Epidemiologi Jussi Sane,
otteita artikkelista:
"Sanen mukaan erityisesti rikkaissa maissa ihmisille näyttää tulleen yllätyksenä, että luonto voi nykyaikanakin aiheuttaa kuolemia.
”Jotenkin ei pystytä hyväksymään, ettei meidän hauraimpia mummojamme ja vaarejamme pystytä pitämään elossa, vaikka miten monta piikkiä laittaisi.”
Pandemiaa ei ole koettu kaikkialla maailmassa samalla tavalla.
Sane on työskennellyt ennen pandemiaa Afrikan maissa, joissa tartuntatauteihin kuolee vuosittain paljon ihmisiä, mukaan lukien lapsia. Näissä olosuhteissa koronavirus on vain yksi monista arkea vaivaavista kulkutaudeista eikä edes vakavin.
”Ymmärrys elämän haavoittuvuudesta on siellä erilainen.”
Osittain pandemia elää päidemme sisällä, Sane sanoo. Tässä mielessä koronapandemiaa ei voi verrata edeltäjiinsä.
”Tämän pandemian sosiaalis-psykologinen puoli on ollut hyvin erityinen.
On varmasti ihmisiä, jotka ovat tälläkin hetkellä hyvin pelokkaita. Vaikka pandemia loppuu, pelon purkaminen voi olla työläs prosessi, jossa vastuu on kansanterveysviranomaisilla ja medialla.”
Sanen mielestä ei ole ollenkaan varmaa, oliko esimerkiksi pandemian seuraaminen massatestaamisella ja lähes reaaliajassa päivittyvillä tartuntaluvuilla järkevä tapa toimia.
Luvut aiheuttavat tavallisissa ihmisissä paitsi pelkoa myös katteetonta uskoa siihen, että epidemian kulku olisi täysin hallittavissa: kunhan tartunnat painuvat nollaan ja rokotusprosentti nousee sataan, tauti katoaa.
Todellisuudessa näin ei tule koskaan käymään, vaan virus jää elämään.
”Jotkut ihmiset katsovat nyt päivästä toiseen pelokkaana, että tuhat tapausta, sitten kaksituhatta. Mutta jos testaisimme tavallisella flunssakaudella ihmisiä kadulla, todella monella olisi silloinkin jotain virusta nenässä.”
Päivittyvät luvut ja käyrät pitävät pandemiaa jatkuvasti uutisagendalla ja siten olemassa, vaikka sen aiheuttama uhka tosiasiallisesti pienenisi."