OMPA OUTO Kuvia pakkiksen Mikestä? Q&A

Pakko kysyä @Mike , kun itellä alaselkä ottaa herkästi painetta monessakin liikkeessä, että onko sulla aina ollut vahva alaselkä, kun olen huomannut, ettei se sulla mene jumiin treenien aikana vissiin koskaan? Hurjan nättiä tekemistä sulla niin kyykyt kuin kulmasoudut ja itellä heikoin lenkki alaselkä, joka tilttaa herkästi noissa(kin) liikkeissä, jonka myötä tulee valkattua toisenlaisia liikkeitä.

Onko vinkkiä heittää, miten tuohon ”heikkouteen” vois pureutua? Toki tekemällä noita liikkeitä se vahvistuu, mutta aina tuo alaselkä on ollut herkästi epäsuoraa rasitusta ottava lihasryhmä itselläni. 🤷🏻‍♂️
Tällainen vinkki amatööriltä 😄
Itse valittelin hieman samaa salilla ja yksi kokeneempi kaveri antoi yhden liikevinkin. En tiedä onko siellä jokin nimi. Elikkä sellaiseen normi alaselkäpenkkiin ottaa lisäpainoksi 50kg ylöspäin levypainoja. Itsellä alkuun 50-60kg. Nostaa kropan vaakatasoon ja tekee räväköitä kulmasoutuja niillä levyillä. Jotenkin se ottaa eri tavalla koko alaselän alueelle kun siinä joutuu pitämään ja tulee sellaisia nylkytystä. Ainakin itsellä auttoi.. Aivan eri tavalla ottaa kuin pelkät rutistukset siinä penkissä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
En tiedä minkä ikäinen olet, mutta koska tänne kirjoitat, niin veikkaan että olet jo sen verran vanha/fiksu että ei kannata aloittaa.

Edittiä sen verran että riippuu toki taustasta.
Jaa ite aloitin lautailun 40v ja emäntä 44v eikä mitään ongelmaa. Otettiin 90min lautailukurssi ja sit yks hyvä ystävä näytti hieman vinkkejä. Helvetin hauskaa, joten suosittelen lämpimästi.
 
Vaikea on kyl uskoa.
Jo pelkästään se yleisesti taitolajien vaatima aika on niin suuri että en ymmärrä kuinka normaali töissä käyvä ihminen kerkeää, jos hiukankin meinaa muuta elämää samalla elämään.
 
Tunnen ihmisiä jotka ovat aloittaneet lumilautailun yli 50 vuotiaana, mm oma äiti. Laskee vieläkin vaikka eläkeikä on jo ensi vuonna. Jos polvet tai selkä ei ole ihan paskana niin en näe estettä.
 
Vaikea on kyl uskoa.
Jo pelkästään se yleisesti taitolajien vaatima aika on niin suuri että en ymmärrä kuinka normaali töissä käyvä ihminen kerkeää, jos hiukankin meinaa muuta elämää samalla elämään.

Piti oikein tarkistaa, että puhutaanko tässä base jumping:sta vai mistä..mutta kyseessä oli lumilautailu.

Itselleni siinä ei ole kyseessä kuin yksi laskettelun muoto peruslajina, jos ei hyppyihin lähdetä. Vaatii vähän opettelua, mutta perusmuodossaan ei vie aikaa ainakaan enemmän kuin joku saliharrastus.
Itse en muulla laskekaan kun rinteeseen lähden, eikä itsesuojeluvaisto ole koskaan mitään nakuttanut, paljon riskaabelimpana lajina pitäisin vaikkapa salibandya. 25v on ohitettu kauan sitten :)
 
Jos aikaa on, niin kerkee komeesti. Esim frisbeessä mä olen harjoitellut ja pelannut monen kesän edestä tänä vuonna.

Mutta harvalla on.

Juuri tuolla tavalla kuin sinä olet tehnyt taitolaji mielestäni pitäisikin aloittaa, et varmasti olisi kehittynyt lähelläkään saman tasoiseksi frisbeen heittäjäksi jos olisit käynyt kerran viikkoon vähän heittelemässä
 
Ja frisbee ratoja on joka kylässä ja kaupungissa pääsee 5min radan ääreen mutta lasketteleen ei niin vain lähdetä ainakaan etelässä
 
et varmasti olisi kehittynyt lähelläkään saman tasoiseksi frisbeen heittäjäksi jos olisit käynyt kerran viikkoon vähän heittelemässä
En millään, olen siis paneutunut tähän enemmän tosissaan ja perusteellisesti kuin kukaan osaa edes ajatella. Sitäkautta sitten on aikaa pureutua ongelmiin joita riittää kun bodari alkaa heittämään, ei ole ihan simppeliä.
 
Ja frisbee ratoja on joka kylässä ja kaupungissa pääsee 5min radan ääreen mutta lasketteleen ei niin vain lähdetä ainakaan etelässä
Jos tosissaan pelaa, niin kyllä nuo etäisyydet ihan samaa luokkaa alkaa olemaan, ei kukaan samaa rataa hakkaa. Ja noita kunnon heittojakaan ei voi oikein tässä keskustan lähellä missään heitellä. Eli pitää käydä toisissa kaupungeissa. Mutta toki laskettelu on eri asia kaikinpuolin, varusteita myöten.
 
Vaikea on kyl uskoa.
Jo pelkästään se yleisesti taitolajien vaatima aika on niin suuri että en ymmärrä kuinka normaali töissä käyvä ihminen kerkeää, jos hiukankin meinaa muuta elämää samalla elämään.

Mutta harvalla on.

Juuri tuolla tavalla kuin sinä olet tehnyt taitolaji mielestäni pitäisikin aloittaa, et varmasti olisi kehittynyt lähelläkään saman tasoiseksi frisbeen heittäjäksi jos olisit käynyt kerran viikkoon vähän heittelemässä
Mielipiteitä kullakin , mut kuullostaa tosiaan ihan kuin puhuttas jostain laskuvarjohypystä.

Jos rupeaa harrastamaan vaikka lumilautailua ei sen taitotason tarvitse olla heti ekan kuukauden aikana yyber kehittynyt , tai ylipäätään. Kysehän on harrastuksesta. Karkeasti sanoisin että 2vk -1kk menee niin laskemista tulee ihan rutiinia eikä ole enää loivissa rinteissä varsinaista opiskelua.

Ja kerta viikkoon kuullostaa ihan sopivalta määrältä, siitä voi sitten lisäillä tai vähentää arjen mukaan. Itsellä ainakin puntti sitoo paljon enemmän kuin laskettelu .
 
Huomannut omista kavereistakin, et jengi luulee lautailun olevan ihan törkeän vaikeaa. Aluksi se onkin hankalaa, mut oppii nopeasti. Itsellä tosiaan auttoi kurssi, niin oppi heti miten kuuluu mennä. Emännällä taas sujui heti alusta lähtien ja ei paljoa edes kaatuillut. Ite kyllä pari ekaa kertaa keräilin itseäni välillä rinteestä. Eli mun mielestä hyvin henkilökohtaista miten oppii ja asenteesta kiinni. Jos sinne rinteeseen menee ajatuksella, et olen liian vanha ja kuolen varmasti, niin ehkä jäisin kotiin keittelemään teetä.
 
Näin juuri , ja toisin päin käännettynä jos hamuaa rinteeseen ei kannata antaa iän olla esteenä
(y)
 
Mielipiteitä kullakin , mut kuullostaa tosiaan ihan kuin puhuttas jostain laskuvarjohypystä.

Jos rupeaa harrastamaan vaikka lumilautailua ei sen taitotason tarvitse olla heti ekan kuukauden aikana yyber kehittynyt , tai ylipäätään. Kysehän on harrastuksesta. Karkeasti sanoisin että 2vk -1kk menee niin laskemista tulee ihan rutiinia eikä ole enää loivissa rinteissä varsinaista opiskelua.

Ja kerta viikkoon kuullostaa ihan sopivalta määrältä, siitä voi sitten lisäillä tai vähentää arjen mukaan. Itsellä ainakin puntti sitoo paljon enemmän kuin laskettelu .

Ei tietenkään tarvitse heti olla huippu, eikä siinä hyväksi muutamassa kuukaudessa tule vaikka panostaisi kaiken, super lahjakkaasta voi kovalla panostuksella muutamassa vuodessa tulla.

Tiedän kyllä mistä puhun nimimerkillä 10vuotta 6kertaa viikossa lajia hyvin aktiivisesti harrastaneena.

Otetaan tähän esimerkki ihan toisesta taito lajista.
Vaikka snoockeri laji jonka voi hyvin aloittaa vaikka vähän vanhemmalla iällä.

Mitä luulet että käy jos kaverisi kanssa aloitatte ko. Lajia harrastamaan, itse käyt lauantaisin vähän palloja lätkimässä ja otat samalla muutaman kaljan.
Kaverisi puolestaan käy pelaamassa vaikka 5kertaa viikossa, ottaa videoita lyönneistään analysoi asioita mitä voisi tehdä paremmin, katselee opetus videoita, kyselee kokeneemmilta oppia jne. Panostaa lajiin.

Ei varmaan mene montaa viikkoa siihen että sinulla ei enää ole häntä vastaan mitään mahdollisuuksia, vaikka omasta mielestä osaat ihan ok pelailla.
 
Tämä lähti kombinaatiosta ikä, lumilautailu ja itsesuojeluvaisto. Tässä viestissä ja esimerkkilajissa on kyse pärjäämisestä kilpailuhenkisessä tilanteessa.

Noh vastauksena että aivan varmasti tulee turpaan snookerissa kaveria vastaan joka pääsee panostamaan lajiin. Mutta lumilautailu oli kokonaan eri keissi puhtaana hauskanpitona; miten siinä kilpaillaan enempi harrastavaa kaveria vastaan, jos on vain tarkoitus pitää rinteessä hauskaa(kuten keskusteluun osallistuneilla näyttää olevan) ? Laskunautinnon määrässä, kumpi on nopeammin alhaalla..
 
Ei tietenkään tarvitse heti olla huippu, eikä siinä hyväksi muutamassa kuukaudessa tule vaikka panostaisi kaiken, super lahjakkaasta voi kovalla panostuksella muutamassa vuodessa tulla.

Tiedän kyllä mistä puhun nimimerkillä 10vuotta 6kertaa viikossa lajia hyvin aktiivisesti harrastaneena.

Otetaan tähän esimerkki ihan toisesta taito lajista.
Vaikka snoockeri laji jonka voi hyvin aloittaa vaikka vähän vanhemmalla iällä.

Mitä luulet että käy jos kaverisi kanssa aloitatte ko. Lajia harrastamaan, itse käyt lauantaisin vähän palloja lätkimässä ja otat samalla muutaman kaljan.
Kaverisi puolestaan käy pelaamassa vaikka 5kertaa viikossa, ottaa videoita lyönneistään analysoi asioita mitä voisi tehdä paremmin, katselee opetus videoita, kyselee kokeneemmilta oppia jne. Panostaa lajiin.

Ei varmaan mene montaa viikkoa siihen että sinulla ei enää ole häntä vastaan mitään mahdollisuuksia, vaikka omasta mielestä osaat ihan ok pelailla.
Frankie vastaskin jo ,eli kyse ei ollutkaan mistään kiilpailusta tai niinkuin sanoin lautailusta että alleviivaten harrastetaan oman tason mukaan. Vähän sama kun sanoisit sille snookerin pelaajalle joka tykkää launtaisin käydä nappailemassa palloja että jos et kerkee käydä kun kerta viikkoo nii ei kannata ollenkaa.

Pitääkö kaikkiin harrastuksiin aina panostaa koko elämä tai sit antaa olla.
 
Niin ehkä tämä on paljon ihmis tyypistä kiinni🤔

Itse jos jonkun harrastuksen aloitan niin en osaa tehdä sitä "vähän vasemmalla kädellä" vaan panostan siihen niin paljon kuin vaan sillä hetkellä kykenen.

Mutta en tietenkään tarkoita että kaikessa pitäisi muita vastaan kilpailla, vaan enemmänkin "kilpailla" itseä vastaan ja kehittyä paremmaksi.
Minusta tuntuisi tyhmältä tehdä jotakin itselleni mieluisaa asiaa "huonosti" jos tietäisin että pystyisin tekemään asian myös paremmin.

Mutta ehkä se joillekin sopii että tehdään asiat vähän sinnepäin, kyllähän näitäkin ihmisiä vähän väliä tulee vastaan jotka harrastaa 5-10 eri lajia, eivätkä missään ole kovin kummoisia.
 
Kyllä myös mulla on harrastuksia missä haluan olla niin hyvä kuin voin olla; kehonrakennus on yksi niistä harvoista. Joku toinen harrastaa kuntosalia puhtaasti pitääkseen itsensä kunnossa, tai toinen tukiharrastuksena jollekin toiselle (tärkeämmälle) urheiluharrastukselle.

Ja sitten on jokin lumilautailu, joka on puhtaasti hauskanpitoa eri keskuksissa ja niiden rinteissä. Voisin hypoteettisesti harrastaa sitä vielä X määrän tunteja lisää, mutta siihen harrastukseen liittyvillä intresseilläni en keksi miten siinä paremmaksi kehittyisin. Eri asia olisi jos minua kiinnostaisi hyppiminen pipessä tms.
 
Niin ehkä tämä on paljon ihmis tyypistä kiinni🤔

Itse jos jonkun harrastuksen aloitan niin en osaa tehdä sitä "vähän vasemmalla kädellä" vaan panostan siihen niin paljon kuin vaan sillä hetkellä kykenen.

Mutta en tietenkään tarkoita että kaikessa pitäisi muita vastaan kilpailla, vaan enemmänkin "kilpailla" itseä vastaan ja kehittyä paremmaksi.
Minusta tuntuisi tyhmältä tehdä jotakin itselleni mieluisaa asiaa "huonosti" jos tietäisin että pystyisin tekemään asian myös paremmin.

Mutta ehkä se joillekin sopii että tehdään asiat vähän sinnepäin, kyllähän näitäkin ihmisiä vähän väliä tulee vastaan jotka harrastaa 5-10 eri lajia, eivätkä missään ole kovin kummoisia.
Eiköhän sitä kehity oli harrastemäärä mikä tahansa, vauhti vaan muuttuu. Pitäis varmaa itekki lopettaa salitreenit ku ei kerkee välillä ku 2- 3 reenii viikkoon tekee ja frendit vääntää kuutta reenii.

Lopputulema, vähän hölmöä sanoa kenellekkään tässä asiassa että ei kannatta edes aloittaa.
 
Jos tosissaan pelaa, niin kyllä nuo etäisyydet ihan samaa luokkaa alkaa olemaan, ei kukaan samaa rataa hakkaa. Ja noita kunnon heittojakaan ei voi oikein tässä keskustan lähellä missään heitellä. Eli pitää käydä toisissa kaupungeissa. Mutta toki laskettelu on eri asia kaikinpuolin, varusteita myöten.
Mennyt varmaan ohi, mutta onko Kivikko jo testattu? Jos on, niin miten meni?
 
Back
Ylös Bottom