Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Minä ihmettelen ettei meillä menty vielä enempi ääripäihin, kohta kun aletaan katsomaan taaksepäin niin se uudenmaan rajojen sulkeminen alkaa näyttämään aika naurettavalta toimenpiteeltä jonka tarkoitus oli vain näyttää hysteerisille ihmisille että kyllä tässä kaikkea tehdään.
Sinällään nuo baarien sulkemiset on ollut ihan ok. toimenpide ja ehkä koulujenkin, koulujen sulkemista hieman kriittisesti katson kun verrataan tilannetta Ruotsiin jossa ne kaikki auki.
Ruokapaikat pitää avata viimeistään kesäkuun alussa ja tuota kokoontumiskieltoa miettiä koska edelleen ne pelkääjät vauhkoaa joka helvetin asiasta ja käyttää sitä kokoontumiskieltoa keppihevosena ettei ihmiset saisi muka edes mennä puistoihin vetämään pussikaljaa tai vaikka piknikille.

Jos nyt kaikesta huolimatta näyttää että mopo karkaa käsistä ja jengiä oikeasti raahataan sinne tehohoitoon niin kiristellään sitten uudestaan, toisella kertaa se on helpompaa ja nopeampaa kun toimintatapa on jo selvä sekä ihmisille tuttua.

Meidänkin sali aukeaa kohta, sielläkin ollut sitä vauhkoa "pysykää vittu kotona!" sakkia niin toivottavasti he pysyy vieläkin niin olisi paremmin tilaa, vaikkakin toivon että olisivat rauhoittuneet jo ja hekin voisi palata normaaliin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tuli ensimmäiset tiedot vasta-ainetutkimuksesta (Lähde:yle).

Vasta-ainetta löytyi hyvin harvoista. Tämä voi indikoida, että todellinen tartuntamäärä ei olekaan monikymmenkertainen testeissä havaittuihin verrattuna. Toisaalta myös sitä, että tauti ei olekaan ns lievä versio niin suurella joukolla kuin on ajateltu. Disclaimer; tutkimusjoukko on toistaiseksi varsin pieni.
Tämän pohjaltahan on spekuloitu, että korona tarttuu vähemmän herkästi kuin on luultu, ja on rankempi tauti kuin on luultu. Alkuperäinen olettamahan oli että se on jo levinnyt hyvin laajalle mutta valtaosa ei oireile - tämän tutkimuksen nojalla taas näyttäisi että ei ole levinnyt laajalle ja huomattava osa tartunnan saaneista oireilee.

Jos asia näin on, kai se tarkoittaisi että rajoituksia voisi lieventää mutta niiden kestoa jatkaa.
 
....Koronaan liittyvää....

3e52205be4dd2181b5cee82d31f7f79e31d71b0bc33868f70171379744da5b73.jpg

Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) sanoo selvittäneensä asian etukäteen eduskunnan virkamiehiltä.

Ojala-Niemelän lisäksi Tradekan hallituksessa on lukuisia vasemmistopoliitikkoja, muun muassa europarlamentaarikko Eero Heinäluoma (sd), Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri (sd), oululainen kaupunginvaltuutettu Mikko Raudaskoski(vas) ja entinen kansanedustaja Markus Aaltonen (sd).

....eipä yllättänyt ...

"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)

Kaksi entistä Vihreän Langan päätoimittajaa päättävät millaista uutisointia Suomessa tuetaan. Jep jep...
Nyt on kyllä sen verran tuuheeta juttua että hyi helvetti.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006489447.html
Ministeri Harakka: Mediaa on lyöty moukarilla – journalismille ehdotetaan koronatukea ja pysyvää tukijärjestelmää

Julkaistu: 28.4. 11:11
Korona on ajanut mediatalot ahtaalle, vaikka luotettavan tiedonvälityksen merkitys on kriisiaikana vain korostunut.

Tosiasiapohjainen tiedonvälitys on yhteiskunnan kivijalka, ja luotettavan tiedon merkitys korostuu korona-aikoina, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd) sanoo.

Harakka kommentoi luotettavan tiedonvälityksen merkitystä tiedotustilaisuudessa, jossa toimittaja-kirjailija Elina Grundström luovutti hänelle ministeriön tilaaman selvityksen journalismin tukemisesta koronakriisin aiheuttamassa poikkeustilanteessa.

Koronatilanne on ajanut tiedotusvälineiden talouden ahtaalle. Harakan mukaan kansalaisten tiedonsaannin turvaamiseksi onkin välttämätöntä selvittää pikaisesti, miten journalismi säilytetään toimintakykyisenä.

Harakan mukaan ansio siitä, että Suomi on selvinnyt ja selviämässä poikkeusoloista, kuuluu isolta osalta tiedotusvälineille, jotka ovat vastanneet kansalaisten valtavaan tiedonjanoon ripeästi ja luotettavasti.

– Media on tehnyt ja tekee ison palveluksen isänmaalle, Harakka sanoi.

– Ja mikä on tästä kiitos? Liiketoiminta, joka on jo vuosikausien ajan sopeutunut valtavaan teknologiseen murrokseen ja digitaalisten jättiläiskeskittymien maailmanvaltaan, on saanut koronakriisistä vielä yhden kovan iskun. Mediaa on lyöty moukarilla.

Ihmisten tiedonjano keskellä koronakriisiä on ennennäkemätön, ja lukija- ja katselijamäärät ovat nousseet ennätyskorkeiksi. Samalla mainostulot ovat romahtaneet. Yli puolet sanoma- ja paikallislehdistä on jo nyt lomauttanut journalisteja.

Odotettavissa olevat tukisummat olisivat yhteensä pikemminkin miljoonia kuin kymmeniä miljoonia euroja.

Ministerin mukaan työ median tukemiseksi on aloitettava lähes alusta, sillä Suomessa ei ole kymmenen viime vuoden aikana tehty mediapolitiikkaa.

– Tämä on selvä laiminlyönti ja heitteillejättö.

Grundström ehdottaa selvityksessään tukimallia, joka koostuu sekä nopeista tukimuodoista että pysyvämmästä journalismin tukijärjestelmästä.

Selvityksessä ehdotetaan harkinnanvaraista tukea koronan takia talousvaikeuksiin joutuneille tiedotusvälineille. Tukea voisi hakea hankkeisiin, joilla vahvistettaisiin laadukasta paikallista tai alueellista journalismia, kuten tutkivaa journalismia tai tavanomaista perusteellisempien juttukokonaisuuksien tuottamista. Tukea saisi myös journalististen digisisältöjen rakentamiseen.

Grundström esittää tiedotusvälineille myös valikoimatonta tukea. Se olisi prosentuaalinen avustus, joka olisi suhteutettu tiedotusvälineiden viime vuonna saamiin tilaus- ja irtonumerotuottoihin.

Selvityksen mukaan nopeiden tukimuotojen rinnalla tulisi lisäksi käynnistää selvitys harkinnanvaraisten tukien kokonaisuudesta ja tukilautakunnasta.

Grundström toteaa selvityksessään myös, ettei laadukkaintakaan suomalaista journalismia saada helposti kannattavaksi niin kauan, kuin kansainväliset sosiaalisen median alustat ja hakukoneet jakavat journalistien työtä ilmaiseksi.

Siksi Grundström esittää, että tarkemman selvityksen käynnistämistä siitä, miten alustayhtiöitä voitaisiin verottaa Suomessa nykyistä enemmän ja miten ne voitaisiin velvoittaa maksamaan jakamistaan sisällöistä niitä tuottaville tiedotusvälineille.
 
En halua nyt mitenkään fleimaa, mutta taudin piti tarttua tosta vain ilman välityksellä ja etenkin salilta kun ihmiset siellä räkii peiliin, en tiedä minkälaisilla saleilla porukka käy, jossa on peiliin räkiviä asiakkaita eikä peilejä pestä. No anyways, jostain mystisestä syystä en ole saanut vielä. Ja jos selitys on että olen oireeton, niin sitten koko perhe on immuuneja ja oireettomia ja kaikki kaverit ovat immuuneja ja oireettomia. Miten tämä on mahdollista ilman kautta leviävän viruksen kanssa joka tulee jos menet salille? Kuolleita piti tulla 8% väestöstä Suomessa, no meillä on 200 kuollutta. Kokoajan huudettiin että katotaan 2 viikon päästä ja katotaan kahden viikon päästä. Koska te olette valmiita myöntämään, että aivan naurettavaa paisuttelua ja pelottelua tämäkin ketju oli täynnä alussa ja jokainen joka erehtyi rauhottelemaan porukkaa, haukuttiin tyhmiksi trolleiksi. Oletteko te valmiita pyytämää anteeksi kaikilta joita herjasitte siinä hysterian luomisessa?

Ja jo alussa sanoin, että salilla harvoin on niitä varmasti tartuttavia aivastelevia ja kuumeisia ihmisiä. Joko te ymmärrätte mitä tarkoitin? Siellä ei ole laisinkaan sitä kansanryhmää koska salille ei mennä kipeänä. Sieltä puuttuu kokonaan yksi varma taruttava ryhmä, jotka samaan aikaan pyörivät kuitenkin kaupoissa jne.

Eikä nyt tartte taas sitten hyökätä henkilökohtaisesti ja haukkua tyhmäksi trolliksi, tämä on vain aiheellinen kysymys tämän ketjun keskusteluista.
Tuskin saat tähän keneltäkään lietsojalta mitään vastausta :ROFLMAO:
 
Ihan vilpittömästi voin sanoa, että onneks olin väärässä. On toi lievempi tauti mitä luultiin. 8% oli pahin skenaario, taitaa olla lähempänä 10x kertaa vähemmän tappava- lähempänä 0.8.
 
Tämän pohjaltahan on spekuloitu, että korona tarttuu vähemmän herkästi kuin on luultu, ja on rankempi tauti kuin on luultu. Alkuperäinen olettamahan oli että se on jo levinnyt hyvin laajalle mutta valtaosa ei oireile - tämän tutkimuksen nojalla taas näyttäisi että ei ole levinnyt laajalle ja huomattava osa tartunnan saaneista oireilee.

Jos asia näin on, kai se tarkoittaisi että rajoituksia voisi lieventää mutta niiden kestoa jatkaa.
Mä olen kyllä kyseisen tutkimuksen suhteen hyvin skeptinen. Otanta on vielä niin pieni, että turha vetää vielä mitään johtopäätöksiä. Oireettomiakin kuitenkin on ihan oikeasti ja todistetusti olemassa, niin miksi niitä ei sitten voisi olla enemmänkin? Yksi esimerkki Youtubettaja William Osman, jonka puoliso todettiin positiiviseksi ja kärsikin kohtuullisista oireista, mutta sen sijaan William oli täysin oireeton, vaikka varmasti oli myös tartunnan saanut. No, tämä nyt tietysti on vielä pienempi otanta, mutta ihan vain esimerkkinä oireettomasta.
 
Tämän hetken tulosten mukaan kouluikäiset on pääosin oireettomia ja jostain syystä myös viruksen määrä on huomattavan pieni jonka vuoksi myös levittää sitä heikommin, toisaalta oireettomat levittää sitä pahiten.
Tuskinpa tulee koskaan yksiselitteistä syytä miksi jotkut ei kärsi ollenkaan ja toiset taas melkein letkuissa, veriryhmällä jonkin verran merkitystä mutta sekään ei selitä kaikkea.
 
Ihan vilpittömästi voin sanoa, että onneks olin väärässä. On toi lievempi tauti mitä luultiin. 8% oli pahin skenaario, taitaa olla lähempänä 10x kertaa vähemmän tappava- lähempänä 0.8.
Onneksi joo koska tää ei sitten ihan niin paha ollutkaan, mutta mä uskon että alhainen kuolleisuus selittyy kuitenkin toimilla ja homma menee pahemmaksi vielä ennen rokotetta kun ei se virus minnekään katoa. Mutta taas ei maailmaa voi pitää lukittuna jatkossa. Kuolemat on hyväksyttävä kuten ne hyväksytään kaikissa muissa taudeissa.

Ja kansalaiset ovat kyllä kuunnelleet. Tossa on nyt joku jono tonne hoasin toimistoon ja onhan noi turvavälit keskimääräistä pidemmät ihan oma-aloitteisesti.

3071F860-C7FB-444B-AE66-9AD06A9AD02F.jpeg
 
En halua nyt mitenkään fleimaa, mutta taudin piti tarttua tosta vain ilman välityksellä ja etenkin salilta kun ihmiset siellä räkii peiliin, en tiedä minkälaisilla saleilla porukka käy, jossa on peiliin räkiviä asiakkaita eikä peilejä pestä. No anyways, jostain mystisestä syystä en ole saanut vielä. Ja jos selitys on että olen oireeton, niin sitten koko perhe on immuuneja ja oireettomia ja kaikki kaverit ovat immuuneja ja oireettomia. Miten tämä on mahdollista ilman kautta leviävän viruksen kanssa joka tulee jos menet salille? Kuolleita piti tulla 8% väestöstä Suomessa, no meillä on 200 kuollutta. Kokoajan huudettiin että katotaan 2 viikon päästä ja katotaan kahden viikon päästä. Koska te olette valmiita myöntämään, että aivan naurettavaa paisuttelua ja pelottelua tämäkin ketju oli täynnä alussa ja jokainen joka erehtyi rauhottelemaan porukkaa, haukuttiin tyhmiksi trolleiksi. Oletteko te valmiita pyytämää anteeksi kaikilta joita herjasitte siinä hysterian luomisessa?

Ei niistä peileistä sen takia puhuttu, että ne olisivat salilla likaisia ja niistä se tartunta saataisiin, vaan sen takia, että ymmärrettäisiin, kuinka paljon salilla niitä näkymättömiä pisaroita ilmassa lentelee ja leijailee treenaajien toimesta. Toki niiden määrä on nyt vähentynyt, kun suurin osa treenaajista on pysynyt kotona, mutta silti yhtäkään salia tältä maapallolta et löydä, josta ei jostain peilistä tai muulta pinnalta löytyisi jonkun sylkeä tms. eritteitä.

Mystinen syy lienee puhtaasti tuuria. Kukaan ei ole sanonut, että salilta 100% varmuudella tartunnan saa. Kyse oli ainoastaan siitä, että salillakäynti lisää todennäköisyyttä tartunnan saantiin ihan samalla tavalla toki kuin esim. kaupassa käynti, mutta sitä on hankalampaa vältellä. Jos ei olisi ollut yhtä hyvä tuuri niin silloin olisit hyvin voinut tartuttaa perheesi ja kaverisi. Minulla on tuttavapiirissä jo varmaan lähemmäs 20, joilla on noita oireita ollut ja vain kaksi on päässyt testeihin asti, molemmat positiivisia.

Se 8% oli edelleen siitä yhdestä Ylen uutisotsikosta, joka tietenkään ei pitänyt paikkaansa. Ja ennen kuin joku alkaa Yleä haukkumaan niin siellä uutisessa oli kyllä annettu selitystä tuolle korkealle prosentille. Valitettavaa, että tuollaisiin klikkiotsikoihin pitää turvaantua, mutta lukutaitoinen ihminen kyllä löytää Ylen uutisista yleensä hyvin ne olennaiset tiedonjyväset.

Meillä on 200 kuollutta ja koronarajoitukset ovat toimineet liiankin tehokkaasti. Kuitenkin tuossa pari sivua sitten oli statistiikkaa New Yorkista, missä kuolleisuus oli normaaliin nähden 5-6-kertainen. Silti täällä monet huutelivat, että nämä koronakuolleisuudet hukkuvat sinne normaaleihin influessakuolemien tilastoihin. Ovatko nämä vähättelijät jo valmiita pyytämään anteeksi?

Suomen kontekstissa asiat ovat menneet kyllä paremmin, kuin mitä olin arvellut eli siltä osin on ollut ehkä "paisuttelua ja pelottelua", mutta jos maailmanlaajuisesti asiaa tarkastelee kyllähän nämä meidän "pelonlietsojien" skenaariot ovat toteutuneet esimerkiksi osassa Yhdysvaltoja. Mitä pelkoon tulee niin minua henkilökohtaisesti ainakin pelottaa tällä hetkellä paljon enemmän kuin silloin kuukausi sitten, vaikka niitä kuolemia Suomeen ei olekaan tullut. Tämä siksi kun on alkanut hahmottua se, että tästä ei ole mitään helppoa tietä ulos ja paluuta siihen meidän tuntemaan normaaliin ei ole näköpiirissä pitkään aikaan, jos koskaan.
 
paluuta siihen meidän tuntemaan normaaliin ei ole näköpiirissä pitkään aikaan, jos koskaan.
Ennustan, että on. Ei ihmiset tätä jaksa ja kohta kaikki palaa ennalleen tartunnan uhallakin. Jos nykyiset kausi-influenssat olisivat ihmiskunnalle uusi tuttavuus, niin niitä vastaan taisteltaisiin ihan samalla kaavalla ja jokainen meistä tärisisi kotona kusi sukassa. Mutta kun ne ei ole, niin ketään ei kiinnosta. Ei kiinnosta edes rokottautua. Niin pelottava se on, kun siihen on totuttu.
 
Minusta on oikein, että koulut avataan, kuten muissakin pohjoismaissa ovat auki. Perusteeni on se, että muuten olisi syksyllä vielä korkeampi kynnys lähteä kouluun. Aina löytyy valittajia niin opettajista kuin lasten vanhemmistakin. He olisivat hamaan maailman tappiin kotona. Pieniä riskejä on sitä paitsi pakko ottaa. Syksyllä tuskin koronatilanne on sen parempi kuin nytkään (nythän se on hyvin rauhallinen). Epäilen myös, että jotkut ovat päässeet etäopetuksessa helpommalla (kun tekniset jutut on ensin opittu) kuin olemalla fyysisesti paikalla. Ja yleisestä hymistelystä huolimatta, niin monessa perheessä se lasten opiskelu on kyllä ollut sitä sun tätä.

Tänään oli hyvä juttu HS:ssä (joo, monille fake news mutta kannattaa joskus tulla ulos kuplasta) tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmosesta ts. pikemminkin siitä, miten tilastoja pitää lukea ja tulkita, mihin niistä on ja mihin ei. Kyseessä on sentään huippuluokan matemaatikko, niin saattaa tietää enemmän asioista kuin peruspakkislainen.
 
Mä olin myös aluksi vastaan tuota koulujen avaamista vain parin viikon takia, mutta ehkä siinä on pointtinsa. Opettajat pääsevät toteamaan mikä on oppimistilanne lapsilla, kuinka pahasti heidät väliset erot osaamisessa ovat revenneet (jos ovat) ja ylipäänsä saavat testata ja kokeilla järjestelyjä syksyä varten (y)
 
Samaa mieltä. Ja tosiaan on meitä aikuisopiskelijoitakin olemassa joiden pitäisi saada opintoja etenemään kesälläkin eli vähintä mitä pitäis tehdä olis avata ne kirjastot. Koulujen ja julkiset. Samoin ainakin koulujen pääsykokeet pitäisi saada järjestettyä jollei nyt sitten kouluja sen enempää avata.
 
Sisko laitto viestii että olivat olleet kolmen kaverin kaa hengailemassa ja yks ruvennu valittaa pääkipuu ja lihassärkyy, maanantaina positiivinen koronanäyte yhellä ja sisko yskii ihan reippaasti.:oujee:
Haastattelin siskoa:

Altistuminen viikko sit to. Kysyin et kui voi verrata flunssaan niin sano et ''ei oikeestaan''.
Aaltoilee ihmeellisesti. Välillä tuntuu et vois reenaa ja välillä meinaa nukahtaa pystyyn. Väsymys on kova. Yskän puuskia ja välillä ei mitään.

VakavuusSkaalalla omasta mielestä 1-10 niin arvioi 4-5.
 
Minkä ikänen sisko about?
 
Back
Ylös Bottom