Läheisen kuolema

[Net Virgin]

ISO virtuaalihali ZannaZille.....

Jaksamisia... :(

 

[ZannaZ]

Kiitos Net Virgin

Yritetään jaksaa päivä kerrallaan...

 

[Snoopie]

Huhhuh... Hautajaiset oli ja meni. Ja on sellainen olokin että on ollut hautajaisissa :(. Melke koko ajan :itku:. Kaikki hyvät muistot vaan tulvi mieleen. Kova ikävä on ju Aili-mummua. Harvinaisen tuskaista oli kulkea heti siinä arkun perässä matkalla hautapaikalle. Sai kokoajan nieleskellä. Veli "joutui" yhdeksi arkunkantajaksi, itse en olisi varmaan siihen pystynyt, tarpeeksi pahaa teki jo siinä perässä kävely.

Mulla menee vielä varmaan pitkään ennenkuin kunnolla ymmärrän ja tajuan ettei Aili tule enää takaisin, että hän on mennyt lopullisesti pois luotamme. On niin vaikeaa iloita siitä että hänellä on parempi olla nyt, kun itsellä ja koko lähipiirillä on niin paha olla...

No toivotaan että tämä tästä...

P.S. Itkettää aivan hulluna :itku: :itku:

Voimia!
Koita jaksaa kyllä se siitä helpottaa!

Itselläni kuoli molemmat mummut viime talvena ja olin arkunkantajana.

 

[ZannaZ]

Noniin, taas mennään sitten :(.

Eilen sain kuulla että toinen isomummu vietiin meiltä, enkelien seuraksi :(. Eipä juurikaan viime yönä sitten nukuttu. :itku:. On tää niin jotain kamalaa. Kaikki muistot tulvii taas mieleen.

Tiesihän tänkin tapauksen jo että näin tulee käymään ennemmin tai myöhemmin. Olihan hänkni jo vanha, päälle 90 ja terveyskin jo reistaili. Mutta silti, tämmöseen juttuun kun kuolema ei vaan voi ikinä valmistautua. Aina se tulee liian aikaisin ja liian yllättäen ja kaikkee... Koitan jaksaa ja ajatella että mammalla on nyt parempi olla ja sen parhaaksihan tämä on, nukkui kuitenkin kohtuu rauhassa pois (toki sairauskohtaushan sen sitten loppuviimein vei). R.I.P.

Viikon päästä viikonloppuna olis sit hautajaiset. Jaa'a, saa nähdä miten jaksan. Kovasti ottaa voimille ja kova kova ikävä on rakasta mammaa. Hautajaiset on niin jotain missä en tahtois olla, ne on ni kamalia. On niin kovin vaikeeta itelle ja omaisille päästää irti. En ees uskalla ajatella millasessa kunnossa äiti tai mummu on...

Kiitos et sain avautua. :itku:

 

[Mixu]

Kun mun äidinäiti kuoli rintasyöpään, niin en käynyt läpi mitään tunteiden suurvirtauksia - olin ensinnäkin silloin vasta 14-15v ja toiseksi hän oli ollut sairaalassa aika kauan ennen kuolemaansa, joten hän ehti etääntyä silleenkin enemmän.

Isänäiti on 95v ja porskuttelee eteenpäin sinnikkäästi. häntä on paikattu ja korjailtu joka vuosi viimeisen vuosikymmenen ajan. Hän kun kuolee niin saatanpa tirauttaa kyynelen, on paljon läheisempi mamma.

 

[Tove]

Koita ZannaZ jaksaa. Kyllä se tuska siitä pikkuhiljaa... Mulla itellä meni viis vuotta päästä yli fammun (isän äiti) kuolemasta, ja vieläkin tulee tippa linssiin kun muistaa ne kaikki hauskat jutut mitä sen kanssa lapsena ja murrosikäsenä teki. Toivottavasti sulla on hyviä ystäviä, jotka kuuntelee ja lohduttaa (varmasti on, vaikutat sen verran sympaattiselta itse). Voimia.

 

[Ann]

Tämä ei kyllä ole verrattavissa oman sukulaisen/läheisen ihmisen kuolemaan,
mutta rakas lemmikkini pääsi tänään parempaan huostaan. :itku:

On se vaan outoa, miten sellainenkin pieni otus voi tulla niin läheiseksi ja
rakkaaksi, osaksi perhettä. Tuntuu kamalalta katsoa kun toinen heikkenee ja
heikkenee, ja sen jälkeen haudata pihakoivun juureen vanhan kaverinsa viereen. :(
Tuntuu tosi tyhjältä.

Voimia kaikille läheisensä hiljattain menettäneille.

 

[koippari]

Itselläni kuoli molemmat papat kesällä.

 

[Snowbe]

Hautajaiset on niin jotain missä en tahtois olla, ne on ni kamalia. On niin kovin vaikeeta itelle ja omaisille päästää irti. En ees uskalla ajatella millasessa kunnossa äiti tai mummu on...

Kiitos et sain avautua. :itku:

Kyllä siel hautajaisissa kannattaa käydä, vaikka vaikeaa onkin. Pitää pystyä päästämään läheisestä irti ja jatkaa elämää :/

 

[Lazarus]

Jaksamisia ZannaZille! Ja osanottoni. Kannattaa mennä niihin hautajaisiin. Mielestäni suurin kunnian osoitus vainajalle on kantaa hänet viimeiseen lepoon. Siitä olikin puhetta täällä thredissa: http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=35230 kannattaa käydä lukemassa, todella asiallista tekstiä.

 

[Shiny]

Voimia!
Koita jaksaa kyllä se siitä helpottaa!

Itselläni kuoli molemmat mummut viime talvena ja olin arkunkantajana.

Sama homma, mutta kyllä se tästä päivä kerrallaan. Voi vittu näitä kännisiä avautumisia

 

[Mixu]

Isänäiti on 95v ja porskuttelee eteenpäin sinnikkäästi. häntä on paikattu ja korjailtu joka vuosi viimeisen vuosikymmenen ajan. Hän kun kuolee niin saatanpa tirauttaa kyynelen, on paljon läheisempi mamma.

Jep, tirautin jopa pari kyyneltä.

 

[protsku]

Viikon päästä viikonloppuna olis sit hautajaiset. Jaa'a, saa nähdä miten jaksan. Kovasti ottaa voimille ja kova kova ikävä on rakasta mammaa. Hautajaiset on niin jotain missä en tahtois olla, ne on ni kamalia. On niin kovin vaikeeta itelle ja omaisille päästää irti. En ees uskalla ajatella millasessa kunnossa äiti tai mummu on...

Kiitos et sain avautua. :itku:

ZannaZ, otan osaa suruusi. Hautajaisissa kannattaa kuitenkin käydä aina koska vielä raskaampaa on se jos harmittelee jälkeenpäin sitä että jäi käymättä. Veljeni oli kuollessaan vasta 25-vuotias. Hautajaiset teki minulle hänen kuolemastaan todellisen ja samalla se oli se paikka missä jätin jäähyväiset veljelleni. Omaiset myös kunnioittavat vainajaa sillä että he ovat siellä niissä hautajaisissa. Se on ainutkertainen tapahtuma.

 

[pexxi]

Otan osaa. Itsellä meni molemmat isoäidit viime vuonna.

 

[Ribee]

Jaa, mahdollisuus avautua täällä.

Eli itseltä kuoli eno 2 viikkoa sitten. Kuoli syöpään 1,5v ensimmäisen kasvaimen löytymisen jälkeen. Vituttaa kyllä siinä mielessä kun hänellä oli keliakia, eikä syöpää osaksi sen takia älytty tutkia tarpeeksi ajoissa. Pikkuaivoissa oli kananmunan kokoinen kasvain, joka kuitenkin saatiin parannettua. Tänä kesänä/syksynä sitten syöpä uusiutui, ja syöpä oli tällä kertaa peräsuolessa. Noh, siitäkin päästiin "eroon", mutta oli odotettavissa että syöpä ei ole kokonaan ohi. Lopulta syöpäpesäkkeitä taisi löytyä useampikin, yksi oli ainakin selkärangan läheisyydessä. 2vk sitten perjantaina tuli puhelu että veijolla on verenvuotoa vatsassa, joten hän joutui leikkaukseen samana yönä. Tiedossa oli että hän on hengenvaarassa. Äiti ja isä päättivät sitten lauantaina aamulla lähteä katsomaan äidin veljeä. Kuitenkin, kun he tekivät lähtöä, tuli puhelu että veijo on kuollut. Sain asiasta varmuuden (osasin odottaa jo illalla kun tiesin leikkauksesta) aamulla lapusta, jonka äiti ja isä jättivät.

Nyt viikonloppuna oli hautajaiset, ja tavallaan tajusin tapahtuneen vasta siellä. Onneksi oloa helpotti se, että hänen perheensä oli hyvillä mielin kuitenkin.

Noh, tulipa avauduttua. Ehkä tämä nyt jotain auttoi, ehkä ei.

 

[-jn-]

Minu mummo kuoli eilen aamulla, pitkään oli sairastanu vakavasti joten helpotus mummolle. Pahaa tekee koska mummo oli mulla kuin toinen äiti. Vielä oikein tajunnu kunnolla ettei mummoa enää ole. : /

 

[MÖYKKYNEN]

Minu mummo kuoli eilen aamulla, pitkään oli sairastanu vakavasti joten helpotus mummolle. Pahaa tekee koska mummo oli mulla kuin toinen äiti. Vielä oikein tajunnu kunnolla ettei mummoa enää ole. : /

Tekipä pahaa lukea tämä viesti ja pisti taas kerran ajattelemaan. Otan osaa ja jaksamisia.

 

[Sepi80]

Aina noiden hautajaisten vaikeus ei tule edes siitä, että ollaan hautaamassa läheistä ihmistä. Oltiin joskus vuosia sitten tyttöystävän kaverin hautajaisissa, joka ei varsinaisesti itselle ollut kovin läheinen. Mutta tämän vähän reilun kolmikymppisen tytön äitin käytös kyllä jäi pyörimään päähän aika vahvasti, kun hautaan laskiessa parahti huutamaan kovaan ääneen, ettei hänen tyttöään saa viedä pois ja itki lohduttomasti. :( Oli ilmeisesti vielä jotain henkistä ongelmaa, jotka tulivat pintaan tyttären kuoltua. Oli kyllä vaikeaa kuunnella..

 

[Sloukka]

Viikko sitten lauantaina piti kaveri saattaa hautaan, ikää hänellä oli vasta 23. Voin kertoa, että helppoa se ei ollut, vaikka sukulaisten hautajaisissa on tullut oltua useissa. Nuorten ihmisten yllättävät kuolemat ovat todella raskaita ja muistuttavat siitä kuinka nopeasti ja helposti elämä voi päättyä. Uskon ja toivon, että tälläiset tapaukset opettavat muille edes jotain. Tämänkin kirjoitus nostaa tunteet todella pintaan.

 

[Japetius]

Itellä on kuollu oma isä ja aika läheinen isomummo kun olin vähän pienempi, eikä sitä silloin osannu oikeen ajatella sen pidemmälle. Taisin olla molempien kuolessa jotain 5-6 vuotta, mutta silti molemmista on paljon lämpimiä muistoja tallessa.

Muutama vuos sitten yks parhaista kavereista kun veti toisen kaverin auton katolleen mettäpätkällä jossa treenas just tällä kaverin autolla vähän ajoa ennen autokoulua. Paskaa tossa on vielä se, että koko hommaa piti oikeuteen lähtä vatvomaan, että kumpi sitä autoa ajo ja kuinka kusessa tää auton luovuttanut kaveri on. Asiasta on yli 3 vuotta, eikä olla tultu vielä mihinkään tulokseen.

Tällä hetkellä isopappa on 91-vuotias ja ikäisekseen ok-kunnossa, mutta kaikille sukulaisille on varmaan aika selvää jo, että 92 vuoden saavuttaminen on kova teko, 93 jo ihme. Tuntuu pahalta, kun hän ei ole meikäläistäkään kunnolla tunnistanut enää moneen vuoteen ja tällä hetkellä tunnistaa sukulaisistakin harvat.

Läheisen kuolema tuntuu aina pahalta, ei väliä tuleeko se yllättäin tai ennustetusti...

E: Tulin tossa vielä miettineeksi toista mummoani. Hän on nyt päälle 80-vuotias teräsmummo, jolla oli 3 poikaa, jäljellä enää yksi. Yks oli mun isä, joka kuoli siis n. 10 vuotta sitten, sitten 5 v myöhemmin hänen veljensä. Molemmat aivoverenvuotoon.
Tuskaa lisää se, että kolmas veljeksistä sai parivuotta sitten aivoinfarktin. Olis ollu mummolle varmaan elämänhalun loppu jos viiminenki pojista ois kuollu.