Tartsan
VIP
- Liittynyt
- 14.8.2004
- Viestejä
- 6 168
Onpas mielenkiintoinen linkki - etenkin kun vaivautuu lukemaan otsikkoa pidemmälle:Minusta se taas on surullista, kun terveysviranomaiset on jo yrittäneet pähkiä ratkaisuja - feilanneet huolella, ja sen jälkeen edelleenkään ihmiset eivät ole kiinnostuneita omasta terveydestään.
Mika Rämet esimerkiksi on viranomainen, rokotetutkimuskeskuksen johtaja ja istuu ties kuinka monessa koronatyöryhmässä. Kun rokotteita alettiin tuomaan Suomeen, hänen lausuntonsa oli: "suojateho on hurjan hieno". Perustuen juurikin noihin valmistajien omiin tutkimuksiin, jotka nyt on osoittautumassa ihan ala-arvoisiksi.
![]()
Jo yksi rokotekerta suojaa hyvin vaikealta koronalta – rokotettu voi tartuttaa silti muita
Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet luonnehtii koronarokotteiden suojatehoa hurjan hienoksi.www.iltalehti.fi
Samaa mantraa toistelivat sitten käytännössä kaikki viranomaiset ja päättäjät jopa vuoden verran, osa edelleenkin vaikka ei noita enää kukaan usko.
Kerro mulle vielä, MIKSI se on surullista kun tavikset itse haluavat oppia ja selvittää asioita, jotta voisivat muodostaa oman näkemyksensä?
"– Rokotteet eivät poista tautia, mutta ne helpottavat tautitilannetta, Rämet totesi"
Täähän osasi jo puolitoistavuotta sitten sanoa, ettei mitään ihmeitä kannata odottaa.