Voi, miten tuttua tekstiä täällä! :( Toivottavasti Minihiirellä on jatkunut kesä rennolla otteella!
Olen kärsinyt ihan samoista ongelmista vuodesta 2002 lähtien ja kärsin yhä. Välillä on ollut parempia jaksoja, mutta useimmiten pakkomielteistä liikkumista ilman lepoa. Aina on ollut joku tekosyy, että "jatkan vielä siihen ja siihen asti, kun sitten ei kuitenkaan enää ehdi" tms. mutta kyllä sen ajan liikkumiselle on aina jostain repinyt, eikä pakollista höllennystä ole tullut. Lepopäiviä en ole pitänyt tänä vuonna kuin kolme!
Kävin keskustelemassa asiasta yhdessä vaiheessa myös psykiatrilla, joka oli sitä mieltä, että tämä on ihan pakko-oireiseen häiriöön lukeutuvaa ja sain psyykelääkettä. Siitä ei kuitenkaan ollut apua ja keskusteluja oli niin harvoin, että nekään eivät auttaneet juuri yhtään. Lääkäri heitti mm. että sitten, kun mä joskus saan lapsia, ongelma poistuu, kun elämä ei enää pyöri vain oman navan ympärillä, ja samaan uskoin itsekin.
Liikkumaan mua on ajanut pääasiassa huoli ulkonäöstä ja terveydestä, mutta kyllä rasituksen tuomiin endorfiiniaaltoihinkin on jo täysin addiktoitunut. En tiedä, olenko liikkumisellani aiheuttanut itselleni mm. PCO:n ja kilpirauhasen vajaatoiminnan, mutta se todettiin n. 7 vuotta sitten ja se tulee myös olemaan mulla lopun ikää. Sitä myöten myös pelko painonnoususta on kasvanut, kun tuntuu, että lääkityksestä huolimatta paino nousee tosi herkästi. Olen ollut huolissani myös siitä, että tiesin PCO:n takia raskautumisen olevan vaikeaa ja kaikissa ohjeissa kehotetaan pitämään huolta siitä, ettei paino nouse.
Raskautuminen olikin vaikeaa, mutta lopulta tulin raskaaksi IVF:n avulla. Tällä hetkellä olen 37. viikolla raskaana ja laskettuun aikaan on enää muutama viikko. Koko raskausajan olen edelleen liikkunut päivittäin, mutta lajit ovat hiukan vaihtuneet. Juoksu jäi jo hoitojen aikana pois, mutta kuntosalia, vesijuoksua, uintia, pyöräilyä ja sauvakävelyä olen tehnyt sitten senkin edestä. Ajattelin, että raskaus muuttaisi suhtautumistani liikuntaan, mutta vieläkin pää pakottaa tekemään päivittäin jotain. Sain neuvolassa keväällä noottia siitä, että painoa oli tullut hiukan reippaasti lisää, ja nyt en uskalla yhtään höllätä liikunnassa, vaikka tähän mennessä painoa on tullut ihan normaalit 13 kg. Olen koittanut kysellä neuvolassa suosituksia liikuntamääristä, mutta aina tulee sama vastaus: "liiku oman jaksamisen mukaan". Se ei kuitenkaan mun tapauksessa auta yhtään, koska olen tottunut liikkumaan kuuntelematta kehoani. Kesälomani alkoi kesäkuun alussa ja lomalla aikaa liikunnalle (ja liikunnasta stressaamiselle) on ollut vielä enemmän kuin tavallisesti. Viime viikolla liikuin eniten pitkään aikaan, yhteensä 19 tuntia! Maanantaista perjantaihin tein kaksi treeniä päivässä: aamulla todella reipas sauvakävely tai salitreeni ja iltapäivällä uintia ja vesijuoksua. Viikonloppuna tein vain puolentoistatunnin kävelylenkit aamulla. Tälle viikolle on koossa vasta 14 tuntia. Ylöskirjoitettuina nämä määrät näyttää munkin silmään naurettavilta ja uskomattomilta ottaen huomioon, että maha on jo tosi iso ja varmaan suurin osa raskaana olevista ei tässä vaiheessa enää urheile ainakaan päivittäin. Silti olen täysin sokea näille määrille itse ja koen huonoa omaatuntoa, jos teen päivässä vain yhden treenin. Tavallaan pelkään, että jos nyt himmailen, olen huonossa kunnossa synnytystä varten ja että synnytyksestä palautuminen on hitaampaa. Samalla kuitenkin odotan malttamattomana sitä, että vauva jo syntyisi, niin saisin pitää taukoa treenaamisesta.
Pelottaa, että mitä jos tämä jatkuu vielä sittenkin, kun vauva on syntynyt. En halua, että lapseni kärsii äitinsä sairaasta pakkomielteestä, vaan haluan elää terveellisestä ja normaalia arkea.
Anteeksi pitkä vuodatus, mutta toivoisin vinkkejä tähän tilanteeseen.
Juuri noi kehuvat kommentit on se yksi syy ehkä miksi haluaa vain koko ajan treenata ja touhuta lisää. Ettei se ''hyvä kunto '' vain katoa..
