Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Suomessa ei ole tapahtunut yhtään terrori-iskua mutta tämän ketjun perusteella tässä on jo onnistuttu. Ainoa vaan että suomessa ihmiset on suuttunut hallinnolle ihan vastakkaisesta syystä.
Tää varmaan menee ihan kuuroille korville mutta jos mietitte pitkällä kaavalla mitä kaikkea Ranskassa on tapahtunut vuosien aikana niin hommahan on kasvanut vähitellen.
-2015 Charlie Hebdo -> väkivaltaisuudet muslimeita kohtaan alkoivat kasvaa
-Bataclan -> Ranska lisäsi joukkoja Syyriassa
Ja tämän jälkeen tapahtui historian suurin yhden ihmisen suorittama terroriteko.
Moni ei tunnu ajattelevan asiaa viime kesää pidemmälle ja syy-seuraus suhteita sen enempää. Kunhan vain ollaan vihaisia.
alkuperäinen syy on monimutkainen vyyhti mikä on lähtenyt liikkeelle jo ennen kuin suomessa ihmiset edes osasivat olla rasisteja. Edes minä en tiedä mikä se alkuperäinen syy on mutta tuosta tapahtumaketjusta mitä rasnkassa on tapahtunut voi hyvin nähdä mitä seurauksia tietyillä teoilla ja tapahtumilla on. Se että tälläsiin asioihin etsitään jotain yksinkertaisia vastauksia on hölmöä ja aivan turhaa.Eli alkuperäinen syy on kantaväestössä, rasismissa, sotatoimissa, mutta ei tietenkään näissä tekijöissä tai heidän kulttuurissa? Tämä tilanne tietysti lisää epäluuloisuutta, rasismia ja äärioikeiston kannatusta. Voit itse päätellä, että missä järjestyksessä asiat tapahtuu syy/seurausketjussa. Onko epäluuloisuus, rasismi ja äärioikeisto ensin, mikä sitten aiheuttaa muslimien maahanmuuttoa/ongelmia vai toisinpäin?
Kuten missä? Kuten ranskassa? No jos suomalaiset jatkaa samaan tahtiin mitä tälläkin hetkellä niin todennäköisyys on hyvin pieni että täällä jossain räjähtää. Edelleenkin viittaan siihen mitä Ranskassa on tehty jotta päästään tuohon tilanteeseen mikä siellä nyt vallitsee. Suomessa on pitkä matka että ollaan samassa tilanteessa.Kerros Crcc mitä suomen ja suomalaisten sitten pitäisi tehdä jotta meillä ei käy samalla tavalla kuin muualla mailmassa?
Toisaalta vähintään yhtä todennäköisesti osuvat oikeisiin sodan johtohahmoihin täysin randomilla, kuin liikenneonnettomuus tapahtuu kaikkien ajoneuvojen ajaessa oikein omia väyliään.
Ja terrori-iskuissa ei ole kyse sivullisten vaurioittamisesta, ne ovat "sivullisia/pakollisia uhreja", vaan halusta saada valvonta tiukkenemaan kohdemaissa, jotta niissä olisi paskempi elää, toiveena nostaa valvonta niin typeräksi että oma kansa suuttuu hallintoonsa.
alkuperäinen syy on monimutkainen vyyhti mikä on lähtenyt liikkeelle jo ennen kuin suomessa ihmiset edes osasivat olla rasisteja. Edes minä en tiedä mikä se alkuperäinen syy on mutta tuosta tapahtumaketjusta mitä rasnkassa on tapahtunut voi hyvin nähdä mitä seurauksia tietyillä teoilla ja tapahtumilla on. Se että tälläsiin asioihin etsitään jotain yksinkertaisia vastauksia on hölmöä ja aivan turhaa.
Kuten missä? Kuten ranskassa? No jos suomalaiset jatkaa samaan tahtiin mitä tälläkin hetkellä niin todennäköisyys on hyvin pieni että täällä jossain räjähtää. Edelleenkin viittaan siihen mitä Ranskassa on tehty jotta päästään tuohon tilanteeseen mikä siellä nyt vallitsee. Suomessa on pitkä matka että ollaan samassa tilanteessa.
Suomessa ei ole tähänkään mennessä tapahtunut mitään koska Suomessa on tehty asiat eri tavalla kuin muualla. En mä keneltäkään voi kieltää ajattelutapaa että on ihan tuurista kiinni että suomessa ei porukka ole radikalisoitunut enemmän. Jos tuo on sun mielipide niin sitten on.Käytännön havainnot ja tilastot antavat aika helppoja vastauksia. Mitä vähemmän islamia, moskeijoja ja muslimeja, niin sen vähemmän väkivaltaa ja terrorismia.
Eli niin pitkään ennenkuin meillä Suomessa mitään tapahtuu, ei kannata huolehtia mistään? Kaikkia muita asioita voi nopeastikkin lainsäädännöllä korjata, paitsi haittamaahanmuuton ongelmia. Kun paska on jo housussa niin pyyhkiä voi, mutta puhdasta ei enää saa...
eli ton mukaan suomessa on ääriaineistoa enemmän kuin muualla mutta ne eivät ole Suomessa tehneet mitään? Kyllä se kuulostaa mun korvaan ihan siltä että täällä on jotain tehty eri tavalla. Tai sitten tässä nyt on vaan sellanen hemmetin simppeli asia mihin aikaisemminkin viittasin ton Ranskan jutun kanssa. Suomi ei ole millään tavalla ideaali kohde tehdä terroristi-iskuja.Itseasiassa Suomesta on lähtenyt suhteessa muslimiväestöön eniten muslimeita jihadisteiksi. Ei kuulosta siltä, että Suomessa olisi tehty asioita paremmin kuin muualla.
http://edition.cnn.com/interactive/2014/09/syria-foreign-jihadis/?hpt=hp_c1
eli ton mukaan suomessa on ääriaineistoa enemmän kuin muualla mutta ne eivät ole Suomessa tehneet mitään? Kyllä se kuulostaa mun korvaan ihan siltä että täällä on jotain tehty eri tavalla.
Suomessa ei ole tähänkään mennessä tapahtunut mitään koska Suomessa on tehty asiat eri tavalla kuin muualla.
Nimenomaan tätä oon hakenut koko ajan kun porukka vertailee muiden maiden tapahtumia ja Suomea keskenään.Voisiko olla, että Suomessa tehty isku ei saisi niin paljon kohua aikaiseksi ja muutenkin Suomi ei ole terrorismin vastaisessa sodassa mikään iso tekijä. Suomi on marginaalivaltio isossa mittakaavassa. Ehkä isku Pariisissa on hieman kovempi juttu kuin vaikka Helsingissä tai Tampereella.
Nimenomaan tätä oon hakenut koko ajan kun porukka vertailee muiden maiden tapahtumia ja Suomea keskenään.
Mutta sun mielestä on helpompaa uskoa siihen että kaikki mitä maailmalla tapahtuu on täysin tuurista kiinni?Minun on vaikea keksiä mitään sellaista asiaa, joka olisi Suomessa tehty paremmin. Meiltä on lähtenyt suhteessa paljon taistelijoita Syyriaan, kuten joku jo aikaisemmin taisi mainita. Ja kun katsotaan esimerkiksi työllisyystilastoja, niin luvut ovat suorastaan kauheita. Vanhukset laitostuu laitoksiin ja turvapaikanhakijat/työttömät jne ulkomaailmaan, kun kaikki tehdään valmiiksi ja mitään ei vaadita.
Minulla olisi ratkaisu ongelmiin, joka on leimattu mediassa junttimaiseksi ja rasistiseksi sanonnaksi. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Tämä olisi kaikkien kunnollisten ihmisten kannalta paras vaihtoehto.
Jos mietit kokonaisuutena miten Suomessa tehdään asioita (säännöt,poliisien toiminta) niin suomi on aika hemmetin paljon turvallisempi maa kuin moni muu maa. Suomi hoitaa ulkopolitiikkaansa ns. itsenäisenä maana. Suomi ei kuulu Natoon eikä muihinkaan liittoumiin jonka johdosta Suomea voisi leimata tiettyyn ryhmittymään. Suomi on tietyllä tavalla outolintu maailmanpolitiikan kokonaiskuvassa koska Suomi ei pyri tekemään minkäänlaista valtapolitiikkaa vaan on kiinnostunut enemmänkin siitä mitä rajojen sisällä tapahtuu.Mitä ja miten Suomessa on tehty eri tavalla?
Jos mietit kokonaisuutena miten Suomessa tehdään asioita (säännöt,poliisien toiminta) niin suomi on aika hemmetin paljon turvallisempi maa kuin moni muu maa. Suomi hoitaa ulkopolitiikkaansa ns. itsenäisenä maana. Suomi ei kuulu Natoon eikä muihinkaan liittoumiin jonka johdosta Suomea voisi leimata tiettyyn ryhmittymään. Suomi on tietyllä tavalla outolintu maailmanpolitiikan kokonaiskuvassa koska Suomi ei pyri tekemään minkäänlaista valtapolitiikkaa vaan on kiinnostunut enemmänkin siitä mitä rajojen sisällä tapahtuu.
Suomi on vähän niinkuin ison ryhmän hyvä tyyppi joka on kaikkien kaveri. Kukaan ei halua tapella sen kanssa koska se tuntuisi täysin tyhmältä ja turhalta.
Ei haittaa ollenkaan vaikka pidettäisiin vammaisina jos tulos on tämä. Toisaalta mulla on ehkä pikkusen erilainen kuva siitä millaisena ulkomaalaiset näkee suomalaiset. Ne siis jotka edes tietävät missä suomi on.Tjaa...suomalaisia ei taideta maailmalla ihan turhaan pitää naiiveina ja sinisilmäisinä hölmöinä...
Kuka olisikaan jo vuosi sitten osannut pelätä hallitsemattomaan pakolaisvirtaan liittyvät ongelmat?
Tämä ei nyt anna suoranaista vastausta, mutta laitetaan nyt kuitenkin:Olen ymmärtänyt että että Norja muutti Marraskuussa 2015 lakiaan ja päätti että rajavartijat eivät enää ota turvapaikkahakemuksia vastaan jos Norjaan yritetään turvallisen maan kuten Ruotsin tai Venäjän kautta. Tämä pysäytti käytännössä turvisten virran Venäjän kautta Norjaan. Miksei tässä maassa voitaisi tehdä samaa temppua? Norja kun käsittääkseni on allekirjoittanut kaikki kansainväliset sopimukset kuin muutkin ja ei ole vielä pudonnut mustaan aukkoon.
Maahanmuuttoviraston mukaan Afganistaniin, Irakiin ja Somaliaan voi tällä hetkellä palata kaikille alueille ilman, että siellä esiintyvät aseelliset selkkaukset sinänsä aiheuttavat vaaraa henkilölle, hänen pelkän läsnäolonsa takia.Niin ja semmonenkin tuli mieleen että miksei näiden hakemusten yhteydessä käytetä sisäisen paon mahdollisuutta? Sitä kun on käytetty mm. Ukrainasta tulevien turvapaikanhakijoiden kohdalla. Nyt kun esim. Somaliassa on turvallisia alueita.
Supo: Turvapaikanhakijoista merkittäviä vaikutuksia Suomen turvallisuudelle – tulijoilla kytköksiä väkivaltaisiin ryhmiinNo jos suomalaiset jatkaa samaan tahtiin mitä tälläkin hetkellä niin todennäköisyys on hyvin pieni että täällä jossain räjähtää.