Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Haastattelin siskoa:

Altistuminen viikko sit to. Kysyin et kui voi verrata flunssaan niin sano et ''ei oikeestaan''.
Aaltoilee ihmeellisesti. Välillä tuntuu et vois reenaa ja välillä meinaa nukahtaa pystyyn. Väsymys on kova. Yskän puuskia ja välillä ei mitään.

Tuo aaltoilevuus tuli hyvin esille yhden potilaan kertomana. Hänellä siis todettu tartunta ja kolmas viikko meneillään. Useamman kerran jo ajatellut, että tauti on ohi ja sitten parin päivän tauon jälkeen taas noussut nopeasti korkea kuume, mutta ei yskää ollenkaan.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mä olen ihan varma että mulla on ollut toi kun oli 3-4 viikkoa jokatoinen päivä sellainen olo että olisi ollut lievää kuumetta.
Fiilis sellainen ettei olisi huvittanut treenata mutta jos kävi niin sen jälkeen kuitenkin ihan hyvä fiilis.
Voi olla että oli muutakin tai sitten vain ihan luulosairautta.

Taas on alkanut huhujen toinen aalto, juuri tänään joku kirjoitteli että joku oli lukenut jostain jonkun 5 vuotiaan kuolleen koronaan. Kun tähän tuumasin että lapsia kuoleen satoja päivässä ties mihin tauteihin niin olin kuulemma idiootti kun vertaan tätä muihin tauteihin, jipii.
 
New Yorkissa, suurimman puhkeamisen keskuksessa, kuolleiden lukumäärä on yli kolme kertaa normaalia suurempi. NY Times kuitenkin lisää, että ”uusimpien tietojen mukaan se on voinut olla peräti kuusi kertaa normaalia korkeampi”.

https://static.*******.net/uploads/2020/04/Yhdysvallat-kokonaiskuolleisuus-Covid-19-huhtikuu-2020.jpgKaikki kuolemat osavaltioittain: Punainen viiva on vuosi 2020.
 
Aika nousut on, mielenkiintoista olisi muistaa ensi vuonna katsoa mikä on koko vuoden kuolleisuus. Itse ainakin uskon tällä hetkellä että tämä niittää niitä jotka on menossa muutenkin viimeisillä hetkillä, voin olla väärässäkin.
 
Kun rokote on saatavissa ties millon, Rupeeko ideat loppuu lekureilta lääkkeisiin pikkuhiljaa kun remdevisiiri ei ilmeisesti toimi. Hydroksiklorokiini ei auta. Ainakaan selkeetä apua ei ole. Oliko siel muita potentiaalisia?

View: https://twitter.com/JuhaniKnuuti/status/1255729240512880645

Lukuisia kokeilun alla.... viruslääkkeistä kaikki potentiaalinen: remdesiviirin lisäksi, lopinaviiri, ritonaviiri, favipiraviiri, umifenoviiri, jne ..... mutta yhtä tyhjän kanssa. Ei tohon beta-ryhmän koronavirukseen mitään tehokasta "tappajaa" kehitetä ..kun ei siihen ole SARS-2002:sta lähtienkään kyetty kehittämään... eikä yhteenkään parainfluenssa tai influessa -virukseen tai vähemmän patogeenisiin alfa-korona viruksiinkaan.. joita pyörii keskuudessamme joka ikinen "flunssakausi" ....
Ovatpa jopa testailleet wanhaa kunnon psykoosilääkettäkin: klooripromatsiinia tuohon 2019-nCoV:iin. Se kun ehkäisee chlatriini-perusteista-reseptori-välitteistä -viruksen sisäänottoa...
Eikös tuo Meilahden rokotetutkimuskeskuksen MeVac:n johtaja (Anu Kantele) jossain podcastissa sanonut että jos on ehdottaa kokeiltavaksi lääkkeitä 2019-nCoV:a vastaan niin he kyllä testaa ....

...rokotetta ootellessa .... ja syystalven 2019-nCOV (SARS-3) mutaatiota .....

"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
 
Viimeksi muokattu:
En muista oliko täällä, mutta joku väitti että Usa:ssa kuolisi satojatuhansia vuosittain kausi-influenssaan. Tää on FIMEAn sivuilta:

Tuore yhdysvaltalainen tutkimus on osoittanut, että vuosina 1976–2007 influenssa aiheutti keskimäärin 23 607 kuolemantapausta vuosittain [CDC 2010].
 
En nyt kerkeä linkkejä lähteä kaivamaan, mutta samaisen CDC:n mukaan 2018 (USA:ssa) (yhdeksi) kuolinsyyksi oli mainittu influenssa yli 100 000 ihmisen kohdalla. 2010 -luvulla kausi-infuenssan kuolleisuus on jälleen lähtenyt kovaan nousuun, vaikka siihen väitetään olevan tehokkaat rokotteet.

2018 oli se influenssakausi jollon rokote ei tehonnu. Suomessakin teki pahaa jälkeä, näky mm. työpaikkojen saikkupoissaolotilastoissa selkeenä piikkinä.
 
Aikamoista ironiaa että toi juttu on kirjoitettu 28.2.2020 ja se päättyy näin:

Viimeisin pandeeminen influenssa on ollut vuosina 2009–2010 levinnyt sikainfluenssa. Kyseisten kahden vuoden aikana Suomessa tilastoitiin vain 50 influenssakuolemaa. Kuolleisuutta vähensi todennäköisesti se, että noin puolet väestöstä rokotettiin tautia vastaan. Lisäksi vanhemmalla väestönosalla oli sikainfluenssaa vastaan aikaisemmista influenssainfektiosta hankittua vastustuskykyä. (Lyytikäinen et al. 2011).

On mahdoton arvioida, milloin seuraava influenssapandemia iskee. Lähes varmaa kuitenkin on, että kausi-influenssaepidemia koetaan vuosittain, milloin lievempänä ja milloin voimakkaampana.
 
2018 oli se influenssakausi jollon rokote ei tehonnu. Suomessakin teki pahaa jälkeä, näky mm. työpaikkojen saikkupoissaolotilastoissa selkeenä piikkinä.

Totta, eli 2018 oli snadisti kovempi "nuhavuosi", mutta pointti on edelleenkin siinä, että tämä nykyinen korona ei ole (ainakaan vielä) päässyt lähellekään edes normi kausi-influenssan kuolinlukuja, maailmanlaajuisesti vielä puuttuu lähes tuplamäärä raatoja, että päästään edes normi nuhan vuosittaisiin kuolinlukuihin. Suomessa raatoja pitää tulla vielä about 800 lisää, jotta päästään näihin jokavuotisiin normi nuhan kuolinlukuihin.
 
Kun noita influenssakuolemia etsii niin huomaa kuinka vaikeaa se määrittely on. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kuolinsyynä influenssa on vuosittain 20-60. Terveyskirjastossa mainitaan keskimääräiseksi luvuksi 500.

Tilastokeskuksen tuoreimmat tiedot influenssan aiheuttamista kuolemista ovat vuodelta 2018. Tuolloin Suomessa influenssaan kuoli 436 henkilöä, joista yli 65-vuotiaita oli 415. Influenssa oli lisäksi myötävaikuttavana tekijä 264 kuolemassa.

Yhteensä influenssa siis mainittiin vuonna 2018 tasan 700 kuolintodistuksessa. Samana vuonna Suomessa kuoli yhteensä 54 524 henkilöä.

Influenssaan 2000-luvulla kuolleista 80 prosenttia on ollut yli 75-vuotiaita.

Toi 2018 oli tosiaan se vuosi kun se rokote ei ihan natsannut, siksi toi vuosi näkyy piikkinä tilastossa. Ihan tuhatta ei sentään taida kuolla vuosittain vaikka kuinka määriteltäisi. Lisäksi viime vuosien nousua voi selittää että eikö rokotteen ottaminen ole vähentynyt? Ainakin niitä menee roskiin ihan pirusti.
 
Tässä kyllä kiteytyy ylen politisoituminen ja paska journalismi yhdessä jutussa erinomaisesti, tumpin vastustustakin saatu mukaan koronan kanssa.
Asemiehet yrittivät vallata mutta kukaan ei loukkaantunut? Suomeksi sanottuna jonkinlainen protesti mutta koitettu vääntää toiseksi koko asia.
 
Se oli siis "protesti, joka vain nyt levisi asiaankuulumattomiin tiloihin" - ei valtaus :unsure: Hyihyi yle!
 
2018 oli se influenssakausi jollon rokote ei tehonnu. Suomessakin teki pahaa jälkeä, näky mm. työpaikkojen saikkupoissaolotilastoissa selkeenä piikkinä.
Juuri näin. Yhteiskuntaa ei kuitenkaan suljettu, yrityksiä ja julkisia palveluja ei laitettu kiinni, säikyt vanhemmatkin veivät lapsiaan kouluun isompia miettimättä, urheilu pyöri normaalisti. Mediaa ei lainkaan kiinnostanut esim. tehohoitopaikat tai yleensä tilanne sairaaloissa.
Toinen siskoistani on ollut aina herkkä sairastamaan flunssia. Oliko nyt sitten tuo vuosi vai joku toinen, niin sitä flunssaa oli kuukausitolkulla. Pientä kuumeilua, pitkittynyttä yskää, poskiontelotulehduksia, kurkkukipua ja useita antibioottikuureja. Välillä parantui, ainakin melkein. Moni muukin valitti tuolloin pitkään jatkuneista oireista. Eli siis suurin piirtein samaa kuin "keskiverto"- koronassakin
 
Se oli siis "protesti, joka vain nyt levisi asiaankuulumattomiin tiloihin" - ei valtaus :unsure: Hyihyi yle!

Olipa protesti tai mielenosoitus, niin kyllä vähän kummalliselta tuntuu kattoo kun jengi osoittaa mieltään rynkkyjen kanssa. Yks pikku vahinkolaukaus niin saattaa tulla jo tulitaistelu.....
 
Olipa protesti tai mielenosoitus, niin kyllä vähän kummalliselta tuntuu kattoo kun jengi osoittaa mieltään rynkkyjen kanssa. Yks pikku vahinkolaukaus niin saattaa tulla jo tulitaistelu.....
Silloin sitä voisi jo uskoa valtaukseksi, yleensä valtauksen tarkoitus on ottaa jokin tila tai alue hallintaan tarvittaessa väkivaltaa käyttämällä.
Tässä tapauksessa ei ole tapahtunut kumpaakaan niin miten voidaan puhua valtauksesta?
Se on kyllä taivahan tosi että olisi saattanut olla nikkeliä ilmassa ihan haitaksi asti jos olisi tullut vahinkolaukaus mutta ei se siltikään olisi välttämättä ollut valtaus.
 
Joo siis tuo uutinenhan oli ihan ihan puutaheinää. Ei siinä mitään vallattu. Huonoa journalismia kuten sanoitkin. Sitä vaan sanoin että vähän kylmää kattoo kun porukalla on aseet mukana mielenosoituksissa. En kovin turvalliseksi tuntisi oloani jos täälläkin jengi osoittaisi mieltä aseet olalla
 
Siellä nyt on "hieman" liberaalimpaa tuo asekäytäntö mutta vahva sama että parempi kun täällä ei niitä ole samalla tavalla esillä ja mukana.
 
Back
Ylös Bottom