- Liittynyt
- 11.6.2007
- Viestejä
- 339
- Ikä
- 34
Jepsistä jeps, päätin tällasen threadin tehdä, kun asia on jo pitkään askarruttanut minua. Haulla en löytänyt vastaavanlaista ketjua, joten avadutaampa uuteen.
Ideana siis se, että treenataan lihasryhmiä pitkin viikkoa, kuten otsikko sanoo. Esimerkiksi maanantaina teen hartian, ojentajat ja penkin. 1 liike ja noin 3 sarjaa (penkissä enemmän) per lihas. Siihen päälle 1 jalkaliike ja vatsoja. Sitten keskiviikkona teen selän kokonaan, tai kulmasoutua vaille. Tälläkertaa teen myös hartiat ja hauiksen ja vinopenan. 1 jalkaliike on myös mukana.
Perjantaina olisi taas penkki, ojentaja ja hauis. 1 jalkaliike ja hiukan vatsoja.
Jippohan tässä on se, että kun minulla on 2 eri liikettä per lihas (esim. ojentajalle ranskalainen maaten ja penkki kapealla otteella), niin teen ne ERI PÄIVINÄ. Jalkoja teen pitkin viikkoa myös, koska minulla on sulkapallo ti ja pe ja salini jalkatreenitila on erillinen ja en pidä treenata hirveästi siellä (kuulostaa typerältä mutta huomaan tylsistyväni siellä). Itse pidän vaihtelevasta treenistä, joten tuo on mukava ainakin.
Sitten seuraa tekstin pääkysymys: Onko sama/tehokkaampi/huonompi tehdä mainitsemallani tekniikalla (lihasta treenataan pitkin viikkoa), kuin perinteisellä jalat yhtenä päivänä, haukkari yhtenä, hartia toisena, rinta, ojentajat jnejnejne?
Ehdotuksia vain reippaasti tulemaan ja ehkäpä jopa asiallista ja rakentavaa keskustelua! Asia todellakin askarruttaa minua, joten olisi hienoa, jos joku kokeneempi voisi ratkoa ja selventää tätä vyyhtiä minulle.
Kiitos, ja tsemppiä kaikille pakkislaisille treeneihin :thumbs: