Vielä nyt ainakin yhden kerran otan kantaa tähän lisäpainoleuanvedon sääntökeskusteluun. Teen sen yksityishenkilönä eli seuraavat mielipiteet ovat (vain) meikäläisen henkilökohtaisia mielipiteitä tällä hetkellä 15.12.2013.
Suomalaisessa leuanvetokulttuurissa on eriäviä mielipiteitä siitä tulisiko lisäpainoleuanvedon kilpaurheilulajina olla olkanivelen ojentajia sekä kyynärnivelen koukistajia eristävää ”strict-leuanvetoa” vai koko kehon lihaksiston käytön mahdollistamaa ”kokovartalovetämistä”. Nykyaikaiset lisäpainoleuanvedon säännöt mahdollistavat kokovartalovetämisen ja säännöt menivät enemmistön äänestyksellä läpi. Äänestäjinä olivat vuonna 2012 virallisiin leuanvetokisoihin osallistuneet suomalaiset kilpaleuanvetäjät. Demokraattisessa päätöksenteossa mennään enemmistön tahdon mukaan ja vuonna 2012 virallisiin leuanvetokisoihin osallistuneet olivat todennäköisesti melko hyvä otanta tuomaan suomalaisten leuanvedon aktiiviharrastajien mielipiteen julki vuonna 2012.
Mielestäni hyviä puolia nykyaikaisissa lisäpainoleuanvedon säännöissä:
1) Säännöt tekevät tuomaroinnista yksiselitteistä, sillä ne ovat yksinkertaiset. Käytännössä sääntöihin on määritetty vain kaksi ydinkohtaa eli vedon aloituspiste (”Veto lähtee heilumattomasta roikunnasta kädet suorana eli kyynärnivelet oienneena”) ja lopetuspiste (”Leuankärjen tulee ylittää vetotanko sekä pysty- että sivuttaisuunnassa”). Nämä molemmat pisteet tuomareiden on helppo havaita ja lopetuspiste voidaan lisäksi rajatapauksissa tarkistaa vaikkapa videotuomaroinnin avulla. Aloituspisteessä päätuomari voi avustaa kädellään vetäjän heilumattomaan roikuntaan.
Jos säännöissä olisi rajoitettu jalkojen käyttöä jollain pykälällä, niin se lisäisi tulkinnan varaa tuomaroinnissa kovasti. Esimerkiksi voimaleuanvedossa on säännöt ”jaloilla potkiminen kielletty” ja ”jalkakulma on 45 astetta maksimissaan”, jotka ovat mielestäni huonot juuri vaikean tulkinnalisuudensa takia.
A) "Jaloilla potkiminen kielletty" - Mikä tulkitaan potkuksi? Onko se potku, jos jalka värähtääkin? Miten määritetään potku yksiselitteisesti?
B) "Jalkakulma on 45 astetta maksimissaan" - Tämä viitannee siihen, että lonkkanivel saa koukistua korkeintaan 45 astetta eli lonkkakulma saa olla pienimmillään 135 astetta (180 astetta on suorana oleva lonkkanivel). Miten tuomari voi nähdä onko lonkkanivel koukistunut 44 vai 46 astetta? 44 astetta pitäisi hyväksyä ja 46 astetta hylätä - jotta tuollainen tuomarointi oikeasti esimerkin mukaisissa rajatapauksissa onnistuisi, pitäisi jokaisella vetäjällä olla nivelpisteissä markkerit, vetosuoritukset pitäisi videokuvata ja vasta videoanalyysistä voitaisiin biomekaanisen analyysin avulla määrittää tarkka lonkkakulma. Tällä karrikoidulla esimerkillä tarkoitan sitä, että hyvät säännöt ovat sellaiset, että niissä ei ole tulkinnanvaraa ja tuomarointi onnistuu käytännöllisesti ja oikeudenmukaisesti kisatilanteessa.
2) Uusilla säännöillä nähdään todellisesti kuinka suurilla lisäpainoilla ihminen pystyy vetämään yhden leuan, sillä säännöt mahdollistavat kaiken ihmiskehossa olevan voimakapasiteetin käytön, joka on mahdollista käyttää leuanvetosuorituksessa.
3) Säännöt ovat myös kilpailijalle helpot. Heilumattoman roikunnan ja tuomarin ”vedä”-komennon jälkeen ei tarvitse miettiä miten vetää, vaan voi vaan luonnollisesti vetää täysiä ja antaa kaikkensa saadakseen leukansa tangon yli.
4) Kokovartalovetäminen on luonnollista ja brutaalia toimintaa. Säännöt mahdollistavat luovuuden käytön ja melko laajan tekniikoiden kirjon: ”strictistä saksipotkuun”.
5) Säännöillä oli niiden julkaisuhetkellä suomalaisten kilpaleuanvetäjien enemmistön tuki.
Voimailulajeissa ensin sääntöjä täytyy toki muuttaa siten, että enemmistö lajin harrastajista kokee säännöt hyviksi ja säännöistä on saatu poistettua tulkinnanvaraisuudet mahdollisimman hyvin. Sen jälkeen säännöt on hyvä jäädyttää, jotta eri kisojen tuloksia voi vertailla toisiinsa ja päästään luomaan tilastoja ja tekemään ennätyksiä. Tällainen luo pitkäjänteisyyttä ja ehjää lajihistoriaa sekä motivoi sekä uusia että vanhoja lajin harrastajia. Jatkuvat sääntömuutokset päin vastoin ovat urheilulajille tuhoisia ja voivat saada sekä harrastajat että yleisön turhautumaan lajiin.
Ominaisuusharjoittelussa tavoite määrittää järkevän liikkeen suoritustavan. Kilpaurheilussa säännöt määrittävät lajin. Itse ymmärrän ihan täysin noiden crossfit-leukojenkin idean kilpaurheiluajissa nimeltä crossfit. Säännöt ovat ilmeisesti, että alhaalla kyynärnivelten tulee suoristua ja ylhäällä leuan alapinnan täytyy käydä vähintään tangon yläpinnan tasolla ja that’s it. Crossfit-urheilijat kilpailevat usein aikaa vastaan erilaisissa ”kuntopiireissä” ja toki heidän lajissaan ”kisakuntopiirissä” vaadittava leuanvetojen toistomäärä kannattaa pyrkiä tekemään A) mahdollisimman nopealla tekniikalla ja B) mahdollisimman taloudellisella tekniikalla (mahdollisimman pienellä energiankulutuksella ja väsymisellä). Mielestäni noissa crossfitkisojen ”toistoleuanvedoissa” sääntöjä voisi kuitenkin tulkinnanvaraisuuden nimissä parantaa: kippileuoissakin pystyy ehkä näkemään, että kyynärnivelet käyvät suorana alhaalla, mutta sitä on vaikea kisatilanteessa tuomaroida, että käykö leuan alapinta tangon yläpinnan tasolla, sillä kippileuoissa leuka on usein niin kaukana tangosta. Suomalaisessa toistoleuanvedossa aloitus- ja lopetuspisteiden tulkinnassa ei ole vaikeuksia, sillä joka veto lähtee tuomarin merkistä ja päättyy leuankärjen pysty- ja sivuttaissuuntaiseen ylitykseen (+ pään osumiseen merkkistoppariin). Lisäpainoleuanvedossa lisäpaino rajoittaa tekemistä tosi paljon ja siksi lisäpainoleuanvetoon urheilulajina sopii mielestäni erittäin yksinkertaiset säännöt. Toistoleuanvedossa taas rajoitetumpi säännöstö toimii mielestäni paremmin (ilman lisäpainoja liian minimalistiset säännöt tekevät hommasta liian villiä), sillä se pitää tekemisen 100 % leuanvetona ja toistomäärät sellaisina, että kisoja on mielekästä seurata. Suomalainen toistoleuanvetokinhan on kokovartalovetämistä - siinä vain joka veto lähtee tuomarin merkistä, leuka ylittää tangon sekä pysty- että sivuttaissuunnassa, pää osuu merkkistoppariin, pleksi rajoittaa heilumista ja kippaamista, muttei estä niitä (jalat saavat osua pleksiin, muttei siitä saa potkia vauhtia), jalat ovat nilkkojen kohdalta ristissä ja otetta ei saa vaihtaa/irrottaa kesken suorituksen. Mielestäni toistoleuanvedon säännöt ovat erinomaiset, koska niissäkään ei ole tulkinnan varaa.
Laitetaan nyt kirjoituksen loppuun yhdeksi esimerkkisuoritukseksi miesten -70 kg sarjan tämänhetkinen SE-suoritus toistoleuanvedossa – 39 toistoa (Teemu Sivonen 2013):
…ja vielä omat -100 kg sarjan SE-rimpuilut viime kesältä (34 toistoa):
PS. Se on hyvä, että asioista keskustellaan. En tiedä kuka on SLRY:n puheenjohtaja kaudella 2014-2015, mutta kaudella 2013-2014 se olen minä. SLRY on demokraattisesti toimiva yhdistys ja puheenjohtajalla on yksi ääni kuten muillakin. Puheenjohtaja joutuu kuitenkin tekemään hirveän määrän ilmaista talkootyötä lajin eteen. Itselleni motivaationa tuossa työssä on toiminut se, että saisimme hauskoja leuanvetokisoja lajista tykkääville ympäri Suomea ja saisimme luotua tasapuolisen ja ammattimaisen kilpailujärjestelmän. Ei ole aina kiva toimia saman lajin parissa sekä urheilijana että yhdistystoimijana, mutta suomalaisessa kilpaleuanvedossa on tällä hetkellä sellainen tilanne, että laji ei kehity, jos me urheilijat emme itse tee töitä sen eteen, että se kehittyisi. Toivoisin, että pitkällä aikavälillä SLRY olisi Suomessa yhtä kuin kaikki suomalaiset kilpaleuanvedon harrastajat ja kilpaleuanvetokulttuurista muodostuisi SLRY:n avulla juuri sen näköinen kuin enemmistö lajin harrastajista haluaa. Mielestäni voisimme leuanvetopiireissä nähdä suurena mahdollisuutena sen, että urheilijoilla on suora demokraattinen vaikutusmahdollisuus lajin kehittymiseen olemalla SLRY:n jäsen. Näin ei ole monessa urheilulajissa. Heidän ketkä toimivat lajin parissa sekä urheilijoina että SLRY:n luottamustehtävissä on vain syytä aina muistaa, että yhdistyshommissa ajetaan lajin etua – ei omaa etua. Tämä on ollut oma lähtökohtani tähän toimintaan. SLRY:n puheenjohtajana voisin toimia niinkin, että vetäytyisin kokonaan näistä keskustelufoorumien keskusteluista, mutta haluan olla täällä mukana yhtenä leuanvetäjänä kuten te kaikki muutkin. Se, että olen SLRY:n puheenjohtaja ei tee minusta sen kummempaa kuin muistakaan leuanvetäjistä tai SLRY:n jäsenistä. Sen se tekee, että olen sitoutunut tekemään lajin talkoohommia ainakin toimikauden 2013-2014 loppuun asti. Foorumeilla pyörin kuitenkin yksityishenkilönä ja erilaiset ehdotukset SLRY:lle tulee lähettää SLRY:n sähköpostiin
yhdistys@slry.fi, josta SLRY:n hallitus pääsee lukemaan viestit. SLRY:n hallitus äänestää puolletaanko ehdotuksia vai ei. Hallitus valitaan joka vuosi vuosikokouksessa paikalle saapuneiden jäsenten toimesta. Toimikaudella hallitus käyttää päätösvaltaa. Jos jokaisesta pikkuasiastakin järjestettäisiin joka kerta jäsenäänestys, olisi päätöksenteko liian hidasta (tästä syystähän toimivaltaa käyttävät elimet ovat olemassa demokraattisissa järjestelmissä). Koitetaanhan porukalla rakentaa mukavaa ja rehtiä kilpaleuanvetokulttuuria ja jätetään riiteleminen vähemmälle. SLRY on työkalu sekä nykyisille että tuleville leuanvetopolville rakentaa lajia – yhdistys säilyy, mutta sitä pyörittävät aktiivitoimijat muuttuvat – yhdistystä ei omista kukaan – se on kaikille leuanvetäjille.
-Tuomas
mikä vaikuttaa asiaan.
