ringside sanoi:
Olen vahvassa oppositiossa argumenttisi kanssa. Mielestäni täällä on esitetty ainoastaan argumentteja positiivisen väitteen "evoluutio on totta" puolesta. Tästä on sitten härskisti johdettu päätelmä: "Jumalaa ei tarvita". Logiikka ja argumentaatio on sitten asia erikseen. Negaatiota ei todisteta tieteellä, eikä myöskään logiikalla. Vähän kuulostaa hassulta kemian gradun hypoteesilta, että "Mä aion todistaa, että yhtä alkuainetta, jota ei ole olemassa, ei ole olemassa". Negaatio tarkoittaa sitä, että asiaa ei ole meidän maailmankaikkeudessamme. Tota ei tietenkään pidä sotkea tuplanegaatioon eli "ei ole niin, että jumala ei ole olemassa", mikä on tietenkin positiivinen väite. Tästä eteenpäin ei liity Kummoseen, vaan enemmänkin Heikin jne. diskurssiin:
Mun mielestä tässä on lähinnä retorinen kamppailu klassisessa asetelmassa empiristit vs. rationalistit. Aistien havaitsema tieto vs. Järjellä "päättelemällä" saavutettu "tieto". Rationalistit turvautuvat ihan samoihin argumentteihin kuin Tuomas "homo" Akvinolainen. "Syiden ketju ei voi jatkua loputtomiin, pitää olla ensimmäinen syy", "Tämä asia on lähes täydellinen, tällä täytyy olla suunnittelija", "Maapallo on juuri oikealla kohdalla, tämä ei voi olla sattumaa".
Pistänpä tähän huvikseni pari suoraa lainausta Tuomaalta (1225-1274). Eikö ole häkellyttävää huomata, miten samankaltaisesti se tiettyjen ihmisten järki toimii armon vuonna 2004?
"Mikä liikkuu täytyy olla jonkun toisen liikuttama ... tämä ei voi jatkua äärettömiin, koska siinä tapauksessa ei olisi ensimmäistä liikuttajaa ... tästä syystä on välttämätöntä päätyä ensimmäiseen liikuttajaan, jota mikään muu ei liikuta; ja sen jokainen ymmärtää jumalaksi" (Summa Theologica, I, Q. 2. Art.3)
"Ei ole mahdollista seurata vaikuttavia syitä äärettömyyksiin ... on välttämätöntä myöntää, että on olemassa ensimmäinen syy, ja tälle jokainen antaa nimen jumala" (Ibid)
"Näin täytyy olla jotain, joka on kaikkien olioiden olemisen hyvyyden ja kaikkien muidenkin TÄYDELLISYYDEN muotojen syy; tätä kutsutaan jumalaksi" (Ibid, mun isot kirj.)
"Oliot saavuttavat päämääränsä suunnitelmallisesti eivätkä vain sattuman kauppaa" (Ibid)
Viljelemällä "sattuman", "täydellisen" ja "epätodennäköisyyden" käsitteitä yhdistettynä biologisiin ja fysikaalisiin fatkoihin, tuotetaan ajatus siitä, että maailmankaikkeus olisi jotenkin "rakennettu" tai "järjestetty". Tai tarkemmin; tuotetaan ajatus siitä, että on JÄRKEVÄMPÄÄ uskoa luomiseen kuin kosmologiseen sattumaan. Tieteelliset faktat jotenkin "viestivät" meille näkymättömästä ukkelista. Logiikan kanssa tällä retoriikalla ei ole mitään tekemistä. Eikä kausaalisuuden tai empiriikan. Siinä ainoastaan vedottaan ihmisnisäkkään psyykeessä olevaan, hybriseen tarpeeseen, selittää maailmankaikkeus. Tämän ketjun empiristeillä ei tuota tarvetta ole. Empiristi viittaa siihen, että evoluutiosta on kosolti empiiristä faktaa, ja jumalasta nolla. Rationalisti viittaa siihen, että jumalaan uskominen on fiksua, koska "eihän tämä voi olla sattumaa/tyhjästä ei voi syntyä mitään/silmä on täydellinen"
Rationalistien retoriikka myöskin usein onnistuu hämäämään sen tosiasian, että kyseessä on puhdas usko paranormaaliin ja yliaistilliseen. Periaatteessa umpipuhdasta skitsofreniaa; Näkymätön ukko näkee mun ajatukset. Jos olen tuhma, se rankaisee mua siitä. Se tietää etukäteen kaiken mitä mä teen. Se haluaa, että mulla on mahdollisuus päästä mikä-mikä-maahan. Se duunas sen silleen, että sen poikaa kidutettiin. Se poika herätti kuolleita ja käveli veden päällä. Jos mä olen tuhma, mä joudun tuleen. Se näkee nytkin, mitä mä kirjoitan. Mä kirjoitan, mitä mä kirjoitan, koska se on päättänyt näin.
Musta on täysin uskomatonta, että uskovaisuutta ei ole määritelty mielisairaudeksi. Ontologisena systeeminä se ei eroa skitsofreniasta mitenkään. Vain nimet ovat vaihtuneet. Ehkä juuri uskonto on paras esimerkki sille, että sairaan ja terveen raja on täysin sopimuksen varainen, enemmistön päättämä, juttu.
Ja mä hetken kuvittelin, ettei tällä threadilla olisi enään mitään annettavaa ihmiskunnalle. :thumbs:
Elikkä siis: rationalismi ja empirismi äärimmilleen vietynä molemmat sisältävät ongelmia. HC empiristi uskoo vain siihen, mitä näkee, ja rationalisti kaikkeen, minkä järki voi todeta oikeaksi. Empiristi menee pimeään, eristettyyn kaappiin, ja kadottaa itsensä ja ulkomaailman. Rationalisti taas voi todistaa, sekä sen, että kaappi on olemassa, ja ettei se ole. Voisi sanoa, että empiristi on sairaalloisen likinäköinen, ja rationalisti kärsii pahasta karsastuksesta.
Vuonna xxx eKr joku rationalisti tuumaili, että maailma on pyöreä, laskipa vielä ympärysmitankin melko tarkkaan. Toinen, oliko se Democritos, tuumaili, että on oltava pienin mahd. yhteinen, jakamaton tekijä, joka yhdistää maailmankaikkeuden. Hän pilkkoi aineen osiin mielessään, kunnes päätyi johonkin, jolle antoi nimeksi atomos, jakamaton. Tosi empiristi, joka ei järkeen luota, asuu vielä tänäänkin pannukakulla, jota Aurinko ja Kuu kiertävät. Toisaalta puhdaus järkeily vailla empiiristä todistusaineistoa saattaa johtaa eriskummallisuuksiin: Tottahan suuri kivi putoaa nopeammin kuin pieni... Ihmisen järki on erehtyväinen, mutta suureksi avuksi. On unelmoitava jostain ennen kuin voi toteuttaa sen.
Eli empiristi luottaa järkeen liian vähän, ja rationalisti liikaa. Se mies, joka pudotti punnukset, ison ja pienen, Pisan kaltevasta tornista nähdäkseen, mikä on loppujenlopuksi totta, on esimerkki siitä, mitä me ihmiset kaikki loppujenlopuksi olemme: rationaalisia empiristejä. Pragmaatikoita. Miehiä, naisia, lapsia, uskovaisia ja ateisteja. Tummia ja valkoisia. Ihmisiä, jotka yrittävät tulla toimeen tässä maailmassa sillä, mitä heillä on. On yhtä lyhytnäköistä moittia heitä siitä, että he luottavat järkeensä, kuin siihen, että he luottavat aisteihinsa. The truth lies in the middle of somewhere...
Jokaisella ihmisellä on perspektiivinsä maailmasta, jossa elää. Kuka on tuomari sille, kenen näkökulma on arvokkain ja oikein? Varmasti jokaisella on jotain oikein, ja yhtä varmaa on, että kaikilla löytyy tarkastamisen varaa. Linssiä, joka on hieman sumea, ei heitetä pois, tai isketä palasiksi, vaan sitä hiotaan, kunnes se on tarkka omistajalleen.
Tämä toisten näkökulmien hiominen ei saa tapahtua survomalla omia ajatuksiaan siitä, mikä on mielestään oikein, toisille. Ihminen, joka ymmärtää sen, miten vähän tietää, ja osaa arvostaa sitä, miten paljon jo ymmärtää, osaa antaa tilaa myös toisenlaisille ajatuksille ja ihmisille. Ihmiskunta ei ole yksi näkemys tai idea, vaan yksilöidensä summa. Ota yksi pois, niin sinulla on vähemmän.
Tähän loppuun voisin lainata muuatta kanssaselviytyjää, ihmistä, jolla oli oma näkemyksensä yli 400 vuotta sitten:
Yksikään ihminen ei ole saari,
täydellinen itsestään; jokainen on palanen mannermaata,
kokonaisuuden osa; jos meri huuhtaisee mukaansa maakimpaleen,
niin Eurooppa pienenee vastaavasti,
samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,
sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;
äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään kenelle kellot soivat;
ne soivat sinulle.
John Donne
.
Mikä tutkimus? Missä julkaistu?
