Minä taas olin joukkuelajeissa se keskinkertainen. Minua ei valittu ikinä ensimmäisten joukossa, mutta ei ihan viimeisenäkään. Hieman ylipainoinen olin, mutta pituutta oli myös kompensoimaan tilannettani. Ja surkeampiakin tapauksia siis oli. Ala-asteella oli liikunta oli vielä kivaa, mutta sitten tuli ylä-aste ja lukio...
Joukkuelajeista minuun iski vain jalkapallo. En siinäkään ollut hirmuisen hyvä, mutta pallon perässä kirmaaminen oli kivaa. Kaikki muut otti päähän enemmän tai vähemmän. Ja eniten fiiliksiäni laski niiden sporttisten oppilaiden tuhahtelut sekä suorat ja epäsuorat vittuilut meille huonommille. Eli joukkuepeleissä syöteltiin vain niille paremmille kavereille, jos piti mennä vaihtoon jossain lajissa, niin vain huonompaa sakkia kierrätettiin jne. Joskus kyllä myös kuuli miten huono on, mulle kävi niin harvemmin mutta eräs kaverini sai kuulla sitäkin, tosin silloin kun opettajan huomio oli muualla tai sit tuntien jälkeen.
Joskus saatiin pelailla jotain lätkää niin, että paremmin osaavat pelas oman pelinsä ja huonommin osaavat omansa, mut sellaiset tapaukset oli harvinaisia. Liikunnanopettajana yläasteella ja lukiossa toiminut entinen yleisurheilija oli muuten ihan rento miekkonen, mutta ei kovin kannustava.
Ehkäpä noista ajoista on jäänyt paskan maku suuhun joukkueurheilusta. Koripalloa tai sulkapalloa saatan kaveria vastaan pelata, siinäpä meikän tämän hetken "joukkue"pelailut.
Intti herätti meikän mielenkiinnon sitten edes johonkin liikkumiseen, kun ensimmäisen kerran elämässäni elopaino laski morttikaudella. Punttailu, lenkkeily ja joskus myös kuntonyrkkeily on kuulunut siitä lähtien ohjelmaan.
