Kolmenkympin kriisi

[Axelpass Tommi]

Ensimmäisestä kohdasta olen eri mieltä. Ihan hyvin on pullat uunissa jos on se oman alan tutkinto ja kokemusta kolmekymppisenä - ei tule siihen kaatumaan se elämä. Vaikea kuvitella että ei osaisi mitään jos on oma alan koulutuksen saanut ja alan tehtävissäkin toiminut. Tarkoitin vaan, että kriisin ainekset olisi ainakin itsellä ilmassa jos kuluttaisi koulun penkkiä fuksien seurassa ja ikää 30.

Ja ei sitä opiskelijapirkkoa moni niin kovasti halua kun se on 35v ja tehty kaksi keisarinleikkausta.

Toki voi olla onnellinen ja kriisitön vaikkei olisi mitään näistä. Sellaista ihmistä kadehdin.

 

[SIC-]

Summa Summarum, kolmekymppisellä on elämä edessä, töiden, koulutuksen ja parisuhteen osalta. Yleensä kolmekymppisenä tietää jo mitä on tai ei ole, silloin välttyy turhilta hairahduksilta ja voi keskittyä olennaiseen. Ilman yrittämistä ei kuitenkaan mitään saa. Pitää olla päämäärätietoinen ja selkeät tavoitteet. Urheilussa joutuu ottamaan takapakkia 30v jälkeen, mutta muissa asioissa mahdollisuudet vain kasvaa mitä vahemmaksi tulee, kunhan asenne on vain kohdillaan.

Voisinpa uskoa noin. Luulen, että minulla on samanlainen kriisi kuin mitä eventalla oli. Sitä haluaa muuttaa asioita ja nyt pitäisi tehdä töitä sen eteen, että saa tehtyä elämästään onnellisempaa. Jotain minä olen miettinytkin, mutta pitää varmaan paneutua noihin enemmän. Pitää varmaan miettiä minkälainen mies haluaisi olla ja sitten miettiä miten sellaiseksi voisi muuttua.

 

[eventa]

Voisinpa uskoa noin. Luulen, että minulla on samanlainen kriisi kuin mitä eventalla oli. Sitä haluaa muuttaa asioita ja nyt pitäisi tehdä töitä sen eteen, että saa tehtyä elämästään onnellisempaa. Jotain minä olen miettinytkin, mutta pitää varmaan paneutua noihin enemmän. Pitää varmaan miettiä minkälainen mies haluaisi olla ja sitten miettiä miten sellaiseksi voisi muuttua.

Kuulostaa ainakin aika saman kaltaisilta mietteiltä, vaikka vähän eri puolilta pöytää asiaa katsotaankin. Kyllähän sitä järjellä tietää ettei se elämä ole ohi, mutta siltä se kuitenkin tuntuu. Kaikille tuota kriisiä ei todellakaan tule, mutta ajatteleehan ihmiset muutenkin asioista ja elämästä eri tavoin. Ja ne jotka kokevat kriisiä elämässään, heille se on todellinen asia, eikä siihen auta järkeistäminen tai asian väheksyminen. Luultavimmin aika ja oikeassa hetkessä tapahtuva positiivinen asia, tai negatiivinen ja siitä eteenpäin pääseminen, auttaa kriisistä eteenpäin pääsemisessä. Aina myöskään ei tarvitse tehdä töitä sen onnen eteen, joskus elämä heittää sattumia kohdalle

 

[Emmah]

Toki voi olla onnellinen ja kriisitön vaikkei olisi mitään näistä. Sellaista ihmistä kadehdin.

Kait nuo erilaiset kehityskriisit ovat ainakin ihan normaaleja elämän siirtymävaiheita ja muovaavat meistä sellaisia kuin olemme, enkä näkisi syytä kadehtia "kriisitöntä" ihmistä. Ne vain näkyvät ja tapahtuvat eri ihmisillä eri tavoin. Eikä se kriisi tosiaankaan tarkoita aina sitä, että pitää pistää koko elämä uusiksi uusine ammatteineen, uusine parisuhteineen jne. Etenkin parisuhteessa, jossa on kaksi kehittyvää osapuolta, nuo jonkinmoiset kriisit ovat ennemminkin itsestäänselvyys, mutta on niistä ihan mahdollista selvitä yhdessäkin.

 

[OoDee]

Täällähän aletaan olla asian ytimessä. Suurin osa olennaisestakin on onneksi jo sanottu. Mutta toistan yhden jutun: Joustava Mieli on kirja joka kannattaa lukea, jos vähänkään innostuu kiinnostumaan oman mielen ymmärtämisestä.

Ja yksi tuostakin kirjasta kammettava huomio on ajatusten ja todellisuuden välinen ero. Täällä näkyy paljon näkemystä siitä, että kolmenkympin jälkeen tulevaisuus on todella tuomittu, ja mitään ei ole enää tehtävissä. Tämä tuntuu kuitenkin olevan totta enemmän niiden kohdalla, jotka uskovat tuohon ajatukseen. Ne ketkä elävät nykyhetkessä, ja suuntaavat kohti tulevaisuudessa olevia arvoja... Niillä tuntuu olevan hauskempaa.

Eli: Ajatukset ei ole totta, ja läsnäolo nykyhetkessä auttaa mm. unohtamaan tulevaisuuden synkistelyn.

 

[Axelpass Tommi]

Kait nuo erilaiset kehityskriisit ovat ainakin ihan normaaleja elämän siirtymävaiheita ja muovaavat meistä sellaisia kuin olemme, enkä näkisi syytä kadehtia "kriisitöntä" ihmistä. Ne vain näkyvät ja tapahtuvat eri ihmisillä eri tavoin. Eikä se kriisi tosiaankaan tarkoita aina sitä, että pitää pistää koko elämä uusiksi uusine ammatteineen, uusine parisuhteineen jne. Etenkin parisuhteessa, jossa on kaksi kehittyvää osapuolta, nuo jonkinmoiset kriisit ovat ennemminkin itsestäänselvyys, mutta on niistä ihan mahdollista selvitä yhdessäkin.

Tarkoitin lähinnä sitä, että ihminen joka ei koe kriisejä tai tarvetta muuttaa mitään vaikka hänellä noin paperilla ei olisi mitään on ilmeisesti onnellinen. Itse en voisi olla onnellinen jos olisin koditon ja köyhä, mutta kahdehdin sellaista joka voi.

 

[SIC-]

Kuulostaa ainakin aika saman kaltaisilta mietteiltä, vaikka vähän eri puolilta pöytää asiaa katsotaankin. Kyllähän sitä järjellä tietää ettei se elämä ole ohi, mutta siltä se kuitenkin tuntuu. Kaikille tuota kriisiä ei todellakaan tule, mutta ajatteleehan ihmiset muutenkin asioista ja elämästä eri tavoin. Ja ne jotka kokevat kriisiä elämässään, heille se on todellinen asia, eikä siihen auta järkeistäminen tai asian väheksyminen. Luultavimmin aika ja oikeassa hetkessä tapahtuva positiivinen asia, tai negatiivinen ja siitä eteenpäin pääseminen, auttaa kriisistä eteenpäin pääsemisessä. Aina myöskään ei tarvitse tehdä töitä sen onnen eteen, joskus elämä heittää sattumia kohdalle

Näinhän se on ja varmaan sitä joku päivä kolmenkympin jälkeen sitä huomaakin, että elämä jatkuu vaikka sitä ei nyt uskoisikaan.

 

[Vensku123]

Kyllä ihmiset pariutuvat yli kolmekymppisinä, mutta se vaatii sitä, että parikymppisenä on jo opeteltu seurustelemaan ja niitä pitkiä suhteita on jo takana. Minulla ei ole yhtä parin kuukauden settiä pidempää kokemusta seurustelusta ja se pudottaa armottomasti kelkasta.

.

Mä nään asian taas kovin positiivisena ;) Sä et ole 20vuotiaana ruvennut väkisin seurustelemaan ja vääntänyt laumaa kakaroita vaan sen takia koska näin kuuluu tehdä, Sit 30v huomannu et vittu enhä mä ees tunne itseäni.. ja joko eronnut tai sit elänyt kulississa onnettomana niin kauan kun lapset on isoja..

1 eron kokeneena voin sanoa että tuli itse ainakin syyllistyttyä tuohon ajatteluun 20 vuotiaana ja jälkikäteen ajateltuna sellaisen ihmisen kanssa etten edelleenkään ymmärrä ajattelinko yhtään mitää, ei vaan pienintäkään mahdollisuutta että se olisi toiminut. Ajatuksena vaan oli etä pakko munkin kun muutkin tän ikäiset.

30v taas tapasin ihmisen jonka kanssa ei ole tarvinnut miettiä asioita, oma käytös ja luonne on tasaantunut ja elämä on sata x helpompaa kun tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa. Nyt on ihan pikkuriikkinen mahdollisuuskin että suhde jatkuu kauan ja olen jopa onnellinen.

Sitäpaitsi nykynuoret on niin paskakuntoista sakkia että keskivertopakkislainen 30v on liki jumalan malli näille nööseille ketkä ei saa edes sitä 1 leukaa vedettyä

 

[George Costanza]

Olen tietoinen siitä, että tällä hetkellä 25-35 -vuotiaat suomalaismiehet pelaavat huomattavan paljon videopelejä. Tämä on täysin uusi asia, koska aikaisemmissa sukupolvissa näin ei ollut. Aikuisten miesten pelaamiselle löytyy enemmän puolustajia kuin koskaan. Pelaamisesta on tullut niin normaalia, että vaikka ulkoisesti aikuinen mies pelaa, ei tämän naispuolinen kumppani siitä häiriinny. Minun mielestäni naiset voisivat tuosta häiriintyä, onhan se kuitenkin jossain määrin lapsellista ja nörttien puuhaa. Ovat kuulemma tuoneet videopelit jo kasarmille asti, että saa pelata koko ajan.

Arvon pakkislaiset: älkää provosoituko, mutta minä en vaan voi ymmärtää aikuista miestä, joka pelaa videopelejä tai lukee Aku Ankkaa. Nuo molemmat markkinoidaan ja myydään lähtökohtaisesti lapsille tai ylipäätään alaikäisille. Tunnen muutaman kolmekymppisen, jotka pelaavat varmasti tunteja tai kymmeniä tunteja vkossa. Minä en ole pelannut sen jälkeen, kun täytin 14. Arvatkaa vaan, kummalla on elämänhallinta, ryhdikäs & suoraselkäinen sekä ulospäinsuuntautunut eläminen paremmassa kunnossa. Sillä joka jätti nuo pelit sinne minne kuuluukin, vai sillä joka todennäköisesti pelaa vielä 60-vuotiaanakin?

 

[manux]

Olen tietoinen siitä, että tällä hetkellä 25-35 -vuotiaat suomalaismiehet pelaavat huomattavan paljon videopelejä. Tämä on täysin uusi asia, koska aikaisemmissa sukupolvissa näin ei ollut. Aikuisten miesten pelaamiselle löytyy enemmän puolustajia kuin koskaan. Pelaamisesta on tullut niin normaalia, että vaikka ulkoisesti aikuinen mies pelaa, ei tämän naispuolinen kumppani siitä häiriinny. Minun mielestäni naiset voisivat tuosta häiriintyä, onhan se kuitenkin jossain määrin lapsellista ja nörttien puuhaa. Ovat kuulemma tuoneet videopelit jo kasarmille asti, että saa pelata koko ajan.

Arvon pakkislaiset: älkää provosoituko, mutta minä en vaan voi ymmärtää aikuista miestä, joka pelaa videopelejä tai lukee Aku Ankkaa. Nuo molemmat markkinoidaan ja myydään lähtökohtaisesti lapsille tai ylipäätään alaikäisille. Tunnen muutaman kolmekymppisen, jotka pelaavat varmasti tunteja tai kymmeniä tunteja vkossa. Minä en ole pelannut sen jälkeen, kun täytin 14. Arvatkaa vaan, kummalla on elämänhallinta, ryhdikäs & suoraselkäinen sekä ulospäinsuuntautunut eläminen paremmassa kunnossa. Sillä joka jätti nuo pelit sinne minne kuuluukin, vai sillä joka todennäköisesti pelaa vielä 60-vuotiaanakin?

No mikä olisi hyväksyttävä harrastus, jos vaikka pelaaminen on "just don't do it listalla?". Ryyppääminen, metsästys ja talon rakentaminen? :D Mikä tahansa harrastus voi olla pahasta, jos se vie liikaa aikaa. Joillakin hommat pysyy hanskassa, joillakin ei. En lähtis pelejä syyttämään.

 

[HoF]

Oon sitten varmaan maailman pahin luuseri, kun pelaan tietokonepelejä vielä 35-vuotiaana.

 

[George Costanza]

No mikä olisi hyväksyttävä harrastus, jos vaikka pelaaminen on "just don't do it listalla?". Ryyppääminen, metsästys ja talon rakentaminen? :D Mikä tahansa harrastus voi olla pahasta, jos se vie liikaa aikaa. Joillakin hommat pysyy hanskassa, joillakin ei. En lähtis pelejä syyttämään.

(Edelleen, tarkoitukseni ei ole provosoida.) Annanpa suoran vastauksen: kyllä, nuo edellä mainitut ovat "hyväksyttävämpiä" harrastuksia. Onneksi kyseessä jossain määrin miehinen forumi, niin salonkikelpoisesti saa jopa näin sanoa. Mutta kuten sanottua, teitä aikuisia pelaajia on nykyään niin paljon, että kyllä te voitte kaikin mokomin taputella netissä toisianne selkään puolustellen harrastuksenne järkevyyttä. Eikä tarkoitukseni ollut tulla tänne nörttejä haukkumaan, eikös heidän kuulukin pelata. Suuresti ihmetyttää se joukko, joka näyttää ulkoisesti miehiseltä mieheltä, tekee ehkä äijäduunia, nostaa reilusti rautaa, ryyppää kuin tosimies ja kaataa naisia JA myös pelaa. En ymmärrä tuota yhtälöä.

 

[Pandakarhu]

Pelaaminen on kivaa, mitä muuta ymmärrettävää siinä on?

 

[iivili]

Entä onko George Constanza mielestäsi esim. shakin pelaaminen lapsellista? Miten esim. Civilizationin tai jonkun vuoropohjaisen monimutkaisen ja realistisen strategiapelin pelaaminen eroaa siitä, että pelaisi jotain älypeliä pöydällä? Käytännössä vain väline on ratkaisevana erona ja jos väität, että shakki on hienoa ja miehekästä ajankulua, mutta vuoropohjaisen strategiapelin pelaaminen kaverin kanssa netitse ja tietokoneen avulla on lapsellista, niin minä väitän, että sinulla on lapsellinen ja vanhanaikainen asennevamma.

Itse pelaisin mielelläni shakkia, go:ta, lautapelejä ja vaikkapa myös tietokoneella kavereiden kanssa jotain strategiapeliä (tietokonetta vastaan en viitsisi, tekoäly on kumminkin aina niin tyhmä ja ankea vastus), mutta eipä ole aikaa, eikä jaksamista moiseen valitettavasti. :( Ehkä sitten eläkkeellä.

 

[henki]

Mä taas en ymmärrä miksi pitäisi jättää tekemättä joitakin asioita vain siksi, että ne ei ole tarpeeksi "aikuismaisia". Syö mun mielestä aika paljon nautintoa elämästä jos rajoittaa tekemisiään ja koittaa laittaa itseään väkisin johonkin keinotekoiseen muottiin.

 

[Delgado]

Mä tiedän aika paljon miehiä, jotka "ryyppäävät, kuin tosimies". Täytyy sanoa, että tuppaavat olla aika paskassa jamassa siihen 60 ikävuoteen mennessä. Mutta koska viina on aikuisten juttu, asian täytyy olle ok.

On muuten typerin perustelu pitkään aikaan, että jotain mukavaa ei saisi tehdä, koska se on jonkun muun kuin oman viiteryhmän juttu. Tuolla tavalla perustelu on enemmän ala-asteikäisten tapaista, kuin aikuisille sopivaa. ;)

 

[Fea]

On muuten typerin perustelu pitkään aikaan, että jotain mukavaa ei saisi tehdä, koska se on jonkun muun kuin oman viiteryhmän juttu. Tuolla tavalla perustelu on enemmän ala-asteikäisten tapaista, kuin aikuisille sopivaa. ;)

Kaikista vapauttavinta aikuiseksi kasvamisessa oli, että voi tehdä mitä haluaa ilman, että rajoittaisi tai ohjaisi tekemisiään sen mukaan, mikä on oman viiteryhmän yleinen mielipide.

Itse asiassa vapauttavinta taisi olla se, ettei ollut enää mitään tarvetta kuulua mihinkään viiteryhmään.

 

[iivili]

Kaikista vapauttavinta aikuiseksi kasvamisessa oli, että voi tehdä mitä haluaa ilman, että rajoittaisi tai ohjaisi tekemisiään sen mukaan, mikä on oman viiteryhmän yleinen mielipide.

Itse asiassa vapauttavinta taisi olla se, ettei ollut enää mitään tarvetta kuulua mihinkään viiteryhmään.

Juuri näin! Toisaalta on vapauttavaa ihan tietoisesti päättää kuulua johonkin viiteryhmään, jos tuntuu, että niin on hyvä, että itsellään on luonteva fiilis olla siinä porukassa.

 

[George Costanza]

Entä onko George Constanza mielestäsi esim. shakin pelaaminen lapsellista? Miten esim. Civilizationin tai jonkun vuoropohjaisen monimutkaisen ja realistisen strategiapelin pelaaminen eroaa siitä, että pelaisi jotain älypeliä pöydällä? Käytännössä vain väline on ratkaisevana erona ja jos väität, että shakki on hienoa ja miehekästä ajankulua, mutta vuoropohjaisen strategiapelin pelaaminen kaverin kanssa netitse ja tietokoneen avulla on lapsellista, niin minä väitän, että sinulla on lapsellinen ja vanhanaikainen asennevamma.

Yritin tuoda viestissäni esiin pyynnön, ettei provosoiduta tai vedetä hernettä nenään. Tässä aletaan olla jo aika lähellä. Seison sanojeni takana, mutta toisaalta todistin itselleni kuinka oikeassa olin: pelaaminen on aikuisten keskuudessa jo niin yleistä, että videopelien yhdistäminen lasten leikkeihin saa aikaan nopean provosoitumisen tai vastaavan nettihyökkäyksen.

Muut aiheesta kommentoijat ihmettelevät kuinka lapsellista on puhua äijäilystä ja ryyppäämisestä ikäänkuin synonyymeina. Ei toki. Minä vain ihmettelen sitä, että mikseivät ne kaikki alfamaisimmatkaan urokset jätä niitä peliohjaimia sinne lapsuuteen.

Tottakai ihmisten olisi hyvä toteuttaa ja tehdä niitä asioita, joista nauttii. Joku voi asua kotonaan 40-vuotiaaksi äidin pestessä pyykit ja voidellen voileivät. Mikäs siinä jos tuntuu hyvältä. Turha siitä on kuitenkaan pakkiksen nimimerkkiä syyttää, jos toinen sanoo moisen käytöksen olevan lapsellista, epämiehekästä tms.

 

[Pandakarhu]

Yritin tuoda viestissäni esiin pyynnön, ettei provosoiduta tai vedetä hernettä nenään.

Ja sitten kirjoitat puhtaan provosoivan viestin. Jep jep, kunhan vain ihmettelet.