Kirjan kirjoittaminen

[manux]

Erään tietyn aiheen käsittely on ärsyttänyt minua jo pitkään ja olen pohtinut, että voisiko siitä kirjoittaa kirjan. Ehkä voisi hyvinkin, mutta painokoneeseen tunkeminen voi tietysti tuottaa vaikeuksia, ellei sitten tee omakustannetta.

Tuo ei ole enää ongelma. Amazon myy niin pipona kirjoja elektronisesti ettei mitään rajaa. On ihan vaan ajan kysymys, että kindle, nook tai joku muu ebook readeri lyö itsensä läpi myös euroopassa.

Amazonilla on myös palvelu mistä voit ostaa elektronisen kirjan ja ostaja saa paperikopion, joka on likipitäin yhtä laadukas kuin painettu kirja(ei mikään halpa monistenivaskatyyppinen ratkaisu).

Eli imho. kynnys julkaista on todella pieni, mutta ongelma on siinä miten sen oman julkaisun saa esille sieltä valtavan massan seasta. Paikallisella radioasemalla tuosta oli juttua ja kehotettiin jengiä käyttämään/luomaan suhteita ja yrittämään saada kohua kirjan ympärille(vierailut radioasemille, telkkariin, suosituille nettisaiteille jne jne).

 

[Ultimecia]

Kirjoittamisen kanssa varmaankin järkevintä edetä niin, että jatkan vain kirjoittamista ja että kirjoitan "enemmän kuin pitäisi". Näin tulee rakennettua tarina kasaan ja kirjoitettua kaikki ajateltu ylös (hyötyä myöhemmin). Nostaa työmäärää, koska muokkaamisen tarve kasvaa, mutta tulen varmasti muokkaamaan tarinaa eestaas monen monta kertaa. Uskon, että tekemällä näin ja lukemalla samalla muiden teoksia kehityn paremmin kuin pelkästään lukemalla.

Näin ne "oikeatkin" kirjailijat toimivat, ei kukaan istu alas ja kirjoita romaania alusta loppuun (tai siis melkein kukaan, on näitäkin, mutta silti). Tekstiä tulee varmasti muokattua niin paljon, että ensimmäisellä ulossuoltamisella ei tarvitse keskittyä jokaiseen sanaan erikseen.

Voisihan hyrre kirjoittaa tarinan joka on rautaa, sellainen raaka timantti. Sitten joku kustannustoimittaja kirjoittaisi sen puhtaaksi ja huolehtisi kieliasusta

Kukaan kustannustoimittaja ei lähde kirjoittamaan hyvän tarinan pohjalta koko paskaa uudestaan.

 

[Qvistus]

Kannattaa lukea Stephen Kingin Kirjoittamisesta. Se neuvoo siinä myöskin kirjoittamaan ensimmäisen version nopeasti ja sitten palaamaan siihen jonkun ajan päästä takaisin. Eli vähän niinkuin lehmät syö: ensin ruoho vedetään mahaan ja sitten vasta istutaan alas ja aletaan märehtiä.

Itse oon kerran aloittanut kirjan kirjoittamisen, mutta se keskeytyi kaikkien kriisien takia. Mut olihan se hienoa viettää rappiollista taiteilijaelämää, kaikki yöt polttaa röökiä pitkä holkki suupielessä. Omaisuus mahtui tuhkakuppiin ja oma päänsisäinen todellisuus oli ainoa, jolla oli merkitystä.

 

[SIC-]

Jostain luin, että Dean Koontz kirjoittaa sivun kerrallaan, hän hioo sivun täydelliseksi ennenkuin jatkaa kirjoittamista. Koontzin kirjat on tosin kauheaa paskaa, että ehkä häntä ei kannattaisi kuunnella.

 

[TML]

Jostain luin, että Dean Koontz kirjoittaa sivun kerrallaan, hän hioo sivun täydelliseksi ennenkuin jatkaa kirjoittamista. Koontzin kirjat on tosin kauheaa paskaa, että ehkä häntä ei kannattaisi kuunnella.

Ainakin kuulostaa siltä että eihän se voi noin tehtynä olla kuin paskaa. :D

 

[kodari76]

Mitä lukemiseen ja kirjoittamiseen tulee, niin onhan Tony Halme kirjoittanut parikin kirjaa vaikkei varmana ole koskaan lukenut Aku Ankkaa kummempaa - niistäkin luultavasti katsoi vain kuvat. Niitäkin kirjoja myytiin ihmeen paljon. Varmana toimisi muillekin, kirjoitat jotain neekereiden hakkaamisesti niin kyllä sen joku Joen Suusta ostaa.

 

[Naene]

Jos kirjoittaa kirjaa koskaan itse sellaista lukematta, saa helposti sellaisen mielikuvan että tarina kirjoitetaan muotoon "eräänä kauniina päivänä... seuraavana päivänä... sitten tapahtui..."
Jokaisessa hyvin myyvässä fiktiivisessä aikuisille suunnatussa tekeleessä on todella fiksusti jäsennelty tarina ja taitavasti väkerrellyt eri tasojen yhtymiskohdat. Ei tulisi pieneen mieleenikään ostaa luettavakseni kirjaa joka ei ole herättänyt arvostusta muuallakin, jaksa aikaani haaskata. Mutta ei kaikkien kirjojen ole kai tarkoituskaan mitenkään myydä...

 

[Crocop]

Mitä lukemiseen ja kirjoittamiseen tulee, niin onhan Tony Halme kirjoittanut parikin kirjaa vaikkei varmana ole koskaan lukenut Aku Ankkaa kummempaa - niistäkin luultavasti katsoi vain kuvat. Niitäkin kirjoja myytiin ihmeen paljon. Varmana toimisi muillekin, kirjoitat jotain neekereiden hakkaamisesti niin kyllä sen joku Joen Suusta ostaa.

Eiköhän kuule näiden julkkisten muistelmat kirjoita aina joku kirjailija puhtaaksi sanelun tai kirjoituksen perusteella. Aika monien hyvien elämänkertojen takaa löytyy usein sama kirjoittaja.

 

[KsTT]

Julkaisukelpoinen, taiteellisesti ehjä kaunokirjallinen teos, jonka julkaisemisen kannattavuus ei perustu pelkästään kirjoittajan julkiseen tunnettavuuteen tai yhteiskunnalliseen asemaan, on aina tarkkaan mietitty, tasapainoinen kokonaisuus. Etenkin romaanin on aina oltava ikään kuin suljettu sommitelma. Tämä vaatii sekä harjaantunutta muodontajua, jonka kehittymistä edesauttaa korkeatasoisen kirjallisuuden lukeminen, että taiteellisen intuition toimivuutta. Sekä tunnetumman maailmankirjallisuuden että suomalaisen kirjallisuuden merkittävimmät romaanit, myös näytelmät, rakentuvat juurikin näin. Osaa niiden kirjoittajista yhdistää tosin harvinaislaatuinen nerous, koska tällaisesta romaanitaiteen muotopuhtauteen sidotusta merkittävyydestä alettiin puhua yleisemmin vasta myöhemmin.

Suomalainen kirjailija Alex Matson julkaisi teoksensa Romaanitaide vuonna 1947. Kyseisessä teoksessa hän erittelee tätä muotoon pohjautuvaa käsitystä toimivasta romaanista. Suosittelen lukemaan Romaanitaiteen, sillä ainakin minulle se avasi aivan uusia ulottuvuuksia, joiden läpi paitsi lukea, niin myös mahdollisesti itse luoda kaunokirjallista tekstiä. Merkittävät suomalaiset kirjailijat ovat tiedettävästi ottaneet oppia kyseisestä Matsonin teoksesta. Esimerkiksi Väinö Linna käytti sitä apuna suunnitellessaan Tuntemattoman sotilaan rakennetta.

Ehjän ja julkaisukelpoisen romaanin kirjoittaminen vaatii siis paljon suunnittelua. Poikkeuksellisen varhaiskypsä kirjailija Timo K. Mukka kuvasi asiaa sanomalla, että romaanin kirjoittaminen "on kuin suuri laskutoimitus", joskin hänkin teki erinäisiä muotokokeiluja romaanitaiteen parissa. Modernistiset ja kokeilevat romaanit ovat siis toki vuosikymmenien saatossa haastaneet suljettuun muotoon sidotun käsityksen romaanin rakenteesta, ja onnistuneinkin tuloksin, mutta tänäkin päivänä suuri osa julkaistavista ja kiitetyimmistä romaaneista ovat edelleen suureksi osaksi perinteisempää muotokäsitystä noudattavia. Tämä kaiketi kielii jonkinlaisesta jokaiselle ihmiselle sisäänrakennetuista kauneudentajusta ja muotopuhtautta lähestyvän rakenteen herättämästä mielenkiinnosta.

Myös novellien on oltava harkittuja kokonaisuuksia. Jännitteen rakentaminen niin, että lukijan mielenkiinto säilyy ja lisääntyy, kaunokirjallisuuden dramaturgian osaaminen, on välttämätöntä, kirjoitti sitten lyhyempää tai pidempää proosaa. Näytelmissä ja elokuvissahan dramaturgian käsittäminen ja draaman kaaren rakenteen hallinta ovat itsestäänselvyyksiä. Eri tyylilajit toki vaativat erilaisia aineksia ja rakenteita. Dekkareissa jännite luodaan eri tavalla, kuin esim. sotaa kuvaavassa romaanissa, vaikka perimältään kyse on samasta asiasta. Kaunokirjallisuuden lajeista oikeastaan vain lyriikka voi olla täysin vapaata ja "muodotonta", ja silti ehdottoman toimivaa, vaikka siihenkin pätevät aina omat pysyvät lainalaisuutensa.

Suurin osa esikoiskirjailijoista on noin 30-vuotiaita. Ilmeisesti siinä iässä keskivertoihminen, jolta kirjoittamisen lahjoja löytyy, on tarpeeksi kypsä kirjailijaksi. Poikkeuksia toki löytyy suuntaan ja toiseen, ja suoranaiset varhaiskypsät nerothan ovat aina asia erikseen.

Mielestäni lukeminen on välttämätöntä, jotta voisi kirjoittaa oikeasti julkaisukelpoista kaunokirjallista tekstiä. Kyky kirjoittaa toimivaa tekstiä, vertauskuvallinen ajattelu ja eri tasot kokonaisuudesta käsin hahmottava lukukyky kehittyvät, mikäli niitä ruokkii. Nosta silti hattua jokaiselle, joka vapaa-ajallaan enemmän tai vähemmän kunnianhimoisesti kirjoittaa, riippumatta tämän kirjallisten harrastusten kiihkeydestä tai siitä, kuinka paljon tämä on lukenut. Suhtaudun kirjoittamiseen samalla tavalla kuin lukemiseen; kumpikin kannattaa aina.

 

[Qvistus]

Jostain luin, että Dean Koontz kirjoittaa sivun kerrallaan, hän hioo sivun täydelliseksi ennenkuin jatkaa kirjoittamista. Koontzin kirjat on tosin kauheaa paskaa, että ehkä häntä ei kannattaisi kuunnella.

Kurt Vonnegut teki kuulemma samoin, eikä se ihan paska ollut.


Mun mielestä kaiken kirjallisuuden ei tarvi olla ns. korkeakirjallisuutta. On "kioskikirjallisuudestakin" noussut taiteellisestikin arvokasta tavaraa, kuten Raymond Chandler. Inhoan kaikkea tekotaiteellista paskaa, kun yritetään olla liian fiksuja. Runoudenkin pitää olla niin selkeää, että joku ojankaivajakin saa siitä jotain irti kansakoulusivistyksellään.

 

[rjs]

Jos kirjoittaa kirjaa koskaan itse sellaista lukematta, saa helposti sellaisen mielikuvan että tarina kirjoitetaan muotoon "eräänä kauniina päivänä... seuraavana päivänä... sitten tapahtui..."

Juuri näin, ja tätä ajatusta tukee myös se tunnettu tosiasia, että jos aikuista pyytää piirtämään jotakin, saadaan tekele jonka osaisi piirtää ala-asteelainen, ja se johtuu siitä että ala-asteiässä piirtämisen harjoittelu yleensä lopetetaan. Sama pätee muuten runoihinkin. Tavallinen kirjallisuutta harrastamaton ihminen ei kykene tuottamaan edes alkeellista runoa.

Mun mielestä kaiken kirjallisuuden ei tarvi olla ns. korkeakirjallisuutta. On "kioskikirjallisuudestakin" noussut taiteellisestikin arvokasta tavaraa, kuten Raymond Chandler. Inhoan kaikkea tekotaiteellista paskaa, kun yritetään olla liian fiksuja. Runoudenkin pitää olla niin selkeää, että joku ojankaivajakin saa siitä jotain irti kansakoulusivistyksellään.

Tuolloin viime vuosisadan alkupuoliskolla oli kirjailijoille tyypillistä julkaista novelleja kaiken maailman lehdissä, koska niillä oli suuri lukijakunta. Esim. F Scott Fritzgerald kuului myös näihin kirjailijoihin, ja häntä pidetään kuitenkin enemmän tämän tekotaiteellisen paskan edustajana.

Aleksis Kiveä ja Juhani Ahoa ei varmasti pidetty heidän aikoinaan minkään korkeakulttuurin edustajana.

 

[rjs]

By the way, tässä on yksi tyylinäyte Ernest Hemingwayn kirjasta "Ja aurinko nousee" alkukielellä.

Each time he let the bull pass so close that the man and the bull and the cape that filled and pivoted ahead of the bull were all one sharply etched mass. It was all so slow and so controlled. It was though he were rocking the bull to sleep. He made four veronicas like that ... and came away toward the applause, his hand on his hip, his cape on his arm, and the bull watching his back going away.

En voi käsittää miten tuollaista tekstiä voisi kirjoittaa jos ei ole lukenut muiden kirjailijoiden romaaneja.

 

[KsTT]

Mun mielestä kaiken kirjallisuuden ei tarvi olla ns. korkeakirjallisuutta. On "kioskikirjallisuudestakin" noussut taiteellisestikin arvokasta tavaraa, kuten Raymond Chandler. Inhoan kaikkea tekotaiteellista paskaa, kun yritetään olla liian fiksuja. Runoudenkin pitää olla niin selkeää, että joku ojankaivajakin saa siitä jotain irti kansakoulusivistyksellään.

Mielestäni paras runous on juurikin sellaista, että jokainen ihminen voi siitä jotain saada. Parhaista kaunokirjallisista teksteistä yleensäkin löytyy arvokkaita tasoja jokaiselle lukijalle. Tällaista kirjallisuutta on vaan loppujen lopuksi valitettavan vähän. Ja juurikin monen ensin "kioskikirjallisuudeksi" tms. luokitellun kirjailijan yleisesti suuri taiteellinen arvo on tunnustettu laajemmin myös ns. korkeakulttuurisissa piireissä vasta hyvinkin myöhäisessä vaiheessa tämän uraa.

Itseäni vituttaa joidenkin kirjallisten piirien sisäänpäinlämpiävä, ylimielinen suhtautuminen "sivistymättömään yleisöön". Tällaista suhtautumista on ollut havaittavissa Suomenkin pienissä kirjailijapiireissä. Esim. osa nuoren polven modernista nykyrunoudesta tuntuu olevan kirjoitettu ainoastaan toisille nuorille nykyrunoilijoille. Sitten nämä nuoret, uudistusmieliset kirjalliset intellektuellit kirjoittavat ylistäviä arvosteluja toistensa teoksista, kun mielestäni kirjallisuuden pitäisi perimältään palvella kuitenkin hieman laajempia tarkoitusperiä.

 

[KsTT]

Aleksis Kiveä ja Juhani Ahoa ei varmasti pidetty heidän aikoinaan minkään korkeakulttuurin edustajana.

Se, että Aleksis Kivi ei saanut ansaitsemaansa tunnustusta ja kunnioitusta jo elinaikanaan, on suomalaisen kirjallisuuden suurimpia tragedioita. Korkeakulttuuriset piirit tilasivat häneltä suomenkielisen kirjallisuuden, ja kun hän oli sen kirjoittanut, hänet hylättiin ja pääteokset haukuttiin sivistyneistön keskuudessa. Korkeakulttuuriksi hänen tuotantoaan ei tosiaan vielä elinaikana laajemmin tunnustettu, vaikka myös kehuja ja palkintoja tuli. Samansuuntainen kohtalohan monella suurella kirjailijalla on tosiaan ollut.

 

[SIC-]

By the way, tässä on yksi tyylinäyte Ernest Hemingwayn kirjasta "Ja aurinko nousee" alkukielellä.



En voi käsittää miten tuollaista tekstiä voisi kirjoittaa jos ei ole lukenut muiden kirjailijoiden romaaneja.

Toi on aika siisti. Mun suosikki on tämä pätkä Cormac McCarthyn Blood Meridianista. Cormac McCarthy on mun suosikkikirjailijoita... saisi vain kirjoittaa useammin kirjoja.

Suppose two men at cards with nothing to wager save their lives. Who has not heard such a tale? A turn of the card. The whole universe for such a player has labored clanking to his moment which will tell if he is to die at that man’s hand or that man at his. What more certain validation of a man’s worth could there be? This enhancement of the game to its ultimate state admits no argument concerning the notion of fate. The selection of one man over another is a preference absolute and irrevocable and it is a dull man indeed who could reckon so profound a decision without agency or significance either one. In such games as have for their stake the annihilation of the defeated the decisions are quite clear. This man holding this particular arrangement of cards in his hand is thereby removed from existence. This is the nature of war, whose stake is at once the game and the authority and the justification. Seen so, war is the truest form of divination. It is the testing of one’s will and the will of another within that larger will which because it binds them is therefore forced to select. War is the ultimate game because war is at last a forcing of the unity of existence. War is god.

 

[Kaljaveikko]

Laitas Hyrre vähän sitä tekstiäs näytille niin kassellaan.

 

[TheRealA]

Tämä nyt menee taas vähän ohi aiheen, mutta onko kukaan muu koskaan funtsinut sellasta asiaa kuin seksinovellit? Eli ketkä ja minkälaiset ihmiset niitä juttuja Jalluun ja Kalleen sitten kirjottelee. Ja minkälaisessa mielentilassa? Siis naureskeleeko ne itse porukassa niille jutuille, vai vääntääkö ne niitä stooreja ihan fiiliksissä muna kovana? On maailmassa monta ihmeellistä asiaa..

 

[Terminator2]

Bump, yksi fantasiakirjailija kertoo tämän videon lopussa pointteja kirjan kirjoittamisesta:



Legendaarisia kirjoja btw Musta Haltiat

Audibook:

[video=youtube_share;k_DyUaASBqA]http://youtu.be/k_DyUaASBqA[/video]

 

[Vieraissa]

Mielenkiintoinen aihe Kolmas kirja julkaistaan loppukesästä.

Jos kustantaminen ei ole oleellinen kriteeri, kuka vain voi nykyään kirjoittaa kirjan, koska netissä on tarjolla useita (lähinnä elektronisia, mutta toki myös printtiin perustuvia) palveluita.

Vastaavasti jos kustantaminen kiinnostaa, mielestäni oleellisin asia on hyvä tarina. Jos tarina on erinomainen, ei huonolla kirjoitustekniikalla välttämättä ole aivan kriittistä merkitystä, koska kustantaja ja kustannustoimittaja auttavat (määräävät) tekstin muokkaamisessa. Jos kirjoittajalla ei ole kykyä muokata tekstiä vaadittuun asuun, ollaan pulassa - kyllä se kirjoittaja on se, jonka tekstiasuun liittyvä muokkaus on tehtävä. Pilkut, pisteet, kappalejaot tms. puhtaasti tekniset yksityiskohdat tulevat kustannustoimittajalta.

Tarinan lisäksi kustannusta puoltavia asioita voivat olla kielelliset seikat, tekstin rakenne tms. aiempaan julkaistuun materiaaliin verrattuna poikkeukselliset seikat, mutta silloin kallistutaan luultavasti taiteellisempaan formaatiin - ollaan keksitty jotain uutta ja ennen julkaisematonta.

Se, ettei ole lukenut yhtään kirjaa, ei estä sellaista kirjoittamasta, koska kyse on oikeastaan tarinankerronnasta. Jos on kuullut tarinoita, katsonut paljon elokuvia, omaa hyvän mielikuvituksen ja tarkkailee aktiivisesti ympäristöään, voi olla mahdollista, että pystyy rakentamaan hyvän tarinan, ehkä jopa pystyy sen vieläpä kirjaamaan. Ei ollenkaan mahdotonta, joskin luultavasti melko harvinaista.

Edellä verrattiin kirjoittamista musiikin tekemiseen. Siitä mulla on myös jonkin verran näppituntumaa, vaikken koskaan päässyt levyttämään. Hivenen vertauskohtaa kirjoittamisessa ja musiikin tuottamisessa on, sillä useista instrumenteista saa aikaan ääniä, vaikkei niitä osaa soittaa (huuliharppu). Sitten on instrumentteja, joita täytyy osata teknisesti käsitellä (trumpetti), jotta saa edes äänen aikaiseksi. Kaikki äänet voidaan luokitella musiikiksi, jos säveltäjä on sitä mieltä, että tässä tämä tuotos nyt on. Ja edelleen on olemassa soittimia, joissa ei tarvitse osata nuotteja (piano, kitara), koska nuotit tulevat oikeina vireessä olevasta soittimesta. Sitten on soittimia, joita pitää osata soitta, jotta saa aikaan oikeita, haluttuja säveliä (viulu). Mutta on siis täysin mahdollista luoda hyvän kuuloista musiikkia osaamatta musiikin teoriaa (luultavasti huomattava osa rock-musiikin säveltäjistä ja soittajista edustaa tätä genreä), koska soitin itsessään voi tuottaa "oikeita" säveliä, jotka säveltäjä vain laittaa kiinnostavaan järjestykseen.

Kokonaan toinen juttu on siinä, mitä sävellys edustaa. Jos ei ole kuullut musiikkia, voisi kuvitella, että kaikki tuotettu materiaali on yksilöllistä ja uutta. Vastaavasti jos on kuullut olemassaolevaa musiikkia, on "helpompi" tehdä omaa musiikkia, koska on jokin vertailukohta. Voi esimerkiksi yrittää tehdä samantyylistä, mutta uutta musiikkia (blues - "kaikki" on jo tehty, silti tehdään koko ajan lisää). Tai vastaavasti voi tehdä toisenlaista musiikkia; jos esimerkiksi tietäisi, että valssisa lasketaan kolmeen ja tiukka ska-komppi on nelijakoista, voisi luoda täysin uuden musiikkityylin asettamalla tahtilajin viisijakoiseksi, jolloin ei takuulla ole kyseessä valssi, mutta ska-poljento siinä edelleen voisi olla, vaikka normaali tahtilaji onkin täysin normaalista poikkeava. Tai sitten on luotu jotain täysin uutta.

Sama pätee kirjoittamiseen: voi pyrkiä luomaan vaikkapa runon tai dekkarin. Uusi tuotos voi noudattaa olemassa olevaa säännöstöä/säännöstöjä tai se voi rikkoa niitä tai voidaan pyrkiä täysin uuteen ilmaisuun. Sääntöjä ei kuitenkaan voi rikkoa, jos ei tunne niitä - paitsi tietenkin vahingossa.

Kirjan kirjoittaminen ei välttämättä edellytä kirjojen lukemista, mutta siitä on valtavasti hyötyä. Kirjan kirjoittaminen kuitenkin edellyttää kirjoittamista - sitä pitää tehdä valtavasti. Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla eli se on oikeasti puhdasta mekaanista työtä, jonka sisältöön lukeminen kuitenkin lienee kaikkein luonnollisin lähestymistapa.


Kannustan ehdottomasti kirjoittamaan kirjan, jos sisällä siltä tuntuu. Siinä ei koskaan häviä mitään.

Kiinnostaisi tietää, miten Hyrren projekti on edennyt.

 

[DC8]

Bazar Kustannus - Paulo Coelho - Sanojen alkemisti, Fernando Morais

Itselläni ei ole sopivaa nojatuolia kirjojen lukemiseen. Huonossa asennossa jaksan just ja just jonkun tärkeän tietokirjan lukee. Tuon Sanojen alkemisti -kirjan luin joululomalla, hyvässä tuolissa ja muutenkin kirjojen lukemiseen sopivassa tilassa.

En muuten oo yhtään Coelhon kirjoittamaa kirjaa lukenut.