Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Vaikka en olekaan mikään salaliittoteoreetikko, niin kyllähän tässä nyt on liian monta yhteensattumaa!
Siis Wuhanissa on laboratorio jossa on tutkittu viimeiset 5 vuotta nimeenomaan koronaa, tutkimuksissa käytetty lepakoita, ja laboratorio on jo aiemmin saanut useita huomatuksia vakavista turvallisuuspuutteista. Ja kun kaikista mahdollisista maailman kolkista just Wuhanista lähtee liikkeelle koronapandemia, niin sillä ei ole/voi olla virallisten lähteiden mukaan mitään tekemistä ko. laboratorion kanssa.....

Pertti Rönkkö:
-Tuliko virus Wuhanin laboratoriosta. Mitä siellä todellisuudessa tapahtui, kysytään saksalaisessa Bild-lehdessä. Jutussa kerrotaan, kuinka amerikkalaiset diplomaatit varoittivat kaksi vuotta ennen pandemian puhkeamista massiivisista turvallisuusriskeistä wuhanilaisessa tutkimuslaboratoriossa (Wuhan Institute for Virology - WIV), jossa tutkittiin koronaviruksen esiintymistä lepakoissa ja niiden mahdollista siirtymistä ihmisiin. Amerikkalaiset diplomaatit olivat raportoineet vakavista puutteista teknikoiden ja tutkijoiden toiminnassa.

Eikös tämä salaliittoteoria ammuttu jo alas, kun joukko tiedemiehiä totesi että viruksessa on piirteitä, jotka todistaa ettei se voi olla ihmisen tekemä? Virusta tutkineet olivat yhtä mieltä siitä, että viruksen rakenne on liian satunnaisista palasista koottu, ts. sen rakenne on kuin jotain jonka koira on tuupannut perästään ja joka on ollut viikon rankkasateessa. Se ei ole lainkaan johdonmukainen, siitä puuttuu ihmisen käden jälki, joka jää kun tehdään jotain suunnitelmallista, jolla pyritään tiettyyn tavoitteeseen. Vai meneekö se niin että maailman johtavien sotilasmahtien viruslaboratoriot tekevät viruksia heittämällä paskaa seinään, ja katsomalla mikä tarttuu, mikä tippuu? Hyvä että selvisi tämäkin asia, mutta eikö tuota ole hiukan vaikea uskoa? Ja entä mikä olisi näiden kansainvälisten tiedemiesten motiivi antaa täysin päinvastainen lausunto, tarkalleen ketä suojellakseen? Varsinkin kun hyvin tietävät, että ko. lausunnon jälkeenkin asiaa tutkitaan tuhansissa eri laboratorioissa ja suunnilleen jokaisessa maassa jossa on yksikin laboratorio? Ts. joko tämän ryhmän tiedemiehet ovat kengilleen kuolaavia idiootteja jotka kompastelevat pakkopaidoissaan hullujenhuoneella, tai sitten esittämäsi väite on vale. Arvaas kumpi on todennäköisempää?
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Keski-uudellamaalla työskentelevä hoitaja kertoo olevansa järkyttynyt siitä, millaisia suojamaskeja alueen hoitajat saivat viime viikolla käyttöönsä.

Suojainten materiaali on jonkinlaista kaksinkertaista kartonkia. Maskiin on niitattu pussinsulkija, joka pitäisi muotoilla nenään.
Myös kuminauhat ovat niiteillä kiinni niin, että niitit ovat hoitajan kasvoja vasten
, nimettömäksi jäänyt hoitaja kuvailee.

Hänen mukaansa puutteelliset maskit ovat aiheuttaneet hoitajille ongelmia.
Minun mielestä tässä tavallaan lyödään lyötyä. Hoitajat ovat muutenkin todella kovilla. Kyllä siinä vaiheessa pitäisi huolehtia työolosuhteet kuntoon.

Hoitaja kertoo pitäneensä itse maskia päällä vain muutamia minuutteja, jonka jälkeen hänen poskipäitään alkoi poltella.
Myös muilla hoitajilla on ollut hänen mukaansa vastaavia kokemuksia. Nainen kertoo hoitajien kärsineen muun muassa ihottumasta ja vesikelloista.
Hänen mukaansa hoitajat eivät myöskään pysty kunnolla hengittämään kyseisissä maskeissa.

Vaikka epäilemättä nyt ei olekaan saatavilla jokaiselle lähihoitajalle käytetäväksi kymmentä kalleimpien merkkien FFP3-maskia per päivä, niin kyllä silti kuulostaa nyt taas vähän liioittelulta. Kuvassa esitetty maski todennäköisesti on paljon parempi kuin kirurgin maski. Toki on aina mahdollista, että joissain Kiinasta hankituissa epämääräisissä maskeissa voi olla allergisoivia materiaaleja, ei sekään ylläri olisi. Vähän vain haiskahtaa, että voisi haastateltujen joukossa olla vähän kaikenlaiseen sairasteluun ja vikinään taipuvaisia. Että ihan on hankala hengittää, onpa outoa jos maski heikentää ilman kulkua, oli siinä venttiili tai ei. Ja kyllä ne maskit tuntikausien aikana voi herkempiä ihoja vaurioittaa vaikka olisivatkin parasta laatua.
 
Itseä muuten välillä alkaa vituttaa median tapa mehustella koronakuolemilla/vakavilla tapauksilla. Kaivellaan jostain toiselta puolelta maailmaa joku 30v koronaan kuollut ja tehdään siitä raflaafa otsikko miten korona tappaa nuoria ja terveitä.

Joo on se mahdollista, että nuori ja suht terve voi kuolla/joutua teholle, mutta mikä on se todennäköisyys? Veikkaan että nuoren ja terveen todennäköisyys kuolla esim syöpään tai autokolariin on paljon isompi versus covid-19.

En todellakaan vähättele koronaa, kyllä sen saamista ja varsinkin muihin tarttumista on syytä välttää niin hyvin kuin pystyy. Riskiryhmäläisille todella vaarallinen tauti.

Toki hyvä puoli tämänkaltaisissa uutisissa on se että ehkä se motivoi nuorempaa väkeä noudattamaan rajoituksia, mutta en pidä silti turhasta pelon lietsonnasta median taholta.

Juuri siksi kyse ei olekaan turhasta pelon lietsonnasta.
 
Tassa tilanteessa pitaa kylla kohta alkaa miettia nettohyotya, tekipa eri maat mita tahansa. Nyt tilastoissa ei viela nay ihmisten masentumiset, itsemurhat ja talouden kuralle meno vuosiksi, ellei vuosikymmeneksi - jonka kautta tulee lisaa epasuoria uhreja ja elamanlaadun laskemista.

Kovat rajoitteet toki toimii mutta ei tata tule jengi tosiaankaan kestamaan ikuisuuksia. Suomessa on pullat aika hyvin uunissa koska uudet tapaukset ei kasva rajahdysmaisesti ja sairaalat pystyy viela hoitamaan jengia. Siina mielessa rajoitteita voisi alkaa pikkuhiljaa purkamaan jo pian vaikka uusia tapauksia tulisikin.

Toisaalta esim. New Yorkissa ollaan jo kusi sukassa ja uhrien maara jatkaa nopeaa kasvamista - tassa tosiaan ei ole valittavissa kuin paskojen vaihtoehtojen valilla. Jokainen maa tekee valinnat ja viela on liian aikaista sanoa mika on "oikea" valinta. Sekin riippuu siita mita arvostaa enemman - vanhojen ihmisten elakevuosia vai nuorempien ihmisten elamanlaatua.

On tama kerrassaan harmillinen tilanne ja alkaa itseakin jo masentamaan ajatus siita etta kesalla ei ehka voi tehda yhtikas mitaan. Voihan vittujen vittu!
 
Vaikka epäilemättä nyt ei olekaan saatavilla jokaiselle lähihoitajalle käytetäväksi kymmentä kalleimpien merkkien FFP3-maskia per päivä, niin kyllä silti kuulostaa nyt taas vähän liioittelulta. Kuvassa esitetty maski todennäköisesti on paljon parempi kuin kirurgin maski. Toki on aina mahdollista, että joissain Kiinasta hankituissa epämääräisissä maskeissa voi olla allergisoivia materiaaleja, ei sekään ylläri olisi. Vähän vain haiskahtaa, että voisi haastateltujen joukossa olla vähän kaikenlaiseen sairasteluun ja vikinään taipuvaisia. Että ihan on hankala hengittää, onpa outoa jos maski heikentää ilman kulkua, oli siinä venttiili tai ei. Ja kyllä ne maskit tuntikausien aikana voi herkempiä ihoja vaurioittaa vaikka olisivatkin parasta laatua.

No tuo maski, niitit ja pussinsulkimet ei todellakaan ole mikään hoitajan ammattiväline! Joku voi kotonaan lasten kanssa tuommoisen askarrella leikkiä varten, mutta nyt on kyseessä ihmisen työssään tarvitsema suoja.
Tuo hoitotyön ammattilaisten epäily turhasta sairastelusta ja vikinästä kertoo kyllä hyvin, missä ammatin arvostus menee. Miten tuo tekele muka olisi oikeaa kirurgista kasvosuojusta parempi. Voi hyvä luoja.
 
Eikös tämä salaliittoteoria ammuttu jo alas, kun joukko tiedemiehiä totesi että viruksessa on piirteitä, jotka todistaa ettei se voi olla ihmisen tekemä? Virusta tutkineet olivat yhtä mieltä siitä, että viruksen rakenne on liian satunnaisista palasista koottu, ts. sen rakenne on kuin jotain jonka koira on tuupannut perästään ja joka on ollut viikon rankkasateessa. Se ei ole lainkaan johdonmukainen, siitä puuttuu ihmisen käden jälki, joka jää kun tehdään jotain suunnitelmallista, jolla pyritään tiettyyn tavoitteeseen. Vai meneekö se niin että maailman johtavien sotilasmahtien viruslaboratoriot tekevät viruksia heittämällä paskaa seinään, ja katsomalla mikä tarttuu, mikä tippuu? Hyvä että selvisi tämäkin asia, mutta eikö tuota ole hiukan vaikea uskoa? Ja entä mikä olisi näiden kansainvälisten tiedemiesten motiivi antaa täysin päinvastainen lausunto, tarkalleen ketä suojellakseen? Varsinkin kun hyvin tietävät, että ko. lausunnon jälkeenkin asiaa tutkitaan tuhansissa eri laboratorioissa ja suunnilleen jokaisessa maassa jossa on yksikin laboratorio? Ts. joko tämän ryhmän tiedemiehet ovat kengilleen kuolaavia idiootteja jotka kompastelevat pakkopaidoissaan hullujenhuoneella, tai sitten esittämäsi väite on vale. Arvaas kumpi on todennäköisempää?
Ei ole mulle suunnattu, mutta yksi tai useampi oletettavasti tiedemies WHOlla sanoi ettei corona tartu ihmiseltä ihmiselle ja antoi suht lepsuja neuvoja ennen ku alkoi tapahtumaan, että aika sokeata usko näyttää olevan sulla.

https://www.who.int/csr/don/12-january-2020-novel-coronavirus-china/en/
"WHO does not recommend any specific health measures for travellers. In case of symptoms suggestive of respiratory illness either during or after travel, travellers are encouraged to seek medical attention and share travel history with their healthcare provider. Travel guidance has been updated.

WHO advises against the application of any travel or trade restrictions on China based on the information currently available on this event."
 
Tassa tilanteessa pitaa kylla kohta alkaa miettia nettohyotya, tekipa eri maat mita tahansa. Nyt tilastoissa ei viela nay ihmisten masentumiset, itsemurhat ja talouden kuralle meno vuosiksi, ellei vuosikymmeneksi - jonka kautta tulee lisaa epasuoria uhreja ja elamanlaadun laskemista.

Kovat rajoitteet toki toimii mutta ei tata tule jengi tosiaankaan kestamaan ikuisuuksia. Suomessa on pullat aika hyvin uunissa koska uudet tapaukset ei kasva rajahdysmaisesti ja sairaalat pystyy viela hoitamaan jengia. Siina mielessa rajoitteita voisi alkaa pikkuhiljaa purkamaan jo pian vaikka uusia tapauksia tulisikin.

Toisaalta esim. New Yorkissa ollaan jo kusi sukassa ja uhrien maara jatkaa nopeaa kasvamista - tassa tosiaan ei ole valittavissa kuin paskojen vaihtoehtojen valilla. Jokainen maa tekee valinnat ja viela on liian aikaista sanoa mika on "oikea" valinta. Sekin riippuu siita mita arvostaa enemman - vanhojen ihmisten elakevuosia vai nuorempien ihmisten elamanlaatua.

On tama kerrassaan harmillinen tilanne ja alkaa itseakin jo masentamaan ajatus siita etta kesalla ei ehka voi tehda yhtikas mitaan. Voihan vittujen vittu!

Vienosti toivon, että seuraava askel on liiketoiminnan avaaminen ja jatko perustuen ohjeisiin ja kehotuksiin. Etätyöt voisi jatkua, mutta salilla käyvät pääsisivät salille ja ravintolaan kovasti kaipaavat pääsisivät ravintolaan, kuitenkin oikeaa käyttäytmistä ja hygieniaa korostaen. Tässä kun vielä kuukausi kykitään niin alkaa olla jo jonkin verran harjoitusta takana, voisi sitten jo katsoa mihin ihmiset pystyy kun vastuu annetaan kansalle. Massatapahtumia tuskin kannattaa ihan kärkeen kuitenkaan vapauttaa.
 
No tuo maski, niitit ja pussinsulkimet ei todellakaan ole mikään hoitajan ammattiväline! Joku voi kotonaan lasten kanssa tuommoisen askarrella leikkiä varten, mutta nyt on kyseessä ihmisen työssään tarvitsema suoja.
Tuo hoitotyön ammattilaisten epäily turhasta sairastelusta ja vikinästä kertoo kyllä hyvin, missä ammatin arvostus menee. Miten tuo tekele muka olisi oikeaa kirurgista kasvosuojusta parempi. Voi hyvä luoja.

Kyllä niitä niittejä ja pussinsulkimeen rinnastettavia osia on jopa paremmissakin maskeissa. Sillä tavalla mahdollisesti (sanon mahdollisesti, koska en tiedä onko suodatuskyky hyttysverkkoa parempi) kuvan maski voisi olla parempi kuin kirurgin maski, että suojaa paremmin myös kantajaansa. Ehkä pointti on se, että niitä 3M:n valmistamia maskeja ei nyt vain ole ja että maskin pitämisessä on nyt vain varjopuolensa. Jos nyt pahimmalta kiihkoltasi ajattelisit kirjoittamaani, niin en varmaan puhunut koko ammattikunnasta vaan enemmän yksilöistä.
 
Jos pomo löis sulle takin niskaan joka aiheuttaisi ihottumaa, hengenahdistusta ja rakkuloita: kauanko käyttäisit sitä?
Entä jos pomo sanoisi että kuvassa näytti ihan siltä että saattaa olla vaikka parempi kuin Haltin takki?
Kaikkia hihoja ja kauluksiakin on kuten takkeihin rinnastettavissa valmisteissa yleensä...

e: Mua on alkanut mietityttää että missäs meidän kriisivapaat ja rahat on? En todellakaan tee merkityksellistä työtä, ja asiakaskuntakin on aika vähäistä atm. sattuneesta syystä että en varsinaisesti kyllä tee mitään tuottoisaakaan. Tässä on mennyt vuosikymmen ~5k vuosibudjetilla niin joku corona tonni tai pari vois vaikka hymyilyttää.
Vähän nimittäin pelkään että tää "20-30mrd", josta on puhuttu. Jaetaan todella harvoille, joilla on jo miljoonia pohjalla.
Vaikka sillä ei tehtäisi mitään suurta ja havaittavaa niin veikkaan että se ei näy edes sitä vähää mitä se on jaettuna / nuppi.
 
Viimeksi muokattu:
Siis Trump on edennyt koronan kanssa terveysviranomaisten suositusten mukaan, ei paljoa sen enempää eikä yhtään sen vähempää. melko lailla samoin kuin Eurooppakin, paitsi enemmän matkustusrajoituksia. Media haluaa antaa kuvaa Trumpista joka on sooloillut ja viivyttänyt toimia jne, se ei pidä paikkansa. Samoin kuin se kuva ei pidä paikkansa että jenkeissä tilanne olisi jotenkin erityisen huono. Ei ole. Yllä on on kuolleisuus maissa väkilukuun suhteutettuna, USA ei ole top 10 listalla, kaikki top 10 maat ovat Euroopan maita. Miksei kukaan kysy mitä Euroopan johtajat ovat tehneet väärin? Miksi täällä arvostellaan Trumpia jatkuvalla syötöllä, mikä ei liity meidän tilanteeseen mitenkään, eikä meitä auta mitenkään, mutta omat asiamme sössineet Euroopan johtajat on kaikki jees, lähestulkoon täysin arvostelun ulkopuolella, samoin kuin WHO joka mokasi useaan kertaan isosti. Ihme juttu.

Tuo maalien siirtelysi hakee kyllä vertaistaan. Aluksi Trump oli sankarisi, jonka tekojen ansiosta USAn luvut olivat alhaisempia kuin monessa muussa paikassa, mutta nyt Jenkkilän luvuissa on hyvin vähän kehuttavaa, Trump onkin vain WHO:n ohjeiden uhri. Argumentteina käyttämäsi tunnusluvut muuttuvat koko ajan sitä mukaa, kun vanhat lukusi sulavat alta Jenkkilän kuolemien noustessa. Alat selittelemään jopa Trumpin kiistattomia paskapuheita kauniimmiksi. Merkelkin oli ihan huono vielä vähän aikaa sitten, mutta miten lienee sitten nyt, kun Saksan kaikki luvut ovat Usa:a parempia?

Nyt sinulla alkaa käymään luvut vähiin ja keskityt noihin väkilukuun suhteutettuihin kuolemiin. Samalla kuitenkin sivuutat sen, että Euroopassa on paljon isoja tosi tiheään asuttuja kaupunkeja ja lähtökohdat ovat täysin erit kuin Jenkkilässä. Mitä muuten sitten tapahtuu, kun USA nousee tuolla top-10 listallesi? Keksitkö sitten taas jonkin uuden vertailun?
 
Kyllä on erikoista tämä tilanne, kuinkahan ahtaalle nyt ihmiskunta viedään. Läntinen maailma saanut poikkeuksellisen pitkään elää helppoa elämää, ollut rauhan vuosikymmeniä, ja totuttu että kaikki vaan rullaa helposti eteenpäin. Nyt on epävarmuustekijöitä.
 
Mikä ihmeen maalien siirtely? Mä olen sanonut että Trump teki fiksusti kun laittoi matkustusrajoitukset ajoissa, toisin kuin Eurooppa ja WHO:n typerät suositukset olivat. Ja ei ne olleet vain Trumpin tekemisiä, vaan myös USA:n terveysviranomaisten suosituksia. Niitä Trump/USA on seurannut. Nyt kaikki ovat tehneet niin.
Muutoin en ole sanonut että Trump/USA tehnyt mitään erityistä, pitkälti Euroopan linjoilla mennyt.

Trump ja USA ei ole WHO:n ohjeiden uhri, Eurooppa on WHO:n ohjeiden uhri. Melkein 70% kaikista kuolleista on kuollut Euroopassa, vieläkään ei ole yhtäkään päivää tämän kriisin aikana että USA:ssa olisi kuollut enemmän ihmisiä kuin Euroopassa.

Eli mitä maalia siirtelet itse? Keksitkö maaleja ja pelailet älyllistä tennistä ilman verkkoa?

Mitkään tunnusluvut mitä olen esittänyt eivät ole muuttuneet mihinkään, koko ajan olen puhunut kuolleista/väestömäärä. Voidaan myös puhua absoluuttisista luvuista jos tämä väestömäärään suhteutettu järkevämpi tapa katsoa asiaa ei sovi sinulle.
Espanjassa, Italiassa ja Ranskassa on kuollut 60 000 ihmistä. USA:ssa on kuollut 30 000.
Vai pitääkö USA:a verrata johonkin yksittäiseen Euroopan kääpiövaltioon vai miten haluat sen vertailun tehtävän, USA:ssa on enemmän kuolleita kuin San Marinossa?

Todellakaan ei luvut käy vähiin, mistä edes keksit tuollaisen lähestymistavan, tottakai voin laittaa niitä lukuja ihan mitenpäin tahansa ja aina Eurooppa huonompi. Koska täällä mokattiin ja vapaa liikkuvuus ja ruotsalainen malli jne. Ja huonoa tuuriakin. USA:lla erittäin suuri potentiaali olla se pahin koronaviruspesäke, tais olla jotain 50 000 matkustajaa pelkästään Wuhanista USA:an/vuosi. Aika lintukodossa ollaan täällä Suomessa turvassa itämeren ja Venäjän välissä.

Ja se pointti tässä kaikessa on to call out propaganda, miksi täällä repostellaan jotain jenkkijuttuja, kun ne eivät meihin vaikuta, parempi olisi tutkia omaa pesää, mitä täällä tehty väärin ja oppia siitä.
Trumpia tutkimalla ei Euroopan tilanne muutu mihinkään, eikä Trump ole meidän tilanteesta vastuussa nyt eikä koskaan jatkossa.
 
Täällä kun sählätään pienessä, kaupunkia pienemmässä maassa niin on "hyvä kun seurattiin ohjeita, eikai kukaan voi olettaa että ministerit tietäisi asioista mitään" + mediarauha, tehdään täällä ihan mitä vaan niin ulkomaailmassa: ei kiinnosta.
Trumpilla taas on vähän erilaiset määrät väkeä(mm. lukuisia maatamme isompia kaupunkeja, enemmän maanosaan kuin maahan verrattavalla alueella) ja hänen pitäisi tietää kaikki ennakkoon?
Ja kyllä suhteutus väkilukuun on enemmän kuin tärkeää. Jos 10 miljoonasta miljoona sairastuu tai 300 miljoonasta 2 miljoonaa. Vertailulukuna 2 näyttää tuplasti isommalta, muttei ehkä ole ihan sitä...
 
Kyllä on erikoista tämä tilanne, kuinkahan ahtaalle nyt ihmiskunta viedään. Läntinen maailma saanut poikkeuksellisen pitkään elää helppoa elämää, ollut rauhan vuosikymmeniä, ja totuttu että kaikki vaan rullaa helposti eteenpäin. Nyt on epävarmuustekijöitä.

Missä sä asut ja mitä siellä oikein tapahtuu? Itse asun pienellä pitäjällä ja ainut ero on että baarit on suljettu, ja niissäkin asiakkaita lähinnä <10 yleensäkkin niin ei vaikuta paljoa katukuvaan. Se mitä me suostutaan tästä maksamaan "sotakorvauksina" on oma asiamme, mitäs annettaan viedä kuin pässiä narussa. + matemaattisesti tälläkään hässäkällä ei ole enää mitään merkitystä, me ei voida maksaa nykyisestäkään valtionvelasta edes korkoja vaikka kaikki voimat suunnattaisiin siihen(+vaikka haluttaisiin niin kaikki tuottava alkaa olla täältä myyty, että ei tulevilla/nykyisillä polvilla ole mitään mahdollisuuksia palata aikaan ennen pullamössöjä[ellei synny satunnaista hullua neroa, joka keksii jotain mullistavaa mutta on niin tyhmä että antaa suomalaisten varastaa ajatuksensa ennenkuin tuotanto lähtee muualla lainsuojatusti käyntiin].
 
Vaikka epäilemättä nyt ei olekaan saatavilla jokaiselle lähihoitajalle käytetäväksi kymmentä kalleimpien merkkien FFP3-maskia per päivä, niin kyllä silti kuulostaa nyt taas vähän liioittelulta. Kuvassa esitetty maski todennäköisesti on paljon parempi kuin kirurgin maski. Toki on aina mahdollista, että joissain Kiinasta hankituissa epämääräisissä maskeissa voi olla allergisoivia materiaaleja, ei sekään ylläri olisi. Vähän vain haiskahtaa, että voisi haastateltujen joukossa olla vähän kaikenlaiseen sairasteluun ja vikinään taipuvaisia. Että ihan on hankala hengittää, onpa outoa jos maski heikentää ilman kulkua, oli siinä venttiili tai ei. Ja kyllä ne maskit tuntikausien aikana voi herkempiä ihoja vaurioittaa vaikka olisivatkin parasta laatua.

Ei tuo kuvan maski ainakaan näytä siltä että sitä voisi käyttää. Niin kuin olisi jossain päiväkodissa askarreltu. Voipi kyllä ollakkin kun Kiinasta ostettu halvinta.
 
Kyllä on erikoista tämä tilanne, kuinkahan ahtaalle nyt ihmiskunta viedään. Läntinen maailma saanut poikkeuksellisen pitkään elää helppoa elämää, ollut rauhan vuosikymmeniä, ja totuttu että kaikki vaan rullaa helposti eteenpäin. Nyt on epävarmuustekijöitä.
Tuleekohan hankalinta Intiassa? Siellä kai jatketaan ulkonaliikkumiskieltoa ja joku uutinen oli että sapuskantuotanto/kuljetus olisi jo häiriintynyt.
 
Tilaston mukaan ruotsinsuomalaisten alttius saada koronatartunta on kaksinkertainen verrattuna ruotsinruotsalaisiin :eek:

Onko tähän nyt syynä suomalaissukuisten kulttuurinen epähygieenisyys verrattuna kantaruotsalaisiin???

Suomalaiset perinteisesti käyvät saunassa vain lauantai-iltaisin ja haisevat pahemmin kuin kantaruotsalaiset.:unsure:
 
Tällä hetkellä Suomessa kuolleet on lähinnä vanhuksia laitoshoidossa, heitä jotka on riskiryhmää ja jotka olisi pitänyt eristää niin miten voi olla että heitä kupsahtaa ja me muut kärsitään?
Sama juttu ruotsissa, kuolleet on pääosin vanhuksia ja samoin vanhainkodeissa, mitä vittua?
Nyt vain vituttaa kun he tulevat suurella todennäköisyydellä sen saamaan ja kuolemaan siihen jos kuolee (mikä sinällään ikävä asia) niin kuinka kauan muiden tarvii tässä kärvistellä?

Joku fiksumpi voisi kaivaa tilastoa Espanjan&Italian tilastoista mikä onkaan ikärakenne tällä hetkellä siellä kuolleissa.
 
Back
Ylös Bottom