Läheisen kuolema

[ZannaZ]

[avautuminen]
Shit! Sain eilen illalla tietää ku tulin kotiin että mun "tupla-mummu" on kuollut. 95 vuotta on todella kiitettävä ikä, mutta silti tää pysäyttää. On jotenkin tyhjä olo. Kauan se on ollut huonossa kunnossa ja tavallaan ollaan koko ajan tiedetty että kuolema voi tulla melke millon vaan, että periaatteessa olis voinu valmistua... Mutta ei, ei siihen vaan osaa valmistautua. Aina kun se tulee ni se on shokki...

:itku: Rest in peace. Isän mummu oli tooooodella rakas koko meiän perheelle. Isovanhemmat (tuplamummun tytär ja sen mies) tulee USA:sta ens viikon torstaina käymään. Mukava on niitä nähdä, mutta ei vois olla paskemmissa puitteissa :(

.... itkettää.... :itku: (ja sen myös näkee -> silmät "hieman" turvoksissa)

P.S. Tuli aika paskaan paikkaan tää kuolema, meikäläistä stressa muutenki päättötyö ja kaikkee ja nyt sitten vielä suruaika. Kiitos että sain purkaa sydäntäni...
[/avautuminen]

 

[Kiipijä]

Eipä tommoseen osaa koskaan oikeen mitään fiksua sanoa. Tuntuu jotenkin niin tyhmältä heittää, että kyllä se siitä, mutta kyllä se siitä. Pärjäile :haart:

 

[madjack]

Se on kyllä totta että näihin tilanteisiin ei osaa valmistautua koskaan. Osanottoni. :(

 

[turre101]

Häpeällistä myöntää että en oikeistaan nykyään tunne isovanhempiani tai sukulaisiani kauhean hyvin (luistanut niin monilta sukujuhlilta jollain verukkeella..), mutta yleensä läheisen kuolema on pelottava ajatus, todella. Jos esim. oma äiti, isä, sisko, faijapuoli, tyttöystävä, joutuisi vaikka liikenneonnettomuuteen.. ei sitä tiedä mitä tekisi.

Kuolemaa en ole joutunut pienen ikäni aikana vielä käsittelemään muuten kuin muutaman rakkaan lemmikkieläimen osalta, ja nekin on olleet ihan shokkeja.

Joskus se on vielä edessä mullakin, niin ikävää kun se onkin, mutta sitä ei sovi murehtia etukäteen.

Osanottoni, ja jaksamista! :thumbs: (<- Vähän epäsovelias hymiö, mutta..)

 

[armand]

Pärjäile!
Kolme vuotta sitten minulla kuoli ukki,eno ja mummo kuuden kuukauden sisään ja silloin oli hieman surullinen olo, mutta kaikesta pääsee ylitse. Jaksamisia sinne päin.

 

[ZannaZ]

vielä lisää...

Mainittakoon nyt vielä se että eilen vanhemmat olivat Turussa käymässä. Äiti oli enon synttäreillä ja isä kävin "tupla-mummua" katsomassa.... viimeistä kertaa. Korkeintaan tunti isän lähdön jälkeen tuli soitto että Aili on kuollut :itku: . Isän ottamat kuvat olivat viimeiset hänestä, ja isä taisi olla viimeinen joka hänet elossa näki.
Itse en ole niitä kuvia katsonut vielä.... :nielaus: en tiedä pystynkö...

Nyt tavallaan kaduttaa etten mennyt mukaan Turkkuseen, mutta minulla oli omat menoni. En vain päässyt... Aili-mummu, olit RAKAS :haart: . Nyt toivon vaan että mummi ja ukki pysyvät kasassa kun tulevat Jenkkilästä, ne kun eivät ole Ailia pitkään aikaan nähneet, pitkän välimatkan takia... Isälle myös voimia, hän joutuu about yksin hautajaiset ja kaikki järjestää...

Shit, että osaa olla vaikeaa
/me nieleskelee

P.S. Ei taida päättötyön tekemisestä tulla hevonvittuakaan nyt... :(

 

[Sinoli123]

Otan osaa, ei tähän voi oikein muuta sanoa kun kyllä se siitä ajan kanssa.

 

[Andy_T]

Oma mummo kuoli 9.2. ja hautajaiset olivat viikko sitten perjantaina. Mummo oli 88-vuotias ja kuntonsa ja kestavyytensä puolesta olisi voinut elää vaikka 100-vuotiaaksi. Yllättävä aivohalvaus kuitenkin vei teräsmummon manan majoille. Itse oletin aikaisemmin että olisin järkyttynyt enemmän mummon kuolemasta. Olihan hän läheisin ihminen joka perhepiiristäni on tähän mennessä kuollut. Jostain syystä kuitenkin otin uutisen aika kevyesti vastaan. Kun surin, surin lähinnä isäni ja setäni puolesta, joille äitinsä poismeno oli aika kova paikka. En surrut omasta enkä mummoni puolesta. Kuinka voisin olla pahoillani sellaisen ihmisen puolesta, joka on saanut elää niinkin kauan kuin mummo eli. Hän sai kuitenkin elää koko elämänsä kotonaan ja ilman sairauksia. Ja hän tiesi kuinka tärkeä hän oli lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Toivon että voisin itsekin lähteä samalla tavalla.

Jaksamista Zannalle ja kuten edellä mainittiin: kyllä se siitä. Kuolleilla on kaikki hyvin.

 

[Deat]

Mun toi.. totanoin mummon sisko (mikskä sitä sanotaankaan?) depas tossa just samana päivänä ku koulut alko, eli siis toisin sanoen: aikas QCnen päivä :D Se oli vast 66v, saman ikänen ku Saddam Hussein ja se kuoli syöpään. Se vähän harmitti ku mä kuulin jo pari viikkoo ennen sitä kuolemaa et se syöpä ei enää pyshykkään, mutta ku kukaan ei näyttäny reagoivan mitenkään, mä luulin et mä ymmärsin väärin ja ei se mihinkään kuolekkaan. Sen vuoks mä en käynykkään moikkaamassa sitä niinku olin suunnitellu, ja mun viimesiks sanoiks sille jäi "joo, venaa, mä pyyän sen puhelimeen". Se kuolinpäivä oli 12.8.2003. Oli tavallinen kesäpäivä, kävin salilla, tulin himaan, söin vajaan kilon punasta lihaa, katoin Rantojen Kunkun, sitte pelaillessa Helbreathia jossai kahen maissa mun mutsi avas mun huoneen oven (vaik kuin monta kertaa oon käskeny koputtaa :curs: ), kutsu mua nimellä, mä vastasin refleksinomasesti "joo joo, mä siivoon kyl koht tän perhanan huoneen!", mutta vastaus oliki "****** on kuollu 20 minsaa sitte." Se tunne oliki sitte ku 20000v sähköisku.

Mul oli joku ihmeen oikku ku mä rupesin sen jälkeen listaamaan asioita, mitä mä en ollu tehny sen kuoleman jälkeen, esim. treenannu Hackillä tai pelannu GTA: Vice Cityy mun serkun PS2:ella. Se tapahtuma kummitteli mun mielessä pitkään, mutta nyt mä oon jo päässy siitä kokonaan yli ja eiköhän tämä vainaakin ole jo tottunut nykyseen olotilaansa.
Noh, toivottavasti säki pääset siit pian yli! :kippis1:

 

[vauhti]

Itselläni on kuollut viimeisen 10 vuoden aikana melkoinen määrä lähisukulaisia ja suurin osa on sellaisia joiden kanssa on ollut tekemisissä.
Jotenkin olen jo niin turtunut ettei kenenkään lähimmäisen kuolema tunnu enään kovin pahalta. Tavallaan se tuntuu luonnolliselta ja täysin hyväksyttävältä.
kaikkeen tottuu....

 

[Nitsku]

Mainittakoon nyt vielä se että eilen vanhemmat olivat Turussa käymässä. Äiti oli enon synttäreillä ja isä kävin "tupla-mummua" katsomassa.... viimeistä kertaa. Korkeintaan tunti isän lähdön jälkeen tuli soitto että Aili on kuollut :itku: . Isän ottamat kuvat olivat viimeiset hänestä, ja isä taisi olla viimeinen joka hänet elossa näki.
Itse en ole niitä kuvia katsonut vielä.... :nielaus: en tiedä pystynkö...

Nyt tavallaan kaduttaa etten mennyt mukaan Turkkuseen, mutta minulla oli omat menoni. En vain päässyt... Aili-mummu, olit RAKAS :haart: . Nyt toivon vaan että mummi ja ukki pysyvät kasassa kun tulevat Jenkkilästä, ne kun eivät ole Ailia pitkään aikaan nähneet, pitkän välimatkan takia... Isälle myös voimia, hän joutuu about yksin hautajaiset ja kaikki järjestää...

Shit, että osaa olla vaikeaa
/me nieleskelee

P.S. Ei taida päättötyön tekemisestä tulla hevonvittuakaan nyt... :(

Osanottoni.

Jos yhtään helpottaa, niin tavallaan ei ole olemassa "helppoa" kuolemaa, jos asiaa katsoo sukulaisten ja jälkeläisten näkökulmasta.

Jos vainaja on kärsinyt pitkään jonkin sairauden tms. kanssa niin tulee sellainen kiukkuinen epätoivo että miksi rakastetun ja ystävällisen ihmisen joka ei ole tehnyt mitään pahaa, pitää kärsiä tuolla tavalla.

Jos taas kuolema tulee äkkiä, jäävät sukulaisille itsesyytökset siitä että jotain jäi sanomatta ja/tai tekemättä.

Lisäksi menee todella kauan ennen kuin oma mieli tajuaa lopullisesti että läheinen ihminen on ihan oikeasti kuollut. Oma isäni kuoli vuoden alussa ja edelleenkin välillä huomaan miettiväni että pitääkin soittaa isälle ja kysyä jotain asiaa.... Sama juttu äidin kanssa silloin aikoinaan.

Juttele ja vietä aikaa läheisten ja tuttavien kanssa, ole lähellä (sylissä jos mahdollista) ja halaile, se auttaa. Ja jos teillä on suvussa lapsia, niin heidän kanssaan oleminen on hyvää lääkettä suruun.

Voimia.

 

[ZannaZ]

kuvista...

... Isän ottamat kuvat olivat viimeiset hänestä, ja isä taisi olla viimeinen joka hänet elossa näki.
Itse en ole niitä kuvia katsonut vielä.... :nielaus: en tiedä pystynkö...

Nyt sitten rohkaistuin ja kävin kattomassa kuvat -> :( -> :itku: -> :itku: :itku:

Oli kyllä vanha rouva huonossa kunnossa. Eniten mua liikutti se että kuolinvuoteellaan :nielaus: Aili piti ihan päänsä vieressä pehmolelua... pehmopupu jonka olin joskus ihan kakarana tehnyt ja antanut sille. ... Voin hyvin kuvitella kuinka Aili on viimeisillä voimillaan osoittanut sitä pehmopupua että "haluan tuon viereeni" . Aika onneton toi pehmolelu on, mutta tein sen tosi nuorena ja ilmesesti sillä oli SUURI tunnearvo tupla-mummulle.

Mieleen tulvii kaikki ihanat muistot. Kuinka paljon Aili arvosti ja vaali kaikkia mun "ähellyssähellysavutonpiirros"-piirustuksia. Sen kodin seinät oli täynnä mun piirrustuksia. Voi että...

Mietin vaan että mitäköhän hautajaisista tulee :(

P.S. Kiitos kaikille osanotoista, arvostan sitä.

I miss you Aili, you'll be allways in my memories

 

[Cthulhu]

Minulla on käynyt vähän samanlainen "tuuri" kuin tuolla ylenpänä olevassa viestissä. Lähes kaikki lähisukulaiseni ovat kuolleet ja muutamia kavereitakin siihen päälle.
Pari kuukautta sitten kuoli aika hyvä kaverini sydänkohtaukseen vaikka oli vielä alle 4kymppinen.

Kyllähän se aina vähän riipaisee mutta siihen tottuu.

 

[yani]

Oli kyllä vanha rouva huonossa kunnossa. Eniten mua liikutti se että kuolinvuoteellaan :nielaus: Aili piti ihan päänsä vieressä pehmolelua... pehmopupu jonka olin joskus ihan kakarana tehnyt ja antanut sille. ... Voin hyvin kuvitella kuinka Aili on viimeisillä voimillaan osoittanut sitä pehmopupua että "haluan tuon viereeni" . Aika onneton toi pehmolelu on, mutta tein sen tosi nuorena ja ilmesesti sillä oli SUURI tunnearvo tupla-mummulle.

Mieleen tulvii kaikki ihanat muistot. Kuinka paljon Aili arvosti ja vaali kaikkia mun "ähellyssähellysavutonpiirros"-piirustuksia. Sen kodin seinät oli täynnä mun piirrustuksia. Voi että...

Mietin vaan että mitäköhän hautajaisista tulee :(

P.S. Kiitos kaikille osanotoista, arvostan sitä.

I miss you Aili, you'll be allways in my memories

Osanottoni.

Tuo oli koskettava juttu. Tällä hetkellä iski hetken inspiraatio työstämääni käsikirjoitukseen. Tuosta saisi elämänmakuisen kohtauksen, sillä joskus vaikuttavin teksti syntyy aivan pienistä yksityiskohdista.

Jos saan luvan soveltaa kokemustasi, kaikella kunnioituksella tietenkin.

 

[ZannaZ]

Osanottoni.

Tuo oli koskettava juttu. Tällä hetkellä iski hetken inspiraatio työstämääni käsikirjoitukseen. Tuosta saisi elämänmakuisen kohtauksen, sillä joskus vaikuttavin teksti syntyy aivan pienistä yksityiskohdista.

Jos saan luvan soveltaa kokemustasi, kaikella kunnioituksella tietenkin.

Heh, hyvä että jollekin tästä on iloa. Voit toki soveltaa. En mä sitä estä :D . Jos saa kysyä niin mikä käsikirjoitus? Toivottavasti tää thread ei mene nyt iha

 

[protsku]

95 vuotta on todella kiitettävä ikä, mutta silti tää pysäyttää.

Kuolema pysäyttää aina. Otan osaa.

 

[Kusimato]

Anteeksi.

Itse kun on elänyt kuoleman lähellä koko elämänsä niin ei ei voi ottaa tälläistä mitenkään nyyhkyjuttuna pikemminkin ärsyttää, jos toisen maailma kaatuu, kun joku elämänsä ehtoopuolella oleva ihminen kuolee luonnollisesti.

Niin ja otan osaa.

 

[Taisteluahven]

Näin krapulassa tulee aina välillä semmosia aivan tajuttomia kuolemanpelkotiloja. Että saatana mähän kuolen jossain vaiheessa, mitäs sitte tapahtuu :(

Muilla samanlaista?

 

[yani]

Heh, hyvä että jollekin tästä on iloa. Voit toki soveltaa. En mä sitä estä :D . Jos saa kysyä niin mikä käsikirjoitus? Toivottavasti tää thread ei mene nyt iha

Ammattikorkeassa opiskelemani elokuva- ja tv-alan harjoitustyöhön lähinnä. Tästä tulee ehkä myös esikoisohjaukseni.

 

[Warheart]

Mun pappa kuoli pari vuotta sitten ja mummu on tehnyt kuolemaa melkein mun koko iän ajan. Isän puolelta mummu ja äidin puolelta ukki olivat kuolleet jo ennen mun syntymää. Ne olikin mun ensimmäiset hautajaiset silloin ja toisia ei haluaisi sitten enää kokea. Mä en meinaa voi estää itkua siellä. En nyt siellä mitenkään ääneen itkenyt, mutta joutu kuitenkin silmiä hieromaan vähän väliä. Autto jotenkin, kun ajatteli jotain ihan muuta, mutta sitten taas vahingossa kattsoi arkkua ja oli taas vaikeaa.

Mummukin on ollut niin pitkään huonossa kunnossa ja oli sanonutkin mun äidille, että "nyt on aika mennä". Ehkä tässä on kohta hautajaiset taas edessä. Mummukin on jo 88-vuotias ja ukki kuoli 95-vuotiaana. Ukki oli vielä 90-vuotiaana ihan teräskunnossa ja jäi auton alle silloin. Autosta hajosi tuulilasi, mutta ukki vaan jatkoi matkaa. Autonkuljettaja meinasi haastaa ukin vielä oikeuteenkin, mutta en kyllä muista mistä syystä. Olikohan se jotain liikenteen vaarantamisesta, tai sinne päin. Tässä tuli munkin sitten avauduttua. Mä vihaan näitä tekstejä, mutta kirjoitin silti.