Laikkaripäiväkirjani, 7 vk 5 kiloa.

juu sanoi:
Ei ei ei. En tarkoittanut että PVpointsit olisi jotenkin huono asia, kunhan vaan ne pisteet saa kunnon ruoasta. Sinä ainakin kirjoituksiesi perusteella olet menossa aivan oikeaan suuntaan ravinnon osalta, eli terveellisempää safkaa. Pistesysteemi on varmasti ihan jees, koska sillä on helppo seurata kaloreita, mutta sellaiset lihavat, jotka jättävät viimeisetkin kunnon ruoat pois jotta voisivat syödä ne päivittäiset mässynsä ja sitten valittavat että eivät millään laihdu, ovat mielestäni tehneet tuolle systeemille aika ikävän stereotypian. Kunnon ruokaa voi sitä paitsi syödä enemmän, eikä näin ollen ole koko aikaa nälkä, eikä dieetti siten olekkaan enää niin hirveä asia.

Treeni kannattaa aivan oikeasti ottaa mukaan - ei sen ole tarkoitus olla mitä hooceekehonrakennusoksennusraudanvääntöä, vaan ihan perustreeniä että ne lihat alkaisivat tulemaan esiin ja aineenvaihdunta nopeutumaan.

Ah, ookoo. Ymmärsin vähän pieleen, juu ei se sitä tarkoita että namia vaan se 600gr ja salaattia 7 lautasta.. :) Itse olen pyrkinyt pitään aina sen 2 ateriaa, mutta ne on ollut tosi hiilaripitoisia.
Eli johtopäätös, kun seuraan pisteitä kalorimäärän oikeanapitämiseen, mutta muuten valitsen ruoka-ainekset proteiinipitoisesti, ja käytän sen 1800kcal _ruokaan_ ollaan oikealla tiellä.
 
fish sanoi:
juu:n kommenttiin vielä, että ei ne tule takaisin ne kilot kun laskee niitä pointseja ja samalla opettelee että mikä se ravintoainesuhde pitää olla. Eikä tässä enää ole kuihtumisen vähentymisen pelkoa, suurin työ on jo tehty. Loppu on hienosäätöä.

Näin siis jos niitä pisteitä laskee jatkuvasti eikä siis lopeta kun haluttu paino on saavutettu. Jos wondadogin tavoitepaino on tuo olikos se 95kg, niin sitten ei suurta vaaraa ole, mutta jos aikoo päästä kokonaan ylipainosta, niin varmasti on edessä dieetin hidastuminen, jos ei ala vastapainoksi liikkumaan enemmän.

fish sanoi:
Väittäisin, että normaalin suomalaisen on lähes täysin mahdotonta "vetää koko ruokavalio sileäksi ja kasata uusiksi".

Varmasti suurimmalle osalle onkin, mutta ei kaikille. Uskon, että osalle tuo voi olla helpompi tapa, jos oikeati haluaa kerralla päästä paskoista elämäntavoista.
 
Mun mielestä Wondadog on menossa kovaa vauntia oikeaan suuntaan. Ainoa mikä mua häiritsee on toi, että aamupalaa ei käytännösä ole ja iltapala on noin hiilaripainoitteinen. Jos vaikka pystysit ruisleipäpala kerrallaan siirtämään niitä iltapalasta aamupalaan niin mentäs vielä parempaan suuntaan. Tiedän että joillekin on vaikeata syödä mitään heti aamulla (kuten vaimollani), mutta pikkuhiljaa sitä oppii syömään aamuisin. Keho kun ei tartte yöllä hiilaria niin sitä on illalla ennen nukkumaanmenoa turha syödä, menee helposti läskiksi. Koittaa opetella syömään ne aamulla ja sitten iltapalla tekee vaikka munakkaan johon silppuaa sipulia, jotain vähärasvaista leikkelettä ja laittaa sopivasti mauisteita. Hiilareita nolla ja varmaan suuremman osan mielestä vielä hyvän makustakin.
 
fish sanoi:
Jos pystyt hallitsemaan omia ruokailutottumuksiasi laskemalla pisteitä, niin mitä vikaa siinä on (vaikka mainitsemassasi ateriassa oli liikaa hiilihydraattia ja liian vähän proteiinia, mutta kyllä se siitä

Niin, noissa PV:n pisteissähän on nimenomaan juuri se vika, ettei siinä eritellä proteiinin, hiilareiden ja rasvat osuutta sen kummemmin. Eli jos laskee päivittäiset syömisensä pelkästään pisteillä, niin pisteet (=kalorit) saa varmaan sopivaksi, mutta kokonaisuus saattaa koostua jopa lähes pelkästään hiilareista.

Eli kuten jo joku aikaisemmin sanoi, niin helposti mennään siihen, että aamulla punnitaan suunnilleen joka kaurahiutale ja sitten vedetään päivänmittaan sipsejä ja huomataan, että pisteet tuli täyteen. Okei, sitten ei enään syödä mitään ja ollaan tyytyväisiä. Ei tullut syötyä liikaa, koska pisteitä kertyi sopivasti. Näin ei tietysti käy jos on asiaan perehtyny, mutta monikohan painonvartioita harrastavista ymmärtää esim. hyvän rasvan merkityksen?

Jos on tottunut syömään hyvin epäterveellisesti ja ylipainoa on selvästi, niin mielestäni ei kannata kaikkia mahdollisia muutoksia tehdä kerralla ruokavalioonsa. Homma tyssää alkuunsa aika helposti. Tässä viestiketjussa on monia hyviä vinkkejä tullut ja ilmeisesti niistä Wondadog on monia jo omaksunutkin. Hyvä niin.
 
Kimple sanoi:
Niin, noissa PV:n pisteissähän on nimenomaan juuri se vika, ettei siinä eritellä proteiinin, hiilareiden ja rasvat osuutta sen kummemmin. Eli jos laskee päivittäiset syömisensä pelkästään pisteillä, niin pisteet (=kalorit) saa varmaan sopivaksi, mutta kokonaisuus saattaa koostua jopa lähes pelkästään hiilareista.

Tuo on totta, hiffaan sen nyt...

Kimple sanoi:
Jos on tottunut syömään hyvin epäterveellisesti ja ylipainoa on selvästi, niin mielestäni ei kannata kaikkia mahdollisia muutoksia tehdä kerralla ruokavalioonsa. Homma tyssää alkuunsa aika helposti. Tässä viestiketjussa on monia hyviä vinkkejä tullut ja ilmeisesti niistä Wondadog on monia jo omaksunutkin. Hyvä niin.

Kiitti. Juu, kyllä toi iltaruokailu on tarkoitus muuttaa nyt kertaheitolla, se onnistuu. Toi duunipaikan päivällinen on vähän hankalampaa.
Aamiaista en ole syönyt, kun aamulla ei ole yhtään nälkä. Johtuuko sitten yliannostuksesta hiilareita illalla, saatan välillä vetää meinaan 12 siivuakin sitä ruisleipää. Koitan siirtää niitä aamuun. Luulisitteko että aamusella ja iltasella joku 4-6 siivua juuston ja kinkun kanssa olisi parempi?

Muita muutoksia tarvii odotella hetkinen, mutta lähden näillä liikkeelle...
PS. Ette muuten tiedä mitkä vierotukset on just nyt namista.. :)
Vaikka kyseessä on vain yksi päivä, mutta noin viikko putkeen olen joka aamu hakenut sen 100gr tosta alhaalta namia, tiedän että parin päivän päästä se helpottaa. Ja kun siihen tottuu, se helpottaa... Se on kai vähän sellanen tapa...
 
Wondadog sanoi:
(klipklip) Toi duunipaikan päivällinen on vähän hankalampaa. (klipklip)

Olisiko mahdoton ajatus ottaa eväät mukaan töihin? Sillä tavalla saisit koostettua juuri sellaisen lounaan kuin haluat. Mimmien palstalla on hyvä threadi tästä aiheesta, nimeltään muistaakseni mitä lounaaksi tjsp, käyhän vakoilemassa! Ja kyllä yleisellä puolellakin on (lounas)eväistä paljon keskusteltu, jos et heti uskalla tyttöjen puolelle tirkistellä... ;)
 
Hiiop

Oletteko maistanut Pirkan aasia, Thai sweet chili sauce kastiketta. Sitä muutama tippa riisin ja kanan sekaan :kuola:. Ei kaipaa muuta kastiketta.

Wondadogille tsemppiä olet tehnyt mihen työn muuttaessasi ruokavaliota parempaan ja järkevästi omaan tahtiin. Juuri näin päästään pysyvään muutokseen. :worship: Nyt vaan sinne salille niin alkaa kroppa muotoutuun A:sat V:ksi.
 
Täyttä totta tuossa ylempänä olevat. Itse pudotin painoani kuudessa kuukaudessa n. 15kg ja samalla tuli lihasmassaa aika paljon. Eikä tarvinut olla nälissä. Tarkoitus tässä olisi vielä laihdutella. Karkit on kyllä pahasta ja tuollaiset ruokailutavat kaukana dietistä. Ei sillä, ettei itselläkin tulisi herkuteltua välillä :). Silti kannattaa vähän katsella järjellä mitä syö, eikä niillä "pointseilla". Tsemppia diettiin kummiskin.
 
Olen seurannut mielenkiinnolla tätä ajatustenvaihtoa ja Pakkotoiston muitakin thredejä eritoten painonpudotusta/ rasvanpolttoa koskevia. Olen imenyt vinkkejä ja tietoa ko. aiheista ja onnistunut pudottamaan painoa tähän mennessä n. 16 kg 3 kk:ssa, kiitos ja kumarrus siitä Pakkotoistolaisille. Paino on lähtenyt lähes 100% rasvoista.

Omalla kohdallani koko homman peruspilareina ovat olleet järkevä ruokavalio, aamuaerobinen, salitreeni ja yleisesti koko ajatusmaailman muutos.

Kuten Wondadogille itsellenikin maistui mukavasti kaikki makea. Aloitettuani diettauksen sis. kaikki öljyt ja vitamiinit yms. aamusella otin annokseen mukaan myös kromin. Liekö se auttanut, mutta makean himo katosi lähes samantien. Kannattaa kokeilla!?

En ole vielä päässyt päämäärääni, mutta asia etenee tosi mukavasti paino laskee n. 0,5-1,0 kg/ viikossa. Haaveena on, että ensi vuoden alussa voisi pitää jonkinlaisen massakauden ja sitten taas ennen kesää kiristelyn.
 
Kun miettii järjellä tota hommaa niin kyllä on joka tapauksessa pakko nostaa hattua kaverille joka tekee noin isoja muutoksia. Se vaatii itsekuria ja motivaatiota.

Ehkä Painonvartijoiden pojot ei ole optimaalisin tapa säilyttää lihoja ja tiputtaa rasvaa, mut mun mielestä pääasia on se et kaveri on tehnyt jo isoja muutoksia. Moni ei tee mitään muuta kuin jahkaa asiassa kuin asiassa.

Ja nyt kun tietoa tulee siitä fiksummasta ruokavaliosta pyrkii hän myös noudattamaan/soveltamaan niitä neuvoja.

Hyvä tosta tulee ja hattua pitää kyllä jokaisen nostaa tollasille suorituksille.

Fiksun kokovartalon kattavan treenin ja maltillisesti hiilareita/riittävästi proteiinia/unohtamatta rasvoja,kun tohon vielä jaksaa yhdistää niin pysyy paino jatkossakin hallinnassa ja sitä kuuluisaa lihastakin alkaa kehittyä siihen rankaan. :thumbs:
 
maximillian sanoi:

Päivää.. :)
Mitähän mä sähläsin ton nickkiasian kanssa.
Arvelin vaan muistaneeni väärin kun et alussa kauheesti kommentoinut.
Joo, seurataan nyt, voi olla että joudut tekeen mulle simppelin ohjelman kun seuraavan kerran nähdään...
Mut kyllä tää sivusto pahaa riippuvaisuutta aiheuttaa.. :lol2:
 
Tää tehdään 7pvä/vko

Penkkiä 10x10 failureen
Haukkaria 10x10 failureen

Siinä sulle ohjelmaa...:lol2:

Ja palautumiseen 6 hattaraa ja litra jädeä. :urjo:
 
Onneksi olkoon Wondadog.... :worship:

Olet jo askeleen, ehkä jopa harppauksen lähempänä hyvää kuntoa ja olotilaa.
Jos et ole jo tutustunut kovin paljoa proteiineihin ja muihin härpäkkeisiin, niin apu löytyy täältä.. Tietoa proteiineista yms.....

Tohon vielä puntti ja hieman muunneltu ruokavalio, niin hyvä tulee. Ja dieetillä ollessa treenin tarve korostuu.. Näin et menettäisi jo olemassa olevia lihaksiasi.

Tsemppiä muutokseen... :thumbs:
 
Missä vaiheessa dieettiä ois hyvä alottaa pitämään ns mässypäiviä?
Olen nyt viikon ollut dieetillä, pudotettavaa on 77-->70, rasvaprosentti tällä hetkellä n. 18. Olen melko vähäisillä hiilareilla liikenteessä ja ajattelin siksi pitää kunnon tankkauspäivän tossa viikon sisällä. En vaan yhtään tiedä onko se järkevää vielä tässä vaiheessa dieettiä.
 
Bricktop sanoi:

Muistaakseni sellaset 3-4 viikkoa kannattas ensin olla dietillä ja sitten vasta ottaa mässypäivä. Ja jos mässää kunnolla niin sitten kerran kahteen viikkoon ja jos hillitymmin niin sitten vaikka kerran viikossa.
 
Timba79 sanoi:

Homma selvä :thumbs:

Minkälainen mässäily lasketaan jo sellaseks että ei uskalla joka viikko pitää? Ajattelin sit tankkauksen tullessa jonkun pitsan tai pizza buffet lounaan vetästä ja sit loput tummasta riisistä, pastasta yms kotiruuasta.
 
vilma-liina sanoi:
Koita rakentaa päivän ruuat siten, että syöt aamulla hiilihydraattipainoisemmin, ja illalla taas enemmän proteiinipitoista ruokaa.
Hyvä proteiinipitoinen iltapala sinun eineksillä olis esim. usean valkuaisen munakas, jonne voit siivuttaa reilusti 3% tulikukko nakkimakkaraa.
Tulikukon ravintoarvot: 100g sisältää: 3g rasvaa, 21g proteiinia, ja hiilihydraatteja <1g.

Mistä kaupasta tota tulikukkoa saa? Kävin tänään kauppareissulla K- ja S-kaupoista kattomassa mutta kummastakaan en löytänyt. Kuulostaa nimittäin aika hyvältä nakilta :)
 
Bricktop sanoi:
Homma selvä :thumbs:

Minkälainen mässäily lasketaan jo sellaseks että ei uskalla joka viikko pitää? Ajattelin sit tankkauksen tullessa jonkun pitsan tai pizza buffet lounaan vetästä ja sit loput tummasta riisistä, pastasta yms kotiruuasta.

Kyllä tollasen varmaan jo voi viikoittainkin vetää. Varmaan kyllä riippuu että miten tiukalla dietillä on. Mutta jos tohon vielä lisää kunnon pussin karkkia ja sipsit ja limpparit niin sitten varmaan kannattaa mässätä harvemmin. Mutta jos syö vaan laadukkaasti ja "paljon" niin sitten toi kerta viikkoon kuulostas hyvältä. Kannattaa kokeilla vaan, ei sitä oikeen muuten omalla kohalla tiiä.
 
Bricktop sanoi:
Mistä kaupasta tota tulikukkoa saa? Kävin tänään kauppareissulla K- ja S-kaupoista kattomassa mutta kummastakaan en löytänyt. Kuulostaa nimittäin aika hyvältä nakilta :)

Oon joskus maistanut tuota, ajattelin kanssa käyttää tota, miksi ei ruuassakin...

Nyt kun olen hiffannut ton kompastuskiveni ruisleivän kanssa, 8-10 siivua tosiaan on sisältänyt aika lailla hiilareita ja kaloreita (pojoihin niitä kuin sai vetää just niin paljon kun halus... :( ) olen vähentänyt sitä reilusti. Ennen kun laitoin yhtä juustosiivua tai yhtä kinkkusiivua kohti toisen siivun leipää siihen päälle, niin sitä mätti minkä kerkes. Otan nykyään vain 2, max 3 siivua leipää ilman rasvaa, siihen päälle yksi juustosiivu ja 2 siivua kinkkua tai kalkkunaa ja sitten kurkkua reilusti. Pisteinä toi tekee 5, eli aamulla ja illalla tollanen jättää sitten vielä varaa työpaikan ruokaan, ja sitten riisimakaronikanaliha-ruokaan illalla :)

Pakko myöntää että kun nyt olen jättänyt namin pois, isot perunakasat ja noi leivät pois niin yhtä helvettiä tämä 3 pv on nälän kanssa ollut. Eiköhän toi elimistö kohta totu...

Hohhoijaa, tunnin kävelylenkki lastenvaunujen kanssa takana, nyt naapurin aitaa pystyttään... :whip:
 
Back
Ylös Bottom