OMPA OUTO Kuvia pakkiksen Mikestä? Q&A

Tosta uniapneasta tuli mieleen, että jännä kun yleensä (julkisella) hoidetaan seurausta ts. maskia naamaan eikä syytä (yksityisellä) esim. ylikasvanut kitapurje/nielurisat tms.. Mulla kun leikattiin se ja megakokoisiksi paisuneet nielurisat niin johan ilma kulki ihan eri malliin jo heräämössä herätessä. Vaimokin on saanu sen jälkeen olla huolissaan siitä, että hengitänkö lainkaan kun niin hiljasta vs. entiset röhinät/kuorsuut/tukehtumiset/heräsin yöllä siihen ettei saa henkeä ja hetken piti haukkoa. Tosin leikkauksesta toipuminen / 3 viikkoa siitä oli pahin helvetti ikinä kun ei kärsiny edes vettä juoda ku puoli teelusikkaa kerralla sen jälkeen ku oli väkisin otettu Oxycontin/Tramal/jne. pahimman kiputerän loiventamiseen.
Paljon on eroa minkälaista hoitoa saa. Minullakin kunnallisella ensin koittivat hoitaa, mutta laite tuntui niin oudolta käyttää etten sitä käyttänyt vuoteen. Sitten ajoin kolarin ja asiasta kiinnostui vakuutusyhtiö koska se meni työtapaturmaksi. Pääsin kunnon tutkimuksiin ja se laite sekä maski minkä sen johdosta sain, oli aivan eri planeetalta. Eli tässäkin tapauksessa, olisi pitänyt itse tietää mitä vaatia.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

Menee hiukan ohi mutta kiinnostaisi tietää mitä tarkoitat kunnallisella ja yksityiseltä saatavan cpap laitteen eroista?
 
Hyvä täsmennys. Itse laite oli samalta valmistajalta, Resmed. Liekö eri vuosimallia, mutta hiukan eri näköiset olivat keskenään. Maskit oli molemmissa kokomaskeja eli suun ja nenän peittävä. Mutta parametrit olivat aivan eri luokkaa. En muista kaikkea enää, mutta siinä kunnan tarjoamassa mallissa ei saanut sitä automaattitoimintoa että kone alkaa puhaltaa täysiä vasta kun nukahtaa, ja oli karmeaa koittaa nukahtaa siihen tukehtumisen tunteeseen. Samoin litramäärät kunnan mallissa oli 7, ja kun kävin klinikalla, arvoksi tuli 18, mutta se laite aloittaa puhaltamalla alkaen 2 litrasta, joten nukahtaminen minulla onnistui valovuoden paremmin. Sitten taas tuo 7 oli liian vähän nukkuessa, eikä sillä saatu pidettyä hengityskatkoksia poissa.
 
Ok. Varmaan sitä vanhaa Resmedia ollut silloin vielä varastossa, nykyään kyllä pitäisi olla täysin samat vermeet, haet sitten kunnalliselta tai yks. Onko kokemusta matkamallista?
 
Ei ole, mutta kerran sellaisesta haaveilin. Nyt olen toistaiseksi ollut ilman jos ei mitään sähköä saatavilla. Auton akku pyörittää konetta aika kivasti, mulla välissä pieni Bilteman invertteri. Lähinnä siis mökillä käytössä, ei esimerkiksi lentokoneessa 🤔
 
Resmed on täälläkin en tiedä mikä malli mutta maskeja ensin testattiin heti luovutuksessa muutamaa ja muutaman sain kotio mistä viikon päästä vaihdoin viä toisen kun ei sopinut.
Ja siis kunnallisella puolella mutta olen ymmärtänyt että on eroja toisaalla ei vaihdeta edes 1v käytön jälkeen uuteen
 
Oliko Mike niin että sulla ne kolesterolit palautu lopulta normi tasoille? Ku sillon koronan jälkeen oli puhetta että yhtäkkiä lähti raiteiltaan ne.
 
Onko Mikellä jotain vinkkiä heittää, että mistä tietää kun on tehnyt tarpeeksi sarjoja salilla? Tuntuu monesti, että voisi tehdä paljon enempi, mutta sit toisaalta miettii että tekeekö sit liikaa.

Ps. Sori jos ei kuulu tähän ketjuun tällaset kysymykset
 
Q&A tämä ketju kuitenkin on, niin eiköhän tämä se ketju ole 🙂 Mielenkiintoinen kysymys, kiinnostaa vastaus itseäkin.
 
Onko Mikellä jotain vinkkiä heittää, että mistä tietää kun on tehnyt tarpeeksi sarjoja salilla? Tuntuu monesti, että voisi tehdä paljon enempi, mutta sit toisaalta miettii että tekeekö sit liikaa.

Ps. Sori jos ei kuulu tähän ketjuun tällaset kysymykset
Hyvä kysymys, sanoisin, että tuossa oman kehon tuntemus on tärkein indikaattori. Jos susta tuntuu että voisit tehdä enemmän, niin tee ihmeessä. Jossain vaiheessa kuitenkin alat tuntemaan liikkeen tosi oudolla tapaa, jolloin lihas ei enää kunnolla vastaa siihen kuormaan.
 
Kyllä tää tästä. Alle vuosi heitetty ja kovaa treenattu.

IMG_2734.jpg
 
Eikö tuo nyt oo kuitenkin ihan saatanan hyvä tulos alle vuoden reenanneelle? Sen mitä nyt fribasta ymmärrän, jonkun verran tulee seurattua.
En kyllä tiedä miten muut on alussa kehittyneet, mutta ohan noita kaikenlaisia olettamuksia netissä. 131m on 429ft. Noin yleisesti fribassa pituus riippuu tasan tarkkaan siitä, missä on eka puu :D Eilen heitin Fordin pro radan viimeisen väylän jälkeen siinä isolla tasaisella alueella kaverin kanssa pippelinmittauskisan, 3 todistajaa siinä oli ja uDisc, ei tuulta, eli ihan legitti 130+ heitto mulla. Voitin sen kisan. 3 kiekkoa sai heittää. Voitin energiajuoman joka oli panoksena.

Screenshot 2022-05-21 at 8.30.22.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Aika rajua alkaa oleen bensan hinta kun tankkasin 98 ja oli 2,503 litralta.
Olikos siinä allun autos 200l tankki? Näin muistelisin että jossain videossa oli puhe ? Jos, nii kiva tankata täytee 🤣🤣🤣

Onko allun kans tulossa podcast ja pitkä versio mielellään?
 
On iso tankki koska jo aikoja sitten sillä maksoi tankillinen joku 500 euroa.
 
Back
Ylös Bottom