisen seurauksena. Jäisikö tämä yritys-erehdys -silmukka kokonaan väliin, jos ulkoistaisi ajattelua liikaa tekoälylle?

 

[Dopey]

Toinen edellämainitun BBC äärettömän apihäkin podcastin jakso käsitteli kysymystä, elämmekö simulaatiossa. Idea perustuu ajatusmalliin, että seuraavista väittämistä vähintään yksi on tosi:

1. "The fraction of human-level civilizations that reach a posthuman stage (that is, one capable of running high-fidelity ancestor simulations) is very close to zero", or
2. "The fraction of posthuman civilizations that are interested in running ancestor-simulations is very close to zero", or
3. "The fraction of all people with our kind of experiences that are living in a simulation is very close to one"

Eli siis toisinsanoen tämän Bostrom trilemman mukaan: jos ihmiskunta tai jokin vastaava rotu kykenee kehittämään tulevaisuudessa teknologian simuloida ihmisaivoja, olemme huomattavasti todennäköisemmin heidän pyörittämässään historiasimulaatiossa pyörivää koodia kuin eläviä olentoja. Ehkäpä uskonnot ovat ohjelmointivirhe simulaatiossa, joka on osalle simuloitua ihmiskuntaa paljastanut, että joku on luonut tämän maailman. Samaan tapaan kuin osa Matrixin populaatiosta tajusi, että heidän maailmassaan oli jotakin vialla?

 

[carcayu]

Ajatus on oikeastaan aika vanha ja tunnetaan filosofiassa nimellä ontologinen idealismi. Filosofia tarkoittaa lyhyesti sitä, että todellisuus koostuu ideoista eikä materiaalista todellisuutta ole olemassakaan. Tämä koulukunta ei ole historiallisesti ollut kovin suosittu, mutta kvanttifysiikan kehitys on tehnyt siitä erittäin ajankohtaisen. En ymmärrä kvanttifysiikkaa, mutta olen viisaampien kirjoista lukenut, että yksi tapa tulkita fyysikkojen löydöksiä sanoo, että todellisuus koostuu puhtaasti informaatiosta. Tämä on käsittääkseni sama ajatus kuin ontologinen idealismi. Simulaatio on hyvä analogia, joka kuvaa ajatusta tietokoneajan ihmiselle.

Ymmärrän ajatuksen siten, että ihminen olisi niinkuin Java olio, jonka koodia simulaatiosofta suorittaa. Ihminen saa getteri-funktiolla informaatiota ympäristöstä, mutta ympäristöä ei ole fyysisesti olemassa vaan on pelkkää informaatio, jota simulaation fysiikkaengine pyörittää. Simulaation olioiden vuorovaikutusta säätelisi siis koodatut säännöt eikä fysikaaliset esteet. Ihmis-olio ei voi kävellä seinän läpi, koska joku GameEngine-olio tekee taustalla törmäystarkastelua jne...

Yksi ontologisen idealismin kehittäjistä oli George Berkeley, joka oli teologian professori ja myöhemmin piispa. Berkeley liitti uskonnon mukaan filosofiaan siten, että on olemassa vain Jumala ja oliot. Tietokoneajan kielelle tulkattuna tämä tarkoittaisi suunnilleen sitä, että Jumala on se ohjelmisto, jossa oliot saavat dynaamisen esitysmuotonsa. Tämä edustaa kristinuskon jumalakäsitysten kirjossa panenteismiä, jota ovat historian saatossa kannattaneet muutamat muutkin. Käsittääkseni hindujen Brahman on tämänkaltainen entiteetti ja Atman on ihmisolio, joka suorittaa tehtävää ja sen valmistuttua palaa Brahmaniin. Tässä olisi helppo nähdä Javan roskienkerääjää vapauttamassa sielua, johon kukaan ei enää viittaa. :D

Kun itse tulkitsen simulaatioteorian uskonnollisia ulottuvuuksia, näen uskonnon paremminkin hot fixinä, jolla yritetään korjata bugaavia ihmisoliota. Kristinuskon syntiinlankeemus voitaisiin tulkita siten, että ihmisolio kehitti oman tahdon kesken simulointia ja alkoi sitten puuhailla omiaan, josta syystä simulaatio uhkaa mennä vituiksi. Suuri insinööri yrittää sitten lähetellä Jeesuksia, Avataria yms. hot fixeja korjaamaan tilannetta, ettei koko simulaatiota tarvitse buutata, vaan ihmisoliot vetäs edes savuttaen homman kotiin. :D

 

[Mattih3]

Ajatus on oikeastaan aika vanha ja tunnetaan filosofiassa nimellä ontologinen idealismi. Filosofia tarkoittaa lyhyesti sitä, että todellisuus koostuu ideoista eikä materiaalista todellisuutta ole olemassakaan. Tämä koulukunta ei ole historiallisesti ollut kovin suosittu, mutta kvanttifysiikan kehitys on tehnyt siitä erittäin ajankohtaisen. En ymmärrä kvanttifysiikkaa, mutta olen viisaampien kirjoista lukenut, että yksi tapa tulkita fyysikkojen löydöksiä sanoo, että todellisuus koostuu puhtaasti informaatiosta. Tämä on käsittääkseni sama ajatus kuin ontologinen idealismi. Simulaatio on hyvä analogia, joka kuvaa ajatusta tietokoneajan ihmiselle.

Ymmärrän ajatuksen siten, että ihminen olisi niinkuin Java olio, jonka koodia simulaatiosofta suorittaa. Ihminen saa getteri-funktiolla informaatiota ympäristöstä, mutta ympäristöä ei ole fyysisesti olemassa vaan on pelkkää informaatio, jota simulaation fysiikkaengine pyörittää. Simulaation olioiden vuorovaikutusta säätelisi siis koodatut säännöt eikä fysikaaliset esteet. Ihmis-olio ei voi kävellä seinän läpi, koska joku GameEngine-olio tekee taustalla törmäystarkastelua jne...

Miten tämä tulkinta eroaa siitä, että kutsun GameEngineä luonnon laeiksi ja simulaatiota todellisuudeksi? Eli mitä eroa on sillä, onko olemassa objekti A ja sitä koskeva informaatio, vain vain informaatio? Kun minä olisin taipuvainen ajattelemaan, että jos kaikki saatavilla oleva informaatio viittaa objektin A olemassaoloon, niin silloin me sanomme että objekti A on olemassa. Havainnothan ovat "informaatiota", eivät "todellisuutta", koska ne ovat mielen sisäisiä, eivät fyysisiä objekteja. Mitään todellista ei siis havaintojen ulkopuolella tarvitse tässä mielessä sen enempää klassisessa kuin kvanttifysiikassa. Kummassakin meillä on luonnon lait, jotka mahdollistavat tulevien havaintojen ennustamisen aiempien havaintojen perusteella (klassinen mekaniikka periaatteessa absoluuttisella tarkkuudella, kvanttifysiikka probabilistisesti). Se on mielestäni puhtaasti semantiikkaa, kutsutaanko näitä luonnonlakeja todellisuudeksi vai "simulaatioksi", mutta todellisuus on vakiintunut käsite, joten itse suosisin sitä.

Kvanttimekaniikan mukaan objektiivista, eli havaitsijasta riippumatonta tietoa todellisuudesta ei voida saada, vaan todellisuutta pitää kuvata todennäköisyysjakaumilla, jotka ovat riippuvaisia havaitsijasta. Tekemällä mittauksia havaitsija päivittää näitä todennäköisyysjakaumia. Todellisuudessahan näin on aina klassisestikin, koska täydellisen tarkkaa tietoa alkuehdoista ei ole ikinä saatavilla, mutta klassisen mekaniikan kehyksessä täydellinen tieto voisi periaatteessa olla saatavilla.

 

[carcayu]

Miten tämä tulkinta eroaa siitä, että kutsun GameEngineä luonnon laeiksi ja simulaatiota todellisuudeksi? Eli mitä eroa on sillä, onko olemassa objekti A ja sitä koskeva informaatio, vain vain informaatio?

Tämä on filosofinen kysymys unversumin ontologiasta. Käsittääkseni tällä hetkellä suurinta kannatusta nauttivat ontologiset teoriat, joiden mukaan aistihavaintojen takana on objektiivinen todellisuus. Tästä tulkinnasta seuraa myös tieteenfilosofinen oletus, että havainnoimalla universumia, ihminen pystyy saamaan tietoa todellisuudesta. Kansanmiehet tulkitsevat tämän edelleen elämää helpottavaksi uskomukseksi, jonka mukaan ihminen ymmärtää kaiken eikä mitään sellaista voi olla olemassa, jota ihminen ei selvästi ymmärrä. Jos idealismi vedetään äärimmilleen niin voidaan sanoa, että ainoastaan minä olen olemassa ja kaikki se mitä pidän todellisuutta on unta ts. minä itse tuotan kaiken sen informaation, jota pidän todellisuutena. Itse näen ko. tulkinnan horjuttavan sitä varmuutta, joka luonnontieteillä on 500 vuotta todellisuuden määrittelyssä ollut. Tulevaisuus on taas metafyysikan ja mysteerien aikaa.

Yksi analogia jota tykkään pyöritellä on rinnakkaiset ja sisäkkäiset ulottuvuudet. Jos ajatellaan, että elämme simulaatiossa, niin simulaatiosoftan rinnalla toisessa prosessissa, mutta samassa prosessorissa voisi pyöriä muita softia, jotka edustaisivat rinnakkaista ulottuvuutta. Prosessien välillä voisi olla viestinvälistysmekanismeja, jolloin meidän universumiimme voisi manifestoitua tapahtumia, joiden kausaatioketjut ovat täysin teoreettisen havaintokykymme ulkopuolella.
Todellisuudelle saataisiin tällöin myös monta tasoa jos ajatellaan, että kaiken taustalla on kuitenkin fyysinen prosessori.

 

[Mattih3]

Tämä on filosofinen kysymys unversumin ontologiasta. Käsittääkseni tällä hetkellä suurinta kannatusta nauttivat ontologiset teoriat, joiden mukaan aistihavaintojen takana on objektiivinen todellisuus. Tästä tulkinnasta seuraa myös tieteenfilosofinen oletus, että havainnoimalla universumia, ihminen pystyy saamaan tietoa todellisuudesta. Kansanmiehet tulkitsevat tämän edelleen elämää helpottavaksi uskomukseksi, jonka mukaan ihminen ymmärtää kaiken eikä mitään sellaista voi olla olemassa, jota ihminen ei selvästi ymmärrä. Jos idealismi vedetään äärimmilleen niin voidaan sanoa, että ainoastaan minä olen olemassa ja kaikki se mitä pidän todellisuutta on unta ts. minä itse tuotan kaiken sen informaation, jota pidän todellisuutena. Itse näen ko. tulkinnan horjuttavan sitä varmuutta, joka luonnontieteillä on 500 vuotta todellisuuden määrittelyssä ollut. Tulevaisuus on taas metafyysikan ja mysteerien aikaa.

Mutta edelleen, miten mikään olisi eri tavalla, jos "todellisuutta ei olisi", vaan olisi vain havainnot joiden tulkitsemme kertovan meille todellisuudesta. Niin kauan kuin havainnot noudattavat jotain systematiikkaa, voimme tutkia tätä systematiikkaa ja tehdä sen avulla ennusteita tulevista havainnoista. Tätä on fysiikka. Nähdäkseni siis puhumme todellisuudesta, koska havaintomme vaikuttavat noudattavan lainalaisuuksia. Silloin meidän on järkevää kutsua näitä lainalaisuuksia luonnon laeiksi, ja puhua todellisuudesta niiden käsitteiden avulla, joita havaintomme koskevat. Mutta tällaisessa puhtaasti ontologisessa kysymyksessä "onko havaintojen kohteet oikeasti olemassa", en näe mitään merkitystä, koska havainto itsessään on kaikkein fundamentaalisin olio, jota ei voida redusoida mihinkään. Siksi on mahdotonta pyrkiä jotenkin järkeilemällä selvittämään onko sen taustalla jotain syvempää todellisuutta vai ei. Meidän on järkevää puhua todellisuudesta, koska havaintomme ovat yhteensopivia sellaisen ajatuksen kanssa, että on olemassa joitain lainalaisuuksia, joiden nojalla havainnot riippuvat toisistaan. Nämä lainalaisuudet siis ovat se todellisuus, ja kysymys siitä, onko biljardipallo, jonka liikkeet Newtonin mekaniikka ennustaa, "oikeasti olemassa", on merkityksetön. Ei ole mitään fundamentaalimpaa olemassaolon tasoa, kuin kyky tehdä havaintoja.

Yksi analogia jota tykkään pyöritellä on rinnakkaiset ja sisäkkäiset ulottuvuudet. Jos ajatellaan, että elämme simulaatiossa, niin simulaatiosoftan rinnalla toisessa prosessissa, mutta samassa prosessorissa voisi pyöriä muita softia, jotka edustaisivat rinnakkaista ulottuvuutta. Prosessien välillä voisi olla viestinvälistysmekanismeja, jolloin meidän universumiimme voisi manifestoitua tapahtumia, joiden kausaatioketjut ovat täysin teoreettisen havaintokykymme ulkopuolella.
Todellisuudelle saataisiin tällöin myös monta tasoa jos ajatellaan, että kaiken taustalla on kuitenkin fyysinen prosessori.

Tämä tilanne on tietysti aivan eri, jos jotain havaittavia vuorovaikutuksia näiden "todellisuuden tasojen" tai "simuloitavien ja simuloijan" välillä voi esiintyä. Silloin on selvästi eri asia sanoa, että "todellisuutemme" on simulaatiota, koska tämä väite antaa jotain epätriviaaleja ennusteita, joita väite "todellisuutemme ei ole simulaatiota" ei sisällä, eli nämä vuorovaikutukset. Mitään tällaisia poikkeamia ei ole havaittu, joten tässä mielessä ei ole perusteltua ruokkia ajatusta, että eläisimme simulaatiossa.

Lyhyesti siis vastaus kysymykseen "elämmekö simulaatiossa?" on joko "kysymys ei tarkoita mitään" (tapauksessa jossa simuloitavat eivät voi havaita simuloijaa) tai "emme" (tapauksessa jossa simuloitavien pitäisi voida havaita simuloija).

 

[Dopey]

Lyhyesti siis vastaus kysymykseen "elämmekö simulaatiossa?" on joko "kysymys ei tarkoita mitään" (tapauksessa jossa simuloitavat eivät voi havaita simuloijaa) tai "emme" (tapauksessa jossa simuloitavien pitäisi voida havaita simuloija).

Jos elämme simulaatiossa, on selkeästi olemassa joukko entiteettejä, jotka simulaation käynnistivät, ja sitä mahdollisesti seuraavat myös. Yksi skenaario tietysti on, että joku käynnisti simulaation, mutta kuoli jo ajat sitten kaltaistensa kanssa sukupuuttoon. Ja toisaalta on olemassa simuloitavat agentit, eli kyllä minusta kysymys tarkoittaa jotakin, vaikkeivat simuloitavat agentit tilannetta pystyisikään mitenkään havainnoimaan.

Simulaation luojat eivät luultavasti myöskään voi olla täysin varmoja siitä, elävätkö simulaatiossa, mutta voivat ainakin tarkastella noita itse luomiansa simulaatioita.

 

[carcayu]

Filosofinen pohdiskelu on enimmäkseen harrastus, joka on mielenkiintoista sinällään. Henkilökohtaisesti minulle on myös merkitystä sillä, että näen elämällä jonkun tarkoituksen. En pidä siitä ajatuksesta, että ihminen on universumin perimmäinen tarkoitus. Pidän enemmän siitä ajatuksesta, että universumilla on joku tarkoitus, jota ihmiselämä palvelee. Yksi uskontojen merkitys on nähdäkseni etsiä vastauksia tällaisiin kysymyksiin, koska ne vaivaavat monia muitakin. Simulaatioteoria on nähdäkseni yksi meidän aikaamme sopiva uskonto, joka tuo uuden, mutta samalla ikivanhan näkökulman ihmiselämään. Aika pitkälle toki omassa elämässään pääsee sillä, että haalii ympärilleen perheen, jonka eteen työskentely luo merkityksen omalle elämälle ja jättää turhan pohdiskelun hipeille.

Jos ajatellaan filosofoinnin käytännön merkityksiä ihmisen elämään niin nostaisin esiin Descartesin, jota voidaan pitää dualistisen ontologian keskeisenä oppi-isänä. Samaan aikaan eli myös Spinoza, joka puolestaan kannatti monistista ontologiaa. Tuohon aikaan materia näyttäytyi kappaleina, jotka tottelevat Newtonin lakeja. Ihmisen keho on yksi näistä kappaleista, joten tästä seurasi ongelma suhteessa ihmisten omiin tuntemuksiin. Newtonin lait eivät nimittäin jätä mahdollisuutta vapaalle tahdolle. Descartes ratkaisi tämän dilemman dualistisella teorialla, jossa henki ja ruumis ovat eri substansseja. Näin vapaa tahto voi esiintyä henkisessä substanssissa, mutta teorian ongelma on siinä miten substanssit vuorovaikuttavat. Spinoza kehitti monistisen ontologian, jossa hän tyynesti luopui vapaasta tahdosta ja totesi, että ihminen on pelkkää materiaa, joka liikkuu deterministisesti. Descartesin teoria sai kuitenkin enemmän kannatusta ja tämä näkyy käytännössä esim. siinä, että meillä länsimaissa on erikseen somaattinen ja psykiatrinen lääketiede. Myös oikeuslaitos olettaa, että ihmisellä on mahdollisuus tehdä valintoja, paitsi jos hän on syyntakeeton. Käsittääkseni itämainen lääketiede on aina käsitellyt ihmistä monistisessa mielessä kokonaisvaltaisena oliona, koska siellä on olleet eri filosofit. Nykytieteen valossa näyttä siltä, että Spinoza oli lähempänä totuutta, mutta tätä on vaikea hyväksyä, koska länsimaiden arvomaailmaa hallitsee puolestaan liberaalin humanismin filosofia, jonka arvot perustuvat oletukseen vapaasta tahdosta. Muuten ei olisi järkeä miettiä yksilön oikeuksia toteuttaa itseään vapaasti. Tätä muuten Harari selittää hyvin Homo Deus kirjassa.
Vaikka universumin todellinen luonne ei riipu ihmisen ymmärryksestä niin sillä miten ihminen selittää universumia on todella syvällisiä vaikutuksia ihmisen elämään. Tätä ei vaan tule ajatelleeksi omassa elämässään, koska yleensä ihminen ottaa valtafilosofian oletukset aksioomina, joiden varaan rakentaa oman todellisuutensa. Näiden aksioomien kyseenalaistaminen tuo nähdäkseni lisää vapautta määritellä itselleen mieluisa todellisuus.

Simulaatioteoria olisi periaatteessa yhtenevä Spinozan oppien kanssa, kun otetaan huomioon, että ihmisen ymmärrys materian luonteesta on muuttunut kvanttifysiikan löydösten myötä. Kvanttifysiikka tuo esiin ilmiöitä, jotka ovat ihmisen aistihavaintojen tavoittamattomissa eivätkä klassisen mekaniikan lait enää päde kvanttitasolla. Näin ollen täytyy määritellä uusi todellisuuden taso, jota voidaan kutsua vaikka informaatioksi. Tähän asti ihminen on koostunut atomeista, jotka seuraavat klassisen fysiikan lakeja. Tästä eteenpäin ihminen on informaatiota, joka tottelee muunlaisia lakeja. Harari arvelikin kirjassaan, että seuraava valtauskonto maailmassa on dataismi, joka perustuu ajatukseen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan algoritmeja. Tämä ajatus sopii hyvin yhteen tuon simulaatioteorian kanssa. Tällä filosofialla on taas käytännön implikaatio, kun tekoäly kehittyy. Jos ihminen on algoritmi niin tekoäly tulee syrjäyttämään ihmisen, koska se kehittyy paljon nopeammin ja saavuttaa pian aseman, jossa tekoälyn algoritmit tekee kaiken ihmistä paremmin. Tästä päästään sitten eettiseen pohdiskeluun, että onko tämä hyvä vai huono asia? Hararin mukaan dataisti uskoo, että ihmiskunnan tehtävä on kehittää itseään tehokkaammat algoritmit ja kuolla sitten pois. Tämä on johdonmukaista jos universumi on simulaatio ja ihmisen kuolema toimii simulaation parhaaksi. Toisaalta jos lähestytään asiaa humanistisen filosofian näkökulmasta niin tulevaisuus on kauhistuttava, koska ihmisen tunteet ovat universumin tärkein ja aidoin asia, joten ihmisen katoaminen tekisi universumista turhan. Diippiä shittiä, mutta jonkun näitä on vaan mietittävä. :D

 

[Dopey]

Jos elämällä pitää olla tarkoitus, niin määritteletkö ensin, mitä tarkoitat elämällä? Traditionaalinen määrittely esim. minun elämälleni olisi, että se alkoi 47 vuotta sitten, mutta perimäni täyttänee kohtapuoliin pyöreät 4 miljardia vuotta.

 

[Mattih3]

Jos elämme simulaatiossa, on selkeästi olemassa joukko entiteettejä, jotka simulaation käynnistivät, ja sitä mahdollisesti seuraavat myös. Yksi skenaario tietysti on, että joku käynnisti simulaation, mutta kuoli jo ajat sitten kaltaistensa kanssa sukupuuttoon. Ja toisaalta on olemassa simuloitavat agentit, eli kyllä minusta kysymys tarkoittaa jotakin, vaikkeivat simuloitavat agentit tilannetta pystyisikään mitenkään havainnoimaan.

Simulaation luojat eivät luultavasti myöskään voi olla täysin varmoja siitä, elävätkö simulaatiossa, mutta voivat ainakin tarkastella noita itse luomiansa simulaatioita.

Mutta jos me "simuloitavat" emme voi edes teoriassa mitenkään havaita elävämme simulaatiossa, niin silloin tämä kysymys on merkityksetön. Jotta voisimme sanoa "mutta todellisuudessahan tilanne on eri, koska on olemassa meille tavoittamaton simuloijien maailma", tarvitsisimme jonkinlaisen ulkopuolisen tuomarin, joka näkee tämän totuuden. Jos se "totuus" ei ole meille edes teoriassa saavutettavissa, sitä ei minun mielestäni pidä kutsua totuudeksi, vaan mielikuvitukseksi.

Kysehän on sanojen merkityksistä ja käsitteiden määritelmistä. Minä määrittelisin olemassaolevan sellaiseksi, jonka olemassaolo voidaan ainakin teoriassa suoraan havaita tai vähintään epäsuorasti päätellä jonkin havaintojen avulla. Eli rakennelmat, jossa on jotain näkymättömiä toimijoita, joita ei voida edes teoriassa mitenkään havaita, ovat näin ollen määritelmällisesti olemassaolokysymysten ulkopuolella. Ne ovat lähtökohtaisesti satuja ja mielikuvitusta, koska niillä ei voi olla mitään merkitystä sen kannalta miten todella ymmärrämme luontoa ja sen toimintaa.

Jotta joku asia voisi olla olemassa, on oltava jokin havainto, joka ainakin teoriassa on erilainen riippuen tämän asian olemassaolosta. Muuten tällä kuvitellulla "olemassaololla" ei ole mitään merkitystä, ja siitä on turha puhua muuten kuin fiktiona.


Simulaatiokysymykseen voi sitten vielä ihan erikseen todeta, että oikeastihan emme tietenkään elä simulaatiossa, koska sillä oikeasti olisi havaittavia vaikutuksia: simuloitu aika-avaruus olisi diskreetti, koska jatkumo sisältää äärettömästi informaatiota, eikä mikään äärellisen kokoinen laite voi sisältää tai käsitellä ääretöntä määrää informaatiota äärellisessä ajassa. Näin ollen aika-avaruus olisi diskeetti hila, jolloin Lorentz-symmetria olisi rikkoutunut ja tällä olisi havaittavia vaikutuksia esim valon etenemisen kannalta. Kokeellisesti Lorentz-violaatiota on pyritty havaitsemaan, ja koska sitä ei ole havaittu, tiedämme että tämän hilan täytyisi olla aivan äärimmäisen tiheäjakoinen, niin että hilapisteiden väli olisi valtavasti protonin sädettä pienempi. Toisaalta pystymme havainnoimaan maailmankaikkeutta miljardien valovuosien päähän. Koko havaittava maailmankaikkeus siis sisältäisi aivan järjettömän määrän hilapisteitä, eikä mikään laite voi käsitellä tällaista määrää informaatiota. Täysin riippumatta teknisestä kehityksestä, rajat simulaation tarkkuudelle tulevat vastaan ihan jo signaalin etenemisnopeudesta ja laitteen fyysisestä koosta johtuen, jos sen pitää pystyä pitämään sisällään maailmankaikkeuden kaikkien hilapisteiden sisältämä informaatio. Näin ollen voimme päätellä että aika-avaruutemme ei ole numeerisen koodin tulos, vaan oikea todellisuus.

 

[carcayu]

Jos elämällä pitää olla tarkoitus, niin määritteletkö ensin, mitä tarkoitat elämällä? Traditionaalinen määrittely esim. minun elämälleni olisi, että se alkoi 47 vuotta sitten, mutta perimäni täyttänee kohtapuoliin pyöreät 4 miljardia vuotta.

Tämä oikeastaan kuvastaa hyvin sitä pointtia, jota yritän selittää. Lähden kysymyksen asettelussa liikkeelle siitä mikä on minun elämäni tarkoitus minulle itselleni. Tämä on siis täysin subjektiivinen arvio siitä miten minun tulisi elää. Vastaukseni tähän on, että minun elämäni tarkoitus minulle itselleni on tuntea iloa. Kun olen päätynyt tähän ratkaisuun, seuraava kysymys on mikä tuottaa minulle iloa? Tehdäkseni pitkästä tarinasta lyhyen: palvella itseäni suurempaa päämäärää. Tätä varten minun täytyy ymmärtää mikä on elämän tarkoitus kokonaisuudessaan eli tuossa 4 miljardin vuoden skaalassa. Ollakseni mahdollisimman iloinen minun täytyy kohdentaa oma elämäni linjaan koko elämän tarkoituksen kanssa. Aristoteles käyttää tällaisesta tarkoituksesta sanaa telos. Se viittaa tulkintani mukaan suunnilleen samaan tarkoituksen määrittelyn kuin ekologia nykyään. Jokaisella eliöllä on oman olemisensa lisäksi merkitys ekosysteemille. Tästä yksinkertaisena esimerkkinä vaikka cyano-bakteeri, joka tuottaa yhteyttämällä suuren osan ilmakehän hapesta. Bakteerin omasta näkökulmasta happi on sen oman aineenvaihdunnan sivutuote, mutta ekosysteemin näkökulmasta bakteerilla on tärkeä rooli siinä miten ekosysteemi toimii.

Jotta joku asia voisi olla olemassa, on oltava jokin havainto, joka ainakin teoriassa on erilainen riippuen tämän asian olemassaolosta. Muuten tällä kuvitellulla "olemassaololla" ei ole mitään merkitystä, ja siitä on turha puhua muuten kuin fiktiona.


Simulaatiokysymykseen voi sitten vielä ihan erikseen todeta, että oikeastihan emme tietenkään elä simulaatiossa, koska sillä oikeasti olisi havaittavia vaikutuksia: simuloitu aika-avaruus olisi diskreetti, koska jatkumo sisältää äärettömästi informaatiota, eikä mikään äärellisen kokoinen laite voi sisältää tai käsitellä ääretöntä määrää informaatiota äärellisessä ajassa.

Jos ajatellaan, että vain havainnoilla on merkitystä niin fakta ja fiktio sekoittuvat toisiinsa. Monella ihmisellä on todistajalausuntojen mukaan havaintoja esim. ufoista. Tätä ei kuitenkaan voida hyväksyä tieteelliseksi faktaksi, koska ufohavaintokoetta ei pystytä toistamaan hallituissa oloissa. Tässä päästään myös kysymykseen siitä missä määrin havainnointi on vuorovaikutusta universumin kanssa ja missä määrin riippumatonta havainnointia. Voihan se olla, ettei ufot ikinä tule näkyviin silloin, kun tieteelliset instrumentit on esillä.

Minusta tuo aika-avaruuden lineaarisuus ei sinällään todista puoleen taikka toiseen. Jos oletetaan että havaintomme on puhdasta informaatiota niin silloin universumi voi generoida meille vastauksen aina kun sitä kysymme. Sama juttu kuin vaikka tietokonepelissä. Prosessorin ei tarvitse pyörittää koko pelimaailmaa vaan ainoastaan sen osan mitä se pelaajalle näyttää. Universumin ei tarvitse ylläpitää ääretöntä määrää datapisteitä vaan ainoastaan säännöt, joiden perusteella se voi generoida vastauksia mille tahansa datapisteelle. Tämä on käsittääkseni se miten kvanttifysiikka universumia hahmottaa. Hiukkanen voi olla äärettömässä positiossa, kunnes sen sijainti mitataan. Ilman mittaamista ihmisellä ei kuitenkaan ole mahdollista havaita hiukkasen sijaintia, joten idealismin oppien mukaan sitä ei edes ole olemassa mittausten ulkopuolella.

 

[Mattih3]

Jos ajatellaan, että vain havainnoilla on merkitystä niin fakta ja fiktio sekoittuvat toisiinsa. Monella ihmisellä on todistajalausuntojen mukaan havaintoja esim. ufoista. Tätä ei kuitenkaan voida hyväksyä tieteelliseksi faktaksi, koska ufohavaintokoetta ei pystytä toistamaan hallituissa oloissa. Tässä päästään myös kysymykseen siitä missä määrin havainnointi on vuorovaikutusta universumin kanssa ja missä määrin riippumatonta havainnointia. Voihan se olla, ettei ufot ikinä tule näkyviin silloin, kun tieteelliset instrumentit on esillä.

Siksi kirjoitinkin tuolla edellä havaintojen lainalaisuuksista. Jos havainnot olisivat kaikilta osin kaoottisia, satunnaisia ufohavaintoja ja enkeleiden ilmestymisiä, niin todellisuutta olisi mahdotonta näiden avulla hahmottaa tai järjestelmällisesti tutkia, eikä oikein mitään rationaalista käsitejärjestelmää voitaisi muodostaa. Mutta suurimmalta osin havaintomme eivät ole tällaisia. Siksi olemme pystyneet muodostamaan loogisia käsitejärjestelmiä, joita käytämme kuvaamaan näitä lainalaisuuksia, ja siksi pystymme konsistentisti ajattelemaan että havaintojemme kohteet ovat olemassa ja noudattavat näitä lainalaisuuksia. Havaintojen lainalaisuudet ovat siis riittävä ja välttämätön ehto "todellisuuden" olemassaololle. (eli sille että voimme järkevästi ja konsistentisti puhua ulkoisesta todellisuudesta.)

Minusta tuo aika-avaruuden lineaarisuus ei sinällään todista puoleen taikka toiseen. Jos oletetaan että havaintomme on puhdasta informaatiota niin silloin universumi voi generoida meille vastauksen aina kun sitä kysymme. Sama juttu kuin vaikka tietokonepelissä. Prosessorin ei tarvitse pyörittää koko pelimaailmaa vaan ainoastaan sen osan mitä se pelaajalle näyttää. Universumin ei tarvitse ylläpitää ääretöntä määrää datapisteitä vaan ainoastaan säännöt, joiden perusteella se voi generoida vastauksia mille tahansa datapisteelle. Tämä on käsittääkseni se miten kvanttifysiikka universumia hahmottaa. Hiukkanen voi olla äärettömässä positiossa, kunnes sen sijainti mitataan. Ilman mittaamista ihmisellä ei kuitenkaan ole mahdollista havaita hiukkasen sijaintia, joten idealismin oppien mukaan sitä ei edes ole olemassa mittausten ulkopuolella.

Mutta ei ole mahdollista tallentaa näitä sääntöjä äärellisellä määrällä informaatiota. Koska kaikki aine ja energia vuorovaikuttaa kaiken aineen ja energian kanssa johon se on kausaalisesti yhteydessä, niin jotta tämä koodi osaisi aina tuottaa oikean lopputuloksen, sen täytyy jatkuvasti pitää kirjaa jokaisen hilapisteen tilasta jokaisella hetkellä. (Tai vaihtoehtoisesti aina käydä läpi kyseisen pisteen ja kaikkien sen pisteen menneisyyden valokartiossa olevien pisteiden historia alkuräjähdyksestä mittaushetkeen, ennen jokaista mittausta.) Muuten se ei osaisi kertoa mitä kulloinkin tarkastelemassani hilapisteessä pitää tapahtua, ja siten jotkut havainnot alkaisivat tuottaa teoriasta poikkeavia tuloksia. Tuollainen lokaalisti toimiva koodi ei siis pystyisi tuottamaan oikeita tuloksia esim kaukana olevien kohteiden välisille korrelaatioille, kuten esim kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn korrelaatioille eri puolilla taivasta. Luonto pystyy tämän tekemään koska luonto vain noudattaa luonnon lakeja, tekemättä mitään laskentaa siinä välissä. Jokaiseen "hilapisteeseen" liittyvä informaatio on siis tallennettu siihen pisteeseen itseensä (ja nämä pisteet siis ovat äärettömän tiheässä, koska aika-avaruus on jatkumo).

Kvanttimekaniikka tuo tähän kuvaan hieman lisäkomplikaatiota, koska kaikki ominaisuudet eivät voi olla yhtäaikaisesti tiedossa, mutta yhtälailla voidaan konsistentisti muotoilla kunkin "hilapisteen" kvanttimekaaninen tila, ja sen aikakehitys, joka sitten tuottaa aina mittaustulokset kvanttimekaniikan probabilistisesti ennustamalla tavalla. Jokatapauksessa tässäkin on oleellista, että vuorovaikutuksista johtuen, voidaksemme ennustaa jonkun hiukkasen tai hilapisteen tilan nykyhetkellä, meidän täytyy tietää mitä sen historiassa on tapahtunut, eli simulaation on jatkuvasti pidettävä kirjaa kaikesta mitä tapahtuu.

 

[carcayu]

Siksi kirjoitinkin tuolla edellä havaintojen lainalaisuuksista. Jos havainnot olisivat kaikilta osin kaoottisia, satunnaisia ufohavaintoja ja enkeleiden ilmestymisiä, niin todellisuutta olisi mahdotonta näiden avulla hahmottaa tai järjestelmällisesti tutkia, eikä oikein mitään rationaalista käsitejärjestelmää voitaisi muodostaa. Mutta suurimmalta osin havaintomme eivät ole tällaisia. Siksi olemme pystyneet muodostamaan loogisia käsitejärjestelmiä, joita käytämme kuvaamaan näitä lainalaisuuksia, ja siksi pystymme konsistentisti ajattelemaan että havaintojemme kohteet ovat olemassa ja noudattavat näitä lainalaisuuksia. Havaintojen lainalaisuudet ovat siis riittävä ja välttämätön ehto "todellisuuden" olemassaololle. (eli sille että voimme järkevästi ja konsistentisti puhua ulkoisesta todellisuudesta.)

Ihmisen kieli kertoo enemmän ihmisen omasta kokemusmaailmasta kuin objektiivisesta todellisuudesta. Kielen avulla luodaan intersubjektiivinen todellisuus, jonka ei tarvitse mitenkään viitata objektiiviseen todellisuuteen. Esimerkiksi raha on entiteetti, jolle kukaan ei ikinä ole edes väittänyt objektiivista olemassaoloa. Raha on täysin ihmisen luoma fiktiivinen käsite, mutta talous näyttää toimivan ennustettavasti, joten käytännössä rahan ontologisella statuksella ei ole väliä. Toinen esimerkki on Pohjantähti. Se on kautta aikojen näyttänyt merimiehille suuntaa pohjoiseen, mutta ihmisen käsitys sen ontologisesta statuksesta on muuttunut tyyliin: reikä taivaankannessa -> kaasupallo kaukana avaruudessa. Vaikka tulevaisuudessa ihmisten intersubjektiivinen käsitys tähden luonteesta muuttuisi simulaatioksi niin silti Pohjantähti loistaa pohjoisessa.

Jos oletetaan että olemme simulaatiossa niin yhtälailla simulaation meille syöttämä data on johdonmukaista kuin tietokonepelin. Jos pelaan Fall Outtia niin löydän Death Clawn aina suunnulleen samasta paikasta. Koodaajana tiedän myös, ettei Death Claw tee mitään silloin, kun en katso sitä. Pelin moottori antaa otukselle dynaamisen olomuodon vain silloin, kun tulen tarpeeksi lähelle sitä pelin maailmassa. Jos olemme simulaatiossa myös sinä ja muut ihmiset voivat olla osa simulaatiota samaan tapaan kuin Fall Outin ihmishahmot. Voi myös olla, että olemme moninpelimoodissa, jolloin osa ihmisistä on simulaation ohjaamia ja osa autonomisia agentteja. Sinuakaan ei välttämättä ole objektiivisessa mielessä olemassa vaan simulaatio vastailee minulle aina, kun kirjoitan jotain pakkikselle. Lasken itseni kuitenkin agentiksi Descartesi periaatteella cogito ergo sum. Myös kaikki se käsitteellinen tieto, jota saan esim. kvanttifysiikasta tulee muilta ihmisiltä eikä minulla ole omaa aistihavaintoa noista ilmiöistä. Simulaation olisi siis äärimmäisen helppoa väittää minulle, vaikka universumia äärettömäksi joukoksi hilapisteitä, koska minulla ei ole mitään keinoa kokea tätä subjektiivisella tasolla. Fall Outissakin näkyy yötaivas tähtineen, mutta tiedän varmuudella, että se on illuusio.

Mutta ei ole mahdollista tallentaa näitä sääntöjä äärellisellä määrällä informaatiota.

Kvanttimekaniikka tuo tähän kuvaan hieman lisäkomplikaatiota, koska kaikki ominaisuudet eivät voi olla yhtäaikaisesti tiedossa, mutta yhtälailla voidaan konsistentisti muotoilla kunkin "hilapisteen" kvanttimekaaninen tila, ja sen aikakehitys, joka sitten tuottaa aina mittaustulokset kvanttimekaniikan probabilistisesti ennustamalla tavalla. Jokatapauksessa tässäkin on oleellista, että vuorovaikutuksista johtuen, voidaksemme ennustaa jonkun hiukkasen tai hilapisteen tilan nykyhetkellä, meidän täytyy tietää mitä sen historiassa on tapahtunut, eli simulaation on jatkuvasti pidettävä kirjaa kaikesta mitä tapahtuu.

Jos informaatio mahtuu universumiin niin se mahtuu myös tietokoneeseen, kunhan tietokone on universumin kokoinen. Tuskin simulaatioteorian tarvitsee tyytyä mihinkään läppäriin.

Tuo mittaaminen on edelleen vain ihmisen omaa havainnointia. Jos minä koodaisin vaikka softan, joka piirtää viivaa satunnaislukugeneraattorin ohjaamana, minun pitäisi ainoastaan tietää mikä on kursorin positio ajanhetkellä X(t), satunnaisluku ajanhetkellä Y(t) ja funktio Z, joka palauttaa seuraavan pisteen X(t+1) X:n ja Y:n funktiona. Jos agentti yrittäisi arvata softaa tarkkailemalla minne viiva menee seuraavaksi, agentin täytyisi pitää kirjaa piirtohistoriasta. Käsittääkseni kvanttifysiikka puhuu aaltofunktiosta suunnilleen samassa merkityksessä kuin funktio Z tässä analogiassa.

 

[mskomu]

Aika vahva Aukkojen jumala(Tm), tosin uskontovertaus tuli ihan itsekseenkin. Mitä vapaaseen tahtoon tulee, niin mielestäni pitäisi ensin kyetä määrittelemään, mitä on vapaa tahto. Sillä miksi deterministisyys olisi vapaan tahdon tuho? Mielestäni ihminen tekee oman vapaan tahtonsa perusteella päätöksen, vaikka maailma olisi deterministinen ja päätöksen voisi ennustaa*. Miksi ennustettavuus poistaisi vapauden? Minä siis uskon ihmisen olevan pohjimmiltaan monimutkainen biologinen algoritmi, jolla on vapaa tahto.

*Näinhän ei ole, sillä maailma ei ole deterministinen. Eli jos pitäydytään määritelmässä, jossa ennustettavuus murhaa vapaan tahdon, niin silloin vapaa tahto suojautuu viime kädessä äärettömän tehokkaasti Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen taakse.