Huh, taas on tullut paljon postauksia. Aloitetaanpa jostain.
Tarkoitatko nyt ihmisten olemassaoloa, vai ylipäätään maailman olemassaoloa? Ihmiset ja elävä luonto ovat, kuten sanoit, olemassa sattuman kautta, koska luonnossa vallitsevat olosuhteet täällä planeetallamme ovat olleet sellaiset että ne ovat mahdollistaneet elämän synnyn.
Miksi maailmankaikkeus sitten ylipäätään on olemassa, ja miksi se on sellainen kuin se on, ovat kysymyksiä joihin ei oikein voida luonnontieteen keinoin vastata. Elämän synnylle otollisten olosuhteiden olemassaoloa sivuaa niin kutsuttu
antrooppinen periaate, jonka muukaan maailmankaikkeuden täytyy olla sellainen että siellä on mahdollista esiintyä (älyllistä) elämää, sillä muuten ei olisi olemassa ketään joka voisi esittää kysymyksen siitä, miksi maailmankaikkeus on sellainen että siellä voi esiintyä älyllistä elämää. Tämä periaate esitetään yleensä jonkinlaisen multiversumitulkinnan yhteydessä, jolloin ajatellaan että on olemassa valtavan suuri tai ääretön määrä erilaisia maailmankaikkeuksia joissa vallitsee erilaiset luonnonlait, joista oletettavasti suurin osa on sellaisia ettei niissä voi esiintyä elämää, mutta me tietysti satumme elämään sellaisessa maailmankaikkeudessa jossa elämän esiintyminen on mahdollista, koska muunlaisessa emme voisi tietenkään elää. Jollain tavalla tämä siis kuvaa jonkinlaista biasointia havainnoissamme, maailmankaikkeus vaikuttaa joltain osin sellaiselta, kuin se olisi varta vasten "suunniteltu" elämää varten, mutta tämä johtuu vain siitä että muunlaisia maailmankaikkeuksia emme voisi havaita, koska emme niissä olisi olemassa. Tästä käytetään usein havainnolistavana esimerkkinä sitä, että maapallon etäisyys auringosta vaikuttaisi olevan juurikin sopivasti "säädetty", jotta täällä ei ole liian kuuma tai kylmä elämälle, mutta tietysti ymmärrämme että on olemassa valtava määrä planeettoja, ja me olemme maapallolla juuri siitä syystä että sen etäisyys auringosta on sopiva. Väärällä etäisyydellä oleville planeetoille ei ole kehittynyt elämää joka voisi kysyä miksi he ovat sillä etäisyydellä omasta auringostaan millä ovat.
Antrooppisen periaatteen merkityksestä luonnontieteessä ovat tutkijat hieman eri mieltä, itse kallistun sille kannalle että tuollaisella ajatusrakennelmalla ei nyt aivan valtavasti arvoa ole, koska sen avulla ei kuitenkaan voida ikinä varsinaisesti selittää mitään. Sillä voidaan lähinnä selittää miksi jotain asiaa ei tarvitse selittää.
Ensinnäkin, jälleen hyvä pointti tuo oikean kysymyksen määrittäminen. Itsekin sekoilin eilisissä viesteissäni tiedon, totuuden ja sattuman välillä. Muita vastaavia nimityksiä hakemalleni kysymykselle lienevät ainakin elämän tarkoitus ja ”tietoinen mieli”. Lukiessani linkkaustasi jouduin taas kerran harmittelemaan vähäistä fysiikan ymmärrystäni. Oletan nyt kuitenkin ymmärtäneeni tuosta riittävästi, jotta voin pyöritellä ajatusta.
Kuten itsekin totesit, nämä ovat kysymyksiä joihin ei luonnontieteiden avulla oikein järkevästi voida vastata. Muuttujia on yksinkertaisesti liikaa, ja parametrejä, tutkimuskysymystä tai tarkastelutapaa muuttamalla voidaan korkeintaan kehittää saman aiheen ympärille uusi teoria tai hypoteesi. En itse varmaankaan osaa riittävällä uskottavuudella käyttää luonnontieteitä apuna pohdinnoissani, mutta koetan kuitenkin selittää ajatuskuviota, johon olen nimenomaan luonnontieteellisen ymmärrykseni kautta päätynyt.
Käsittelimmekin jo tietoa ja tieteen suhdetta luontoon. Parhaan ymmärryksemme mukaan siis universumissa (tai luonnossa, kumpi on parempi termi?) tapahtuu jatkuvasti asioita, joiden syitä ja seurauksia ihminen on halukas ymmärtämään ja tutkimaan. Ennen kaikkea matemaattisten mallinnusten ja kokeellisten tieteiden ansiosta universumista tiedetään uskomattoman paljon enemmän kuin vaikkapa 500 vuotta sitten. Vallitsevien olosuhteiden ja elämän syntyminen on kohtuullisen tyydyttävästi kyetty selittämään, ja vaikka välillä mentäisiinkin hieman metsään, tiede kyllä korjaa itseään – ennemmin tai myöhemmin. Ottamatta kantaa mahdollisiin muihin älyllisiin olentoihin, tämänhetkisen tiedon valossa vaikuttaisi siltä, että kaikista lajeista ihminen on ainoa, joka kykenee älylliseen ajatteluun ja olemassaolonsa pohdiskeluun. Aikoina jona tiede ei ollut lainkaan tai riittävästi kehittynyttä, ihminen ryhtyi antamaan selittämättömille tapahtumille merkityksiä, jotka riittivät tyydyttämään luontaisen ihmettelyn tarpeen. Tästä historiallisesti tärkeimpänä esimerkkinä voidaan pitää uskontoja, mutta myös esimerkiksi vaikkapa taikuutta. Nykyihmiselle on melko selvää, miksi kahden erilaisen aineen yhdistäminen aiheuttaa savua, tai miksi näennäisen tyhjään tilaan muodostuu palamisreaktiossa värillisiä liekkejä. On kuitenkin erinomaisen mielenkiintoista, että vielä tänäkin päivänä esiintyy lukuisia uskomuksia, jotka eivät pohjaudu muuhun kuin yksilöiden subjektiivisiin kokemuksiin. Osittain niiden esiintyminen voidaan varmasti selittää edellä mainitun perusteella, ja voin toki jatkaa tästä enemmänkin, mutta teksti on jo nyt niin pahuksen pitkä, että hyppään eteenpäin.
Monet ihmiset kuitenkin kokevat, että vaikka he ovat saaneet luonnosta (tai universumista…) riittävästi tietoa selittääkseen monet arkiset ja epäarkisetkin havaintonsa, heidän mieltään jää kuitenkin riivaamaan kysymys vaikkapa elämän tarkoituksesta. Monet akateemisetkin ihmiset edustavat jotakin uskontokuntaa tai elämänfilosofiaa, ja vaikka voidaan toki puhua kulttuurirelativismista, ajatukset kuten Intelligent Design tai antrooppinen periaate ovat myös saavuttaneet omanlaistaan suosiota. Luonnontieteelliseen ajatteluun nojautuen monet meistä hylkäävät kuitenkin tällaiset ajatukset, sillä ne muun muassa yksinkertaistavat asioita, tarjoavat valmiiksi pureskeltuja vastauksia, edistävät laumautumista, tai kuten Mattih totesi, niillä ei oikeastaan voida selittää mitään. Kuitenkin olemme luonnontieteiden ansiosta oppineet asioiden tapahtuvan monesti syy-seuraussuhteita noudatellen, ja tähän kulminoituukin takaa ajamani ajatus. Itse ajatuksen ja sen ympärille muodostuvan kysymyksen muotoilu on hankalaa, mutta sen voisi esimerkiksi esittää muodossa ”Miksi on älyllistä elämää, ja mikä on sen tarkoitus, jos sellaista ylipäätään on?”
Ennen kuin joku neropatti sanoo, että miksi kaikella pitäisi olla jokin tarkoitus, myönnän toki, ettei tarvitsekaan, mutta hauskempaa tätä näin on lähestyä
Nostan vielä esiin muutaman tämän pyörittelyn ympärillä pyörineen ajatuksen:
• Koulufysiikassa ainakin opetetaan aineen pyrkivän mahdollisimman energiatehokkaaseen tilaan, oktettiin. Voiko ihmismieli saavuttaa vastaavan tilan, pyrkiikö ihmismieli siihen, tai onko tiedontavoittelumme perimmäinen syy jokin vastaava?
• Ihminen on fysikaalisena ja kemiallisena yksikkönä kone, jonka toimintojen avulla aivot ja tietoinen mieli tekevät tulkintoja havainnoista. Kyllä, olen kysynyt itseltäni, mikä yhdistää mielen ruumiiseen...
• A priori –tieto
Huh. Toivottavasti nyt on höpöttänyt ihan puuta heinää, ainakin kirjoittamiseen kului hetki aikaa
Pyytäisin vielä hyvässä hengessä, että Kalju ja muut mahdolliset uskovaiset, älkää vastatko: koska Jumala, koska Jeesus, koska Allah. Tarkoitukseni ei ole väheksyä uskomuksianne sinänsä, mutta tässä pohdiskelussa nuo vastaukset on kannaltanne valitettavasti ehdottomasti hylätty. Uskonnoista keskustelu noin muuten on ihan mielenkiintoista, mutta tässä kohtaa vallitevan paradigman vastainen menettely johtaa vain turhanpäiväiseen väittelyyn.
