Kysymys tyttö/poikaystävistä,vaimoista/miehistä...

[protsku]

Sitä samaa pesän rakentamista se on edelleenkin tämä meidän ihmisten touhu. Ja varsinkin reviiriajattelu on erittäin voimakasta. Tiedättekö muuten mistä ennen vanhaan erotti suomalaisen ja ruotsalaisen täällä pohjolan perukoilla? No siitä että kun suomalainen näki joen varressa tuoreita lastuja niin se lähti kirveen kanssa tappamaan. Ruotsalainen taas otti mukaan eväskorin ja lähti katsomaan että kukas mukava naapuri tänne joenvarteen on tullut.

Jaa että mitenkö tuo edellinen liittyi parisuhteisiin ja biologisiin vietteihin? No, jos olette lähipäivinä seuranneet uutisia niin ilmeisesti vain suomalainen tappaa koko perheen siinä vaiheessa kun asiat alkaa menemään ns. huonosti.

 

[Gillyanne]

No voi ny v..... Niin, pitääkö suhteen olla sitä 'elokuvarakkautta' joka ikinen päivä ja ristiriidatonta, harmonista yhteiseloa, euforiaa ja sielunveljeyttä ennen kuin uskaltaa sanoa, että "hän se nyt on"? En usko, että monikaan pääsisi lapsentekovaiheeseen, jos suhde katkaistaisiin siihen, että "välillä epäillyttää". No, niin kuuluukin. Se on tervettä. Minusta ollaan yhtä väärässä silloin, kun mennään eteenpäin sokeana ja huumaantuneena 'elämän rakkauden' perässä eikä pysähdytä ajattelemaan, että minne mennään ja kenen kanssa.

Ei kukaan ole mistään "elokuvarakkaudesta" puhunut - eiköhän jokaiselle ole (tai ainakin pitäisi olla) tosiaan selvää, että parisuhteessa on sekä hyviä että myös niitä huonoja päiviä. Mutta jos toinen osapuoli (tai molemmat) toistuvasti epäilee suhteen kestävyyttä ja jopa panikoi tyyliin "pääsenköhän mä tästä ikinä irti vai jäänkö tähän suhteeseen ikuisesti jumiin", niin en kyllä kovin paljon laittaisi likoon ko. suhteen puolesta. Nimim. kokemusta on, kuten tuolla aikaisemmin jo kerroin...

 

[Eleonoora]

Tiedätkö sä nyt itsekään mitä haluat? 14v?

En. Ja se kai tässä hankalaa onkin. Pakko ilmeisesti alkaa mietiskellä tätä elämän menoa ja sitä mitä todella tahtoo. On niin helppoa olla siinä tutussa ja turvallisessa.. Ja okei, oli vielä ehkä vähän sekava koko tuo mun teksti.. Olin taas sellaisessa mielentilassa, että oli pakko purkautua ja tulos sitten on mitä on. Ja ei, en ole 14v. :D

 

[Pinja]

Joo tosiaan meikäläinen on saanut kokea tuon pettämisen NIIN monta kertaa, että ei voi ymmärtää missä on ollut vika..??Joka kerta tieto pettämisestä sattuu niin pirusti ja fiilis on sanoinkuvaamattoman kauhea. Jatkuvaa anteeksiantoa...uudestaan ja uudestaan, siinä toivossa, että asiat muuttuisivat. Nyt yritän oppia elämään yksin ja ehkä tässä maailmassa niitä kunnollisiakin miehiä on jossain...

 

[165161651]

Tällä hetkellä ei ole puolisoa ketä rakastaa, joskus on myös tullut roikuttua suhteessa, vaikka omat tunteet eivät ole olleet sillä tasolla millä niiden kuuluisi olla, siihen ei enää ikinä.
Pettänyt en ole koskaan, enkä siihen kykenisikään tällä välittävällä luonteella.

 

[Omskakas]

Ei kukaan ole mistään "elokuvarakkaudesta" puhunut - eiköhän jokaiselle ole (tai ainakin pitäisi olla) tosiaan selvää, että parisuhteessa on sekä hyviä että myös niitä huonoja päiviä. Mutta jos toinen osapuoli (tai molemmat) toistuvasti epäilee suhteen kestävyyttä ja jopa panikoi tyyliin "pääsenköhän mä tästä ikinä irti vai jäänkö tähän suhteeseen ikuisesti jumiin", niin en kyllä kovin paljon laittaisi likoon ko. suhteen puolesta. Nimim. kokemusta on, kuten tuolla aikaisemmin jo kerroin...

Lainaten Eleonooraa:

Itse kyllä rakastan avomiestäni yli kaiken, mutta välillä kuitenkin tuntuu, ettei se riitä. .... Tämä olo ei todellakaan ole mulla jatkuvasti, mutta niin sanoittuina heikkoina hetkinä kyllä.

Ja sitten lainaten trifixionia, jota myös edelliseen 'elokuvarakkauteen' viittaavassa postissani lainasin:

Mutta älä sano, että rakastat, koska et sitä nyt tee.

Olenko ainut, jonka mielestä Eleonooran suhde ei ole tuhoon tuomittu?

 

[Yhtä#Hauista]

Kävi myös mielessä. :D Kirjoituksen perusteella vaikuttaa siltä, ettei kirjoittajan sisäinen kypsyys välttämättä ole sitä tasoa, että se herättäisi "yli 30-vuotiaiden luotettavien ja rakastavien miesten" kiinnostusta.

Nooh. et sinä tunne minua... vähän on kyllä patoutumia päässyt kertymään enkä ikinä oo niitä purkanu mihinkään... Hyvähän sitä on vittuilla jos itellä on menny aina kaikki nappiin :jahas:

 

[Omskakas]

Nooh. et sinä tunne minua... vähän on kyllä patoutumia päässyt kertymään enkä ikinä oo niitä purkanu mihinkään... Hyvähän sitä on vittuilla jos itellä on menny aina kaikki nappiin :jahas:

No, joo. En minä ilkeyttäni sitä sanonut. Mutta koitinpahan vihjaista, että sitä yleensä saa, mitä tilaa. Eli, jos houkutat vain lyhyttä suhdetta etsiviä miehiä, voi olla kannattavaa vilkaista myös peiliin.

Ja Omskakasin rakkauselämä ei tosiaan ole ollut pelkkää ylämäkeä.

 

[Yhtä#Hauista]

No, joo. En minä ilkeyttäni sitä sanonut. Mutta koitinpahan vihjaista, että sitä yleensä saa, mitä tilaa. Eli, jos houkutat vain lyhyttä suhdetta etsiviä miehiä, voi olla kannattavaa vilkaista myös peiliin.

Ja Omskakasin rakkauselämä ei tosiaan ole ollut pelkkää ylämäkeä.

Sitä mä ihmettelenkii, miks näin on. Oon nimittäin todella kiltti enkä ikinä "vamppaa ja rellestä" niinku monet tekee. Mulla on paljon miespuolisia kavareita ja oon yrittäny niiltä kysyä syitä miks näin on mutta kai se on vaan huonoa tuuria. Ehkä sitä joskus löytyy joku... Ei sillä että en ois ikinä pidempään seurustellu, kyllä mulla on ollut "jopa" kolmen vuoden juuttu. Monet sanoo että kun on kohtuu hyvännäköinen(?) niin sitten kerää näitä onnen onkijoita..

Mutta ei se rakkauselämä varmaan kellään ole niin 100-0 täydellistä vaikka päällisin puolin luulis

 

[Omskakas]

Sitä mä ihmettelenkii, miks näin on. Oon nimittäin todella kiltti enkä ikinä "vamppaa ja rellestä" niinku monet tekee. Mulla on paljon miespuolisia kavareita ja oon yrittäny niiltä kysyä syitä miks näin on mutta kai se on vaan huonoa tuuria. Ehkä sitä joskus löytyy joku... Ei sillä että en ois ikinä pidempään seurustellu, kyllä mulla on ollut "jopa" kolmen vuoden juuttu. Monet sanoo että kun on kohtuu hyvännäköinen(?) niin sitten kerää näitä onnen onkijoita..

Enpä olisi yhtään huolissaan 19-vuotiaana. Varsinkin, jos jo 3-vuoden suhteen on ennättänyt pitämään.

En tapaustasi tunne, mutta oletko miettinyt onko sinulla miesten seurassa ns. "hyvä jätkä" -syndrooma? Eli näkevätkö miehet sinut mielummin potentiaalisena kaverina kuin seurustelukumppanina?

 

[Sumu]

Joo tosiaan meikäläinen on saanut kokea tuon pettämisen NIIN monta kertaa, että ei voi ymmärtää missä on ollut vika..??Joka kerta tieto pettämisestä sattuu niin pirusti ja fiilis on sanoinkuvaamattoman kauhea. Jatkuvaa anteeksiantoa...uudestaan ja uudestaan, siinä toivossa, että asiat muuttuisivat. Nyt yritän oppia elämään yksin ja ehkä tässä maailmassa niitä kunnollisiakin miehiä on jossain...

Aika kumma ja samalla myös kovin ikävää, että joillekkin näitä pettäjiä sattuu kovin usein. Todennäköisesti luottamus vastakkaiseen sukupuoleen ja parisuhteisiin on kovalla koetuksella, jos kohtalo on sama kerta toisensa jälkeen.

Yksin elämisen opettelu kannattaa, ainakin itseäni se on kasvattanut kovasti. Oppii tuntemaan itsensä paremmin ja tietää ehkä tarkemmin mitä elämältä ja tulevaisuudelta haluaa. Yksin elettyjä hetkiä en tietenkään vaihtaisi pois, mutta pikkuhiljaa olen alkanut odotella tulevaisuudelta jotain muutakin kuin iltoja tietokoneen ja television kanssa.

Pettämistä en omissa suhteissani hyväksy, enkä toivo sitä myöskään kokevani. Kaikenlaista on kokeiltu, mutta suhde ilman syrjähyppyjä on kuitenkin se parhaaksi havaittu vaihtoehto. Pettäminen muuttaa aina suhdetta, vaikka suhde syrjähypyn jälkeen jatkuisikin. Luottamus kumppaniin ja itseensä on vaikea kasata uudelleen.

Nyt auringon siivittämänä kohti uusia seikkailuita, jos sieltä vaikka joku suhteen tapainekin löytyisi ;)

 

[Gillyanne]

Olenko ainut, jonka mielestä Eleonooran suhde ei ole tuhoon tuomittu?

Lainaten Eleonooraa:

... Välillä tuntuu pahalta, kun avo suunnittelee meidän yhteistä tulevaisuutta ja tehdään yhdessä rahallisesti suuria hankintoja jne, ja samalla mielessä pyörii, että entä jos tämä ei kestäkään ikuisesti. Joskus aikoinaan mä päätin,että olen tässä suhteessa niin pitkään, kunnes törmään johonkin "parempaan" mieheen tai häviän kaupungista esim. työn perässä jne.. Sit kun me koko ajan kuitenkin edetään suhteessa (kihlat sun muuta), niin alkaa pelottaa, että entä jos en enää pääsekään tästä eroon. "

Edelleenkään en edes yritä väittää, että suhteen pitäisi olla pelkkää ylämäkeä, ihanaa huumaa ja auvoa ja vaaleanpunaisia pilviä - eipä sellaista mahda löytyä kuin jostain Hertta-sarjoista, jos sieltäkään. Mutta jos suhde on aloitettu "paremman puutteessa" ja on pelko, ettei siitä ikinä pääsekään irti, niin...

Kyllä minäkin luulin rakastavani ex-miestäni, mutta totuus oli toinen. Tottumuksen voima on yllättävän vahva...

 

[S0874]

Mulla on paljon miespuolisia kavareita ja oon yrittäny niiltä kysyä syitä miks näin on mutta kai se on vaan huonoa tuuria. Ehkä sitä joskus löytyy joku... Ei sillä että en ois ikinä pidempään seurustellu, kyllä mulla on ollut "jopa" kolmen vuoden juuttu.

Oot 19 ja sulla on ollut kolmen vuoden juttu? Tuota taustaa vasten en voi ymmärtää mitä valittamisen aihetta sulla edes on. Suoraan sanottuna mua vituttaa tuollainen voivottelu siitä jos nyt ei joka hetki ole sitä omaa kultaa kainalossa. On hyvä osata olla myös yksin, sellaisesta ei tule mitään että on aivan onneton ja maansa myynyt ilman tyttö/poikaystävää.

Itse en ole ollut rakastunut viiteen vuoteen, viimeksi "seurustelin" kolme kuukautta vuosi sitten, se oli myös edellinen kerta kun olen ollut ihastunut keneenkään, ja sitä ihastustakaan ei kestänyt kuin pienen hetken (jostain syystä se suhde kesti kuitenkin kauemmin). Nyt on sellainen olo että välillä tekis mieli alkaa jo tosissaan valittamaan tätä tilannetta, mutta turhaahan se on. Sitä tapaa jonkun sitten kun tapaa, eikä siinä auta panikointi tai henkevät keskustelut kavereiden kanssa.

Voi olla, että mulla (ja miksei sullakin, ja monella muullakin) on sellainen elämänvaihe tai -tilanne että seurusteluun ei yksinkertaisesti riitä energia/halu/tunteet/mikä kenelläkin.

 

[S0874]

Tottumuksen voima on yllättävän vahva...

Toi on niin totta kun mikään voi ikinä olla. Tuohon kun lisää yksinäisyyden pelon ja uskalluksen puutteen ratkaisujen tekemisen suhteen niin elämänpituinen jahkailusuhde on valmis. Totutaan toiseen ja toisen läsnäoloon, ei uskalleta tehdä ratkaisuja itse (eli lähteä), pelätään yksinäisyyttä ja sitä jos ei ikinä sitten löydäkään ketään jnejne...

Miksiköhän esim. alkoholistien/vaimonhakkaajien puolisot eivät eroa suhteestaan vaikka se suhde olisi kaikkien mahdollisten mittapuiden mukaan toiselle osapuolelle lähes pelkästään haitaksi? Uskon vakaasti että vastaus löytyy tuosta yläpuolelta.

 

[Yhtä#Hauista]

Enpä olisi yhtään huolissaan 19-vuotiaana. Varsinkin, jos jo 3-vuoden suhteen on ennättänyt pitämään.

En tapaustasi tunne, mutta oletko miettinyt onko sinulla miesten seurassa ns. "hyvä jätkä" -syndrooma? Eli näkevätkö miehet sinut mielummin potentiaalisena kaverina kuin seurustelukumppanina?

Juu toi vois kyllä olla... kun oon aika huumor naisii ja esim salilla teen vähintään yhtä ankarasti kun miehet ite;) kjeh kjeh... Mutta ei sitä vaan osaa olla sellanen heikko pieni leidikään oishan se vähän kornia. Toi kolmen vuoden juttu oli mun eka suhde ja se alko kun olin 13 ja loppu oli aika repivää jouduin monta kertaa petetyksi. Ei musta kyllä ikinä silti saa mitään superbitch miestenvihaajaa :lol2:
Mitä mieltä miehet yleensä on naisista jotka on patikkaita ja kovia treenaamaan onko se vähän kyseenalainen ominaisuus tai jotain? Tämä on kyl vähän kysymys... Oli miten oli pumppaan niin kauan kun jalka kapsaa... hope so.

 

[Belmondo]

Pistetääs nyt vähän asioita ojennukseen.

Mä ymmärrän pettämistä ihan täysin. Ymmärtäminen ei tarkoita sallimista saati sitten harjoittamista. Mä hyppäisin luodin eteen avopuolisoni puolesta, mutta aina kun kulkee keskustan poikki alkaa panettaa (ehkä se on kevät kanssa). Meillä on kaikki kunnossa, rakkautta on enemmän kuin televisiossa ja hyvää seksiä riittää, kummallakaan ei ole itsetunto-ongelmia tms psychobabblea. Mutta ajatuskin vieraasta naisvartalosta saa pään jumiin.
Pidän niitä fantasioina, sillä siitä selviää. En halua riskeerata suhdetta typeryyksillä.

Miehen järkeen sopii luontevasti sekä vaimo että rakastajatar. Edellinen on ihana ja luotettava ja hyvä lapsille eikä häntä vaihtaisi toiseen, toinen on seksikäs ja seikkailullinen ja antaa elämälle lisäarvoa.
Ja kaikki kiltit aviomiehet: kyllä tuo ajattelu naisenkin päähän sopii. Niin, ja sinähän et voi tietää kenen lasta viet aamulla päiväkotiin...

timberjackia mä ymmärrän myös täysin. Jos avopuolisoni kanssa joku temput tekisi, en vastaisi seurauksista. Ajatuskin saa adrenaliinin nousemaan...
Ja seurauksilla tarkoitan eläimellistä apinaväkivaltaa joka kohdistuu toiseen mieheen. Eikä se ole mikään hieno juttu, mutta niin se menee.

Ja sitten, ne tyypit jotka tulee aina petetyiksi: te teette sen itse. Valitsemalla tietynlaisia pareja ("voi miks mä aina ihastun niihin miehiin", no mietipä sitä), tai ihan vain olemalla suhteessanne liian epäeroottisia kavereita tms.

And I used to be such a nice guy...