Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Eli päätit sitten heittää esimerkin niistä lapsellisista argumenteista, jotka mainitsin? Et ole tajunnut, että ns. päättäjät ovat koko ajan toimineet sen hetkisen parhaan tiedon varassa, jotta minimoidaan vahingot, eikä siinä leikissä paina yhtään mitään jonkin sippipuulaakin liikevaihto, tai haluaako joku kallu salille tai kaljalle? Ts. yksilön hyvä vs yhteisön hyvä, ja ne yksilöt häviää sen vertailun 100% varmuudella, koska sen yhteisön etu on tärkein.

Et tajua myös sitä, että vaikka lääketehtaat leipoi miljardeja, suuri salaliitto tarjosi pienelle piirille loputtomasti rahaa, golbaali bruttokansantuote kyykkäsi pahasti? Se on juuri se, kun se nenä on siellä omassa navassa, niin on vaikea nähdä mitä ympärillä tapahtuu. Sano sinä, olisiko pitänyt ottaa riski että kuolee monta kertaa enemmän ihmisiä, että sairaanhoito menee tukkoon, että yhteskunta pysähtyy koska kaikki on saikulla, vai uhrata muutama nakkikioski ja poikein kaljottelut?

Pointti on se, ettet sinä, eikä kukaan tiennyt miten tässä tulee käymään, ja nyt te jälkiviisastelette sillä, että ois pitänyt ois pitänyt? Olis se sinunkin vanhempien pitäny ymmärtä ehkäisyn päälle, niin olis sinultakin jäänyt nämä traumaattiset vuodet kärsimättä? Ihan sama asia. Jos olisivat tienneet, olisivat toimineet ehkä toisin, mutta kun tulevaisuuden ennustaminen on vähän vaikeaa..
Päättäjät eli STM toimi jatkuvasti THL:n suosituksia vastaan tehden päätökset täysin poliittisin perustein.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Eli päätit sitten heittää esimerkin niistä lapsellisista argumenteista, jotka mainitsin? Et ole tajunnut, että ns. päättäjät ovat koko ajan toimineet sen hetkisen parhaan tiedon varassa, jotta minimoidaan vahingot, eikä siinä leikissä paina yhtään mitään jonkin sippipuulaakin liikevaihto, tai haluaako joku kallu salille tai kaljalle? Ts. yksilön hyvä vs yhteisön hyvä, ja ne yksilöt häviää sen vertailun 100% varmuudella, koska sen yhteisön etu on tärkein.

Et tajua myös sitä, että vaikka lääketehtaat leipoi miljardeja, suuri salaliitto tarjosi pienelle piirille loputtomasti rahaa, golbaali bruttokansantuote kyykkäsi pahasti? Se on juuri se, kun se nenä on siellä omassa navassa, niin on vaikea nähdä mitä ympärillä tapahtuu. Sano sinä, olisiko pitänyt ottaa riski että kuolee monta kertaa enemmän ihmisiä, että sairaanhoito menee tukkoon, että yhteskunta pysähtyy koska kaikki on saikulla, vai uhrata muutama nakkikioski ja poikein kaljottelut?

Pointti on se, ettet sinä, eikä kukaan tiennyt miten tässä tulee käymään, ja nyt te jälkiviisastelette sillä, että ois pitänyt ois pitänyt? Olis se sinunkin vanhempien pitäny ymmärtä ehkäisyn päälle, niin olis sinultakin jäänyt nämä traumaattiset vuodet kärsimättä? Ihan sama asia. Jos olisivat tienneet, olisivat toimineet ehkä toisin, mutta kun tulevaisuuden ennustaminen on vähän vaikeaa..
Ei siinä kolmea vuotta olisi pitänyt kestää tajuta sitä, että kyseessä ei ole juuri kausiflunssaa pahempi tauti. Ymmärrän sen, että 2020 alussa oltiin varovaisia, mutta hulluus jatkui ja paheni melkein 3 vuotta. Se on jo tyhmyyttä, eikä varovaisuutta.
 
Itseasiassa olin vuosikymmenen päätoimisesti asiakaspalvelutehtävissä tietoalalla, työskentelin jopa ministeriöissä jne. ja sain kovasti kiitosta. Ts. siellä missä porukan itsetunto on kohdallaan, siellä arvostetaan ihmisiä jotka kertoo asiat miten ne ovat, eikä vain yritä mielistellä ja nuolla perseitä..:ROFLMAO:
Oletko siis ns. nettikovis tai nettisoturi, jonka ulosanti on alatyylistä ja luokatonta ainoastaan internetissä?
 
Mikä lääkitys sulle on määrätty, joka hyvin selvästi on jäänyt ottamatta.

Jännä tällä palstalla eräs sunt... Myös kovasti toi esiin parenmuuttaa ja "älyänsä" joka välissä, sama tyyppi eri nick?

Haitko muuten sikaflunssaa myös rokotteen ja olit paniikissa samalla tavalla nyt me kuollaan kaikki? oliko sikapiikki myös turvallinen kuten Mrna? rokoteesta aiheutuneet narkolepsia jutut myös valetta?

Olet usein kovin kiukkuinen tapaus kannattaisko hakea apua siihen 🤣
Kysyy rokotepelkoinen riemuidiootti, joka uskoo suureen salaliittoon ja kaikkeen foliohattupaskaan, mitä on teidän morooneitten viihteeksi koskaan keksitty. Et kuitenkaan osaa esittää ainuttakaan todistetta rokotekammosi tueksi, piipität vain kuin kehitysvammainen lapsi, joka taidat oikeasti olla? Mistä tulee tuo kuvitelma kiukkuisuudesta? Minä osaan kirjoittaa muuta kuin kolmen sanan lauseita, koska on toimiva pää ja kädet, on jonkun verran koulutusta ja paljon kokemusta. Ei se tarkoita että olisin kiukkuinen, enemmänkin nauran teidän idioottien typeryydelle kaiken aikaa. :LOL:
 
Ikää kuulemma oli lähemmäs 60v vai oliko jopa yli, jutut on kuin 12vuotiaalla uhma teinillä.

Kyrvänsyylä, idioottti, vajakki mitäs muita näitä on mitä oot viljelly. Mikelle se ei uskalla vittuilla kun apina sais tosta vittuilusta varoituksen 🤣
Ja omat tuherruksesi kuvastaa täsmälleen mitä? Että olet kehitysvammainen lapsi, kirjoitat vanhempiesi tietokoneella? :ROFLMAO:
 
Ja tuonhan täytyy olla totta, koska se kerrottiin twitterissä? Ihan vaan tiedoksi: sairaaloissa, erilaisilla aloilla kuten puunjalostuksessa, puusepäntöissä, metallialalla, rakennusalalla, laboratorioalalla työskentelee globaalisti miljardeja ihmisiä, jotka käyttää maskeja työvuoron ajan. Jännä, että tämä sensaatiomainen uutinen koskee vain pandemia-aikaa, eikä historiaa 50-luvulta nykypäivään, jolloin työturvallisuudeksi kutsuttu organisoitu palvelu on tehostanut ihmisten suojausta näiden erilaisten maskien avulla. Ts. jos se uutinen näyttää paskalta, haisee paskalta, maistuu paskalta, se mitä todennäköisimmin on paskaa. Jos miljardit käyttävät maskeja päivätyössään, eikö olisi kummallista, ettei kukaan olisi huomannut valtaisaa sairastuvuutta, koska siitä massasta heitä kuolisi aika isoihin kasoihin?
 
Onko muuten tällainen tieteen vastaisuus sinulle tyypillinen tapa lähestyä asioita eli jätät huomioimatta tutkimukset ym. ja päättelet maallikkona itseksesi kotona miten asiat oikeasti ovat?
 
Tossa vielä linkki artikkeliin. Piti ihan googlettaa. Oikea valtamedian juttu on. @Roboz vois lukea ja sitten kommentoida.
Lukemattakin voin kommentoida, että jokaisen tulisi ymmärtää ja osata erottaa tilattu tutkimus, ja oikea tutkimus toisistaan. Jos ne kirugimaskit olisivat niin kammottavan vaarallisia kuin sensaatiomaisessa tutkimuksessa väitetään, olisiko meillä enää yhtään elävää kirurgia, hoitajaa, hammaslääkäriä tai hammashoitajaa meidän terveydenhuollossamme?

On kuulemma myös tutkimus, jonka mukaan covid-rokotteet aiheuttavat sydän- ja sydänpussin tulehduksia? Varsin vakuuttava tutkimus sekin, lanseeraamassa tohtoreita, senaattoreita ja mitä lie, mutta mutta. Koetahan nyt pinnistää ja pysyä kärryillä kun setä selittää: Sydän- ja sydänpussin tulehduksen suurin aiheuttaja on erilaiset virusinfektiot, joille em. sairaudet ovat sivuoire, kansan kielessä jälkitauti, jopa niin, ettei em. sairauksia oikeastaan esiinny ilman edeltävää virusinfektiota.

Jos siis covid-19 virusinfektion yhteydessä todetaan kasvu näitten em. sairauksien esiintyvyydessä, miten ja kuka tietää onko kyseessä covid-19 vai rokotteen sivuvaikutus? Varsinkin kun näitten sairauksien esiintyminen on aina liittynyt ns. flunssaepidemioihin, jo kauan ennen kuin covid oli edes tapetilla.

Ts. jos sinulle tulee juostessa aina rakko kantapäähän, ja saat flunssarokotteen, ja taas juostessa tulee rakko kantapäähän, johtuuko se siitä, että sait rokotteen? Näitä tutkimuksia tehdään siten, että ns. poimitaan ne kirsikat kakun päältä, ja skipataan se itse kakku roskiin, kiinnitetään huomio vain niihin kirsikoihin, eikä siihen mikä on totta ja olennaista.

Sitä tehdään siksi, että kaikilla näillä otsikoilla, sensaatiojutuilla, videoilla, jne. tehdään rahaa. Jopa tällä foorumilla Mike saa ansaitusti palkkaa siitä, että puupäät kirjoittaa 4000 sivua paskaa tästä aiheesta, koska mainoksia on aina puolen ruudun verran ja sponssit maksaa per kävijä. jne. Mitäs se WHO ottaa sinulta, kun kertoo miten asiat ovat? 0 euroa, 0 senttiä, eikö niin? Elät maailmassa jossa tieto on julkista omaisuutta, ainoastaan huhut ja juorut maksaa, ja sinä mieluummin uskot niitä, kuin tietoa jonka saa ilmaiseksi? :LOL:
 
Boldattu on itse asiassa hyvä pointti. Juuri tällaisia tilattuja tutkimuksia, joiden lopputulos on päätetty jo ennalta, harrasti lääkeyhtiöt koronarokotteiden kanssa saadakseen surkean tuotteen näyttämään hyvältä.
 
Mutta ymmärtääkseni hän ei käytä enää maskia ja lienee näin ollen myös morooni ja kyrvänsyylä.
Itseasiassa lähinnä realisti, joka reagoi siihen miten tapahtumat tämän pandemian kanssa etenee, ei siihen mitä foliohattu on asiasta mieltä. Selitin tuossa aiemmin miksi minun henk.koht ei kannata ottaa typeriä riskejä tämän taudin kanssa, ja typerin mahdollinen riski olisi noudattaa internetin idioottien neuvoja. Siksi se realismi on hyvä valinta. Sairastuvuus laski tässä maassa muutamaan sataan vuorokaudessa = 5.5 miljoonaa persereikää = hyvin pieni mahdollisuus, että törmäisi niihin muutamaan sataan, varsinkaan kun suuri osa heistä ei asu tässä kaupungissa. Hyvin yksinkertaista, jos on toimivat aivot..😁
 
Ei laskenut, vaan massatestaus lopetettiin. Tämän ymmärtäminen ei vaadi edes toimivia aivoja.
 
Boldattu on itse asiassa hyvä pointti. Juuri tällaisia tilattuja tutkimuksia, joiden lopputulos on päätetty jo ennalta, harrasti lääkeyhtiöt koronarokotteiden kanssa.
Ja sitten vaan todisteet esiin? Todisteeksi ei kelpaa huhut eikä juorut, ei väitteet eikä foliohattuidioottien aivopierut. Kun luetaan nuo pois, mitä sinulle täsmälleen jää, oletko edes ajatellut sitä? Miten voisitkaan, kun välineet puuttuu, eikö niin? Se on se yleinen ongelma, kun foliohattu opettelee toistelemaan lukemiaan muitten ajatuksia, niin se oma ajattelu taantuu ja jäljelle jää vain morooni, joka toistelee muitten ajatuksia ominaan. 😁
 
Laita sinä ensin todisteet kehiin, että ko. maskitutkimuksen tulos oli tilattu vai laitoitko jo?
 
En tietenkään. ÄO niin korkea että meikäisellä menee ainakin puolet ohi mitä kaveri meinaa. Kuitenkin ministeriötason hommia painettu ja koulutustakin löytyy.
ÄO on hädin tuskin maan keskiarvossa, mutta täällä se tuntuu riittävän oikein hyvin, jostain merkillisestä syystä. Esim. tuo sinun myöhempi kommenttisi, jossa kerrot että massatestaus lopetettiin ja olettamani sairastuvuuden lasku johtui siitä, kuvastaa juurikin hyvin vähäistä ajattelun tasoa. Et tiennyt, että koko ajan on laskettu niitä, jotka ovat hakeutuneet sairaanhoidon potilaiksi covidin vuoksi, ei pelkästään testattuja? Jos et tuota tiedä, niin mitähän muuta on jäänyt sinulta piiloon? Jos tässä kaupungissa vuorokausitasolla 4000 tai 12 ihmistä hakeutuu hoitoon covidin vuoksi, mitä nuo luvut kertovat sinulle sairastumisriskistä? Eivät mitään, koska et edes erota niitä toisistaan?? :ROFLMAO:
 
Tämä viestisi on puhdasta disinformaatiota. Sairaanhoitopiirit alkoivat erotella koronan takia ja koronan kanssa hoitoon joutuneet, joka laski määrät oikealle tasolle. Ennen tilastoitiin molemmat koronan takia hoitoon joutuneiksi.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom