Sist sanoi:
Haluaisin vaan kysyä ihan yleisesti kaikilta, että mitä teille merkitsee se toinen ihminen jonka kanssa elätte elämäänne?
Kysymys tupsahti mieleen kun tuossa koin petetyksi tulemisen tunteen viikko sitten..
Tuntuu olo kyllä kurjalta, joten haluaisin kuulla teidän mielipiteenne hyvät immeiset. Rakastatteko puolisoanne/seurustelukumppanianne ja mitä ajattelette pettämisestä?
Jos rakastaa toista yli kaiken, jakaa samat tulevaisuuden suunnitelmat, omaa yhteisen elämänasenteen, nauttii yhdessäolosta ja seksistä, tekisi toisen puolesta ikäviäkin juttuja ja kärsisi jotta toisella on hyvä olla niin tuon pettämisen voi korjata. Tämä siis minun mielipiteeni ja on täysin tapauskohtainen [mitä kävi, kenen kanssa, miksi, missä vaiheessa suhdetta jne] ja jokainen sopii suhteensa säännöt yksilöllisesti.
Itse koen että aito rakkaus antaa anteeksi, muttei ole sokea. Tässä tarkoitan sitä että ihminen on erehtyväinen, mokia tapahtuu mutta virheistä pitää oppia. Pettämiseen on aina joku syy, sen kun kaivaa vaan esille ja pyrkii korjaamaan ongelman voi luottamuksen saavuttaa takaisin. Jos on valmis heittämään koko elämänsä hukkaan yhden hairahduksen takia se tuntuu aika helvetin kylmälle. Toki helvetin kylmää on myös pettäminen ja tuon riskin ottaminen mutta kuten sanoinkin, tämä riippuu niin monesta asiasta ja kolikolla on kääntöpuolensa.
Itse koen löytäneeni sellaisen ihmisen kenen kanssa haluaisin elää koko loppuelämäni ja tahdon saada suhteen toimimaan. Olen valmis tekemään juttuja toisen eteen, panostamaan ja yrittämään paljon koska yhteensopivuus on niin loistava niissä henkisissä arvoissa ja fyysisissä tarpeissa joita tarvitaan rakentamaan onnellinen parisuhde. Jos joku tuollainen moka kävisi niin todennäköisesti olisin valmis antamaan anteeksi, kerran. Yhden kerran varmaankin pystyisi selvittämään mutta jatkuvaa pettämiskierrettä ei sillä virheistä tulee oppia eikä toistaa niitä.
Luulen kuitenkin että jos pettämistä tapahtuisi luottamusta olisi tosi vaikea saada takaisin, riittämättömyyden ja petetyksi tulemisen tunne ei hetkessä katoa. Itsensä syyttely varmaan vielä huonommin. Onneksi tarjolla on esim joka kunnalla omat parisuhdeterapeuttinsa [löytyy netistä ja kirkko muistaakseni tarjoaa psykologien apua ilmaiseksi kunhan vaan soittaa seurakunnalleen], ammattiapu voi olla tarpeen sillä ulkopuolisen näkemys suhteen laatuun ja tilaan voi olla aika avartava kokemus. Kaikkea ei välttämättä pysty keskenään ratkomaan ja jos kerran toista rakastaa, miksei taistelisi sen eteen?
. Sori...
