Kokemuksia silmien leikkaamisesta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sumu
  • Aloitettu Aloitettu
tänään nää enää mitää :(
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mulla 6. päivä helmikuuta Helsingin Laserissa leikkaus. Jännittää tosiaan hieman mutta kyllä tässä jo toisaalta odottelee aika malttamattomana että homma on hoidettu ja ohi kun on tullut jo useampi vuosi leikkausta harkittua.

Minkälaisen leikkauksen meinasit ottaa? Itse otin tuon Lasik-menetelmän, kun vaikutti kaikinpuolin paremmalta vaihtoehdolta (paitsi tietysti hinta). Leikkaus jyväskylän medilaserissa.
 
Nyt on silmät leikattu. Näkö ihan hyvä ja toimenpide oli kivuton, mutta vähän epämiellyttävä. Nyt tuntuu ihan hyvältä:)
 
Kauanko toipumiseen meni?
Miehen silmät leikataan 2 viikon päästä.

Oikeastaan vain tuo eilinen ilta. Silmiä vetisti ja kirveli niin jouduin pitämään niitä kiinni lähes koko illan, näkö oli kuitenkin eilen jo OK. Tänä aamuna kun heräsin niin ei juuri muita oireita kuin hieman kuivan tuntuiset silmät (tipoilla korjaantuu) ja valonarkuus (aurinkolasit päässä OK) ja tietokoneen näyttöä ei jaksa katella kovin pitkää aikaa kerrallaan.
 
Pistetääs omatkin kokemukset tänne näin.

Leikkauksesta on takana tasan 2 viikkoa. Vasen silmä toipui vähän hitaammin kun oikea mutta muuten toipuminen oli yllättävän nopeaa. 2 viikon päästä sitten jälkitarkistus. Kosteustippoja menee aina välistä ja kirkkaat valot pimeällä vielä vähän näyttävät oudoilta (usvaa ympärillä). Muuten ei mitään valittamista. Päätettä ei ekalla viikolla hirveesti viittinyt käyttää mutta telkun katselu onnistu hyvin.

Menetelmänä oli Lasik Wasca joka on suht viimeisimpiä menetelmiä/laitteita. Silmät olivat -3.25 ja -3.5 + 90-110 astetta taittoa molemmissa. Katsotaan mitkä on sitten lukema jälkitarkistuksessa mutta toistaiseksi aika ihanteelliselta vaikuttaa.

Kivuton menetelmä mutta tosiaan vähän epämiellyttävä läpän tekovaiheessa. Suuri plussa hyvällä henkilökunnalla, parille jälkitarkistukselle ennen kotiin lähtöä, hierovalle tuolille :D ja yleensä jälkiseurannalle. Paikkana oli Mehiläinen.
 
Eilen oli leikkaus Helsingin Silmälaserissa tuolla Zyoptix 100 Lasik menetelmällä.
Leikkaus onnistui ihan hyvin lääkärin arvion ja omien tuntemusten mukaan. Toisessa silmässä pientä verenvuotoa läpäntekovaiheessa jota kuulemma välillä sattuu, ei mitään vaarallista. Leikkauksen jälkeen näkö aika sumuinen iltaan asti ja silmät vuotivat vettä muutaman tunnin kuin seula ja vahvaa roskantunnetta silmissä. Illalla pystyi jo katsomaan telkkaria suht hyvin mutta näkö oli vielä hieman epätarkka ja sumuinen. Tänään näöntarkkuus ollut jo melko hyvä mutta pientä sumuisuutta vieläkin. Esimerkiksi autolla pystynyt ajamaan tänään jo ihan hyvin. Myös tuota valojen heijastusilmiötä itsellä ollut eli esimerkiksi autojen valot ja telkkarin tekstit hieman heijastelee oudosti. Tuonkin ilmiön pitäisi lääkärin mukaan kadota kuukauden kuluessa. Silmät myös väsyy vielä aika helposti esimerkiksi näin monitoria katsellessa, myöskin tuota asiaankuuluvaa silmien kuivumista ollut havaittavissa. Parempaan päin kuitenkin koko ajan menossa. Viikon ja viimeistään kuukauden kuluttua näkee jo paljon paremmin kuinka hyvin leikkaus onnistui mutta tällä hetkellä ihan hyvät fiilikset.:)
 
Mun silmät leikattiin myös Silmälaserissa Zyoptix100-menetelmällä. Kävin tarkastuttamassa silmät joskus 2005 syksyllä muistaakseni ja verkkokalvot todettiin hiukan liian ohuiksi. Lääkäri kuitenkin teki laskelmia ja päätti sitten kuitenkin leikata Lasikilla.

Leikkaus kesti muutaman minuutin, jonka aikana katselin kauniita vihreitä ja punaisia valorastereita. Leikkauksen jälkeen näin usvan läpi, mutta näin siis enemmän kuin vuosiin. Leikkauksen päälle mentiin heti ulos syömään. :D Sitten kotiin lepuuttelemaan. Yöllä tykkäsin nukkuessa rapsia silmiä, joten pidin suojalaseja kolme päivää tms, ekaan tarkastukseen asti. Viikon päästä näkö oli jäänyt toivotusta -0,5:een. Lääkäri oli sitä mieltä, että kyllä se siitä, kun hermoradat palautuu ja puolen vuoden jälkeen vikassa tarkastuksessa näkö olikin täydellinen. Ei siis pidä heti hätääntyä. Näin myös puolen vuoden ajan aina väsyneenä todella sumuisesti, eikä sille vaan voinut mitään. Savu kävi pahemmin silmiin ja baareissa oleminen oli välillä tosi tuskaa. Käytinkin puoli vuotta silmätippoja kuivuuden takia. Nyt en enää tarvitse niitä tai mitään muutakaan apuvälineitä. :lol2:

Mun näkö oli ennen leikkausta yli miinus 6 molemmissa silmissä ja lisäksi mulla oli pahasti hajataittoa. Nykyisin ei ole mitään ongelmia, vaikkei mulla mikään haukannäkö olekaan. Pimeässä näen hiukan huonommin kuin ennen ja etenkin liikkuvia objekteja voi olla vaikea nähdä tarkasti (bussin numerot esim.). Silti näen mielestäni lähes täydellisesti ja todellakin täysin riittävästi. :thumbs:

Edit. Ainoa ajatus leikkauksesta jäi: miksen tehnyt tätä jo aiemmin? Suosittelen kaikille näkövammaisille! Elämäni helpottui 90%, kun ei tarvitse taistella silmälasien ja piilarien kanssa. Näkemistä ei osaa enää edes arvostaa - siihen tottuu niin nopeasti! it could happen to you... ;)
 
Pitkän ja vaikean harkinnan jälkeen päädyin leikkauttamaan silmäni helsingin mehiläisessä, ympyrätalo whatsoever..

Tai siis tulen leikkauttamaan 05. kesäkuuta

Hintaa tulee 3000e, mutta siihen hintaan kuuluu leikkaustakuu ja lääkäriksi sain sen kaverin, joka on alansa huippuja, tehnyt pisimpään leikkauksia suomessa. Nyt vaan odotellaan kesäkuuta jännityksellä. Hrrrr..

Toivottavasti en kadu tätä päätöstä!

Onko kukaan muu leikellyt itseänsä tämän vuoden puolella ko. puljussa?
 
Pitkän ja vaikean harkinnan jälkeen päädyin leikkauttamaan silmäni helsingin mehiläisessä, ympyrätalo whatsoever..

Onko kukaan muu leikellyt itseänsä tämän vuoden puolella ko. puljussa?

Joo, kävin leikkauksessa reilu kuukausi sitten ja hienosti meni :) . Kirurgina oli Pietilä. Näkö on tällä hetkellä +0.25 ja näen nyt paremmin kuin ennen leikkausta näin piilolinsseillä / silmälaseilla. Visusarvo oli kuukauden leikkauksen jälkeen 1.5 (ennen leikkausta korjauksien kanssa 1.2). Ennen leikkausta näköni oli -3,5.

Silmien kuivuus ei ole juurikaan vaivannut kun olen ohjeiden mukaisesti laittanut kosteuttavia tippoja aamulla ja illalla. Hämäränäössä en ole huomannut eroa, eli ei ole ainakaan huonompi kuin ennen leikkausta :D.

Eli olen tosi tyytyväinen siihen, että päätin leikkaukseen mennä. Siistiä, kun ei tarvitse enää kikkailla lasien ja piilareiden kanssa :rock: !
 
lääkäriksi sain sen kaverin, joka on alansa huippuja

Noilla argumenteilla lähes jokainen firma mainostaa palveluitaan... niin oli minunkin lääkärini alansa huippuja, ja vituiksi meni. Se paraneminen on yksilöllistä, eikä siihen lääkärin taidot auta.
 
Mä vedin vuoden alusta Eiran sairaalassa. Näkö oli -2 ja -1,25 diopteria. Toisessa silmässä lisäksi hajataittoa. Menetelmänä oli perinteinen ja edullinen PRK. Läppäleikkauksissa arvelutti korkean hinnan lisäksi läpän riski irrota harrastuksissani kamppailutilanteissa.

Operaatio oli kivuton ja hetkessä ohi. Vajaan viikon ajan olin käytännössä näkökyvytön, johtuen valonarkuudesta ja silmien kirvelystä.
Alussa toisella silmällä näki erittäin hyvin, toisen päällä tuntui olevan ikäänkuin kalvo. Sillä ei tahtonut nähdä lähellekään. Kontrollikäynnillä lääkäri sanoi sen olevan normaalia, niinkuin olikin. Parin kuukauden päästä leikkauksesta näen erittäin hyvin sekä lähelle,että kauas. Valonarkuus on kadonnut ja hämäränäössäkään en ole havainnut ongelmia.

Elämä on uuden näön kanssa huomattavasti nautittavampaa.

Niinkuin joku jo sanoi, ainoa mitä ihmettelen, on miksi en leikkauttanut aiemmin.
 
En jaksa lukea koko threadia läpi, mutta onko täälä ollu puhetta harmaakaihin leikkauksesta? Itse omistan tuommosen harmaakaihin ja se meinattiin leikata kun olin n.7 vuotias. Johtava lääkäri kuitenkin päätti että siinä on liian suuret riskit ja näkö voi huonontua entisestään tuossa huonommassa silmässä 50%. En sitten tiedä et onko tekniikka kehittyny ja voidaanko se nykyään jopa leikata ?
 
Mummoltani leikattiin harmaakaihi vuosia sitten onnistuneesti. En olekaan tiennyt, että sitä esiintyy nuorillakin.

Tuolta lisää tietoa;

http://www.eiransairaala.fi/index.php?k=7596


En jaksa lukea koko threadia läpi, mutta onko täälä ollu puhetta harmaakaihin leikkauksesta? Itse omistan tuommosen harmaakaihin ja se meinattiin leikata kun olin n.7 vuotias. Johtava lääkäri kuitenkin päätti että siinä on liian suuret riskit ja näkö voi huonontua entisestään tuossa huonommassa silmässä 50%. En sitten tiedä et onko tekniikka kehittyny ja voidaanko se nykyään jopa leikata ?
 
Auttakees minuakin! Olen puolisen vuotta haaveillut silmälasittomasta elämästä, mutta leikkaukseen meneminen tökkii. Tiedonpuutteesta, luulisin.

Minulla on jotain -1.5 molemmissa silmissä ja suurinpiirtein saman verran hajataittoa.

Juttelin erään yleislääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että ei hajataittoa osata korjata laserilla. Onko hänellä vanhentunutta tietoa vai lupailevatko silmäkirurgit liikoja?

Pyysittekö konsultaatiota keneltäkään "ulkopuoliselta" ennen operaatiota vai marssitteko suoraan paikkaan, joka myös suoritti leikkauksen? Miten tässä proseduurissa kannattaa edetä?

Onko kokemuksia ODL:n taidoista? Suosituksia täällä Oulun suunnalla..?

Kiitos paljon!

-Katten
 
Auttakees minuakin! Olen puolisen vuotta haaveillut silmälasittomasta elämästä, mutta leikkaukseen meneminen tökkii. Tiedonpuutteesta, luulisin.

Minulla on jotain -1.5 molemmissa silmissä ja suurinpiirtein saman verran hajataittoa.

Juttelin erään yleislääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että ei hajataittoa osata korjata laserilla. Onko hänellä vanhentunutta tietoa vai lupailevatko silmäkirurgit liikoja?

Pyysittekö konsultaatiota keneltäkään "ulkopuoliselta" ennen operaatiota vai marssitteko suoraan paikkaan, joka myös suoritti leikkauksen? Miten tässä proseduurissa kannattaa edetä?

:anssi: Eli se lääkäri viilaa sua linssiin. Tänä päivänä silmässä esiintyviä taittovirheen poikkeamia voidaan tutkia 11. poikkeama-asteeseen asti, mutta laserin korjaustaso on 6. asteeseen asti. Sankalaseilla korjaustaso se on vain 2. asteeseen ja tuo toinen aste taitaa juuri olla se hajataitto ellen ihan väärin muista.

edit: Mehiläisen nettisivun välimuistista "1994 aloitettiin hajataittoisuuden eli astigmatian korjaukset (sylinteri eli 2. asteen taittovirheet)."

Tuosta muuten näet mikä mulla oli hajataitto: http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showpost.php?p=1404643&postcount=101
 
Pyysittekö konsultaatiota keneltäkään "ulkopuoliselta" ennen operaatiota vai marssitteko suoraan paikkaan, joka myös suoritti leikkauksen? Miten tässä proseduurissa kannattaa edetä?

Onko kokemuksia ODL:n taidoista? Suosituksia täällä Oulun suunnalla..?

Kiitos paljon!

-Katten

Kyselin työkavereilta vaan miten oli menny ja miltä se on näin jälkeenpäin vaikuttanut. Netistä luin vähän niistä operaatioista ja sit menin. Mitä tuossa miettii jos silmät haluaa leikata. Ei se näkö pähkäilemällä muutu.

Työkavereita on käynyt niin ODL:ssä ku Mehiläisessä. Ite menin jälkimmäiseen. En osaa sanoa miks. Kait pidän sitä jotenkin hienompana paikkana ja sitä kautta parempana, mutta ihan yhtä hyvin leikelleet ODL:ssä.
 
Kirjoittaako lääkäri saikkua ja paljonko? Vai kestääkö silmät heti leikkauksen jälkeen normi toimistotyötä.

2-7 työn luonteesta riippuen. Päätettä ei viitsi tuijotella pariin kolmeen päivään intensiivisesti.

edit: lasik wascalla ainakin
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom