Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Silloin sitä voisi jo uskoa valtaukseksi, yleensä valtauksen tarkoitus on ottaa jokin tila tai alue hallintaan tarvittaessa väkivaltaa käyttämällä.
Tässä tapauksessa ei ole tapahtunut kumpaakaan niin miten voidaan puhua valtauksesta?
Se on kyllä taivahan tosi että olisi saattanut olla nikkeliä ilmassa ihan haitaksi asti jos olisi tullut vahinkolaukaus mutta ei se siltikään olisi välttämättä ollut valtaus.

Johan tuossa on kuvakin jossa nämä protestoijat ovat sisätiloissa ja jos tästä on jotain ylimääräistä häiriötä aiheutunut, niin kyllä voidaan puhua valtaamisesta. Yhtälailla - valtaavathan rotatkin huonosti hoidetun kompostin?
Mutta joo, aika vähän tuossa uutisessa oli varsinaista sisältöä. Jäi vähän epäselväksi, että oliko esitetty kommentti saatu joltain mielenosoittajalta, vai nypätty somesta.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Onko seuraava vaihe että julkiseksi totuudeksi tulee että virusta tosiaan on viljelty massiivisesti ja levitetty ihmisten keskuuteen niissä paikoissa missä kunnon epidemiapesäkkeet on syntyneet. Bioase joudutaan myöntämään, ja Kiina sekä Venäjä syyttää USA ta sekä tietenkin Israelia, vaikka ovat itse todelliset syylliset. Ymmärränkö oikein että tämä vaihe alkaa nyt pian? Lähitulevaisuus näyttää onko minulla ymmärrys vai kuvitelma tähän settiin.
 
Koronaepidemian torjunta: ei rahat vai henki, vaan rahat ja henki

worldaccordingtomatti Uncategorized Apr 29, 2020

– Tilanne on lopulta samankaltainen kuin se, jossa ihmiskunta on elänyt koleran, lavantaudin, syfiliksen, malarian, HIVn, SARSin, MERSin, ebolan, zikan, ja lukuisien muiden vaarallisten epidemioiden kanssa vuosikymmenien ja satojen ajan. Yhteenkään niistä ei ole sellaista ’loppuratkaisua’ jota nyt suuria riskejä ottaen tavoitellaan, ts. kestävää immuniteettia, varmaa ja turvallista lääkehoitoa tai rokotetta. Näiden kanssa on silti selvitty ja selvitään edelleen juuri niillä ajan testaamilla keinoilla, joita kokemus ja kansanterveystieteet ovat tuottaneet ja kansanterveysviranomaiset soveltaneet, joita WHO on tammikuun loppuviikolta lähtien epätoivoisesti patistanut hallituksia käyttämään, joihin uusi mobiili ICT tarjoaa ennenkokemattoman tehokkaiksi osoittautuneita työvälineitä, ja joilla paikoin epäonnistuneenkin alun jälkeen monet Itä-Aasian maat ottivat viimeksi tämän vuoden covid-19 epidemia kontrolliin. Etsi – testaa – eristä – jäljitä – hoida.

– Itä-Aasiassa on siis toimittu pelikirjan mukaan ja onnistuttu hyvin sekä terveyden, että talouden turvaamisessa.

– Avainkysymys on, miksi meillä Lännessä ei ole nyt covid-19 tapauksessa kyetty toimimaan samoin? Miksi meille näyttää terveydellisesti ja taloudellisesti katastrofaalisiksi osoittautuneiden kokeilujenkin jälkeen olevan vaikeaa palata pelikirjan sivuille, aiemmin oppimaamme ja ottaa käyttöön kehittämämme informaatioteknologian huikeat mahdollisuudet.

– Vaihtoehto ei ole rahat tai henki, vaihtoehto on rahat ja henki.

'' Euroopan hallituksilla on korkea aika alkaa etsiä ja löytää kansalaisiaan tyydyttäviä vastauksia seuraaviin kysymyksiin, (i) miksi me emme pysty samaan kuin monet Itä-Aasian demokraattisesti hallitut oikeusvaltiot? (ii) verrattuna esim. Etelä-Koreaan, Taiwaniin ja Uuteen Seelantiin, mitkä ovat ne korvaamattoman kalliit arvot, jotka meidän eurooppalaiset yhteiskuntamme ja kulttuurimme tarjoaa miljoonien estettävissä olevien sairaustapausten, satojentuhansien kuolemien, talousromahduksen, sekä kymmenien prosenttien väestöosuuksien pitkien ja summittaisten kotiarestien vastapainoksi?

Ainakin käsite ”hyvinvointivaltio” kuulostaisi liian irvokkaalta vastaukseksi. ''

Linkki:
 
” Trump says he's seen evidence coronavirus came from Chinese lab. US intelligence agencies say it was not man-made”
Voihan se olla, että Trumpilla on tiedustelutietoa ja puhuu siltä pohjalta? Voi puhua jopa käskettyä. Joskus taktisesti jotain lasketaan ulos, että nähdään reaktioita ja pyritään saamaan vastapuoli toimimaan toivotulla tavalla.
 
Sitä sen täytyy olla.
Mainiosti kommentoitu... 🙂 Kyllä itsekin äkkiseltään ajattelen että Trumppi se vaan päästelee tajunnanvirtaa ulostuloihin. Vähän niin kuin se tarinan poika joka leikillään huusi että "apua, susi susi" ja sitten oli toisena päivänä susi oikeesti eikä kukaan tullu apuun kun luulivat että pelleilee. Trumpilla sama susipojan viitta harteillaan, ei me osata erottaa mikä kaiken elämöinnin seassa on faktaa. Mahdollista kuitenkin on että USA n presidentillä on tiedustelutietoa ja ylipäätään paljon sellaistakin sanottavaa mitä syytä kuunnella. Susi pojan mantteli vaan tuo haasteen kuulijoille.
 
Kun noita influenssakuolemia etsii niin huomaa kuinka vaikeaa se määrittely on. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kuolinsyynä influenssa on vuosittain 20-60. Terveyskirjastossa mainitaan keskimääräiseksi luvuksi 500.

Tilastokeskuksen tuoreimmat tiedot influenssan aiheuttamista kuolemista ovat vuodelta 2018. Tuolloin Suomessa influenssaan kuoli 436 henkilöä, joista yli 65-vuotiaita oli 415. Influenssa oli lisäksi myötävaikuttavana tekijä 264 kuolemassa.

Yhteensä influenssa siis mainittiin vuonna 2018 tasan 700 kuolintodistuksessa. Samana vuonna Suomessa kuoli yhteensä 54 524 henkilöä.

Influenssaan 2000-luvulla kuolleista 80 prosenttia on ollut yli 75-vuotiaita.

Toi 2018 oli tosiaan se vuosi kun se rokote ei ihan natsannut, siksi toi vuosi näkyy piikkinä tilastossa. Ihan tuhatta ei sentään taida kuolla vuosittain vaikka kuinka määriteltäisi. Lisäksi viime vuosien nousua voi selittää että eikö rokotteen ottaminen ole vähentynyt? Ainakin niitä menee roskiin ihan pirusti.

Aikaisemmin linkkamastani jutusta:
HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan .....................Joka tapauksessa influenssakuolleisuus on todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin Tilastokeskuksen luvut kertovat. Suomessa menehtyy vuosittain arviolta 500-2000 ihmistä ja luku voi olla korkeampikin..........
 
Pertti Rönkkö:
Tilastollisesti katsoen Saksassa ei ole kuollut koronan aikana selvästi enemmän ihmisiä kuin muutoinkaan, kertoo Bild-lehti Saksan tilastokeskuksen vertailusta. Tämän vuoden tammikuussa kuoli Saksassa noin 85 000, helmikuussa noin 79 400 ja maaliskuussa noin 85 900 ihmistä. Viime vuoden maaliskuussa kuoli noin 86 400 ihmistä ja vuoden 2018 maaliskuussa ankaran influenssa-aallon aikana noin 107 000 ihmistä.
 
Yksi suuri ongelma tassa tilanteessa on eettinen valinta jota kenenkaan poliitikon on vaikea sanoa aaneen. Tama eristaytyminen aiheuttaa itsemurhia ja mielenterveysongelmia pitkalla aikavalilla. Ja tietenkin elamanlaadun huononemista, tyottomyytta, lasten pahoinvointia ja koko yhteiskunnan heikkenemista huonon taloustilanteen takia. Taloutta on pakko alkaa avaamaan pian tai kaikki menee paivan vittua. Mutta se tarkoittaa vanhuksille isompaa mahdollisuutta kuolla. Kuka kykenee sanomaan tuo ilman poliittista itsemurhaa?
 
Taloutta on pakko alkaa avaamaan pian tai kaikki menee paivan vittua. Mutta se tarkoittaa vanhuksille isompaa mahdollisuutta kuolla. Kuka kykenee sanomaan tuo ilman poliittista itsemurhaa?
Kyllä ne osaa väistellä/valehdella/vierittää syyn muiden niskaan niinkuin ennenkin.
 
Toi kuolinsyytilastointi on tosiaan aivan mahdotonta vertailua. Kieltämättä kokonaiskuolleisuus tulee jälkikäteen kertomaan enemmän. Toiset ovat sitä mieltä että koronakuolemaksi lasketaan nyt suunnilleen kaikki kuolemat ja toisten mielestä lukemat ovat rajusti alakanttiin. Ota tuosta selvää. Onhan maiden tilastoinnissakin ollut valtavia eroja. Esim. Belgia oli ainoita maita, missä laskettiin korona-lukemiin alusta alkaen myös hoivakodeissa koronaan kuolleet. Siksi Belgian luvut oli aikas hurjia alkuvaiheessa.
 
Yksi suuri ongelma tassa tilanteessa on eettinen valinta jota kenenkaan poliitikon on vaikea sanoa aaneen. Tama eristaytyminen aiheuttaa itsemurhia ja mielenterveysongelmia pitkalla aikavalilla. Ja tietenkin elamanlaadun huononemista, tyottomyytta, lasten pahoinvointia ja koko yhteiskunnan heikkenemista huonon taloustilanteen takia. Taloutta on pakko alkaa avaamaan pian tai kaikki menee paivan vittua. Mutta se tarkoittaa vanhuksille isompaa mahdollisuutta kuolla. Kuka kykenee sanomaan tuo ilman poliittista itsemurhaa?
Melko vaisua ollu vapunvietto. Elikkäs minusta eristäytyminen on myös selkeästi ihmisten valinta. Hullua kuvitella että rajoitukset poistamalla palattaisiin lähellekkään normaalia..
 
Melko vaisua ollu vapunvietto. Elikkäs minusta eristäytyminen on myös selkeästi ihmisten valinta. Hullua kuvitella että rajoitukset poistamalla palattaisiin lähellekkään normaalia..

Se on totta etta ihmiset on varmaan varovaisia viela kauan aikaa. Mutta bisnekset pitaa alkaa kohta saada takaisin toimimaan.
 
Pertti Rönkkö:
Tilastollisesti katsoen Saksassa ei ole kuollut koronan aikana selvästi enemmän ihmisiä kuin muutoinkaan, kertoo Bild-lehti Saksan tilastokeskuksen vertailusta. Tämän vuoden tammikuussa kuoli Saksassa noin 85 000, helmikuussa noin 79 400 ja maaliskuussa noin 85 900 ihmistä. Viime vuoden maaliskuussa kuoli noin 86 400 ihmistä ja vuoden 2018 maaliskuussa ankaran influenssa-aallon aikana noin 107 000 ihmistä.
Saksassahan on koronakuolleisuus muutenkin todella pieni maan kokoon verraten johtuen varmaan pääosin siitä että paikat laitettiin kiinni ajoissa ja rajoitukset ovat pitäneet hyvin. Kun ihmiset eivät liiku niin luonnollisesti kuolemat erilaisissa onnettomuuksissa vähenevät samaan aikaan. Samoin normaalit influenssakuolemat vähenevät kun tartuntoja ei kotona juurikaan saa ja käsiä pestään normaalia enemmän. Ei tuo sinällään mitenkään erikoinen tilasto ole. Joissain maissa asiat on sitten paljon huonommin.
 
Melko vaisua ollu vapunvietto. Elikkäs minusta eristäytyminen on myös selkeästi ihmisten valinta. Hullua kuvitella että rajoitukset poistamalla palattaisiin lähellekkään normaalia..
Varmasti näin, mutta myös kelit näyttelee isoa osaa. Jos olisi ollut +20 ja tyyntä olisi kaupunkikuva ollut täysin erilainen.
 
Saksassahan on koronakuolleisuus muutenkin todella pieni maan kokoon verraten johtuen varmaan pääosin siitä että paikat laitettiin kiinni ajoissa ja rajoitukset ovat pitäneet hyvin. Kun ihmiset eivät liiku niin luonnollisesti kuolemat erilaisissa onnettomuuksissa vähenevät samaan aikaan. Samoin normaalit influenssakuolemat vähenevät kun tartuntoja ei kotona juurikaan saa ja käsiä pestään normaalia enemmän. Ei tuo sinällään mitenkään erikoinen tilasto ole. Joissain maissa asiat on sitten paljon huonommin.

Jos seurailee vain suomen median uutisointia, niin silloin saksassa menee upeasti, ja siellä kaikki vain laulavat kumbayaa!
Todellisuus on hiukan erillainen, välinpitämättömyys rajoituksia kohtaan on noussut kokoajan sakoista huolimatta (tai ehkä just niiden takia), alkuviikosta oli edellinen mielenosoitus, ja tänään on myös iso mielenosoitus berliinissä, ja ihmiset protestoivat nimeenomaan näitä korona rajoituksia vastaan.
 
No ei kai tuossa mitään ihmeellistä ole. Rajoitukset on olleet käsittääkseni kovempia kuin täällä ja päällä pidempään niin eipä ihme. Itse en ole seuraillut Suomen median uutisointia kun on itsellä kavereita siellä. En myöskään tiedä sitten missä olisi hehkutettu että menee upeasti. Eiköhän joka paikassa ihmisiä vituta olla eristyksissä. Enemmän toki vituttaa jos huomaa ettei kuolleisuus omassa maassa tai lähistöllä olekkaan kovin korkealla tasolla lopulta.
 
Tuo on ihan kaksipiippuinen homma onko maa hoitanut hommat hyvin vai ei. Se riippuu siita mita arvostaa - nuorempien ihmisten elamanlaatua ja tulevaisuutta vai vanhempien ihmisten ian maksimointia. Itsella aika ristiriitaiset fiilikset taman suhteen. Olisi kiva jos rajoituksia poistettaisiin mutta toisaalta jos oma mummo saisi viruksen ja kuolisi, se olisi aivan painajaismaista. Minkas teet kun tarjolla on pelkastaan huonoja vaihoehtoja.
 
Back
Ylös Bottom