Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321

"TEHO-OSASTOILLA eri puolella Suomea on hoidettu alkuvuonna aiempaa enemmän immuunivajeisia koronapotilaita, ilmenee tuoreimmasta tehohoidon tilannekuvasta.

Vuonna 2020 immuunivajeesta kärsivien potilaiden osuus koronatehohoitopotilaista oli viisi ja vuonna 2021 yhdeksän prosenttia. Alkuvuonna 2022 osuus on noussut 17:ään potilaaseen.

Immuunivaje tarkoittaa vakavaa elimistön puolustusjärjestelmän toiminnanvajausta. Puolustuskyvyn heikkeneminen voi lisätä vaikean koronataudin riskiä."

Ihan mielenkiintoista olisi vaikka selvitellä, mikä tätä ilmiötä ajaa? Moniko immuunivajeinen on rokotettu ja moniko ilman piikkejä..

"Koronatehopotilaista 85 prosentilla oli ylipainoa eli heidän painoindeksinsä oli yli 25. Ylipaino altistaa koronataudin vaikealle muodolle."

Juu juu, mutta ROKOTTAMATTOMUUS on silti se isoin juttu! Eipä fat sheimata siellä!
 
Olisko sun mielestä outoa jos viranomaiset, media, oikeuslaitokset ja ihmisoikeusjärjestöt yrittäisivät saada nämä asiakirjat julkisiksi mahdollisimman nopeasti?
Ei olisi - näillä kaikilla instansseilla vaan sattuu olemaan toisistaan poikkeavat käsitykset siitä mitä tarkoittaa "mahdollisimman pian".
Kyse on kuitenkin lääketieteellisestä toimenpiteestä joka on suoritettu yli puolelle maapallon väestöstä. Olisitko ihmeissäsi jos tämä asia saisi vähän enemmän julkisuutta?
Ainakin mun tarpeisiin aihe on saanut ihan riittävästi julkisuutta, mutta ilmeisesti sensaationnälkäisimmille menevät satiiriuutisoinnitkin sukkana läpi, kun aina on se "Faucin perkele" ollut punomassa uusia juonia.
 
"TEHO-OSASTOILLA eri puolella Suomea on hoidettu alkuvuonna aiempaa enemmän immuunivajeisia koronapotilaita, ilmenee tuoreimmasta tehohoidon tilannekuvasta.

Vuonna 2020 immuunivajeesta kärsivien potilaiden osuus koronatehohoitopotilaista oli viisi ja vuonna 2021 yhdeksän prosenttia. Alkuvuonna 2022 osuus on noussut 17:ään potilaaseen.

Immuunivaje tarkoittaa vakavaa elimistön puolustusjärjestelmän toiminnanvajausta. Puolustuskyvyn heikkeneminen voi lisätä vaikean koronataudin riskiä."

Ihan mielenkiintoista olisi vaikka selvitellä, mikä tätä ilmiötä ajaa? Moniko immuunivajeinen on rokotettu ja moniko ilman piikkejä..

"Koronatehopotilaista 85 prosentilla oli ylipainoa eli heidän painoindeksinsä oli yli 25. Ylipaino altistaa koronataudin vaikealle muodolle."

Juu juu, mutta ROKOTTAMATTOMUUS on silti se isoin juttu! Eipä fat sheimata siellä!
Se on salaliittoteoria että terveet elämäntavat parantavat vastustuskykyä ja pienentävät riskiä saada vakava korona. Jos moinen väite pitäisi paikkansa niin kyllähän meidän ministerit, virkamiehet ja media olisivat moisen väitteen kertoneet ajat sitten ja tiedottaneet siitä 24/7.

Ainoa asia mikä vaikuttaa ihmisen immuniteettiin on se miten paljon käytät maskia ja kuinka monta rokotetta olet ottanut!! Hölmö.
 
"TEHO-OSASTOILLA eri puolella Suomea on hoidettu alkuvuonna aiempaa enemmän immuunivajeisia koronapotilaita, ilmenee tuoreimmasta tehohoidon tilannekuvasta.

Vuonna 2020 immuunivajeesta kärsivien potilaiden osuus koronatehohoitopotilaista oli viisi ja vuonna 2021 yhdeksän prosenttia. Alkuvuonna 2022 osuus on noussut 17:ään potilaaseen.

Immuunivaje tarkoittaa vakavaa elimistön puolustusjärjestelmän toiminnanvajausta. Puolustuskyvyn heikkeneminen voi lisätä vaikean koronataudin riskiä."

Ihan mielenkiintoista olisi vaikka selvitellä, mikä tätä ilmiötä ajaa? Moniko immuunivajeinen on rokotettu ja moniko ilman piikkejä..

"Koronatehopotilaista 85 prosentilla oli ylipainoa eli heidän painoindeksinsä oli yli 25. Ylipaino altistaa koronataudin vaikealle muodolle."

Juu juu, mutta ROKOTTAMATTOMUUS on silti se isoin juttu! Eipä fat sheimata siellä!
Tässä ketjussa sanoin jo yli vuosi sitten miten immuniteetti laskee kun rokotetaan ja vältellään kaikkea. Ja miten kävi, trolliksi leimattiin.
 
Meinasi taas pää räjähtää iltapaskan jonkun koronarokoteuutisen kommentteja lukiessa. Kuka se vitun älykääpiö olikaan, kuka päästi suustaan sammakon, että "koronarokote ei estä tartunnan saamista, vaan lieventää oireita"? Nyt se on joka vitun uunon mantra, jotka ei ymmärrä asiasta paskaakaan. Pitäisi vähän miettiä mitä sanoo, ettei tuollaista päädy lehtiin.

Ja sitten toisena kestosuosikkina ihmisillä on se, että "rokotetta ei ole testattu tarpeeksi, enkä ala sellaisen koekaniiniksi". Mikä sitten on tarpeeksi? Käsittääkseni sitä on testattu ihan yhtä paljon kuin mitä tahansa muuta lääkettä ja se aikaa on sitten säästetty turhasta byrokratiasta ja hyväksynnöistä. Kyllä, kaikkia harvinaisia sivuvaikutuksia ei saada ikinä missään testeissä kiinni, mutta en silti tuntisi olevani tuon rokotteen koekaniini, vaikka sen huomenna saisin. Penisilliiniinkin voi kuolla, jos huono tuuri käy, vaikka se on niin yleinen, tavallinen ja vuosikymmeniä saatavilla ollut lääke.
Onko rokotetta nyt sun mielestä testattu tarpeeksi kun jengiä kuolee sitä enemmän mitä enemmän rokotetaan? Jumalauta tän ketjun alkupää on komiikka pahimmillaan, mää sankarit luulivat olevansa oikeassa ja olivat aivan vitun väärässä. Musta on inhorealistinen perseraiskaus näille rokotepakottajille miten tää homma meni.
 
Joo, olin väärässä. Jostain kumman syystä mulla oli käsitys, että rokotus toimii niin kuin rokotuksen kuuluu toimia. Musta siinä ei ole mitään koomista. Mutta jälkiviisaus, se se vasta koomista on. Se on ihan helvetin huvittavaa, että melkein viisikymppinen äijä mässäilee sillä, että arvasi oikein ja kuvittelee tienneensä jotain mitä muut ei tienneet.

Koronakuolemat selittää niin moni muukin asia kuin rokotus, että ihan tuollaista johtopäätöstä en lähtisi vielä vetämään. Ensinnäkin käsittääkseni tappavuus on nyt tartuntojen määrään nähden pienempi kuin aluksi, mutta kun niitä tartuntoja on niin perkeleesti, niin kai siinä tulee enemmän ruumiitakin, kun rokote ei anna suojaa. Toinen on ihmisten kyllästyminen tähän touhuun. Vanhukset ei jaksa suojella itseään enää eikä muutkaan jaksa suojella vanhuksia itseltään, eli riskiryhmien suojaaminen on huonontunut. Nehän tähän pääosin kuolee jotka on jo valmiiksi toinen jalka haudassa ja niin se on ollut alusta asti.
 
Tässä ketjussa sanoin jo yli vuosi sitten miten immuniteetti laskee kun rokotetaan ja vältellään kaikkea. Ja miten kävi, trolliksi leimattiin.
Meinasikko että immuunivajeisiksi lasketaan henkilöt jotka ovat ottaneet rokotteet ja huolehtineet hysteerisesti käsihygieniasta? 😁
 
Joo, olin väärässä. Jostain kumman syystä mulla oli käsitys, että rokotus toimii niin kuin rokotuksen kuuluu toimia. Musta siinä ei ole mitään koomista. Mutta jälkiviisaus, se se vasta koomista on. Se on ihan helvetin huvittavaa, että melkein viisikymppinen äijä mässäilee sillä, että arvasi oikein ja kuvittelee tienneensä jotain mitä muut ei tienneet.

Koronakuolemat selittää niin moni muukin asia kuin rokotus, että ihan tuollaista johtopäätöstä en lähtisi vielä vetämään. Ensinnäkin käsittääkseni tappavuus on nyt tartuntojen määrään nähden pienempi kuin aluksi, mutta kun niitä tartuntoja on niin perkeleesti, niin kai siinä tulee enemmän ruumiitakin, kun rokote ei anna suojaa. Toinen on ihmisten kyllästyminen tähän touhuun. Vanhukset ei jaksa suojella itseään enää eikä muutkaan jaksa suojella vanhuksia itseltään, eli riskiryhmien suojaaminen on huonontunut. Nehän tähän pääosin kuolee jotka on jo valmiiksi toinen jalka haudassa ja niin se on ollut alusta asti.
Vähän itkuinen myöntäminen olleensa väärässä :D Niin paljon saatejuttuja kun voisi vain myöntää olleensa aivan väärässä. Petrattavaa riittää
 
OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
Tää ihmisten mrna-rokotteiden johdosta MAHDOLLISESTI alentunut vastustuskyky:

Menee perusteineen samaan kategoriaan kuin esim. väitteet

- lockdown ei ole oikea strategia koronan torjunnassa (vaan esim. riskiryhmien suojaaminen ja yhteiskunnan avoinna pitäminen on parempi)
- mrna-rokotteet eivät ole ns. neutraloivia rokotteita, joten niiden varaan ei voi luottaa samoin kuin esim. polion hävittämisessä
- kasvomaskeista ei ole hyötyä, ellei käytetä riittävän tehokkaita ja oikein sovitettuja maskeja

Kaikki yllä olevat on (sensuroitujen) asiantuntijoiden esiin tuomia näkemyksiä, jotka ovat jälkikäteen osoittautuneet todeksi. Esim. youtubessa ja twitterissa on jaeltu banneja jos olet moista esittänyt aiemmin. Nykyisin ei jaeta, kun on tajuttu että ne ihmisethän oli oikeassa.

Eli alentunut vastutuskyky JOILLAKIN mrna-rokotteiden ottaneilla on ihan todellinen huoli ja se perustuu nk. OAS- teoriaan (original antigenic sin), jonka mukaan keho opetetaan mrna-rokotteilla tunnistamaan HYVIN KAPEALLA spektrillä taudinaiheuttajaa, ja sitten kun keho törmääkin samankaltaiseen, mutta hieman eritavalla toimivaan taudinaiheuttajaan, se ei osaakaan taistella sitä vastaan niin nopeasti ja tehokkaasti kuin olisi osannut ilman rokotetta.

Koska ihmiset ovat monimutkaisia olioita ja vastustuskyky monimutkainen järjestelmä, OAS ei tarkoita että kaikki rokotteen ottaneet olisivat alttiita kaikille taudinaiheuttajille. Mutta on ihan mahdollista että tämäKIN näkemys myöhemmin osoittautuu enemmän tai vähemmän paikkansa pitäväksi, kuten nuo kolme yllämainittua (tuota listaa voisi vielä jatkaa).

Eli nyt jos uutisoidaan, että meillä on entistä enemmän immuunipuutteisia ihmisiä sairaalassa, eikä kerrota miksi ovat immuunipuutteisia (onko kaikilla esim. syöpähoito käynnissä), niin onko se nyt niin vitun ihmeellistä että jotkut alkaa arvuuttelemaan, voisiko tuo (sensuroitujen) asiantuntijoiden näkemys tässäkin pitää paikkansa?

Herätkää.
 
Itseä kun on kiehtonut aina keittiöpsykologia ja havainnoin niin palaakohan covid fanbase taas, jos/kun covidia aletaan lämmittämään tai jotain muuta "hirveää tautia"?
Jatkuuko sama saarna vaikka luulisi porukan jo oppineen?
Vai riittääkö kun media ja somet ohjaa laumat "next big thingiin" taas? Sirkus lähtee taas käyntiin?
 
Viimeksi muokattu:
...

Eli nyt jos uutisoidaan, että meillä on entistä enemmän immuunipuutteisia ihmisiä sairaalassa, eikä kerrota miksi ovat immuunipuutteisia (onko kaikilla esim. syöpähoito käynnissä), niin onko se nyt niin vitun ihmeellistä että jotkut alkaa arvuuttelemaan, voisiko tuo (sensuroitujen) asiantuntijoiden näkemys tässäkin pitää paikkansa?

Herätkää.
Ei siinä mitään ihmeellistä ole että ihmiset alkaa arvuuttelemaan, vapaa maahan tämä on. Vähän vaan surullista seurattavaa kun tavikset koittaa pähkiä näitä asioita samalla terveysviranomaisten kompetenssia kyseenalaistaen.

Immuunivajetta aiheuttaa kovin moni asia: syöpähoidot, reumalääkkeet, crohnin taudin lääkitykset, elinsiirrot, geneettiset syyt, HIV, jne jne... (nuo siis tuli ihan omasta muistista vaikken ole immuunivajeen aiheuttajiin suuremmin perehtynytkään). Vaikka rokotteet ja ylihygieenisyys laskisivatkin ihmisen immuniteettia, niin ei niitä ihmisiä kyllä immuunivajeisiksi luokiteltaisi ainakaan siinä mielessä miten lääketieteessä tänä päivänä luokitellaan.
 
Vähän surullista miten väärässä viranomaisesi ovat olleet kaikessa. Mutta näköjään ohjelmointi on hyvin voimissaan edelleen siellä. Sinun toimintaohjeisiin lisätään "viranomainen" niin se on jämpti.
 
Ei siinä mitään ihmeellistä ole että ihmiset alkaa arvuuttelemaan, vapaa maahan tämä on. Vähän vaan surullista seurattavaa kun tavikset koittaa pähkiä näitä asioita samalla terveysviranomaisten kompetenssia kyseenalaistaen.

Immuunivajetta aiheuttaa kovin moni asia: syöpähoidot, reumalääkkeet, crohnin taudin lääkitykset, elinsiirrot, geneettiset syyt, HIV, jne jne... (nuo siis tuli ihan omasta muistista vaikken ole immuunivajeen aiheuttajiin suuremmin perehtynytkään). Vaikka rokotteet ja ylihygieenisyys laskisivatkin ihmisen immuniteettia, niin ei niitä ihmisiä kyllä immuunivajeisiksi luokiteltaisi ainakaan siinä mielessä miten lääketieteessä tänä päivänä luokitellaan.
Minusta se taas on surullista, kun terveysviranomaiset on jo yrittäneet pähkiä ratkaisuja - feilanneet huolella, ja sen jälkeen edelleenkään ihmiset eivät ole kiinnostuneita omasta terveydestään.

Mika Rämet esimerkiksi on viranomainen, rokotetutkimuskeskuksen johtaja ja istuu ties kuinka monessa koronatyöryhmässä. Kun rokotteita alettiin tuomaan Suomeen, hänen lausuntonsa oli: "suojateho on hurjan hieno". Perustuen juurikin noihin valmistajien omiin tutkimuksiin, jotka nyt on osoittautumassa ihan ala-arvoisiksi.

Samaa mantraa toistelivat sitten käytännössä kaikki viranomaiset ja päättäjät jopa vuoden verran, osa edelleenkin vaikka ei noita enää kukaan usko.

Kerro mulle vielä, MIKSI se on surullista kun tavikset itse haluavat oppia ja selvittää asioita, jotta voisivat muodostaa oman näkemyksensä?
 
Niin, eikös tuo Rämetin lausunto ihan ok ollutkin? Jos THL:n tilastoja seurailia rokotteen vaikutuksesta sairaanhoitoon ja tehohoitoon päätymisen todennäköisyyksiin epidemian aikana, vaikea rokotteiden tehoa mielestäni oli missään vaiheessa kyseenalaistaa. Varianttien kehittyessä rokotteiden teho on toki laskenut, eritoten omicronin myötä.

Sehän on hienoa, että tavikset koittavat oppia ja selvittää asioita, vaikken sitä hirveesti tässä ketjussa ole nähnyt. Asiantuntijoiden/terveysviranomaisten kompetenssin kyseenalaistamista olen nähnyt kyllä siitäkin edestä. Tai en edes kyseenalaistamista, vaan suoralta kädeltä lyttäämistä. Tuo vaatii mielestäni tavikselta ylikehittynyttä luottamusta omiin järkeilykykyihin. Ei siinä, jatkakaa vain, eipä tuo minulta ole pois.
 
Joo, olin väärässä. Jostain kumman syystä mulla oli käsitys, että rokotus toimii niin kuin rokotuksen kuuluu toimia. Musta siinä ei ole mitään koomista. Mutta jälkiviisaus, se se vasta koomista on. Se on ihan helvetin huvittavaa, että melkein viisikymppinen äijä mässäilee sillä, että arvasi oikein ja kuvittelee tienneensä jotain mitä muut ei tienneet.

Koronakuolemat selittää niin moni muukin asia kuin rokotus, että ihan tuollaista johtopäätöstä en lähtisi vielä vetämään. Ensinnäkin käsittääkseni tappavuus on nyt tartuntojen määrään nähden pienempi kuin aluksi, mutta kun niitä tartuntoja on niin perkeleesti, niin kai siinä tulee enemmän ruumiitakin, kun rokote ei anna suojaa. Toinen on ihmisten kyllästyminen tähän touhuun. Vanhukset ei jaksa suojella itseään enää eikä muutkaan jaksa suojella vanhuksia itseltään, eli riskiryhmien suojaaminen on huonontunut. Nehän tähän pääosin kuolee jotka on jo valmiiksi toinen jalka haudassa ja niin se on ollut alusta asti.

Arvasi oikein. Tuo on vähän harmaalla alueella. Hyvin aikaisessa vaiheessa alkoi tulla tutkimus tuloksia siitä, että ei välttämättä estäisi tartuntaa niin hyvin, eikä estäisi leviämistä. Tämä on se asia mikä meni pahiten päin vittua tässä hommassa.

Itse luin useamman tutkimuksen jossa näin todettiin. Samaan aikaan Suomessa media, THL ja hallitus puhui ihan muuta.

Twitterissä tai youtubessa ei saanut sanoa nuita asioita. Tuli kenkää jos sanoi.

Ei se ihan arvailua ollut.

Tähän vielä jos lisätään se, että itse kritisoin sitä 30 päivää tartunnasta = koronakuolema, että se vääristää tilastoja. Ei pitänyt paikkaansa. Tuli niin ja niin paljon kuolemia.

No nyt kun on rokotettu kaikki halukkaat ja Suomessa eniiten korona kuolemia koko maailmassa. Niin nyt se sit onkin väärä tapa.

Miksi se nyt onkin väärin, mutta aikaisemmin oli oikein.
 
Niin, eikös tuo Rämetin lausunto ihan ok ollutkin? Jos THL:n tilastoja seurailia rokotteen vaikutuksesta sairaanhoitoon ja tehohoitoon päätymisen todennäköisyyksiin epidemian aikana, vaikea rokotteiden tehoa mielestäni oli missään vaiheessa kyseenalaistaa. Varianttien kehittyessä rokotteiden teho on toki laskenut, eritoten omicronin myötä.

Sehän on hienoa, että tavikset koittavat oppia ja selvittää asioita, vaikken sitä hirveesti tässä ketjussa ole nähnyt. Asiantuntijoiden/terveysviranomaisten kompetenssin kyseenalaistamista olen nähnyt kyllä siitäkin edestä. Tai en edes kyseenalaistamista, vaan suoralta kädeltä lyttäämistä. Tuo vaatii mielestäni tavikselta ylikehittynyttä luottamusta omiin järkeilykykyihin. Ei siinä, jatkakaa vain, eipä tuo minulta ole pois.
Sä kyllä höpiset paskaa. Tuleeko sulle yllätyksenä että "asiantuntijat" lytätään, kun meille jauhettu paskaa 2 vuotta tästä flunssasta ja osa meistä menettänyt jopa työnsä turhaan tämän takia sekä syrjintä päälle?

Sua taitaa vain vituttaa, kun jälleen kerran "tavikset" puhuu julkisesti näistä epäkohdista sekä suorasta korruptiosta. Se on se isoin ongelma teikäläisillä.
 
Powerhouse ymmärrän kyllä mitä tarkoitat ja paljon itselläkin tuttuja jotka ihmettelee tätä hommaa nyt.

Itselläkin oli aika rokotukseen varattuna. Sit sattuin lukemaan britti tutkimuksen, jossa todettiin, että tartuttaa rokotetut samalla tapaa. Itselle oli ainoa syy vaakakupissa rokotteelle se, että olisin voinut olla turvallisin mielin, että en tartuta sitä muihin. Tämä tieto kun tuli, itselle ei jäänyt enää yhtään syytä ottaa rokotetta.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom